Elektroniikka ja soitinrakennus ›

...Eli saundimieltymykset näyttävät iskostuvan ihmisen mieleen jo aika varhaisessa vaiheessa 10-18 vuotiaana??? ja leimaavat sitten koko loppuelämää. Ehkä tuossa parhaan kitarasaundin metsästyksessä on myös ripaus sitä menneen nuoruuden etsimistä joka on jo auttamatta ainakin itsellä takana..
 
Siis tuo on kyllä 1000% faktaa. Se ensimmäinen "smoke on the water/burn/highway star/..."-soundi on kyllä kieltämättä iskostunut mieleen vaikka itse olen kuullut vain levyltä ja jälkikäteen jostain videoilta. Jokainen, joka on Blackmoren aikaista Purplea on kuunnellut tuskin pitää muita versioita oikeina.

Jokainen, joka on Blackmoren aikaista Purplea on kuunnellut tuskin pitää muita versioita oikeina.
 
Ilmoittaudun säännön vahvistavaksi poikkeuksesksi. Morse on helvetin tyylikäs kitaristi ja sopii Purpleen kuin isä äitiin.

Ilmoittaudun säännön vahvistavaksi poikkeuksesksi. Morse on helvetin tyylikäs kitaristi ja sopii Purpleen kuin isä äitiin.
 
Juu juu... onhan niitä semmoisiakin joiden mielestä Dio sopii Black Sabbathiin! Mutta offtopicin puolelle taisimme kurvata nyt.

Loiva kaarto takaisin topicin suuntaan. En voinut vastustaa kiusausta lainata omaa postausta toisaalta tänne. Olen moisesta pahoillani, ja ehkä joskus ymmärrän asiaankuuluvasti myös hävetä.
 
Nythän on niin, että vaikka mulla on vahva kunnioitus kaikenlaista vintage-sälää kohtaan, niin fundamentalisti ja teknokraatti käyvä päättymätöntä sylipainia sielussani. Joskus käytännöllisyys sitten kävelee perinteen yli, kuten kerran kun -57 GA-20 oli telakalla:
 
Siis:
 
Hyvä omakohtainen esimerkki siitä, kuinka soundi on paitsi kuulijan korvissa, myös ja varsinkin kuulijan SILMISSÄ (!): Paikallisessa kuppilassa blueskeikalla, tauolla paikallinen kitarapoliisi ja soundipuritaani tuli kehumaan miten "laulava ja notkea soolosoundi sulla on ja on vissiin kuunneltu Robbenia ja Stevietä ja Vaikka Ketä ja oikeen vanhan sydäntä lämmittää kun kuule noin autenttista meininkiä ja otatko oluen ja...." No, kaveri tuli kuuntelemaan seuraavaa settiä lähinäköetäisyydelle. Mulla oli hengen mukaisesti Tele-RUNKOINEN kitara mutta pyhäinhäväistys alkoi siitä, että siinä oli EMG S-S-H setti ja - nyt krusifiksit esiin ja Manaaja paikalle - vahvistinosasto oli tilkitty räkkiin etunenkin oli Rolandin GP-100 eikä mikään Putkinen.

Ei ollut vaikea kuvitella, mitä se selitti sille toiselle kitarapoliisille kun ne kuuntelivat kädet puuskassa siitä toisessta setistä ekaa biisiä. "...näillä mallintavilla ei pääse ikinä, EI IKINÄ lähellekkään OIKEAA soundia... Mä en IKINÄ pilais soitinta aktiiveilla, tosin toihan ei ole Fenkku, mikä lie kotitekoinen... Mun mielestä toi Hendersonin Dolomite EI ole mikään blues-biisi... Ei se muuten soita hyvin, se vaan kuulostaa siltä..."

Turha kai sanoa, että jäi se olutkin saamatta.

Jottei tämä ketju nyt vallan loppuisi lyhyeen niin heitetään pari myyttiä lisää sekaan:
 
- Putkivahvistimien särö koostuu parillisista harmonisista komponenteista, toisin kuin transistorivahvistimien joiden särö koostuu parittomista harmonisista. Parilliset harmoniset kuulostavat paremmalta kuin parittomat.
- Putkivahvistinaste säröytyy pehmeästi. Transistoripiirejä ei saa säröytymään yhtä pehmeästi.
- Putkivahvistimet tarvitsevat päätemuuntajan
- Putki toimii sitä paremmin mitä kuumempi se on
- Putkiwatti on tehokkaampi kuin transistoriwatti
-(Aiheen vierestä) A luokan vahvistin on parempi kuin muiden luokkien vahvistimet

Jottei tämä ketju nyt vallan loppuisi lyhyeen niin heitetään pari myyttiä lisää sekaan:
 
Ja vastaillaan ilman otsaryppyjä.
 
