Kitarat: akustinen ›

Kiertelin taannoin läpi käytännössä koko Helsingin tarjonnan etsiessäni teräskielistä akustista n. tonnin hintaluokassa. Tavoitteena oli löytää kitara, jolla pärjäisi sekä keikoilla että studiossa. Tehtävä osoittautui sikäli hankalaksi, että samassa hintaluokassa mikittämätön kitara soundaa yleensä akustisesti paremmalta kuin valmiiksi mikitetty. Tämähän selittyy ymmärrettävästi ensinnäkin elektroniikan tuomalla lisähinnalla ja toisaalta etuasteen ja muiden osien vaikutuksella soittimen rakenteeseen.
 
Parhaiten näiltä testireissuilta jäi mieleen Kitarapajalla testaamani Martin D-16GT. Se tuntui ja soundasi enemmän "oikealta" kitaralta kuin useimmat muut hintaluokassaan. Homma jäi muutamaksi kuukaudeksi takaraivoon pyörimään, kunnes m.netin torille tuli myyntiin uudenveroinen ja kohtuuhintainen yksilö. Korjasin sen sitten talteen.
 
Vielä oli edessä sähköjen saaminen kitaraan. Nettiselailun ja Kitarapajan myyjän suosituksen pohjalta päädyin K&K Pure Western Miniin, jonka tilasin asennettuna Kitarapajalta. Kyseessähän on passiivinen laite, johon ei kuulu omaa etuastetta. Setti sisältää siis ainoastaan kolme kitaran tallan alle liimattavaa sähköakustista muunninta ja hihnatapin tilalle asennettavan jakin. Yksinkertaista ja kaunista. Toisaalta mukana ei tietenkään tule minkäänlaisia säätimiä, edes volyymille. Pidin ratkaisusta senkin takia, että sen vaikutukset itse kitaraan ovat hyvin pienet, ainoastaan hihnatapin reikää on jouduttu suurentamaan.
 
Kitara pääsi suorastaan yllättämään positiivisesti kun hain sen Pajalta. Kunnollisten säätöjen myötä soittotatsi oli muuttunut aivan erinomaiseksi ja myös sointi kirkastui uusien kielien (Elixir Nanoweb) myötä.
 
En ollut aiemmin testannut Pure Westerniä lainkaan, joten sen osalta hankinta oli täysin kuulopuheiden varassa. Tämän testaus on vielä varsin alkuvaiheessa, mutta äänitin siitä klipin testimielessä. Kitara on kytketty suoraan PC:n integroidun äänikortin mikkituloon, siis ilman minkäänlaista DI-boksia tai esivahvistinta. Klippiä ei ole käsitelty millään tavalla, ainoastaan käännetty mp3-muotoon. Kitaran ulostulotaso tuntuisi olevan melko riittävä, joskin äänikortti kohisee melkoisesti. Paremmalla laitteistolla tämä tuskin on ongelma. Tässä klippi:
 
http://hanok.stc.cx/music/clips/200 … n_d16gt_pure_western_mini_test1.mp3
 
Sanoisin, että soundi oli itselleni positiivinen yllätys, varsinkin kun on tulltu keikkoja miksatessa kuultua niin kamalia akkarisoundeja. Vaatimukset oli asetettu sille tasolle, että kitaran kanssa pärjäilisi bändikeikoilla lisäelementtinä, mutta sanoisin että tämä soundi kelpaa oikein mainiosti myös kotidemotuksiin. Julkaisukaman äänityksissä käytetään tietysti oikeita konkkamikkejä. Keikkakäyttöä ajatellen soundi tuskin tulee olemaan mikään ongelma. Kiertoherkkyydestä ei vielä ole tietoa.
 
No, tässä pitkähkö alustus aiheesta. Tarkoituksena oli oikeastaan herätellä keskustelua teräskielisten käytöstä liveolosuhteissa, niin kitaroiden kuin elektroniikan osalta. Kertokaapa tekin omista kokemuksistanne. Oletteko esim. vastaavan elektroniikan kanssa päätyneet käyttämään erillistä etuastetta? Millaista ja mistä syistä?

Oletteko esim. vastaavan elektroniikan kanssa päätyneet käyttämään erillistä etuastetta? Millaista ja mistä syistä?
 
Mulla on periaatteessa sama setti. Hommasin kuitenkin halvan Behringerin DI-boksin, koska kaikkien äänipöytien etuasteet ei tykänneet pure westernin impedanssista, ja soundissa oli suuria vaihteluja. Sen jälkeen ei ole ollut ongelmia. Siis on tuossa Behkussa myös jonkinlainen etuvahvistintoiminto, mutta en käytä sitä, pelkkä DI riittää.

Hyvä tietää tuokin. DI-boksia on kyllä tarkoitus käyttää keikoilla. Tällä hetkellä tosin löytyy omasta takaa vain passiivisia ratkaisuja. Täytyy vähän suorittaa testailua.
 
