HTMono 14.03.2008 13:04:21 | |
---|
Itse kuulin bändiä ekan kerran Ilosaarirockissa pari vuotta sitten, kaverihan tuonne veti mukaan ja hirveässä tuiskeessa tuli oltua että eipä pahemmin muistikuvia ole keikasta, nyt pari viikkoa sitten tuli luettua tätä keskustelua ja alko kiinnostus herätä. Täytyy sanoa että iskee kyllä ja kovaa =) Ghosts of Loss levyä tullu rullailtua aika ahkerasti edestakaisin tässä. Palatakseen takaisin laboratorioon erään pilkun kautta Ohnn huomasi olevansa kokonaan pilkkujen peittämä. Jokainen pilkuista osoittautui päteväksi siirtolaitteeksi ajassa ja avaruudessa. |
marsescos 01.04.2008 19:02:28 | |
---|
On kyllä poila hienoita harmooniota ja vieläpä sopevassa suhteessa iskehvään voihmaan. Kolmea levyä olen Swallow the Sunilta kuunelu ja kovasti oottelen liissää materiaalia. Molen kyllä tykäny tuosta viimisimmästä kohta niinkö eniiten. |
_m_ 12.05.2008 10:55:37 | |
---|
Vähän uutista ja tiedoitelmaa. Eli: Plaguesta tulee tarkemmin uutisia vielä myöhemmin, mutta sen verran updatea ollaan par'aikaa studiohommissa. Kitarat nauhoiteltiin pari viikkoa sitten Sami "Hannu" Koiviston mestoilla Vaasassa, ja viime viikonloppuna väännettiin rummut Jyväskylässä Studio Audiolla ja koskettimet saatiin melkein kasaan Studio Karatella Honkosen Hannun kanssa. Nyt on soundit kohdallaan, Hannu osaa orkesterisoundit ja Kai Hahto oli ruuvaamassa rummut vireeseen. Ensi viikolla sitten loppunauhoittelut ja sitten miksaus-show Vaasassa. Hyvä tulee, sano. Keikalla lie mahdollista kuulla pätkää tuosta uudesta, joten eikun vaan Tavastialle Tuska-perjantaina jatkoklubeilemaan, liput saa tuolta: http://www.tiketti.fi/tapahtuma/2609Real metal for true bastards |
Turmis 12.05.2008 19:55:32 | |
---|
Kitarat nauhoiteltiin pari viikkoa sitten Sami "Hannu" Koiviston mestoilla Vaasassa, ja viime viikonloppuna väännettiin rummut Jyväskylässä Studio Audiolla ja koskettimet saatiin melkein kasaan Studio Karatella Honkosen Hannun kanssa. Mielenkiintoista, oliko pelkästään soundien jahtaamisen takia tuo studiotoiminta hajautettu? Onpahan saanut reissata jos ei muuta. Musiikki on vakava asia, se ei saa olla iloista. |
south_of_heaven 13.05.2008 01:46:20 | |
---|
Pari vuotta vierähtäny, ja pakko myöntää että tää on niitä bändejä joihin ei helposti kyllästy. Tuonne Tuska-jatkoille houkuttais kyllä mennä, myöskin lipun huokean hinnan takia. Guitars are like assholes; Everybody has one. |
_m_ 13.05.2008 09:00:03 | |
---|
Mielenkiintoista, oliko pelkästään soundien jahtaamisen takia tuo studiotoiminta hajautettu? Onpahan saanut reissata jos ei muuta. Teki mieli kokeilla vähän eri juttua, kun tähän asti ollaan duunattu kaikki levyt aika lailla samalla tavalla. Tällä kertaa päätettiin että annetaan Sami-Hannun hoitaa miksaus, ja siitä syystä sitten loppujen lopuksi päädyttiin nauhoittamaankin suurin osa jutuista siellä. Synat ja rummut nauhoitettiin Jyväskylässä: koskettimet soundien takia; rummut käytännön juttujen helpottamiseksi ja sen takia että halutiin testata tuota Studiota Audiota. Vähemmän tässä on itse asiassa joutunut reissaamaan kuin viime levyä tehdessä :) Real metal for true bastards |
_m_ 25.05.2008 17:52:33 | |
---|
Uutisia ulukomaankielellä: So, we have finished recording the "Plague of Butterflies" and it's time to give you some details about this forthcoming release. Plague of Butterflies is a story about an old hermit, deep woods, loneliness and the plague. It's one song in three parts and holds about 35 minutes of crushing gloom, beauty and despair. Music was originally ordered from us for a really interesting and big project, but the project was sadly abandoned. Because of this we are planning to use the music in different context - namely in a short movie - and we are in search