- Putkivahvistimien särö koostuu parillisista harmonisista komponenteista, toisin kuin transistorivahvistimien joiden särö koostuu parittomista harmonisista. Parilliset harmoniset kuulostavat paremmalta kuin parittomat.
 
Kanttiaalto koostuu perustaajuudesta ja sen parittomista harmoonisista. Tätä saadaan aikaan, kun kummassa vahvistimessa hyvänsä signaali yliohjataan riittävän railakkaasti. Eri asia on tietysti saadaanko kitaravahvistimessa signaali näin ruvelle. Pelkkiä parillisia kun aletaan ynnäämään perustaajuuteen, niin lopulta tuloksena on kolmioaaltoa muituttavaa laskevaa ramppiaaltoa. Kolmioaalto on mukavamman kuuloista kuin kanttiaalto? No eihän tässä onneksi vahvisteta eikä yliohjata pelkkää siniaaltoa. Kitaran signaali sisältää perusäänen lisäksi koko joukon harmoisia.
 
signaalin säröytyminen tapahtuu putkessa ja trankussa, kun komponentilta pyydetään enemmän kuin se pystyy antamaan, eli se yliohjautuu. Tämähän meinaa sitä, että aktiivikomponentin vahvistuskerroin on mitoitettu niin, että yliohjaava signaali edellyttäisi suurempaa lähtöjännitteen huippuarvoa kuin sen asteen käyttöjännite antaisi periksi. Tyhjästä on pirun paha nyhjäistä, niinkuin me kitaristit olemme karvaasti oppineet eri yhteyksissä toteamaan. Elikkä kyykkyyn menee niin putki, trankku kuin soittaja kun odotukset kasvavat kohtuuttomiksi.
 
Se, miten tämä nöyristyminen sitten tapahtuu, riippuu aktiivikomponenteilla niiden ns. ominaiskäyristä. Kun verrataan trankun ja putken (triodin etuasteessa) ominaiskäyriä, niin maallikkohavainto voisi olla, että putken ominaiskäyrät NÄYTTÄVÄT enemmän vapaalla kädellä kuin viivottimella piirretyiltä. Silloin kun putki yliohjataan, eli sen käsittelemä signaali alkaa tursuamaan ulos käyrästöltä, joutuu se paljon loivemmin kaartuvalle osalle kuin trankkua kurittaessaan. Yliohjautuminen ei ole niin "suoraviivaista". Se, synnyttääkö tämä parillisia vai parittomia harmonisia vai kumpiakin, on sitten tunnepuolen juttu. Vähän niinkuin vesisuonien löytyminen taikavarvulla. Yliohjatusta signaalista huitaistu Fourier-muunnos verrattuna siihen siloisen signaalin vastaavaan ei kyllä puhu tämän puolesta. Tämä on tosin tylsää matikkaa ja fysiikkaa ja mittaustekniikkaa josta ei voi puhua mä-olen-aika-varma-koska-musta-vähän-tuntuu-kun-mä-luin-yhden-jutun-pohjilta.
 
- Putkivahvistinaste säröytyy pehmeästi. Transistoripiirejä ei saa säröytymään yhtä pehmeästi.
Saa sillä putkellakin aika mitättömän kuuloisia 70-luvun Jen-fuzz rosoja...
 
- Putkivahvistimet tarvitsevat päätemuuntajan
Ei välttämättä. Laitetaan 20kOhm kajari.
 
- Putki toimii sitä paremmin mitä kuumempi se on
Ainakin hehkujännitteet saisi olla lämmittämässä. 12AX7:n saa parkumaan hoosiannaa jo 30V anodijännitteellä. Headroomia ei ehkä ole muille jakaa. Muuttuuhan se käyttäytyminen kun toimintapistettä passataan. Raanastakin tulee vettä enemmän kun nupista kääntää enemmän aukipäin.
 
- Putkiwatti on tehokkaampi kuin transistoriwatti
Watti on watti. Watti ei vielä ole ääntä. Se kuinka paljon pääteastetta voidaan kuormittaa (tätähän se teho loppupelissä on) ei ole suoraan verrannollinen vahvistimen synnyttämän metelin määrän kanssa.
 
-(Aiheen vierestä) A luokan vahvistin on parempi kuin muiden luokkien vahvistimet
Niin olutkin. A-luokan pääte menee tosin eri tavalla kyykkyyn kuin vuorovaihe päättäri. Tämä on vähän niinkuin tinasotamies, jolla nyrkit pysyy kuuliaisesti housun saumassa siinäkin vaiheessa kun se on menossa turvalleen.
 
