Klassinen ›

Oopperahan on myös kevyttä viihdettä, jonka saa yleisön hyvälle tuulelle. Taikahuilun kävin viimeksi katsomassa ja se on niin humoristinen, ettei kärsivällisyyttä tai mukautumista tarvinnut ollenkaan, paikallaolo riitti.
 
Vasta se vakavuus ja mystiikka jonka wagneriaanit manasivat avukseen sen vastakohtaisuuden synnyttämän musikillisen kultin myötä osan musiikkiyleisöä vetäytyessä intellektualismin muurin taakse, synnytti itseriittoisten tuntijoiden salaseuran, jaon populaariin ja vakavaan sektoriin joka varjostaa meitä nykyäänkin tuoden ooperassa käymiseen ripauksen jotain mystistä.
 
Egon Friedell: Uuden ajan kulttuurihistoria: Wagner on kuitenkin ennen muuta ohjaaja. Jos hän ei saa tehdä teatteria hän liikkuu yhtä kömpelösti kuin kilpikonna joka on juuri poistunut kimaltelevan aaltoilevasta elementistään. Hänen tekstinsäkin on jos niitä tarkastelee erillisinä, jota ei saisi tehdä, mutta jota wagneriaanit kuitenkiin tekevät, on vailla musikaalisuutta sanan korkeimmassa merkityksessä, kun niiden sointuvaikutukset on synnytetty aivan ulkokohtaisesti riimin rytmin ja alkusoinnun avulla, niitä oudoksuttavat kakofoniat, väkinäinen sanajärjestys ja tökeröt lausemuodostukset.

Vasta se vakavuus ja mystiikka jonka wagneriaanit manasivat avukseen sen vastakohtaisuuden synnyttämän musikillisen kultin myötä osan musiikkiyleisöä vetäytyessä intellektualismin muurin taakse, synnytti itseriittoisten tuntijoiden salaseuran, jaon populaariin ja vakavaan sektoriin joka varjostaa meitä nykyäänkin tuoden ooperassa käymiseen ripauksen jotain mystistä.
 
eikös wagnerin tarkoitus ollut nimenomaan säilyttää taiteen yhteys kansaan? (vaikka samalla hänellä oli voimakas pyrkimys uudistaa taidetta)
 
sen takia minusta olisi mielenkiintoista kuulla, mitä wagner ajattelisi siitä, että (osin hänen omia innovaatioitaan pidemmälle viemällä) taidemusiikista tehtiin sellaista, että 98% "kansasta" pitää sitä käsittämättömänä ja kiinnostamattomana.
 
Dem Volke wollt ihr behagen;
nun dächt' ich, läg' es nah:
ihr liesst es selbst euch auch sagen,
ob das ihm zur Lust geschah.
Dass Volk und Kunst gleich blüh' und wachs'
bestellt ihr so, mein' ich, Hans Sachs!
 
Jos hän ei saa tehdä teatteria hän liikkuu yhtä kömpelösti kuin kilpikonna joka on juuri poistunut kimaltelevan aaltoilevasta elementistään
 
hyvinhän nuo alkusoitot toimivat itsenäisinäkin kappaleina

Omasta kokemuksestani Schubertin toimivat mielestäni tahdonliikkeitä kiihdyttävämmällä intensiteetillä, vaikka varjoon ovat jääneetkin ansaitsemattaan.

Kyllä mä mielelläni katson oopperaa ihan selvistäpäin :) Don Giovanni onkin ainut minkä olen nähnyt ja siitä mieleen jäi erityisesti mainio Leporello ja Giovannin helvettiinjoutumiskohtauksen vaisuus...

no ei kai vtu niistä nyt saa paljoa irti jos vaan kerran näkee livenä jonkun oopperan. parempi idea tutustua huolella jonkun oopperan musiikkiin ihan keskenään himassaan

no ei kai vtu niistä nyt saa paljoa irti jos vaan kerran näkee livenä jonkun oopperan. parempi idea tutustua huolella jonkun oopperan musiikkiin ihan keskenään himassaan
 
Onhan ooppera musiikin lisäksi myös näytelmä, jossa päähenkilö, sen rakastettu tai tytär kuten Rigoletossa kuolee lopuksi.

no ei kai vtu niistä nyt saa paljoa irti jos vaan kerran näkee livenä jonkun oopperan. parempi idea tutustua huolella jonkun oopperan musiikkiin ihan keskenään himassaan
 
Me tutustuimme kyseiseen oopperaan perin huolella silloisen oopperakurssin (lukiossa) tunneilla. Katsoimme siitä yhden version videolta, kuuntelimme toista cd:ltä ja kaiken lisäksi vielä selvitimme oopperan tarinaa mm. Mozart-elokuvan voimin.

no ei kai vtu niistä nyt saa paljoa irti jos vaan kerran näkee livenä jonkun oopperan. parempi idea tutustua huolella jonkun oopperan musiikkiin ihan keskenään himassaan
 
Kuten aikoinaan opettajani neuvoi:
 
1) Lue libretto ja opettele se, kuvittele tarina näytelmänä.
 