for suitable partners to make this happen. We'll give more info on this later as things move on and wheels start to roll. The track list of Plague of Butterflies: I. Losing the Sunsets II. Plague of Butterflies III. Evael 10:00 The album also includes the rare "Out of This Gloomy Light" demo that got us signed back in 2003. There was only three demos sent out, so this is really rare stuff and holds some of the darkest and coldest moments ever recorded by us. Out of This Gloomy Light -demo: 1. Through Her Silvery Body 2. Out of This Gloomy Light 3. Under the Waves 4. Swallow (Horror pt.1) Plague of Butterflies will be released at September 17th by Spinefarm Records. Nauhoitukset on kasassa ja viimeiset miksaussäädöt tässä alla. Tulloo kyllä aika yllättävää kamaa, kerronpahan vaan. Real metal for true bastards |
Pedroz 25.05.2008 22:07:54 | |
---|
Uuh, yksi puolen tunnin biisi, eli progehinkkausta luvassa, toivottavasti. Loistavaa! "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta |
doppelgänger 26.05.2008 19:01:44 | |
---|
Uuh, yksi puolen tunnin biisi, eli progehinkkausta luvassa, toivottavasti. Loistavaa! Nyt jänskättää miltä tulee kuulostamaan puoli tuntia pitkä death/doom/proge pläjäys. |
Lebowski 27.05.2008 21:39:55 | |
---|
"this we are planning to use the music in different context - namely in a short movie - and we are in search for suitable partners to make this happen." Kuulostaapa äärimmäisen kiintoisalta. Lyhäriä Swallow the Sunin ääniraidalla. Well, thats out of this world dude's!! Lisätietoa odottaen... "It's Only after we've lost everything that we're free to do anything" |
apua-mies 28.05.2008 16:22:26 | |
---|
miksi tätä nyt sanotaan joksikin doomiksi? lähinnä tällaista melodista pillunkostutteluörinää goottivalaille. |
Snapo 28.05.2008 18:06:40 (muokattu 28.05.2008 18:06:52) | |
---|
Rumpalihan kerkeää käydä vaikka paskalla virpan iskujen välissä. |
_m_ 29.05.2008 13:41:59 (muokattu 29.05.2008 13:42:11) | |
---|
Real metal for true bastards |
luopio 29.05.2008 17:18:16 | |
---|
miksi tätä nyt sanotaan joksikin doomiksi? lähinnä tällaista melodista pillunkostutteluörinää goottivalaille. Ihan vaan siksi, että sun elämäs olisi yhtä helvettiä kun joudut pohtimaan moisia. Syntisin heittäköön viimeisen kiven |
_m_ 30.05.2008 14:20:55 (muokattu 30.05.2008 14:21:48) | |
---|
Tuommoista tihrukantta on nyt näkyvillä http://www.swallowthesun.net/ ja eiköhän tonne Äxän sivuille tule jossain välissä kanssa. Ihan vaan siksi, että sun elämäs olisi yhtä helvettiä kun joudut pohtimaan moisia. Aivan. np. HIM - Digital Versatile DOOM CD Real metal for true bastards |
Kulkunen 30.05.2008 17:08:07 | |
---|
Kasvatan myös porsaita. |
Akiman 30.05.2008 17:27:16 | |
---|
Sitähän ehtii tuossa ajassa unohtaa kolmeen kertaan, että on levyn jo tilannut ja lopulta mulla on kolme levyä postilaatikossa julkaisupäivänä... Se taitaa ideana ollakin, kun StS:sta on monien puheiden mukaan tullut julma rahastusbändi, joka kosiskelee kaikkia tahoja ja tekee rahaa häikäilemättömästi. Tulossa KISS-oheistuotevalikoimaakin suurempi kattaus tavaraa! :: KORROOSIO.FI :: Haastatteluissa: EDENBRIDGE, ARCH ENEMY, COMMUNIC, HEREM ja DIABLO :: |
Real metal for true bastards |
Sorrow 29.07.2008 19:45:40 | |
---|
YouTubesta voi tsekkailla vähän maistiaisia Plague of Butterfliesista niin popista kuin kansitaiteistakin, ja näkkyypä tuossa ukkojen lärvejäkin: http://www.youtube.com/watch?v=nm4hZv6xfC4 Perkuleen hyvältä kuulostaa! Ei kyllä malttais odottaa... Parempi silmät ristissä, kuin risti silmissä |
Milkop 29.07.2008 19:57:01 | |
---|
Hyvän kuuloista settiä. Ostoon menee kyllä niinkuin aiemmatkin lätyt. "I believe that people who are going to commit crimes should not have guns" -- George W. Bush
Kuvataide |