Rock, pop, alternative ›

20:00 ois lähtö, 30 min setti.
 
Onko varmaa tietoa? Tai taidat tuntea VHB:n poijjaat?

Onko varmaa tietoa? Tai taidat tuntea VHB:n poijjaat?
 
On. Tai jotain.

Pirulainen, olisi vain pitänyt päättää tänne lähdöstä aikaisemmin. Nyt ei tietenkään enää pysty venymään, vaikka lippujakin taitaa vielä olla.
No, ei auta.

Settilista lainattuna jostain palstalta ja vähän uudelleenjärjesteltynä:
 
Love And Only Love
Everybody Knows This Is Nowhere
I've Been Waiting For You
???
Cortez The Killer
Spirit Road
Cinnamon Girl
Oh, Lonesome Me
Helpless
Mother Earth
The Needle And The Damage Done
Unknown Legend
Heart Of Gold
Old Man
Get Back To The Country
Words
No Hidden Path
---
A Day In The Life
 
Cortez! Mutta minulle silti keikan huippukohta oli Helpless.

Olihan se kova, Mother Earth ehkä huippuna. Hitto kun väsyttää vaan pirusti ja nyt pitäisi jo lähteä Jurassikkiin hommiin. Ei iske.

???
 
Singing a song won't change the world on tuon kappaleen nimi. Taisi olla ns. maailman ensi-ilta.

Olin G-katsomossa permannolla. Pirun ahtaasti sijoitellut penkit, mutta eivätpä loppujen lopuksi haitanneet. Kun Neil ja bändi saapuivat lavalle, aika moni nousi seisomaan, sitten taas moni muu jne. jne. Lopputulos: eipä sinne istumaankaan kannattanut jäädä. Väki permannon takaosista ryntäsi yksin tuumin permannon katsomoiden väliin, itsekin miksauspöydän tienoille.
 
Hyvää settiä kaikin puolin, pidin erityisesti Neilin kitaroinnista (miten se ne vingutukset oikein tekee?). Biisien mukaan vaihtuvat taulut olivat ihan hauska idea. Oli nasta jännätä mikä kappale tulee seuraavaksi.
 
Mainitut Mother Earth ja Helpless olivat loistavia. Ja Cortez, oi joi... Itse pidin myös siitä Old Ways -levyn kantrirallatuksesta, joka ei tosin saanut suurimpia aplodeja. :) Loppu tuli pikkuisen liian töksähtäen, vaikka Beatles-coveri hieno olikin.
 
Hyvä keikka, muttei kuitenkaan mitään elämää suurempaa. Mutta onhan se äijä, lämmitti ihan pirusti nähdä mies elävänä. Ja ensi kerralla sitten se Hurricane.
 
Edit: Hö, Iltalehden kuvateksti väittää, että myös Hey Hey My My tuli. Ei tullut.
 
Edit 2: Ja nyt kun aikaa on kulunut, voi ottaa hieman etäisyyttä ja arvioida... omia fiiliksiään keikalta (mikä kosketti, mikä ei). Words toimi aika perhanan erinomaisesti, melkoisen sieluunkäyvää kamaa tuo kappale. No Hidden Pathin kitarointia seurasin suu auki, jotenkin niin alkuvoimaisia nuo Neilin purskeet olivat. Akustiset osa toimivat myös hyvin, erityisesti loistava Old Man, mutta enemmän iskivät nuo sähköiset rypistelyt.
 
Ehkä keikasta jäi, ei nyt pettymyksen maku, mutta sellainen fiilis että lisää olisi voinut tulla juuri tuon suht tylyn lopetuksen vuoksi. Tuoreehkon Chrome Dreams II:n No Hidden Path, joka varmaan aika monelle oli suht hankala pala piiiiitkine kestoineen. Vielä A Day in the Lifen jälkeen kun olisi kuullut vielä Powderfingerin ja sen Hurricanen, niin aivoräjähdys olisi ollut varma. Näinkin aivan mahtavaa, toki, mutta nälkä jäi. Lisää!

Nyt kaikki sen Neilin soundin perään, joka keikalle vaan kaira mukaan...
 
http://www.thrasherswheat.org/ptma/equip.htm
 
"and an old white Fender reverb unit with new springs that are separate. The springs are on a microphone stand that goes on the cement floor of the building. It extends up to the bottom of the stage, and the spring stands on top of the microphone stand and the wire comes through a hole in the stage completely separate. I can't use it if I don't do that, because if I jump onstage, the spring rattles. It has to be isolated from the surface of anything that's vibrating.
 
JO: What if you can't drill a hole in the stage?
 
NY: No, we do it. We just put a hole in the stage. There's always a way. It can't be very far away, because with a long wire, you lose the fidelity, the high end where the reverb lives, so the magic is gone. You've got to keep it close and really short. "
 
Toi on kyllä 1992-speksien mukaan, mutta eiköhän sillä oo vieläkin samat temput hihassa.

Mielestäni parempi kuin edellinen Hartwallin-keikka. Paras Suomessa nähdyistä on edelleen Ruisrock 1996.
 
Yläilmoista kuunnellen toinen kitara ja basso sekoittuvat mössöksi. Harmi, sillä Rosas on mielenkiintoinen basisti. Chad Cromwellin tiukat rummut ovat miellyttäneet "This Note's For You" -levyltä lähtien, vaikka esim. "Heart of Goldin" levytetystä versiosta (rummuissa Kenny Buttrey) tuttu sävykkyys ei luonnistukaan.
 
Ja Ben Keithin touhuja on aina ilo seurata!
 