2) Kuuntele teos läpi äänitteeltä, kuvittele musiikki teatterina.
 
3) Kuuntele teos äänitteeltä libreton kanssa, ynnää kohdat 1 ja 2.
 
4) Mene oopperaan.
 
5) Nauti.

Kuten aikoinaan opettajani neuvoi:
 
1) Lue libretto ja opettele se, kuvittele tarina näytelmänä.
 
2) Kuuntele teos läpi äänitteeltä, kuvittele musiikki teatterina.
 
3) Kuuntele teos äänitteeltä libreton kanssa, ynnää kohdat 1 ja 2.
 
4) Mene oopperaan.
 
5) Nauti.
 
Tartteeks sitä ottaa noin tosissaan? Kun Ryhänen ja Hynninen kävi vähän lauleskelemassa meille ja kertoi mitä illalla odotettavissa ja Cronwall vähän esitteli juonta ja sponsori juotti sampanjaa niin nautinto syntyi jo sillä (Rigoletto Savonlinnassa)

Mutta mitenkäs jos kyseessä on oopperan ensiesitys? Aika paha sitä on kuunnella tai muuten pähkäillä etukäteen! Täytyisihän siitä saada jotain irti ihan pelkällä kertakatselullakin!

Mä oon elämässäni muutaman oopperan joutunut katsomaan ja yleensä ne on olleet mulle kärsimyksiä mutta viikko sitten Savonlinnan Rigoletto oli ihan kiva.
Salaisuus: Sampanjatarjoilu ennen ja väliajalla oli kohdallaan.
 
Niinpä. Toiset menevät nauttimaan oopperasta, toiset ilmaisesta viinasta.

Niinpä. Toiset menevät nauttimaan oopperasta, toiset ilmaisesta viinasta.
 
Yhdistelmä paras:-)

Koska oopperassa emme tietenkään voi irrottaa musiikkia siitä kontekstista ja teemasta, jota sen on määrä palvella, niin kernaasti kuin sen usein tekisimmekin lienee oopperasta nauttiminen sen luonnollisessa ympäristössä parhaan irtisaamiseksi mitä sillä on taidemuotona musiikkidraamana ja yleistaideteoksena tarjottavanaan enemmän kuin suotavaa, kun eleet ja liikkeet eivät ole sattuman varaan jätetyt vaan tarkoin musiikin määräämät wagnerin myöntäessä myöhäisemmissä teoksissaan suuremman sijan pantomiimille antaen näin todistuksen siihen Schopenhauerin musiikillismetafyysiseen väittämään että sanakieli on vihamielinen jokaiselle aidolle soittotaiteilijalle väkivaltaisena ja vieraana lisänä joka ei yleensä edistä musiikin nautittavuutta. Ja siksi on parempi tajuta musiikki puhtaana mikä tuntuu tietysti paradoksaaliselta väitteeltä musiikkidraaman olemusta ajatelllen jossa kaikki taiteet ovat sulautuneina yhteen musiikin seuratessa draaman jokaista vivahdetta.
 
Saadessani kunnian kuulla Deliusin orkesterikoloriitissaan hehkuvan varhaisen musiikkidraaman Koanga, jossa Voodoo-rituaalien ilmentäminen musiikin keinoin draamallisessa näyttämöteoksessa luo suggestiivisessa voimassaan jo sinänsä kiehtovan elementin multi-tekstuaalisilla alluusioillaan ja tunnelmiltaan hyvin vaihtelevan teoksen karakteristiikkaan ja ilmaisurekisteriin aineettoman henkisessä ja ajattomissa tunnelmissaan sekä tämän hypnoottisessa vaikutuksessa kuulijaan, tulenlieskoihin pirskotetun uhrien veren auki viillettyjen pappien käsivarsista Voovoo-seremonioita palvelevan villin tanssirytmin säestämänä kliimaksissaan.
 
