Lyriikka ›

(08.08.08 Ensimmäinen versio)
 
Lennä, oi lennä neitoperho
Liidä, tänne liidä, kiltin sedän luo.
 
Pyysi syliin istumaan
hiljaa lorua kuulemaan
kertomuksillaan valloitti
tuon pienen sydämen.
 
Saattoi ilon valtaan,
vangitsi valheillaan,
vaati vain hiukan
häneen luottamaan.
 
Uskoi lapsi viaton
vanhan sedän taikaan,
vaikka sattui kipeästi niin
tuo matka piilopaikkaan.
 
Niin oli hiljainen tuo
äidin kaunein perhonen,
kaikki yksinäiset vuodet nuo.
Ei uskaltanut koskaan paljastaa
satusedän julmaa tarinaa.
 
Niin ois satu päättynyt
suruun vanhemmista.
Paha susi vienyt ois
molemmat rakkaimista.
Niin kertoi setä koskien,
puhui rakkaudesta.
 
Lennä, oi lennä
tumma perhonen
Liidä, vielä liidä
taivaan valkeuteen.

Toivottavasti tämä ei ole mikään kovin henkilökohtainen runoelma. Teksti ei mun mielestä ole kirjoitusasultaan tai tulkinnaltaan kummoinen, mutta aihe on tärkeä.

Thänks!!! :) Omat henkilökohtaisuudet jääköön päiväkirjoihin, mutta kipeitä aiheita löytää katsomalla jo pelkästään lööppeihin.
 
Mut joo, tässä hain lorumaista fiilistä simppeleillä sanoilla ilman minkäänlaista kikkailua. Lorumaisuus ontuu väliin vielä pahastikin. Hain lorumaisuudella kontrastia lapseen kohdistuneeseen väkivaltaan. Liekö toimiva kuitenkaan.. Jään fundeeraamaan. :D

pienoinen tarina, mutta suuri ja surullinen asia. En osaa sanoa muuta.

Yksi juttu mikä vielä lisäisi vaikutelmaa ja kontrastia, olisi jos tuon heittäisi lapsinäkökulmaksi tuon kertojan.
 
Tämä oikein hyvä ajatus! Näitä kaipailen, jotta saisi tuotakin taasen vietyä eteenpäin. :)