Aihe: Kaiuttimet kiinni kaappiin
1
saturnzreturn
27.07.2008 12:08:42 (muokattu 27.07.2008 12:17:33)
Asennan kahteen bassokaappiin 15" elementtejä. Vanhat elementit olivat sinänsä hivenen erikoisella tapaa kiinni kaapeissa, että ne olivat "integroituina" kaiuttimien suojaritilöihin. Sama homma ei siis onnistu enää uusilla kaiuttimilla vaan joudun ruuvaamaan kaiuttimen kiinni sen kehällä olevista reijistä.
 
Mietin vain, että riittääkö pelkkä ruuvaaminen kaiuttimien pitämiseen kiinni koteloissa vai olisiko järkevää tehdä vielä jonkinlaisia tuki rautoja tuohon paneeliin. 15" elementti painaa kuitenkin aika paljon ja sen olisi suotava kestää myös roudaamista.
 
Kaiuttimen kehälle voidaan kaiken kaikkiaan ruuvata 8 ruuvia. Kaappi on ns. front loaded kaappi (elementit asennetaan edestä). Kaapin materiaali näyttäisi olevan jonkinlaista puritettua levyä, ei kuitenkaan siis umpipuuta vaan suunnilleen tämännäköistä.
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Particleboard.jpg
 
edit: tarkennan siis vielä sen verran, että kaappien takalevy ei ole irroitettavissa, tai sitten joutuu repimään tolexia pois tieltä. Unohtui tuossa sanoa, että tietenkin olisin kyselemättä kiinnittänyt kaiuttimet muttereilla ja pulteilla, mutta kun tosiaan kyseessä front loaded kaapit joissa "kiinteä" takaseinä.
my wallet's fat and so is my head
saturnzreturn
27.07.2008 12:32:10
Äsh! Joo onhan tuossa kotelossa irrotettavat kantokahvat joiden rei'istä pääsee operoimaan mutterikiinnitystä kun kaiutin on paikallaan. Anteeksi häriö, lukkoa ja sillee.
my wallet's fat and so is my head
32788
27.07.2008 14:19:44
Kaapin materiaali näyttäisi olevan jonkinlaista puritettua levyä, ei kuitenkaan siis umpipuuta vaan suunnilleen tämännäköistä.
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Particleboard.jpg.

Hmm, kutsutaan myös lastulevyksi...
Kumiankka
28.07.2008 09:26:09
Biltemassa on ollut (posti)myynnissä iskumutterin nimellä olevia juttuja joilla asian saa tehtyä siten ettei muttereita tarvi pidellä vastapuolelta kiinni. Hyvällä tuurilla noita löytää rautakaupasta tai pulttikauppiaalta. Sovitus (että reiät on kohdallaan ja ruuvit menee jenkaan) kannattaa kokeilla ennen kun viimeiset reiät laittaa umpeen. Sitten on niitä teräksestä tehtyjä kulman mallisia kiinnityskappaleita joilla esim. suojaritiloitä kiinnitetään. noilla saisi reiät kauemmaksi reunasta, jos on hötöä lastulevyä.
humppahanuristi
28.07.2008 10:57:26
 
Kyllä noita iskumuttereita löytyy joka rautakaupasta, pitäisi ainakin. Ihan normaalia käyttötavaraa.
Elementtien reiät on vaan aika lähellä sitä isoa reikää ja lastulevy ei tunnetusti hirveän kestävää tavaraa ole. Iskumutterille kannattaa porata riittävän suuri reikä eikä sellainen tiukannahkea kuten esim. vanerilla voi tehdä. Niin ja tietysti puuterällä, mielellään pyöreällä eikä sellaisella halvemmalla litteällä mallilla.
Humpasta rautalankaan...
Kumiankka
28.07.2008 11:20:50
Juuri näin, hyvällä terällä ja vakaalla kädellä suoraan. Vielä kannattaa muistaa laittaa tiukasti puristimilla vastakappaleeksi joku vastakkaiselle puolelle niin pinta ei repeä juuri siitä mistä ei pitäisi, joko tiivisteen alta tai mihin iskumutteri pitäisi kiinnittyä. Ehkä voisi ajatellla jopa ohuen koivuvaneririnkulan laittamista sisäpuolelle tueksi jos lastulevy on pöperöä ja tilaa löytyy.
 