Toisaalta voisi olla näppärää jos saisi pedaalimuodossa esim. viritysmittarin samaan pakettiin DI:n kanssa. Olisikohan Peterson Strobostomp kova sana?

Notch filterille olisi käyttöä kyllä. Tuo DI vain on vieläkin hankkimatta, vaikka on ollut jo pitkään ostoslistalla:
http://www.lrbaggs.com/html/products/preamps_paradi.shtml
 
Mielenkiintoinen tämäkin, mutta aika paljon kalliimpi.
http://www.tonebone.com/tb-pzpre.htm

K & K PURE XLR PREAMP on paras, Usko pois

Tää on mielenkiintoinen aihe. Vehkeitä on monenlaisia, mut toimivan ratkaisun löytämiseksi pitää ensin tajuta millaista soundia ollaan hakemassa, millä kitaralla ja miten soitettuna. Tässä muutama oma kokemus:
 
- Oma Martin 00015S: mahonkinen vehje jossa b-bandin A2, AST ja konkkamikki. Kanavat erillisinä stereo-outputista. Toimii sormisoittoon erittäin hyvin, bändin kanssa myös, tosin konkkamikkiin tulee siinä kohdin niin paljon lavamefaa ettei se ole käyttökelpoinen. Mies ja kitara-pohjalta soundi on ns. siinä.
 
- Vanha Gibson L-0-tyyppinen skeba: plekusoittoa bändin seassa. Mikkinä oli ensin LR Baggsin iBeam ja Baggsin para-di. DI:llä kopan resonanssi veke ja kompuraa perään, lopputuloksena varsin okei komppiakustinen roots hommiin. Sittemmin mikkisysteemi vaihtui kahden palikan FRAP-systeemiin joka soundaa myös erittäin hyvältä, sanoisin et jopa huomattavastikin paremmalta kuin Baggs. FRAP:in kanssa toimii myös Para-DI samalla meiningillä.
 
- Vanha Noso, huippuskeba jossa sustainia on suunnilleen banjon verran ja botnea myös. Mies ja kitara-hommaa, sormisoittoa. B-bandin A2 jossa ainoastaan yks AST. Tosin lätkän perinteinen paikka tallan alla ei toiminu yhtään ja se onkin nyt 90 asteen kulmassa tallaan nähden kaikuaukon alapuolella (kun skeba on soittoasennossa). Sijoittelulla pystyi väistämään kopan julman B-sävelen nurkilla olevan resonassin. Noso kuulemma kelasi et sen kitarat pitäis virittää D:hen, joten sikäli B reso on ihan ok.
 
- Taylorit ja pietsot on ihan perseestä. Samoin plekulla akustisia hakkaavat sähkökitaristit.

Samoin plekulla akustisia hakkaavat sähkökitaristit.
 
Mitä vikaa on ns. leirinuotiorämpytyksessä? Eikö kuulosta näppäilyltä vai mikä siinä on niin ikävää?

Mitä vikaa on ns. leirinuotiorämpytyksessä? Eikö kuulosta näppäilyltä vai mikä siinä on niin ikävää?
 
Se on ihan jees, mut ne rock-yhtyeissä veivaavat hahmot jotka hakkaa akkareita solmuun kolmen millin plekuilla vois vaihtaa takaisin sähkiksiin.

Se on ihan jees, mut ne rock-yhtyeissä veivaavat hahmot jotka hakkaa akkareita solmuun kolmen millin plekuilla vois vaihtaa takaisin sähkiksiin.
 
Ai nää jantterit, jotka soittaa ai vil steinkin introa myöten vitossoinnuilla?

Ai nää jantterit, jotka soittaa ai vil steinkin introa myöten vitossoinnuilla?
 
Ne just. Skorpions-miehet.

Sijoittelulla pystyi väistämään kopan julman B-sävelen nurkilla olevan resonassin. Noso kuulemma kelasi et sen kitarat pitäis virittää D:hen, joten sikäli B reso on ihan ok.
 
Mun Nosossa tuo julma sävel on just se D. Mistä muuten kuulit tuosta D-vireestä, siis standardivire mutta vain alempaa?

Mun Nosossa tuo julma sävel on just se D. Mistä muuten kuulit tuosta D-vireestä, siis standardivire mutta vain alempaa?
 
Soitinrakentaja Hra Nuutinen kertoi asian Nosolta suoraan kuultuna faktana. Virehän voi olla tietty mikä vaan, mut D-pohjaiseksi on kelattu se kopan resonanssi.

Klippi kuulosti ihan kivalta huomioon ottaen, että kitara oli kytketty vain integroituun äänikorttiin.
 
Lainaisin sen verran tätä ketjua, että kyselisin ehdotuksia oman akustiseni mikitykseen. Kyseessä on Yamaha LL16, joka on siis dreadnought-tyylisellä kopalla varustettu kokopuinen akkari. Soittelen pääasiassa Tommy Emmanuelin säestyksien tapaista musiikkia. Eli enemmänkin näppäilyä peukkuplektran kera kuin suoranaista sointurallattelua.
 