I-näytökseen sisältyy muiden muassa kohottavan kauniita ensemble-numeroita, harvinaisia Deliusilla, ja II-näytöksessä kuulemme Koangan ja Palmyran hääseremonioissa tuon klassikoiden klassikon, jo Florida-sarjan Daybreak-osasta tutun Kreolitanssin La Calindan, jonka tässä versiossa soolo-ja kuoroäänet ovat kuin ylimääräinen kudelma muutoin itseriitoisessa orkesterikudoksessa muodostaen huomiota herättävän kontrastin oopperan tumman grandioosille draamalliselle yleisilmeelle, jota luonnehtii lisäksi kuoron aiempaa suurempi rooli säveltäjän näyttämöteosten standardit huomioiden.

... antaen näin todistuksen siihen Schopenhauerin musiikillismetafyysiseen väittämään että sanakieli on vihamielinen jokaiselle aidolle soittotaiteilijalle väkivaltaisena ja vieraana lisänä joka ei yleensä edistä musiikin nautittavuutta. Ja siksi on parempi tajuta musiikki puhtaana mikä tuntuu tietysti paradoksaaliselta väitteeltä musiikkidraaman olemusta ajatelllen jossa kaikki taiteet ovat sulautuneina yhteen musiikin seuratessa draaman jokaista vivahdetta.
 
Sanakieli on kuitenkin ääntä, jossa tapa lausua merkitsee paljon enemmän kuin itse sanallinen, kirjoitettavissa tai nuotinnettavissa oleva sisältö. Tämän perusteella voisin väittää nuottikirjoituksen olevan musiikille väkivaltaista ja vierasta.

Sanakieli on kuitenkin ääntä, jossa tapa lausua merkitsee paljon enemmän kuin itse sanallinen, kirjoitettavissa tai nuotinnettavissa oleva sisältö. Tämän perusteella voisin väittää nuottikirjoituksen olevan musiikille väkivaltaista ja vierasta.
 
Nuottikirjoitus on vain musiikin tulevan vaikutuksen ennakointia ja kuvitelma sen tulevasta realisoinnista, esityksestä, joka säveltäjällä on staattisena elementtinä edessään paperilla. Sen perustana eivät ole käsitteelliset saatika aineelliset ilmiöt.
 
Sanoin merkityt abstraktit ajatellut motiivit, käsitteet, kiihdyttävät välillisintä tiuetotapaamme kun musiikki joka tuntee yksin sävelet mutta ei niitä aiheuttavia syitä kiihdyttää välittömintä tietotapaamme ja järjellisin sanoin rakentuva laulu kiihdyttää samanaikaisesti molempia, jolloin tarjoutuu myös musiikin yksinkin jokaisen tahdonliikkeen ja tunteen ilmaisemaan kyetessä sanojen siihen lisäöksi liittyessä myös lisäksi niitä aiheuttavat kohteet, niiden motiivit.

Nuottikirjoitus on vain musiikin tulevan vaikutuksen ennakointia ja kuvitelma sen tulevasta realisoinnista, esityksestä, joka säveltäjällä on staattisena elementtinä edessään paperilla. Sen perustana eivät ole käsitteelliset saatika aineelliset ilmiöt.
 
Mielestäni nuottikirjoituksella on kuitenkin sama symbolinen tehtävä kuin sanoilla. Partituuri on kuin tarkkaan harkittu ja jäsennetty, ennalta ajateltu ja kirjoitettaen taltioitu teksti, olipa se sitten laulun sanat, näytelmän dialogi, oopperateos, runo tms. Vasta esitysvaiheessa se saa lopullisen muotonsa, joka on aina erilainen eikä mitenkään voi täysin vastata sitä, mitä suunnittelija on ajatellut. Sanat kätkevät sisäänsä tunteita tihkuvaa draamaa ja herkkää lyriikkaa, ja äänellisen muodon saadessaan kirjoitettu teksti aikaansaa jokaisessa kuulijassa erilaisia, yksilöllisiä tunnetiloja ja reaktioita, musiikin tavoin. Sanat voivat olla luotuja, esitettyjä ja koettuja täysin impulsiivisesti, vailla tarkoituhakuisuutta, jos sitä tarkoitit tällä musiikin ja lyriikan vastakkainasettelulla? Vai terkoititko sitä, ettei musiikin tarvitse olla sidottua mihinkään järjelliseen ajatteluun ja sanoja musiikkiin liitettäessä ihmisen tietoinen tajunta tempaistaan tavallaan ainakin osittain pois siitä mielikuvitusmaailmasta, jonka vain musiikki voi ihmisen tajunnassa kokemuksenomaisesti herättää?

