Rock, pop, alternative ›

Meitsi ehti noin puolet lukea kunnes unohdin kirjan bussiin. Ihan kohtalainen perusteos meikästä, plussaa hyvistä valokuvista.
 
Juu, juu. No, täytynee kait sitten laittaa se ostoslistalle. Mites, jos sitä Trynkan kirjaa vertaisi tuohon edelliseen Iggy-kirjaan, Gimme Dangeriin siis, niin olisiko niillä suurtakin tasoeroa? Mun ymmärtääkseni se Trynkan kirja on kai ainakin tehty ihan Iggyn itsensä siunauksella, mutta liekö sillä nyt niin väliä kuitenkaan.

Trynka lyö valitettavasti laudalta tuon suomennetun teoksen, mutta definitiivinen elämäkerta on vielä tekemättä. Vähän turhan nopsasti käydään läpi joitain vaiheita, kuten juuri tuo Andy-bändi

The Weirdnessista en viitsi edes vuodattaa mutta...
 
Eihän tuo ole millään tavalla Stoogesia tuo kama mitä jannut soittelevat nykyään, ei sitä mitä mä olin oppinut rakastamaan miljoonasta eri näkökulmasta.
 
Ja kritiikki tulee vain ja ainoastaan Iggysta. Ashetoneilla ei ole merkitystä, ei niin kauan kuin Iggy on samalla lavalla täydessä vedossa.
 
Koko stoogesin pointti mulle, ja samalla tietty yleistäen hyvän musiikin pointti, on se että kaikkensa antava esiintyjä voittaa aina. Ja Iggyn teot 60-luvun lopussa ja 70-luvun alussa + 70-luvun lopussa nyt taitaa olla siitä parhaita esimerkkejä, tulkitsee miten haluaa.
 
Täydellisen käsitys siitä mikä tekee loistavan tulkinnan on nimenomaan käsityksen puutosta. Stooges makaa nykyään aika rajusti jo turvatyynyn päällä. Vittumaisinta on että maailman parhaan bändin täytyy olla raaimmillaan ja kauneimmillaan silloin kun kaikilla menee päin vittua. Mutta niin se vain on. Ei Telluric Chaosilla, The Weirdnessilla tai vaikka mansen keikalla ole sitä paloa mistä kaikki mun diggailu lähtee.
 
Se palo on kahden nyanssin yhdistelmä; haavoittuvuus ja voima. Nyt on vain voima, tai voiman replika, Iggyn lihasmassat ja valmiiksi koreogrofioitu lavashow.
 
Silloin kun näillä jannuilla meni päin vittua, se näkyi. Iggy muistutti lavalla paatoksellista zombieta, painoi sellaisen parikytä kiloa ja repi itsensä verille jossain mielessä joka keikalla.
 
Voihan se tietty olla että haavoittuvuus on tietämättömyyttä, parikymppisen solistin tuskaa ja ahdistusta, angstia kaikkia ja kaikkea kohtaan. 40v karkaa johonkin mutta ei se kyllä mun käsittääkseni saa muuttaa soundia, sitä fiilistä että kaikki vuotaa verta tällä lavalla, tänään.
 
Metallic K.O:lla se on tosi hyvin esillä, siellä on yksi mun suosikki Iggyranteista:
 
"Ain't no Jesus, and i'll tell you why / I need you, just to get me by"
 
Se että esiintyjä on veitsenterällä tekee väkisinkin sen että esitys on samassa jamassa. Koko ajan hapuilee jossain leijonan karjasun nyyhkyttävän pikku kissan välimaastossa, sillä tavoin että saa kummastakin hahmosta parhaat puolet.
 
Ja se on alitajuista kamaa, kuten kai kaikki hyvä kama on. Se on junnun riehaantumista ja jumalatonta karismaa. Sen voi pukea ihan miksi tahansa mutta se on aina jostain aspektista kauniin rehellistä. Jonkunlainen lopullinen rockmanifesti.
 