Itse tykkään enemmän A-luokan päätesäröstä kuin AB:sta vaikka siinä sitä lepovirtaa huiteleekin läpi silloinkin kun signaali loistaa poissaolollaan. Tässä on enemmän luonnetta.

Tuo parittomat/parilliset harmoniset riippuu hyvin vahvasti siitä miten signaalia prosessoidaan. Jos pääasiassa vain signaalin toinen puolijakso vääristyy (eli säröytyy) syntyy parillisia harmonisia kun taas symmetrinen vääristyminen tuottaa parittomia. Miten eri vahvistinasteet sitten käyttäytyvät riippuu niiden biasoinnista ja säröytymisen symmetrisyydestä kyseisen piirin ominaisuutena. (Vertaa esim. SE ja PP tyyppisiä piirejä).
 
Vuorovaiheaste voi aivan suvereenisti toimia myös A luokassa. Single-ended -tyyppinen vahvistin taas käytännön syistä ei voi toimia "säröytymättä" kuin A luokassa. Yliohjattaessa sen toiminta kuitenkin usein alkaa vastaamaan AB-luokkaa.
 
Ominaiskäyristä on oma apunsa kun mietitään leikkautumisen "pehmeyttä" mutta usein mennään metsään tulkitsemalla vain itse aktiivisen komponentin ominaiskäyrää. Esimerkiksi transistorin ominaiskäyrän jyrkkyys lineaariselta alueelta kyllästymiseen tai sulkutilaan voi putken vastaavaan käyrään verrattuna näyttää jyrkältä mutta kuinka usea moderni kytkentä nykyisin ylipäätään enää edes perustuu pelkästään yhteen transistoriin? Esimerkiksi operaatiovahvistimien kohdalla pitää jo alkaa miettimään koko piirin ominaiskäyrää, jota sitten puolestaan voi muovata hyvinkin radikaalisti yksinkertaisesti lisäämällä epälineaarisia elementtejä (esim. diodeja) takaisinkytkentäsilmukkaan. Eli käytännössä, joka ikisessä piirissä ominaiskäyrä on koko kytkennän summa eikä riipu pelkästään yhdestä ainoasta komponentista. Esim. EL84:n ominaiskäyrä kertoo hyvin vähän kyseistä putkea käyttävien erilaisten pääteasteiden käyttäytymisestä yliohjautumisen aikana.
 
Päätemuuntajattomat putkivahvistimet pystyvät ajamaan myös ihan tavallisia kaiutinkuormia. Käytännössä niissä on yleensä useampi pari pääteputkia joilla on mahdollisimman matala sisäinen impedanssi (esim 6C33). Putket on sitten usein kytketty katodiseuraajiksi ja viimeisenä silauksena takaisinkytkennällä suitsittu lähtöimpedanssia vielä inan verran pienemmäksi. Hyötysuhde ei päätä huimaa eivätkä kyseiset kytkennät muutenkaan ehkä ole ihan siitä yksinkertaisimmasta päästä mutta pointti on se, että ihan sen perus kaiutinkuormankin ohjaaminen onnistuu ilman sitä päätemuuntajaa.

Vuorovaiheaste voi aivan suvereenisti toimia myös A luokassa.
 
Onkos Voxin AC30 nyt sitten tämmöinen tapaus? Siitähän yleisesti puhutaan A-luokan kytkentänä, mutta olen itseäni etevämpien tahojen selostuksista ollut ymmärtävinäni että asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Tuo parittomat/parilliset harmoniset riippuu hyvin vahvasti siitä miten signaalia prosessoidaan. Jos pääasiassa vain signaalin toinen puolijakso vääristyy (eli säröytyy) syntyy parillisia harmonisia kun taas symmetrinen vääristyminen tuottaa parittomia. Miten eri vahvistinasteet sitten käyttäytyvät riippuu niiden biasoinnista ja säröytymisen symmetrisyydestä kyseisen piirin ominaisuutena. (Vertaa esim. SE ja PP tyyppisiä piirejä).
 
