Askorbiinihappo 01.08.2008 20:32:05 | |
---|
Moi. Olenko ainoa, jolle tulee välillä semmonen fiilis, ettei musiikkia voi kuunnella? Parhaatkaan bändit/biisit ei iske, ja kaikki tuntuu vaan niin helkutin mitäänsanomattomalta. Pelottaa, että jos lakkaa into musiikkiin kokonaan. Mitä teette tällaisessa tilanteessa? Itse en ole nyt oikein viimeaikoina jaksanut kuunnella musiikkia, ja tuntuu, että kuuntelen sitä välillä vain ihan kuuntelemisen vuoksi, sen suurempaa ajatusta mielessä. Tuli vähän sekava viesti, mutta toivottavasti ymmärsitte. Kuulostaa tyhmältä kysyä, mutta onko jollakulla joskus lopahtanut täydellisesti into kaikkeen musiikkiin? I laugh under the weeping moon |
Kailis 01.08.2008 20:35:04 | |
---|
Ei kai sen musiikin jatkuvasti pidä soida. Fiiliksen mukaan. |
kivi 01.08.2008 20:38:28 | |
---|
Ei syytä huoleen. Kun ikää kertyy, huomaa että tota tapahtuu jatkuvasti ja enenevässä määrin. Kyse on osittain myös kehityksestä - musan kuunteleminen ja musan tekeminen on kaksi eri asiaa. Jos musiikki on tärkeää, ei into siihen katoa vaikka olisit vuoden kuuntelematta musiikkia - edelleen päässä soi, ja tulee tarve kirjoittaa biisi-ideoita muistiin. Jos olet tähän asti kuunnellut samantapaista musiikkia kuin mitä itse soitat, on kyseessä ehkä irtiotto. Sameasta kaivosta saa vain mutaista vettä, uudet ideat löytyvät integroimalla omaan soittoon vaikutteita muista musiikin lajeista. Tai pidä tauko. Kohtuus kaikessa. |
sarkjan 01.08.2008 20:39:23 | |
---|
Eipä oikeastaan ole ollut sellaisia hetkiä. Pelottaishan se jos näin kävis...kai. Omaan soittoon on kyllästynyt tai turhautunut useastikin :) Ei tainnut tosin liittyä ihan aiheeseen. Can we have everything louder than everything else? |
Feggy 01.08.2008 20:42:15 | |
---|
En voi kuunnella musiikkia yhtään pahemmassa krapulassa, päänsärkyä potevana, normitöitä (lukemista ja kirjoittamista) tehdessä ja enempää kuin noin kolmea levyä putkeen. Siis semmoinen 3-4 levyä päivässä on sopiva satsi. |
Askorbiinihappo 01.08.2008 20:45:46 | |
---|
Kiitti vastauksista. Kyllä kieltämättä tekis mieli kokeilla jotain uutta musiikkityyliä. Mielessä on käyny erityisesti joku helvetin pelottava ja sekopäinen musiikki. Miltäköhän bändiltä löytyis tollasta? Eikös Tangerine Dream ole vähän ton tyyppistä? I laugh under the weeping moon |
M-Juhana 01.08.2008 20:49:59 | |
---|
Tässä meni suunnilleen kaksi kuukautta kuuntelematta varsinaisesti mitään. Mitä nyt radiota joskus. Aina ei huvita. Nyt on taas haalittu kasa uusia levyjä ja soivat nonstop. Sellaista se on. Ihan normaalia. "Akaan Saabisti" -Veikko |
Pieni rumpalipoika 01.08.2008 21:00:44 | |
---|
Mulla on noita hetkiä ollut aika useinkin. En kestä kuunnella musiikkia oikeastaan ollenkaan silloin, kun on aktiivinen treenikausi päällä. Sen lisäksi musa kuulostaa melusaasteelta heti keikan jälkeen ja heti treenien jälkeen. Tähän liittyy myös sellainen asia, että en kuuntele musaa taustalla juuri koskaan. Ja jos kuuntelee, musan pitää olla sellaista jonka tunnen oikeastaan läpikotaisin - osaan käytännössä biisit ulkoa. Silloin se ei häiritse. Kaikki muu on mulle ärsykettä taustalla ollessaan ja silloin on hankala keskittyä esim. itsesääliin tai muuhun aivokapasiteettia vaativaan toimintaan. En siis pysty suhtautumaan musiikkiin kovinkaan välinpitämättömästi tai neutraalisti vaan se aina pistää mun pään raksuttamaan ihan tosissaan. Rummut nurin ja nussimaan! |
Karipiirto 01.08.2008 21:17:46 | |
---|
Mulle tuli noin vuosi sitten tollanen vähän pienemmän mittakaavan kyllääntyminen. Eli en voinut kuukauteen sietää metallimusiikkia missään muodossa. Siinä sitten kun radiossa rokki soi niin aina pistin kiinni. Minuun auttoi se kuukauden paussi ja tämä. http://www.youtube.com/watch?v=XrgP … u5YWEg&mode=related&search= Ei hajuakaan miksi mutta kai se johtuu siitä rauhallisuudesta. :) "There's no roll!