Ei raivo tai puhdas aggressiivisuus ole koskaan ollut Stoogesia. Huumeet, who gives a fuck?
 
Väkivalta ja pelottavuus syntyy siitä kun nuori mies antaa kaikkensa aatteelleen, oli se sitten pillu tai rauha. Ja se on kauneinta mitä mä maailmassa tiedän.
 
Tää uusi Stooges ei ole tuota ja se syö mua sisältä päivittäin.
 
BTW: diggasin mansen keikasta, odotuksiin nähden ihan ok.

Mansen keikan ja viime syksyisen Hesan keikassa oli selvä ero muuten.
Aivan ehdotonta proto-punk-rokkia, jätkät oli timmissä kuosissa ja silti mukana oli sitä hapuilua jota uhkaavuudeksikin myös voidaan kutsua.

Noh, seinäjoen vauhtiajoille popedan ja lauri tähkän seuraksi.
http://meteli.net/uutiset/3280

Nythän ei auta kuin laittaa tää tänne. Tää outoa on, tätä ymmärrä en...
 
http://www.youtube.com/watch?v=sk3lS2q9QGk
 
Mike Wattin ois pitäny vetää se "Intense song for Madonna to sing"

Nythän ei auta kuin laittaa tää tänne. Tää outoa on, tätä ymmärrä en...
 
http://www.youtube.com/watch?v=sk3lS2q9QGk
 
Mike Wattin ois pitäny vetää se "Intense song for Madonna to sing"
 
Heh, melkoista, tattista linkistä.

Otetaas Stooges taas puheenaiheeks.
 
Eli eilinen seinäjoen keikka... JUMALAUTA! Jätkät veti melkein puol tuntia yli oman soittoajan, ja helvetin energisesti (taas...) Jopa biisilista hieman erilainen kuin viimeksi. Viime settilistaan eroten eilen soitettiin I'm Fried, search and destroy, i got the right sekä electric chair (?).
 
Oli kyllä mahtava keikka! Tykkäsin jäähallin keikasta ehkä pikkasen enemmän, mutta ei tässäkään mitään vikaa, paitsi se, että "Dirt" puuttui setistä. Setin pituus kyllä yllätti positiivisesti.
 
Aijoo, lavallakin tuli käytyä (vaikka seinäjokelaiset järkkärit yrittivät stage invasionin estää, eivät ilmeisesti tajunneet englantia). :)
 
E: festari oli kyllä melkoinen vitsi muuten, moniin ns. "oikeisiin festareihin" verrattuna. Anniskelualueiden koko oli järkyttävän suuri muuhun alueeseen nähden (tai sen ykköslavan tienoon, en kakkoslavaa edes nähnyt) ja meininki oli muutenkin vähän nihkeää, esim. ruokakojujen valikoima ei erityisen laaja ollut.
 
Mike Watilla oli taas viikset, siitä plussaa.

Oli tosiaan keikka. Iggy on Iggy. Settilista hiano, ainoa mikä vähän ihmetyttää, että viimeisenä encorena vetivät toiseen kertaan Dogin, olisi repertuaarista varmaan jotakin muutakin löytynyt. Mutta hianoo silti. Fonistille ja basistille vielä erityislisäbonus plussaa.
Lavanedus oli muuten käsittämättömän väljä ja rauhallinen Iggyn keikaksi.
 
Muutenkin musta Vauhtiajot oli ihan kelpokekkerit. Sai siellä olla kännissäkin ihan rauhassa. Vessoja riittävästi mutta kalja-alueella törkyhintaista, kuten aina tuommoisissa paikoissa. Tosin kassejahan ei kukaan tarkistanut, joten omia eväitä olisi kannattanut ottaa mukaan. Mutta mistäpä tuotakaan etukäteen tiesi. Ei mitään valittamista järjestelyjen suhteen. Silmakulmansa kaatuneelle herralle vielä erityis kiitos ja tarveiset ja pusu "suojelusta" yms hauskanpidosta ;)

Siis mitä, soittivat search and destroyn ja muuta williamson-matskua? Ei juma.