Pääpiirteittäin samaa mieltä. Nyt vaan pitää vissiin erottaa toisistaan epäsymmetrisyys ja epäsymmetrisyys. Jos se toista puoliaaltoa leikataan, niin ei siitä oikein nättiä säröä synny. Tämä on tietysi mielipidekysymys. Sitten jos taas vahvistus on epäsymmetrinen, niin kuulokuva on vähän toisenlainen. Toki silloin kun toimintapiste on aseteltu niin että toinen puoliaalto alkaa mennä rullalle toista ennen antaa musikaalisemman särön, kuin jos signaalia aletaan muokkaamaan tuossa aikaisemmin minitsemani kanttiaallon suuntaan. Vaikka siinä sitten nurkkia pyöristettäisiin niin kuin käsittääkseni aikanaan tehtiin "legendaarisissa" Laneyn Clip - (?) vahvistimissa joskus 70-luvulla. Ihan yksioikoinen mun käsittääkseni tuo harmonisten lisääminen ei kuitenkaan ole, siinä mielessä että epäsymmetrinen leikkautuminen/ vahvistus toisi singnaaliin pelkkiä parillisia. Takuulla tuo, mutta ei kai sentään pelkästään.
 
Vuorovaiheaste voi aivan suvereenisti toimia myös A luokassa. Single-ended -tyyppinen vahvistin taas käytännön syistä ei voi toimia "säröytymättä" kuin A luokassa. Yliohjattaessa sen toiminta kuitenkin usein alkaa vastaamaan AB-luokkaa.
 
Biasoinnistahan tämä vahvistinluokka on kiinni. Vuorovaihepääte mielletään useinmiten AB- tai B-luokkassa toimivaksi.
 
Ominaiskäyristä on oma apunsa kun mietitään leikkautumisen "pehmeyttä" mutta usein mennään metsään tulkitsemalla vain itse aktiivisen komponentin ominaiskäyrää. Esimerkiksi transistorin ominaiskäyrän jyrkkyys lineaariselta alueelta kyllästymiseen tai sulkutilaan voi putken vastaavaan käyrään verrattuna näyttää jyrkältä mutta kuinka usea moderni kytkentä nykyisin ylipäätään enää edes perustuu pelkästään yhteen transistoriin? Esimerkiksi operaatiovahvistimien kohdalla pitää jo alkaa miettimään koko piirin ominaiskäyrää, jota sitten puolestaan voi muovata hyvinkin radikaalisti yksinkertaisesti lisäämällä epälineaarisia elementtejä (esim. diodeja) takaisinkytkentäsilmukkaan. Eli käytännössä, joka ikisessä piirissä ominaiskäyrä on koko kytkennän summa eikä riipu pelkästään yhdestä ainoasta komponentista. Esim. EL84:n ominaiskäyrä kertoo hyvin vähän kyseistä putkea käyttävien erilaisten pääteasteiden käyttäytymisestä yliohjautumisen aikana.
 
Eikä passaa unohtaa sitä, että putki on jänniteohjattu komponentti ja trankku virtaohjattu. Tämä toki vaikuttaa sen käyttäytymiseen. Oma juttunsa on sitten se, että putkiasteet ovat aikalailla simppeleitä verrattuna vaikkapa tuohon oppariin. Vaikka opparissa vahvistimen ulkopuolisia komponentteja on vahvistusta määräämässä vain kaksi, on sen sisähiluissa takaisinkytkentälenkki jos toinenkin. Lineaarinen se on kuin mikä, ellei sitten offsetilla tai ulkoisilla komponenteilla signaalia vääristetä, mutta miten lie vaihekäyttäytyminen. En ole aikaisemmin pohtinut, tarttee labrata.
 
Tuo ominaiskäyrä on tosiaan vain yksi arviointiväline, mutta arviointiväline kuitenkin.
 
Oikein jos hienosäädölle soundissa mennään, niin silloin täytyy miettiä esim. sitä viedäänkö signaalijohdot putkelle levyltä niin että niistä taivutetaan jyrkkä kulma, loiva kaari, vai kierretäänkö ne niinkuin hehkujen piuhat. En muuten olisi uskonut että voisi olla vaikutusta...
 
Hyötysuhde ei päätä huimaa eivätkä kyseiset kytkennät muutenkaan ehkä ole ihan siitä yksinkertaisimmasta päästä mutta pointti on se, että ihan sen perus kaiutinkuormankin ohjaaminen onnistuu ilman sitä päätemuuntajaa.
 
Onnistuu, mutta mun käsittääkseni tuo toverin 6C33 on enemmän hi-fi porukan putkia?
 
Vähän ulkopuolelta: Kun mainitsit tuon katodiseuraajan, niin mulla on sellainen hämärä muistijälki, että Köykän Voima-vahvistimen pääte olisi ollut nimenomaan katodiseuraajaksi kytketty (?). Mulla oli joskus poikasena sellainen kitaravahvistimena, ja soundi oli tietysti jumalaisen hieno. Ainakin näin jälkikäteen muisteltuna. Kun vielä sellaisen, tai edes skemat jostain sais...