They forgot the roll and they only kept the rock. The roll's the whole damn thing dude, the rock is nothing, deal with it, the roll is king. Unfortunately most cats don't get behind the roll." -Keith Richards |
jp8000 01.08.2008 21:19:35 | |
---|
yöllä, nukkuessa Although Kraftwerk has taken its part from my playlist, I will always love the music of JMJ. |
gorgonoidi 01.08.2008 21:21:39 (muokattu 01.08.2008 21:25:54) | |
---|
Kiitti vastauksista. Kyllä kieltämättä tekis mieli kokeilla jotain uutta musiikkityyliä. Mielessä on käyny erityisesti joku helvetin pelottava ja sekopäinen musiikki. Miltäköhän bändiltä löytyis tollasta? Eikös Tangerine Dream ole vähän ton tyyppistä? Ei kai se sekopäistä ole. Noisea ja avantgardea vaan kun ei mikään muu tunnu maistuvan! Ja niin, ei mulla ole tommosta, ei ainakaan enää. Sen verran paljolti on kuunneltavaa ettei kaikkeen voi samalla hetkellä olla kyllästynyt. Edit: ...ja kaikkia fiiliksiä kannattaa myötäillä, turhaan pelkäät. Tuollaisissa tilanteissa voi vaikka lähteä etsimään itselleen täysin uudenlaista musiikkia. Vakuutan, että ei heti lopu kesken. |
Harvoin kukaan toinen osaa laittaa sellaista musiikkia soimaan mikä sillä hetkellä omiin fiilareihin sopisi. Esim. rouvallani on 100% väärät ajoitukset ja väärät levyvalinnat meikäläisen tunnelmiin. Myöskin kavereiden luona joutuu miltei aina käymään läpi helvetillisiä sisäisiä paineja, kun/jos he pläjäyttävät vaikkapa jonkun Apulannan meuhkaamaan taustalle. Groove fm on minulle aina kelpo vaihtoehto ja ehkä joskus YleX. Radio on jotenkin neutraali valinta. Kuuntelen mieluusti levyjä soman maun mukaan silloin kun se minulle sopii tai vauihtoehtoisesti (jos meillä iltaa istutaan) pakkosyötän sitä oikeasti hyvää musiikkia (jepjep) kavereilleni. Vähän niinkuin sivistysmielessä. Ilo pintaan vaik` sydän märkänis! |
Perzzza 01.08.2008 22:12:00 | |
---|
Olepa ihan huoleti, tuommoisia "musamorkkiksia" tulee varmaan ihan itse kullekin (tai ainakin sitten sinulle ja allekirjoittaneelle). Itsellä saattaa mennä viikkokausia ettei musiikki maistu, soittamalla taikka kuuntelemalla. Joskus se riippuu ihan fiiliksestä, viimeksi johtui fyysisestä olotilasta: Oli viisaudenhammas puhkeamassa ja monta päivää särki ja vilhoi. Veti ihan matalaksi eikä varmana mikään musa soinut kun tuo kipukin säteili jotenkin korvan tienoille. Aika parantaa eiku musiikki. Aikanaan. Kuopion pääkirjastossa on sininen valo narkomaanien pistoksenoton vaikeuttamikseksi. Alkoholin nauttimista sivivalot eivät estä. |
samsonov 01.08.2008 22:26:28 | |
---|
