Rock, pop, alternative ›

Laitetaan vielä otteita arvosteluista:
 
"Helsinkiläisen Soulstabin debyytti Primitive Communication on raikas yhdistelmä kohkaavaa perseenketkutusrokkia ja wanhan liiton soulrytmiikkaa. Biiseissä tarjotaan kovaa groovea rehellisesti muna vasemmassa lahkeessa ja naama hikisenä. Saundimaailma on toimiva, joskaan ei liian kliininen. Tuntuu, että bändillä kaikki on kohdallaan vokalisti Lagenkransin kiitettävän sielukasta vokalisointia myöten. Erityismaininnan ansaitsee rytmiryhmän Koikkalainen - Ojalehto älyttömän hieno yhteistyö ja ajoittain huolestuttavan kiihkeä rytminen ajo.
 
Soulstab ei yritä olla uusi Led Zeppelin tai taidemusiikin uusi messias. Turhanaikaisen muka-älykkömusiikin tai hampurilaispurukumilta maistuvan perusjenkkirokin sijasta Primitive Communication on juuri sitä, mitä nykymusiikki kaipaa: rehellistä, omaperäistä, tinkimätöntä ja hyväntuulista rockia. Leveälahkeiset farkut jalkaan, tukka sotkuun ja Soulstabin soidessa autossa kaupungille katsomaan tyttöjen kesämekkoja!"
 
-Stalkermusic.com
 
"
Helsinkiläinen, Desibelissäkin jo aiemmin jututettu rock-yhtye pitää edelleen tällä komealla debyytillään hyvästä svengistä, irtonaisesta kohkauksesta ja bluesrockin juurevuudesta. Sielun kuuluminen on yleensä hyvä asia melkein missä tahansa taiteessa, mutta menevän rockin kohdalla se erityisesti miellyttää. Hiukan toista helsinkiläisyhtyettä Electric Monkia muistuttava meininki vakuuttaa heti 13 raidan lätyn avauksesta lähtien.
 
Viidakko-huohotuksilla liikkelle rytkäisevä Rubber Ball pistää heti polvet notkumaan ja kropan tärisemään. Liikut kuin kumipallo, lauletaan biisissä ja niinhän sitä mentäis rokaten kuin hirvi, jos ei istuisi kotonaan tietokoneen näytön edessä. Siltikin lähtee jalka vispaamaan Aurinkoisemman kakkosveisun jälkeen isketään taas tallaa kohti pohjaa Soulbonella, älyttömän svengaava The Uuh Aah Dialog naurattaa hauskalla pohdiskelullaan, joka mollisävyistään huolimatta saa tanssituulelle. Silti bilerokin vastapainona löytyy edelleen se rauhallisempikin maalailu, joka tässä kokonaisuudessa täydentää oikein hyvin vauhdikkaamman potkun.
 
Murtaudutaan kanalaan kauhialla haipakalla, pohditaan montako naista sitä sitten pitäisi rennolla rokkihaaralla ja nähdään naisia jotka ovat aivan liian hyvännäköisiä kulkemaan vapaalla aurinkoisen rullauksen tahdissa. Wazyaname pistelee kipakalla täpinällä, hiukan näpyksi jäävän Louse (Itch In The Muff)in jälkeen Voodoo Womanin irtonainen ja muuhun materiaaliin verrattuna melkoisen kevyt svengi nostaa koukukkaan biisin levyn ehdottomiin tähtihetkiin. I Wanna Sweat kertoo nimellään meiningin, Scenes Aint Changing vie Soulstabin hypnoottisesti paahtavalle aavikolle kaikuilemaan kiirettömästi ja vaanivasti. Päätösraita Sing Your Song To The Judge palauttaa iloisen meiningin, riehakkaan rokkipotkun ja hikisemmän tärinän touhuun osuvasti. Soulstab on heti debyytillään oman asiansa ytimessä ja näyttää kyntensä tarttuvilla ja monipuolisilla rock-sävellyksillä. Livemuodossa fiilis toivottavasti kohoaa vielä tästäkin, vaikka levylläkin päästään hyvin meininkiin."
 
-desibeli.net