Onkos Voxin AC30 nyt sitten tämmöinen tapaus? Siitähän yleisesti puhutaan A-luokan kytkentänä, mutta olen itseäni etevämpien tahojen selostuksista ollut ymmärtävinäni että asia ei ole aivan näin yksinkertainen.
 
Siinähän on 4*EL84. Elikkä kaksi kahden putken rinnankytkentää. Kumpikin pari toistaa signaalista kummankin puoliaallon. Päätemuuntajassa on ensiössä kaksi käämiä vastakkaisiin suuntiin käämittynä niin, että käämien "alkupäät" ovat yhdessä. Tähän pisteeseen syötetään anodijännitteet. Päätemuuntajassa vahvistettavan signaalin virrat ovat vastakkaissuuntaiset, ja ne summautuvat toisiopuolella samanvaiheisena.
 
A-luokassa putkissa kulkee lepovirta silloinkin kun sitä ei ohjata. Nämä putkien DC-anodivirrat ovat vastakkaissuuntaiset, tai oikeastaan niitten synnyttämät magneettikentät on vastakkaissuuntaiset ja kumoavat toisensa. Tästä seuraa sitten se, ettei päätemuuntajan raudat mene kyllästyspisteeseen.
 
Näin sen olen pähkäillyt, jos on pielessä niin korjatkaa ihmeessä.

Niin tota... Kantti- ja kolmioaallothan ovat molemmat symmetrisiä ja puhtaassa muodossa koostuvat vain parittomista harmonisista. Ylempien kerrannaisten amplitudi tosin kolmioaallossa on pienempi kuin kanttiaallon tapauksessa. Silmäkin tuon jo sanoo: Kolmioaalto on lähempänä siniaaltoa joka ideaalisesti koostuu vain yhdestä taajuudesta.
 
Mutta tuon yhden asian tosiaan ilmaisin hieman harhaanjohtavasti: Kun käytännön tapauksessa yliohjataan jotain vahvistusastetta (tai leikataan signaalia diodeilla tms.) niin siinä syntyy aina kaikkia harmonisia kerrannaisia. Epäsymmetrisessä säröytymisessä parillisten kerrannaisten amplitudi on suurempi joten ne ovat "dominoivampia". Vastaavasti parittomien amplitudi on suurempi symmetrisessä säröytymisessä. Mitä kantimmaksi tuo signaalin leikkautuminen menee sitä suuremman amplitudin korkeammat harmoniset kerrannaiset saavat. "Pehmeä" säröytyminen ei siis tuota suurta määrää korkeataajuuksisia harminisia kerrannaisia. Onko tuo hyvä vai huono juttu riippuu sitten soundi-ihanteesta. Itse en ainakaan pystyisi vetämään jotain Ulver:in Nattens Madrigalia pelkällä "bluessäröllä".
 
Toisekseen, on hieman enemmän kuin harhaanjohtavaa kerrata sitä samaa klisettä kuinka parittomat harmoniset saavat aikaan sen mahtavan soundin kun käytännössä noita saa synnytettyä aimo annoksen sillä, että yksinkertaisesti leikkaa vain kokonaan signaalin toisen puolijakson pois. Takaan, että kuulostaa kamalalta. Hyvä soundi on monen asian summa eikä sitä helposti selitetä joillain "peukkusäännöillä".
 
Vox AC30:stä Randall Aiken:in webbisivu kertoo: "These findings prove that the Vox AC30 circuit design is indeed, a class AB amplifier, although, to be fair, it is biased a bit hotter than most fixed-bias class AB amplifiers."
Jos englanti taittuu niin lukekaa loput täältä: http://www.aikenamps.com/VoxAC30classA_2.html
 
Toki kyseinen tutkimus ei mitenkään kumoa sitä tosiseikaa, että vuorovaihepääteaste voi toimia myös ihan oikeasti A-luokassa. Esimerkiksi joissakin vanhoissa radioissa käytettiin kytkentää jossa vaiheenkääntäjä oli eliminoitu ja toinen pääteputkista kytketty yhteishilavahvistimeksi jolle ensimmäinen pääteputki syötti signaalin jaetun katodipiirin kautta. Kyseinen kytkentä ei mitenkään voisi toimia säröttömästi muussa kuin A-luokassa.
 
Ja aiheen vierestä: Köykän Voima vahvistimia oli useita erilaisia. Osa niistä taisi olla ihan "tavallisia" putkivahvistimia. Tämä linkki http://circlotron.tripod.com/ kuitenkin antaa hieman lisätietoa siitä Köykän kuuluisasta kytkennästä.