Tuo K&K Pure Western vaikuttaisi ihan hyvältä vaihtoehdolta pikaisen tutkimisen myötä, mutta koska olen täysin aloittelija akustisen mikityksen kanssa niin neuvot olisi kovin tervetulleita. Budjetista voisin sanoa sen verran, että pysytään kuitenkin ihan perusvermeiden puolella eli max 150e vaikka :) Kiitoksia jo etukäteen.

Ketjun lainaaminen on peräti suotavaa. Ehkä näistä kamoista sillä tavalla voi saada vähän laajempaakin näkökulmaa.
 
Tuossa hintaluokassa valinnanvaraa ei ihan hirvittävästi ole. Sitten on näitä peruskysymyksiä reikien porailusta ja muusta. Tuo K&K:n ratkaisu on siitä näppärä, että tuollaisen perustoimivan soundin saa aikaan melko pienellä sijotuksella. Olen nyt pari kertaa treeneissä testaillut sitä kytkettyny passiivisen DI-boksin kautta laulukamoihin. Ensimmäiset testit keikkaolosuhteissa seuraavat ensi viikolla. Saapa nähdä onko homma just tuota Roberton syvästi vihaamaa rääkkiä. Tarkoitus olisi kuitenkin toimia instrumentin ehdoilla ja laajentaa vähän bändin soundia. Bändiolosuhteissa kontaktimikkiratkaisu taitaa olla jokseenkin pakollinen valinta kiertojen vuoksi, mutta arvelisin otsikossa mainitun yhdistelmän palvelevan sangen hyvin.
 
Tuon passiivisen mikin jatkoksi voisi vielä jossain vaiheessa miettiä jonkinlaista etuaste/di-värkkiä, mutta tähän hätään tarve ei ole mitenkään pakottava. Täytyy vähän myöhemmin testailla minkälaisiin soundeihin niillä pääsee, sikäli kuin mieli alkaa tehdä parannusta.

Kerrohan Hanok lisää miten mikkisetti on toiminut ja millaisten vermeiden kautta olet ääntä toistanut :) Itseäni kiinnostaisi kovasti tuo Pure Western Mini-setti.

Hanok, itselläni on täysin sama yhdistelmä. D-16GT Kitarapajalta uutena ja samasta paikasta myös K&K.
 
Olen todella tyytyväinen saundiin, 3-4 keikkaakin heitetty tällä setupilla.

Tuolla on muuten pari klippiä mun D16 + K&K -setistä.
 
http://www.mikseri.net/artists/?id=111352
 
Piuha on mennyt kitarasta Behringerin DI-boksin ja pikkumikserin kautta koneeseen, ja olen vain normalisoinut signaalitason kohtaan -1 dB, ja lisännyt miedosti reverbiä. Ei eq:ta, eikä treenausta:)

Ostin Kitarapajalta Martinin 000-16GT:n noin vuosi sitten. Kävin asennuttamassa K&K:n siihen hieman sen jälkeen kun tuli tarvetta pärjätä sen kanssa bänditreeneissä. Päädyin saman tien ostamaan mukaan myöskin K&K:n oman etuasteen, tämä on sitä plugi-mallia. Etuaste lähti mukaan EQ:n ja volumen säätömahdollisuuden takia. Se kulkee näppärästi kyydissä vyöklipsistään kitaran hihnassa keskellä selkää.
 
Miksi valitsin K&K:n? -Koska en halunnut kitaran sisälle mitään pattereita tai muitakaan laatikoita. Soundista kuulin etukäteen hyvää sekä K&K:sta että B-Bandista. Tein valintani siis fyysisten ominaisuuksien perusteella.
 
Nyt uskallan jo sanoa soundistakin jotain. Olen erittäin tyytyväinen, kitara kuulostaa PA:n kautta varsin hyvin siltä kuin akustisen pitääkin. Soitan pääosin fingerstyle-juttuja. Vaadin soundilta paljon, vaikka kokemusta akustisesta on vasta vuoden verran. Haluan, että saan treeneissä vastaavaa soundia kuin kotisohvallakin.
 
Etuasteen EQ:n avulla taajuusvasteen saa hyvin kohdalleen. Alapäätä riittää todella paljon, bändin kanssa pidän basson leikattuna jotta basistille jää oma tonttinsa. Kitaran oma soundi tulee hyvin läpi. Kiertoherkkyyttä on bänditasoilla, mutta ongelma hoituu hyvin kaikuaukon kumilätkällä.
 
Kaikenkaikkiaan olen varsin tyytyväinen K&K:n tarjoamaan vastineeseen rahoille.

Kiertoherkkyyttä on bänditasoilla, mutta ongelma hoituu hyvin kaikuaukon kumilätkällä.
 
Btw, saakohan noita kumilätkiä mistä musaliikkestä vaan ja mikä sen virallinen nimi on jotta osais käydä kyselemässä? Tarttisin kans tollasen, ku konkkamikki meinaa ulista, jos veäntee ruopasee volaa kovemmalle.