Lyriikka ›

(nuotiokitara balladi ihmisyydestä)
 
niin harvoin sitä nälkäänsä syö elämää
ja syystäkin siis levotonna on,
ja toiset taasen päivää täyttävää ei nää,
vaan kumpainenkin yht`on onneton
 
ei liene kovin outo mieli, toisistaan,
me erotumme hädintuskin niin
ett`toiset jotka täällä jatkaa luomistaan,
unelmoivat laskee syvyyksiin,
 
syvänteellä mielen usein istun vain
ja pelkään, että tahtoisinkin pois,
vaan, entä jos tän kolikkoni näineen sain
ja samanlailla silti kaikki ois
 
ja toinen tuolta kaukaa huutaa elämää,
hän että vielä yhden päivän sais,
vaikeus on helppous, sanoa ei nää,
ja toivoa ett`kaikki unohtais
 
mä toivon etten itselleni väärin tee,
ja toivon että vielä aikaa saan,
mä että ensin rakastuisin ihmiseen
ja näin siis voisin muita rakastaa