Niin tota... Kantti- ja kolmioaallothan ovat molemmat symmetrisiä ja puhtaassa muodossa koostuvat vain parittomista harmonisista. Ylempien kerrannaisten amplitudi tosin kolmioaallossa on pienempi kuin kanttiaallon tapauksessa. Silmäkin tuon jo sanoo: Kolmioaalto on lähempänä siniaaltoa joka ideaalisesti koostuu vain yhdestä taajuudesta.
 
Mutta tuon yhden asian tosiaan ilmaisin hieman harhaanjohtavasti: Kun käytännön tapauksessa yliohjataan jotain vahvistusastetta (tai leikataan signaalia diodeilla tms.) niin siinä syntyy aina kaikkia harmonisia kerrannaisia. Epäsymmetrisessä säröytymisessä parillisten kerrannaisten amplitudi on suurempi joten ne ovat "dominoivampia". Vastaavasti parittomien amplitudi on suurempi symmetrisessä säröytymisessä. Mitä kantimmaksi tuo signaalin leikkautuminen menee sitä suuremman amplitudin korkeammat harmoniset kerrannaiset saavat. "Pehmeä" säröytyminen ei siis tuota suurta määrää korkeataajuuksisia harminisia kerrannaisia. Onko tuo hyvä vai huono juttu riippuu sitten soundi-ihanteesta. Itse en ainakaan pystyisi vetämään jotain Ulver:in Nattens Madrigalia pelkällä "bluessäröllä".
 
Toisekseen, on hieman enemmän kuin harhaanjohtavaa kerrata sitä samaa klisettä kuinka parittomat harmoniset saavat aikaan sen mahtavan soundin kun käytännössä noita saa synnytettyä aimo annoksen sillä, että yksinkertaisesti leikkaa vain kokonaan signaalin toisen puolijakson pois. Takaan, että kuulostaa kamalalta. Hyvä soundi on monen asian summa eikä sitä helposti selitetä joillain "peukkusäännöillä".
 
Vox AC30:stä Randall Aiken:in webbisivu kertoo: "These findings prove that the Vox AC30 circuit design is indeed, a class AB amplifier, although, to be fair, it is biased a bit hotter than most fixed-bias class AB amplifiers."
Jos englanti taittuu niin lukekaa loput täältä: http://www.aikenamps.com/VoxAC30classA_2.html
 
Toki kyseinen tutkimus ei mitenkään kumoa sitä tosiseikaa, että vuorovaihepääteaste voi toimia myös ihan oikeasti A-luokassa. Esimerkiksi joissakin vanhoissa radioissa käytettiin kytkentää jossa vaiheenkääntäjä oli eliminoitu ja toinen pääteputkista kytketty yhteishilavahvistimeksi jolle ensimmäinen pääteputki syötti signaalin jaetun katodipiirin kautta. Kyseinen kytkentä ei mitenkään voisi toimia säröttömästi muussa kuin A-luokassa.
 
Ja aiheen vierestä: Köykän Voima vahvistimia oli useita erilaisia. Osa niistä taisi olla ihan "tavallisia" putkivahvistimia. Tämä linkki http://circlotron.tripod.com/ kuitenkin antaa hieman lisätietoa siitä Köykän kuuluisasta kytkennästä.
 
MOI
Hyvä kirjoitus. Plussaa paukkuu.

Jos englanti taittuu niin lukekaa loput täältä: http://www.aikenamps.com/VoxAC30classA_2.html
 
Olin ymmärtävinäni, että anodijännitettä täytyisi pudottaa huomattavasti jotta putket kestäisivät niin ison lepovirran että vehje oikeasti toimisi A-luokassa. Moisesta operaatiosta ei taitaisi olla mitään hyötyä kenellekään. Lieneekö Dick Denney itse mainostanut päätevahvistimen toimivan A-luokassa jotta jengi ajattelisi sen kuuluvan parhaaseen A-ryhmään?
 
Trankkukytkennöissä äänen säröytyminen voimakkuutta lisättäessä alkaa usein äkkinäisemmin kuin hyvässä putkivahvistimessa. Aluksi rutina ikään kuin ilmestyy irrallisena kellumaan puhtaan äänen päälle, sen sijaan että ääni vain pehmeästi säröytyisi. Tässä suhteessa ketjussa aiemmin mainittu LM386 -piiriin pohjautuva Ruby -patterivahvistin pieksee törpöimmät putkivahvistimet!

Niin tota... Kantti- ja kolmioaallothan ovat molemmat symmetrisiä ja puhtaassa muodossa koostuvat vain parittomista harmonisista. Ylempien kerrannaisten amplitudi tosin kolmioaallossa on pienempi kuin kanttiaallon tapauksessa.
 