Paikallisen K-raudan valikoimista oli viime kesänä hävinnyt kaikkein pienimmät iskumutterit, eikä isommassakaan saman ketjun myymälässä niitä enää näkynyt, kun viime kesänä tein kuudelle 10 tuumaiselle kiinnityksiä. 15-tuumaisessa voi olla isommat reiät ja varmaan onkin. Joku neuvoi että kandee laittaa epoksia että iskumutteri pysyy kiinni mutta en ruvennut sotkemaan.
Kefiiri
28.07.2008 11:29:15 (muokattu 28.07.2008 11:31:20)
Ehkä voisi ajatellla jopa ohuen koivuvaneririnkulan laittamista sisäpuolelle tueksi jos lastulevy on pöperöä ja tilaa löytyy.
 
Tuo on etevä idea. Pelkkä lastulevy voi murtua iskumutteria iskiessä. Voi tietty olla niinkin, että etulevy on vaneria vaikka seinät ovat lastulevyä. Toiveajattelua? Edit: aloitusviestin perusteella myös etulevy lienee lastulevyä.
 
Paikallisen K-raudan valikoimista oli viime kesänä hävinnyt kaikkein pienimmät iskumutterit, eikä isommassakaan saman ketjun myymälässä niitä enää näkynyt
 
Tämä tuntuu tilanne olevan monessakin rautakaupassa.
kivi
30.07.2008 11:04:16
Jos nyt palataan maanpinnalle, niin niinköhän ne elementit ovat missään etuverkossa kiinni? Epäilen, että kyseessä on harha, joka paljastuu nyppimällä grillit irti.
 
Sen jälkeen todennäköisesti uudet elementit saa kiinni samoihin ruuveihin kuin entisetkin olivat, arvatenkin niin että elementin uloin kehä tulee kaapin etulevyn ulkopuolelle. Veikkaan että kotelossa sisällä on jo ne iskumutterit, ilman mitään liimaa.
 
Enpä ole tainnut koskaan nähdä kaappia johon ei olisi saanut vastaavaa elementtiä vaihdettua, vaikka homma usein vieraalle näyttäisi ensi alkuun mahdottomalta. Kahvojen aukosta ei varmaankaan ole tarkoitus mennä sisään, vaan veikkaan että kaikki askartelu tapahtuu helposti etuseinältä, kunhan verkot on otettu pois.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
saturnzreturn
31.07.2008 12:30:14 (muokattu 31.07.2008 12:53:36)
Jos nyt palataan maanpinnalle, niin niinköhän ne elementit ovat missään etuverkossa kiinni? Epäilen, että kyseessä on harha, joka paljastuu nyppimällä grillit irti.
 
Sen jälkeen todennäköisesti uudet elementit saa kiinni samoihin ruuveihin kuin entisetkin olivat, arvatenkin niin että elementin uloin kehä tulee kaapin etulevyn ulkopuolelle. Veikkaan että kotelossa sisällä on jo ne iskumutterit, ilman mitään liimaa.
 
Enpä ole tainnut koskaan nähdä kaappia johon ei olisi saanut vastaavaa elementtiä vaihdettua, vaikka homma usein vieraalle näyttäisi ensi alkuun mahdottomalta. Kahvojen aukosta ei varmaankaan ole tarkoitus mennä sisään, vaan veikkaan että kaikki askartelu tapahtuu helposti etuseinältä, kunhan verkot on otettu pois.