Musiikin muodossa ajatteleminen tai kuulemalla säveltäminen, vaatii kuitenkin paljon monisäikeisempää käsityötä kuin millään muulla alalla ja siksi sen ennustettavuuskin lienee pienempi ja se perustuu pelkästään omaan materiaaliinsa ei mihinkään aiheelle vieraaseen käsitteistöön. Vaan soitivärien vuoksi lähes rajattomiin ulottuvaan määrään säveliä jopiden muotoutuminen on äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa.
 
Sanat ovat maahan sidottuja niillä on rajansa. Siitä mistä ei voi puhua on vaiettava kuvaa kuinka sanat törmäävät tuskallisesti omiin rajoihinsa. Musiikki taas ei tunne minkäänlaisia rajoja.
 
Musiikki voidaan korvata silloin kun sen avulla sanotaan jotakin mikä on sanottavissa muutenkin kuin musiikilla.
 
Sävelet toimivat sikiäli sanojen rinnakkaisilmiönä, niitä täydentävänä ja kuitenkin täysipainoisena ilmaisumuotona, vaikka sanat eivät voikaan niitä kompensoida vailla selvää yhtäläisyyttä niiden metafyysisen merkityksen premisissien ja tietotavan peruseroavaisesta erisuuntaisuudesta johtuen kaikien mielteenä olon, maailman mielteenä, ollessa välillistä, aivojen havainnossa tiedoittuna välillisisesti ilmenevää, joiden havaintoa aistit välittävät, kun olio sinänsä tiedoitaan välittömästi sisältäpäin itseydestä käsin paljastuen itsetajunnalle tahdoksi jota itseään ja sen liikkeitä musiikki välittömästi esittää puhtaan mielteen alueelle heijastuneena.
 
Sävelillä on siis ainakin yhtä määrätty funktio kuin sanoilla vaikka sanat edellisestä esityksestä johtuen eivät niitä voikaan kompensoida.Musiikin vaikutuksen ollessa verrattomasti nopeampi ja mahtavampi kuin sanoilla merkittyjen abstraktisten käsitteiden jotka ovat vain pelkällä ajatusrerittelyllä syntyneitä osamielteitä havainnosta kaiken syvän viisauden juontuessa olioiden havainnollisesta käsittämisestä joka on aina ollut luomistapahtuma kaiken perusajattelun tapahtuessa kuvissa, niinikään musiikillisessa luomisprosessissa säveltäjän nähdessä ja kuullessa kuvan sielunsa silmien edessä täysine mittoineen joka kasvaa ja kohoaa sävelten pauhatessa ja myrskytessä kunnes ovat nuotteina hänen edessään puhtaaksikirjoittamista varten vaikka mahdollisesti syntyvätkin samanlaisissa sieluntilossa jotka runoilijalla puhkeavat sanoiksi, abstrakteiksi käsitteiksi, jotka kuiotenkin tiedoitaan kahdella peruseroavaisella tavalla, musiikki kokonaan sisältäpäin ja sanojen muodostamat kielikuvat ja assosiaatiot ulkoapäin. Hyvin teoreettisluontoisen esitykseni mukaisesti.

Musiikin muodossa ajatteleminen tai kuulemalla säveltäminen, vaatii kuitenkin paljon monisäikeisempää käsityötä kuin millään muulla alalla ja siksi sen ennustettavuuskin lienee pienempi ja se perustuu pelkästään omaan materiaaliinsa ei mihinkään aiheelle vieraaseen käsitteistöön. Vaan soitivärien vuoksi lähes rajattomiin ulottuvaan määrään säveliä jopiden muotoutuminen on äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa.

Sanat ovat maahan sidottuja niillä on rajansa. Siitä mistä ei voi puhua on vaiettava kuvaa kuinka sanat törmäävät tuskallisesti omiin rajoihinsa. Musiikki taas ei tunne minkäänlaisia rajoja.

Musiikki voidaan korvata silloin kun sen avulla sanotaan jotakin mikä on sanottavissa muutenkin kuin musiikilla.

