Aihe: Rumpujen lainaaminen
1 2 3
ÄM
04.08.2008 01:02:48
 
 
Pakkohan se on tilanteen vaatiessa lainailla ja ihmeen hyvin on mennyt. Yhden kerran kävi niin, että lainaava heebo asetteli aika kovakätisesti, seurauksena se, että isotomiin tuli kolhu lakkaan, kun se murjoi sitä basarin viritysruuviin. Olin silloin viihteellisessä tilassa, enkä jaksanut toimia, kuten yleensä; avustan yleensä lainaavaa rumpalia setin sijoittelussa, niin ei runnomisia pääse tapahtumaan.
 
Mun mielestä aika monia tyyppejä kuvaa hyvin se, kuinka kyse on pitkälti samasta asiasta, kuin auton oven aukomisessa. Jotkut ihmiset ei vaan osaa hahmottaa sitä, että kun auton oven avaa, siinä pitää olla jotain kontrollia, muuten se kolahtaa viereisen auton oveen. Meidän yhden bändin laulaja on itse asiassa pahinta laatua, tässä asiassa; se kerran aukoi takaovea, viereisen auton kylkeen, viereisen auton kuskin ollessa itse siinä seisomassa ja näkemässä. Solistimme paukutti 5-6 kertaa kunnolla ovea sen toisen auton kylkeen, könytessään ulos autosta. Jotkut ei vaan hahmota oman kroppansa liikeratoja, heti kun siihen lisätään pienintäkin kättä pidempää. Samaa hommaa tapaa tossa rumpujen asettelussa. Pikkutomi, erillisessä ständissä, kolahtaa aika helposti basarin kylkeen, vaikka toisille se on ihan itsestään selvyys, että sitä pitää varoa.
 
Yks homma on kanssa, että miten joku kuvittelee, että on OK suhtautua muiden kamoihin samoin, kuin omiinsa. Se että jos itse ajattelee, että käyttötavaraahan ne vaan on, ei tarkoita, että sitä mentaliteettia voitaisiin soveltaa, mihinkään muuhun, kuin kyseisen henkilön omiin kamoihin. Lainatessahan pitäisi aina suhtautua tavaraan, suurimmalla mahdollisella varovaisuudella ja kunnioituksella. Koska jos et tiedä miten tavaran omistaja suhtautuu tavaraansa, varmin tapa osua oikeaan, on noudattaa suurinta mahdollista "kukkaa kämmenellä"-meininkiä.
Mieluummin rohkeesti metsään, kuin arasti paskaan!
Analuuk
04.08.2008 23:28:07
Paras lainauspyyntö tuli viitisen vuotta sitten, kun erään punkbändin basisti soitti mulle ja kysyi, että voisinko mä lainata niiden rumpalille peltejä, kun sen omat on kaikki paskana. En edes ollut niiden kanssa samalla keikalla tai mitään... Silloin oli kyllä pakko kieltäytyä! =D
 
Yleensä ei mitään ongelmaa. Totta kai katson vähän, minkäoloinen tyyppi kysyy. Peltejä lainaan vain tutuille ja sellaisille, joiden tiedän pulittavan korvaukset, jos jotain rikkoutuu.
http://youtube.com/watch?v=U2w4ZVWb3_Y
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)