Monasti ku jumittuu jotain samaa schaissee kuunteleen liian pitkään ni on tullu monasti pitkäki tympääntyminen koko hommaan. Menee vähän aikaa että jaksaa alkaa selaileen Winamppia uudestaan ja ettiin jotain piristävää. TÄSTÄ pääsemmekin itse ongelmaan isolla OOLLA, eli tietokoneeseen. Kun olen moderni nuori ihminen niin kuuntelen musat koneelta (en kuitenkaan wareta), niin siihe ite koneeseen kyllästyy usein ja siitä sitte seuraa se ettei tuu musiikkiakaan kuunneltua niin paljon. On niin laiska ettei jaksa laittaa sitä levyä mankkaan. Pitäs hommata kunnon hifivehkeet ja vinyyleitä ni piristys. Nyt Qstockissa käynti piristi koko musajuttua reippaasti ja kävin pitkästä aikaa levykaupassaki, huomenna uudestaan. "Ja jos tässä rangaistuspotkukisaan mennään niin historia ei tue Italiaa...vaikka voittihan se kyllä 2006 MM-finaalin rankkareilla mutta öööööömmhhh aina ei hyvä veto mene sisään ööööömmmhhhh emmä tiiiä oon vaan: -Jarmo "Veteraani" Lehtinen" |
Planetist 01.08.2008 23:01:36 | |
---|
En voi kuunnella musiikkia yhtään pahemmassa krapulassa, päänsärkyä potevana Uuh, tälläisessä olotilassa pistin kerran stoogesien fun housen soimaan kohtalaisen täysillä, ajattelinpa ajaa krapulan pois moisella. Melkein toimi. |
arppah8 01.08.2008 23:14:10 | |
---|
Ei syytä huoleen. Kun ikää kertyy, huomaa että tota tapahtuu jatkuvasti ja enenevässä määrin. On tullut huomattua. Tossa heinäkuun alussakin olin melkein kaksi viikkoa kuuntelematta kotona musaa. Töissä sitä joutui väkisin kuulla (DJ-hommat nääs), mutta kotona ei levyjä soittimeen eksynyt. Ei sitä enää aina jaksa. Yleensä noi musankuuntelutauot ovat tosin parin-kolmen päivän mittaisia, toi tais olla tähänastinen ennätys. Status: Asiallinen mies, puhaltaa 1.37 promillea klo 7.30. |
Kailis 02.08.2008 05:17:52 | |
---|
Eräänkin bändin laulaja oli bunkkaamassa meikäläisellä ja aamulla pistin soimaan Cultin Love levyn. Silloin kauan sitten se teki vaikutuksen. Baareista joissa soitetaan paskaa heviä joudun välillä pakenemaan. Makuasia joo. |
Deeku 02.08.2008 06:06:37 | |
---|
Tai pidä tauko. Kohtuus kaikessa. Sinäpä ystäväin sen sanoit. Joskus kauheassa olipa kivaa - illan jälkeisissä oloissa ei huvita kuunnella mitään. Joskus ei vaan huvita, kuten ei montaa muutakaan asiaa. Joskus kimppuun käy innolla. Ei isoa huolta, musiikki elää silti aina. Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here! |
Deeku 02.08.2008 06:08:47 | |
---|
paskaa heviä Huonoa heviä ei olekaan, mutta kyllä hevi huonoimmillaan on ihan kamalaa paskaa. Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here! |
sub zero 02.08.2008 06:19:02 | |
---|
jos lempimusa ei kiinnosta niin voi kuunnella jotain heviä tai metallia. mutta lempimusaakin on niin monesta genrestä, että tollasia tilanteita ei oikeestaan edes tule. ja aina voi kans kuunnella kohina.com nettiradiota huile alimentaire et la nudité est la paix mondiale |