Terve
Minulla on urheilutausta, josta mieluiten vaikenen. Siispä suoraan asiaan:
Elävää musiikkia jo toista kymmenvuotta seuranneena olen päätynyt pohtimaan urheilu- ja musiikkitapahtumia, tarkalleen ottaen niiden piilevää fuusiota. Olen nimittäin ollut huomaavinani ainakin kaksi merkittävää urheilulajia, jotka voitaisiin katsoa syntyneeksi urheilumielisten taiteen ystävien toimesta.
Ensimmäistä niistä kutsun kaljaralliksi: Valitaan vapaavalintainen lähtöpiste yleisön joukosta, kohkataan väkijoukon lävitse baaritiskille ja palataan takaisin yhden tai useamman oluen kanssa. Tätä lajia on tavallisesti mahdollista seurata liki mistä kohdin yleisöä tahansa, koko keikan ajan.
Toisen lajin työnimenä kulkee 'unilateraalis-fragmentaarinen huutokilpailu': Hajanaiset keskusteluyksiköt yrittävät toisistaan tietämättä ylittää yhteisesti jaetussa tilassa esiintyvän artistin äänenvoimakkuuden, mihin artisti ei tavallisesti reagoi (esim. muuttamalla omaa äänenvoimakkuuttaan), ennen kuin tappioasema on huomattava. Erittäin suosittu laji, kenties suosituin.
Mitäkö tämä käytännön kannalta voisi tarkoittaa?
Itse kriittisenä yleisön edustajana ehdottaisin, että valistuneen keikkakävijän vakiovarustukseen kuuluisi vastedes korvatulppien lisäksi karhurautoja ja KP-31 -sarjatuliase.
Keskustelua! |
painoin varoitusta.
Joo, pysyväksihän tää olikin ajateltu.
Mitä muita lajeja tiedätte?
Onhan niitä, kuten eräs selkeästi sumeasta logiikasta ja empirismistä vaikutteita ottanut erikoinen heittolaji, jossa jokin aktuaalinen objekti (usein pullo) singotaan kohti lavaa. Tarkoitus ei niinkään ole osua johonkin eksaktiin kohteeseen, vaan pikemminkin katsoa, millaisen vaikutuksen objekti + imaginaarinen itsetunto saa aikaan musiikkitapahtuman kulussa. Erittäin mielenkiintoinen, mutta melko harvinainen laji. |
PomppoK
paavi
Lennu