Useat kappaleet olivat ehkä turhankin uskollisia levytetyille versioille. "Get Back to the Countryssä" oli eniten uutta tuoreutta. Omat suosikkini setissä olivat "I've Been Waiting for You" ja "Words (Between the Lines of Age)".
 
Tässä vielä uusi versio settilistasta, mukana levy, jolla ekana julkaistu:
 
Love And Only Love (Ragged Glory)
Everybody Knows This Is Nowhere (Everybody Knows This Is Nowhere)
I've Been Waiting For You (Neil Young)
Just Singing A Song Won't Change The World (uusi biisi)
Spirit Road (Chrome Dreams II)
Cortez The Killer (Zuma)
Cinnamon Girl (Everybody Knows This Is Nowhere)
Oh, Lonesome Me (After the Gold Rush)
Mother Earth (Ragged Glory)
The Needle And The Damage Done (Harvest)
Unknown Legend (Harvest Moon)
Helpless (CSNY: Deja Vu)
Heart Of Gold (Harvest)
Old Man (Harvest)
Get Back To The Country (Old Ways)
Words (Between the Lines of Age) (Harvest)
No Hidden Path (Chrome Dreams II)
 
Encore:
A Day In The Life (The Beatles: Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band)

Mielestäni parempi kuin edellinen Hartwallin-keikka. Paras Suomessa nähdyistä on edelleen Ruisrock 1996.
 
Makuasioitahan nämä tietysti ovat, mutta itse pidin enemmän edellisestä kuin eilisestä (joka oli kyllä aika hieno sekin - varsinaisen setin viimeinen biisi oli aivan lostava). Ja toisaalta Ruisrock ei koskettanut juuri lainkaan, Crazy Horse oli laiska ja Broken Arrow -levyn materiaali pitkästyttävää. Aivan omassa luokassaan loistava oli Booker & The MG's veto jäähallissa.

Aivan omassa luokassaan loistava oli Booker & The MG's veto jäähallissa.
 
Joo, se oli loistava myös Roskildessa.

Ensimmäisen kerran näin miehen livenä, enkä keksi mitään marinan aihetta. Pari tuntia heilahti silmänräpäyksessä, soundit oli kohdallaan ja monet niistä biiseistä joita toivoin kuultiin.
On se äijä.

Kiva keikka. Von Hertzeniäkin oli mukava kuunnella mutta sitten taas hyvän fiiliksen sammutti mitäänsanomaton trad.bluesi. Hartwall -yleisö oli mälsä, tuntui kuin olisi Porin Jazzeilla piknikillä, olisi sittenkin pitänyt ottaa permantopaikat.
 
Settilista oli hyvä ja Niilon kitarointi (mahtavan mureat ja matalat soundit!) oli kuin maanjäristys! Vau. Bändi oli myös hyvä, steelit toimivat aina hienosti. Words oli itselleni ehkä keikan kovin veto ja harmitti hieman että osasin odottaa tuota Day in the lifea, muuten olisi ollut aika pommi. Goldrushilta ja Beachilta olisin voinut kuulla lisää, nyt tuli vain Oh lonesome me.
 
Pienoinen pettymys jäi silti, tosin syy ei ollut bändin puhumattakaan viimeistä päivää revitelleen Niilon vaan niiden olosuhteiden. Nyt tuli vain katseltua, ei koettua.
 
Edit/ aika lähelle eilistä pääsee tämän vuoden madridin keikan myötä (lisää sivupalkeista, por favor):
http://www.youtube.com/watch?v=Y2iGbaBgjjU&feature=related

Nooh, kyllä se vielä kerran kaksi tulee. Näin on pakko uskoa...
 
Kertokaapa seuraava albumi, jolla edetä Harvestin jälkeen.

Kertokaapa seuraava albumi, jolla edetä Harvestin jälkeen.
 
Sadonkorjuun jälkeen oikeaa kultaa: After the Goldrush. Youngin paras levy? Sisältää akustista materiaalia sekä erään Southern Man -sähikäisbiisin.
 
Huono ei ole myöskään Everybody Knows This Is Nowhere. Tai Rust Never Sleeps. Tai Zuma.

... Beachilta olisin voinut kuulla lisää...
 
"Walk on" -biisin muistan joskus kuulleeni livenä, mutta muuten ei taida yleensä heittää oikein mitään "On the Beachiltä" ?

Kertokaapa seuraava albumi, jolla edetä Harvestin jälkeen.
 
Oma suosikkini on "Tonight's the Night" (1975). Harvestiin verrattuna täysin erilaista, enimmäkseen raakaa matskua.

Sadonkorjuun jälkeen oikeaa kultaa: After the Goldrush. Youngin paras levy? Sisältää akustista materiaalia sekä erään Southern Man -sähikäisbiisin.
 
Huono ei ole myöskään Everybody Knows This Is Nowhere. Tai Rust Never Sleeps. Tai Zuma.
 
After the Goldrush on ehkä mun suosikki, mutta diggaan sen Southern Mania enemmän 4way street levyn live-versiosta, CSNY:n vetämänä.
 
Toisaalta On the beach on vähintään yhtä hyvä kuin Goldrush.
 
Pitäis varmaan ite hommata Broken Arrow ihan vaan Big Trainin takia.

Oma suosikkini on "Tonight's the Night" (1975). Harvestiin verrattuna täysin erilaista, enimmäkseen raakaa matskua.
 
Yhdyn mielipiteeseesi. Loistava levy , joka ei allekirjoittaneelle heti auennut, mutta lopulta kolisi kovaa. Tunnelma on käsinkosketeltava, kun lättyä kuuntelee.