Ja sen lisäksi siinä määrätyillä kertoimilla olevien harmonisen vaihe kääntyy piin verran...
Käytin tuolla ylempänä ilmaisua kolmioaaltoa muistuttavaa...
 
Mitä kantimmaksi tuo signaalin leikkautuminen menee sitä suuremman amplitudin korkeammat harmoniset kerrannaiset saavat.
Niin, tai sitä enemmän niitä sinne tulee. Ja/tai sitä tarkemmin ne alkavat noudattamaan harmonisten "luontaista" amplitudisuhdetta perustaajuuteen nähden... Ja kun niitä sitten on riittävästi & oikean suuruisinä tuloksena on kanttia.
 
Toisekseen, on hieman enemmän kuin harhaanjohtavaa kerrata sitä samaa klisettä kuinka parittomat harmoniset saavat aikaan sen mahtavan soundin kun käytännössä noita saa synnytettyä aimo annoksen sillä, että yksinkertaisesti leikkaa vain kokonaan signaalin toisen puolijakson pois. Takaan, että kuulostaa kamalalta.
 
Niinpä. Vähän epäselvää ilmaisua käytin, kun kirjoitin tuosta leikkaamisesta. En suinkaan tarkoittanut signaalin tasasuuntaamista, vaan jomman kumman puoliaallon latvan leikkautumista. Tässähän on edelleen vissi ero soundissa, jos otetaan viipale latvaa "suoraviivaisesti" pois tai signaalin vahvistus on puoliaalloilla epäsymmetrinen.
 
Hyvä soundi on monen asian summa eikä sitä helposti selitetä joillain "peukkusäännöillä".
 
Aamen tälle!
 
Pahoittelen taipumustani saivarteluun.
Mutta perhana: Tässä lukiessa, pähkätessä ja vähän kinatessa meni monta irtopalikkaa kohdalleen ja muutama vanha uuteen järjestykseen. Joten kiitoksia, teemu-t-k!
 
Painavaa tekstiä. Asiaankuuluvia plussia täältäkin.
 
E:
 
Kun noista myyteistä ja woodoosta puhutaan, niin olen huomannut, että näiden harmonisten ympärillä niitä pyörii myös jonkin verran. Niitähän ei oikeasti lisätä minnekkään, vaan ensisijaisesti signaalia käsitellään epälineaarisesti.
 
Jokainen sini-muodosta poikkeava jaksollinen signaali voidaan ANALYSOIDA perustaajuisen sini-muotoisen ja harmonisten sinimuotoisten aaltojen summana. Pelkkä parittomien tai parillisten perustaajuuteen ynnääminen ei sitä soundia autuaaksi tee, vaan lopputulokseen vaikuttaa paitsi niiden harmonisten amplitudi, myös vaihe perustaajuuteen nähden. MUTTA: tämä on "vain" analyysi siitä, kuinka se alkuperäinen signaali on vääristynyt (tai kuinka se poikkeaa siniaallosta, niinkuin matemaatikko tämän ilmaisisi.)
 
Hemmetti, taas meni saivartelun puolelle

Kanttiaalto koostuu perustaajuudesta ja sen parittomista harmoonisista. Tätä saadaan aikaan, kun kummassa vahvistimessa hyvänsä signaali yliohjataan riittävän railakkaasti.
 
Se, synnyttääkö tämä parillisia vai parittomia harmonisia vai kumpiakin, on sitten tunnepuolen juttu. Vähän niinkuin vesisuonien löytyminen taikavarvulla.
 
Kirjoitin kerran tästä tällaisen pienen jutun tuonne Skitta-wikiin:
http://www.skitta.net/wiki/index.ph … harmoniset_yl%C3%A4-%C3%A4%C3%A4net
 
Sen leikkautumiskäyrän pehmeyden tai terävyyden saa selvitettyä siten että laittaa paljon säröä ja soittaa soinnun, ja sitten kuuntelee miten se sointu vaimenee. Jos vaimentumisen aikana alkaa kuulumaan sellaisia "krits-kräts-prrrtss"-ääniä niin se tarkoittaa että leikkautuminen on "terävää", mutta jos ääni sulautuu saumattomasti puhtaaksi ääneksi niin silloin leikkautuminen on "pehmeää".
 