Siis mitä, soittivat search and destroyn ja muuta williamson-matskua? Ei juma.
 
joo Hesarissa Iggy antoi ymmärtää niiden harjoittelevan sitä kamaa pikkuhiljaa, ei näytäkään olevan "tabu" Ron Ashetonille, hyvä niin!

Luin just iggy popista kertovan kirjan.
 
Raw power is mroe than soul, its got a son called rock'n'roll! :P

Siis mitä, soittivat search and destroyn ja muuta williamson-matskua? Ei juma.
 
Tällä kiertueella ovat ekaa kertaa soittaneet Search & Destroyta ja I Got A Rightia. Mikäs siinä, kelpo biisejä molemmat. :)

Tällä kiertueella ovat ekaa kertaa soittaneet Search & Destroyta ja I Got A Rightia. Mikäs siinä, kelpo biisejä molemmat. :)
 
Vinde jos jossain toisessa ulottuvuudessa pääsisi livenä kuulemaan sen I Got a Rightin version numero X, jossa raikaa mukana hammondi. Kitara kirskauttaa vain soolon, muu komppaaminen on hämmöndeillä.

Huonompia uutisia, ainakin bändille itselleen:
 
http://www.roadrunnerrecords.com/bl … ?mode=Article&newsitemID=102185

Huonompia uutisia, ainakin bändille itselleen:
 
http://www.roadrunnerrecords.com/bl … ?mode=Article&newsitemID=102185
 
Ai vittu, kirpaisee ainakin Mike Wattin Gibson EB:n puolesta (joka tosin on kerran ennenkin nyysitty).
 
Ilmeisesti sitten tuolla eivät keikkailleet järjestäjän toimittamalla backlinella, kuten usein tekevät?

Harmi keikkakamojen puolesta. Harmi sekin ettei Vauhtiajoihin tullut lähdettyä. Iggy Pop on yksi harvoista artisteista joka on kiinnostunut yleisöstä, joten minkäköhän vuoksi tämänkesäinen kato lavanedustalta? Punk -Please Kill Me ja Raw Power -kirjat, tai Jimi Hendrix -dokumentit ja elämäkerrat, Bob Dylan -muistelmat jne jne kertovat kaikki muusikoista, jotka eivät halua toistaa samoja kappaleita yleisön edessä vuodesta vuoteen. Elävinä jukebokseina siis. Mieluuumin vaikka kuolevat. Iggyhän taas veivaa samoja kappaleitaan vuodesta vuoteen. Housut kintuissa milloin taas ei. Ja on ainakin näihin päiviin asti ollut määrättömän kiinnostunut tuosta artisti-yleisö -välisestä aktista.

Korjaus!: Raakaa voimaa -kirjahan ei alkuperäisenä Raw Power vaan Gimme Danger.

Eli se mikä Iggyssä on lyömätöntä ja loistavaa!!! on se, että rockin ruumiillistumana jaksaa ja vaivautuu aina uudestaan ruumiillistamaan rockin yleisönsä eteen.
 
Pahanilkisen ja junttimaisen detroitilaisasenteensa ansiosta.

Ai vittu, kirpaisee ainakin Mike Wattin Gibson EB:n puolesta (joka tosin on kerran ennenkin nyysitty).
 
Ilmeisesti sitten tuolla eivät keikkailleet järjestäjän toimittamalla backlinella, kuten usein tekevät?
 
Kyllä on aika ikävä kaveri joka sen on pölliny.
 
Voi olla aika hankalaa kaupata tota "vaivihkaa" eteenpäin.
http://www.hootpage.com/stoogesstolenstuff/images/picture_000.jpg