Sävelet toimivat sikiäli sanojen rinnakkaisilmiönä, niitä täydentävänä ja kuitenkin täysipainoisena ilmaisumuotona, vaikka sanat eivät voikaan niitä kompensoida vailla selvää yhtäläisyyttä niiden metafyysisen merkityksen premisissien ja tietotavan peruseroavaisesta erisuuntaisuudesta johtuen kaikien mielteenä olon, maailman mielteenä, ollessa välillistä, aivojen havainnossa tiedoittuna välillisisesti ilmenevää, joiden havaintoa aistit välittävät, kun olio sinänsä tiedoitaan välittömästi sisältäpäin itseydestä käsin paljastuen itsetajunnalle tahdoksi jota itseään ja sen liikkeitä musiikki välittömästi esittää puhtaan mielteen alueelle heijastuneena.

Sävelillä on siis ainakin yhtä määrätty funktio kuin sanoilla vaikka sanat edellisestä esityksestä johtuen eivät niitä voikaan kompensoida.Musiikin vaikutuksen ollessa verrattomasti nopeampi ja mahtavampi kuin sanoilla merkittyjen abstraktisten käsitteiden jotka ovat vain pelkällä ajatusrerittelyllä syntyneitä osamielteitä havainnosta kaiken syvän viisauden juontuessa olioiden havainnollisesta käsittämisestä joka on aina ollut luomistapahtuma kaiken perusajattelun tapahtuessa kuvissa, niinikään musiikillisessa luomisprosessissa säveltäjän nähdessä ja kuullessa kuvan sielunsa silmien edessä täysine mittoineen joka kasvaa ja kohoaa sävelten pauhatessa ja myrskytessä kunnes ovat nuotteina hänen edessään puhtaaksikirjoittamista varten vaikka mahdollisesti syntyvätkin samanlaisissa sieluntilossa jotka runoilijalla puhkeavat sanoiksi, abstrakteiksi käsitteiksi, jotka kuiotenkin tiedoitaan kahdella peruseroavaisella tavalla, musiikki kokonaan sisältäpäin ja sanojen muodostamat kielikuvat ja assosiaatiot ulkoapäin. Hyvin teoreettisluontoisen esitykseni mukaisesti.
 
Hohoo, ensimmäisen kerran ymmärsin asiasi ainoalla läpiluku kerralla.
 
Vastaappa sitten tähän mega: Rajaton määrä vaihtoehtoja ilmaisuun? Kuulostaa hienolta. Kirjallisuus rajoittunutta, vain musiikki pystyvä maalaamaan ihmistajuntaan maiseman, jonka moniulotteisuutta ei pystytä vielä replikoimaan? Superia.
Tämähän on täyttä totta, mutta mikä on se ainesosa niiden todellisten maalarien päässä, joka puuttuu tai on alkeellinen valtaosalla muista?
 
Musikaallisuus sinänsä on yleistä ja yleinen käsite, mutta luoda aidosti nerokasta ja virikkeellistä kieltä sävelistä, on jo toinen juttu. Itse vieroksun sanaa "säveltää", koska uniklubin jussikin voi "säveltää".
Analysoit paljon musiikkia, pitkälti ja vaikeaselkoisesti. Mitä sanot niistä mielistä, jotka luovat sitä musiikkia, minkä pilkot jokaiseen sävelen sadasosaan? Onko musikaalisessa neroudessa kyse vain tavallista suuremmasta musiikillisesta geenikimpusta, vai perustuuko se pitkälti geenien lisäksi myös älykkyyden määrään? esim. voiko älyllisesti keskiverto, mutta musiikissa harjaantunut luova mieli luoda musiikkia, joka on aidosti älykästä musiikin tuntijoiden mielestä?
Vai onko luovuus eri asia, kuin mihin se yleensä yhdistetään; tyhjästä synnyttämiseen. Kaikki musiikki loppujen lopuksi kierrättää itseään, oli niitä mahdollisuuksia rajattomia tai ei, näin uskon. Onko luovuutta osata käyttää paloja jo olevasta luodakseen uutta?
Säveltäjä Kai Nieminen totesi, kun keskustelimme säveltämisestä, että hyvä säveltäjä kopioi vähän, huono säveltäjä kopioi kaiken.
 
Jokatapauksessa suuret säveltäjät tuntuvat olevan rotu rodun sisällä. Elääkö heidän musiikkinsa sen vuoksi että a) he olivat superihmisiä, neroja, b) heillä kävi tuuri, vai c)molemmat?

Paljon hyviä kysymyksiä mutta kyllä vaihtoehto a) on mielestäni oikea vastaus vaikka nerouden sanotaankin tavan takaa olevan 90% kovaa työtä.