Yksi asia mikä kuulemma kanssa vaikuttaa putkivahvistimissa on pääteasteen negatiivinen takaisinkytkentä. Normaalisti kaiuttimen impedanssissa on piikki noin 100Hz kohdalla, mikä tarkoittaa että jos vahvistimen impedanssi on suuri (putkivahvistin), niin kaiuttimen muut taajuudet kuuluvat vähän heikommin. Tästä seuraa että putkivahvistin tuottaa kovempaa ääntä tuon 100 Hz kohdalta, eli tuloksena on jonkinlainen muhkeampi basso. Joissain vahvistimissa tätä on tasoitettu takaisinkytkennällä, jolla taajuusvaste saadaan tasoitettua. Tässä on kuitenkin sellainen pieni yksityiskohta että kun vahvistin menee särölle, ei takaisinkytkentä enää toimi, ja käykin niin että puhtaalla soitettuna taajuusvaste on tasainen, mutta kun kitarasta rullaa volumea isommalle niin särön mukana alkavat bassot korostua.
 
Tästä on jo jonkin aikaa kun tutkin edellämainittua asiaa, enkä ole siis aivan varma muistanko kaiken oikein, mutta jotenkin tuohon tapaan se meni.
 
Tein itselleni koekytkennän jossa oli bassokorostus, takaisinkytkentä joka eliminoi bassokorostuksen, ja säröttävät diodit sotkemassa takaisinkytkennän toimintaa. Lisäksi oli vipu jolla sain kytkettyä bassokorostuksen päälle ja pois.
Soittelin tämän kytkennän läpi, kääntelin vipua, ja huomasin että 100Hz korostus oli eräänlainen käänteinen reverb. Normaalisti kuulostaa siltä että kitaran ääni tulee ulos kaiuttimesta. Kun laittaa reverbiä, niin ääni alkaakin kuulostamaan siltä kuin se tulisi jostain kaukaa, monta metriä kaiuttimen takaa. Tuo bassokorostus sai aikaan päinvastaisen ilmiön, eli kuulosti siltä kuin ääni olisi tullut entistäkin lähempää.

Toki kyseinen tutkimus ei mitenkään kumoa sitä tosiseikaa, että vuorovaihepääteaste voi toimia myös ihan oikeasti A-luokassa. Esimerkiksi joissakin vanhoissa radioissa käytettiin kytkentää jossa vaiheenkääntäjä oli eliminoitu ja toinen pääteputkista kytketty yhteishilavahvistimeksi jolle ensimmäinen pääteputki syötti signaalin jaetun katodipiirin kautta. Kyseinen kytkentä ei mitenkään voisi toimia säröttömästi muussa kuin A-luokassa.
 
Onks' tämä sama asia kuin esim. AX84 Firefly-vahvistimessa? Siis tämä: http://ax84.com/media/ax84_m276.gif ?

Onks' tämä sama asia...
 
Kyllä. Juuri tuota tarkoitin. Juu juu, liian lyhyt kirjoitus.

...että vuorovaihepääteaste voi toimia myös ihan oikeasti A-luokassa. Esimerkiksi joissakin vanhoissa radioissa käytettiin kytkentää jossa vaiheenkääntäjä oli eliminoitu...
 
Tuo A-luokassa toimiminen ei kai edellytä, että vaiheenkääntäjä jää kokonaan pois?
 
Tuon FireFly:n päätteen vuorovaiheisuus on vähän hämäävä. Putkien ohjaushan on keskenään samassa vaiheessa? Signaalit anodilla on kyllä vastakkaisvaiheiset ja päätemuuntaja keskipistekytketty, mutta onko tässä kyseessä "reilu" push-pull, jos putket vahvistavat signaalia "samassa vaiheessa"?
 
Enkö ole ymmärtänyt, vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?

Yhteiskatodi = invertoiva.
Yhteishila = ei-invertoiva.
 
Eli vaikka ohjaus onkin samassa vaiheessa vuorovaihetoiminta saadaan silti aikaiseksi sillä vain toinen putkista on invertoiva. Kuitenkin, on myös totta että monet yleistykset vuorovaiheasteiden toiminnasta ja ominaisuuksista eivät tahdo oikein koskea tätä piiriä. Esimerkiksi: Koska ohjaus toiselle putkelle otetaan ensimmäisen katodilta - ja siksi erillistä, vastavaiheista toisen vahvistusasteen virheitä korjaavaa signaalia ei käytännössä ole - piiri käyttäytyy hyvinkin paljon kuin tyypillinen SE vahvistin.
 
Edit:
A-luokan toiminnan edellytys ei todellakaan ole vaihekääntäjän puuttuminen. Tuo luokkahan (C:hen asti) määrittyy yksinkertaisesti sen mukaan kuinka suuren osan jaksosta putki/transistori/FET tms. vahvistusaste vahvistaa.
 
A = koko jakso
B = puolijakso
AB = enemmän kuin puolijakso mutta vähemmän kuin koko jakso
C = vähemmän kuin puolijakso
 
Loput luokat viittavatkin sitten pikemminkin tietynlaisiin kytkentöihin.