Siis kyseessä on sellainen pyöreä, hieman elementtiä suurempi rautainen grilli. Vanha elementti itsessään ei ole missään kohtaa itse kaappia kiinni, eikä siinä itse asiassa ole edes ruuvin reikiä vaan se on siinä rautaisessa grillissä kiinni ja grilli on ruuvattu neljällä ruuvilla etulevyyn siten, että uuden elementin ruuvinreijät jäävät tavoittamattomiin.
 
Ihan oikeasti; en ole löytänyt tuosta vanhan elementin ja rautaisen grillin välistä minkäänlaisia saumoja en kertakaikkiaan, vaikka en tahdo sitä itsekään vieläkään uskoa.
 
Mutta back to basics; elementit saapuivat kotiovelle ja lähemmän tarkastelun jälkeen selvisi, että tiivisteet ovat liimattuina elementtien etuosaan, eli ne ovat tarkoitettu back loaded kaappiin. Luulin ja kuvittelin, että elementit saapuvat irtonaisella tiivisteellä varustettuna, jonka saa sitten laittaa kummalle puolelle elementtiä tahansa kukin tarpeidensa mukaan.
 
Mistä siis värkkäisin tiivisteet kaiuttimelle? Äkkiseltään ajattelin, että esimerkiksi vanhasta makuualustasta veitsellä leikkaamalla saisi? Mitä mieltä?
 
edit: kiitoksia muuten kiinnitysohjeista!
my wallet's fat and so is my head
Kefiiri
31.07.2008 12:53:53
Semmoinen samettihousukuvioinen, liimalla varustettu ikkunantiivistenauha toimii hyvin ja on helppo liimata kaiuttimen reunaan.
Kumiankka
31.07.2008 17:15:46
Teollisuuskäyttöön tehtiin hienoja tiivisteitä eräässä työpaikassani, puunpalasta oli tehty "harppi", terävä naula oli kärkenä ja mattopuukon terä laitettiin poikittain palikkaan sahattuun loveen, tuolla sai pyöräytettyä täydellisiä ympyröitä.
 
Ikkunatiivistenauha mitä ehdotettiin on hyvää. Liian paksu tavara voi jossain tapauksessa antaa periksi ja jossain kohtaa taas vääntää elementin reunaa.
saturnzreturn
02.08.2008 12:37:31
Kiitoksia taasen vinkeistä clas ohlsoniltahan tuota tiivistysnauhaa löytyi.
 
Hölmöjä kysymyksiä tulee mieleen, mutta ei kai noita elementtejä ole voitu suunnitella siten että ne olisivat ainoastaan back loaded kaappeihin. Ajattelin vaan että kai tuo tiiviste tuossa elementin etureunassa pysyy vaikka sen asentaakin edestä. Hirveäähän se olisi jos ekojen reenien jälkeen tiiviste alkaa jo repsottaa ja seuraavaksi kartio alkaa kuoriutuun.
my wallet's fat and so is my head
Volle
02.08.2008 17:51:09 (muokattu 02.08.2008 17:51:47)
Kiitoksia taasen vinkeistä clas ohlsoniltahan tuota tiivistysnauhaa löytyi.
 
Hölmöjä kysymyksiä tulee mieleen, mutta ei kai noita elementtejä ole voitu suunnitella siten että ne olisivat ainoastaan back loaded kaappeihin. Ajattelin vaan että kai tuo tiiviste tuossa elementin etureunassa pysyy vaikka sen asentaakin edestä. Hirveäähän se olisi jos ekojen reenien jälkeen tiiviste alkaa jo repsottaa ja seuraavaksi kartio alkaa kuoriutuun.

Ei se siitä mihinkään lähde. Tai ei oo ainakaan mun kaapeissa lähtenyt enkä ole kuullut että kellään olisi lähtenyt. :)
saturnzreturn
03.08.2008 11:07:21
Ei se siitä mihinkään lähde. Tai ei oo ainakaan mun kaapeissa lähtenyt enkä ole kuullut että kellään olisi lähtenyt. :)
 
Näin ajattelinkin.
my wallet's fat and so is my head
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)