Aihe: Pidätkö blackmetallista?
1 2 3 4 516 17 18 19 20122 123 124 125 126
Tapani L
23.07.2008 23:23:28
Jos kuulisin jotain uutta yhtyettä, josta tulisi mieleeni ensimmöisenä Emperor, Immortal, Darkthrone tai joku muu vastaava, määrittelisin sen genreksi black metallin ilman tutustumista kyseisen bändin ideologiaan. Black metal -bändit ovat luoneet sen verran tunnistettavan ja omanlaisensa saundin, että enpä samantyyliseltä kuulostavia bändejä oikein mihinkään muuhunkaan genreen osaa laittaa.
 
Mutta näinpä taitaa aina käydä, että aluksi hyvinkin tarkkaanmääritelty genre laventuu vähintäänkin suuren yleisön silmissä koskemaan vaikka mitä, mikä ei alunperin siihen ole kuulunut. Onhan rock-musiikkikin ollut joskus muinoin käsitykseni mukaan aikamoista kapinaa aikuisia vastaan, vaan eipä silti nykyään tunnu ihmisistä ihmeelliseltä, että on olemassa genre, jota kutsutaan adult oriented rockiksi.
masterhat
24.07.2008 02:27:41 (muokattu 24.07.2008 02:33:30)
Rakastan emperorin anthems to the welkin at duskia, muuten en o juurikaan emperoriin tutustunut, ja ei ne kolisekaan mihin oon.
 
Myös dimmun enthrone darkness triumphant on huippu, mutta muuten ei dimmu uppoa, stråmblastilla tosin muutama hyvä tsipale. Kovenantin times before the lightilla muutama huippu biisi, samoin kuin nexus polariksella.
 
Satyriconilta mother north on ihan ok, mutta muuten en bläkkistä kuuntele.
Sitä vastoin anthems to the welkin at dusk saattaa soida yövuorossa mp3-soittimessa useamman kerran duunivuoron aikana. Seuraavana levynä soittimessa pmmp:n kovemmat kädet ja sitten himin eka.
Mukava musiikillinen coktail perätysten soittimessa.
onhan siellä tosin verveä ja paljon eri genrejen musaa jotka tipahtaa kaikki ja kovaa.
 
en tiedä, ei bläkki niin tipahda, mutta jostain syystä tuo anhems on iskenyt kuin miljoona volttia.
 
niin, ja cradle of filthin dusk ja vempire on myös kovia, pitäs varmaan ostaa hyllyyn. En tosin tiedä onko nää bläkkistä, mutta sinne jonnekin suunnalle ne genretän
 
EDIT: ja nyt kun noita genre-poliisien väittelyitä edelliseltä sivulta lukasin, niin miten te jaksatte... kuunelkaa musaa ja olkaa tyytyväisiä kun hyvää sellasta tehdään... vittuun genret muualta, paitsi levykaupoista, jotta levyjen metsästys helpottuu... ja sinnekin riittää pelkkä metal, ei tarvi eritellä dödistä tai bläkkiä jne. mun mielestä... ja netistähän porukka jo levynsä nykyisin taitaa tilata enimmäkseen, ellei käytettyjä jahtaa *jupinaa...*
http://www.mikseri.net/artists/fouraces.69258.php
Meadow
24.07.2008 02:40:10
En pidä ihan kaikenlaisesta blackmetallista. Se kaikkein primitiivisin materiaali ei ole juurikaan mun juttu, poikkeuksena Mayhemin De Mysteriis Dom Sathanas ja Burzum (plus joitakin muita), joita on tullut kuunneltua aika ajoin. Ambient- tahi folk-vaikutteinen blackmetal kiinnostaa taas kovastikin. Pidän siitä erityisenomaisesta rehellisyydestä, mikä tämän lajin yllä leijuu. Ideologisella tasolla taas, noh, en voisi sanoa olevani samaa mieltä saatananpalvojien saati sitten kansallissosialistien kanssa. Enkä kyllä täysin allekirjoita satanismiakaan. Löydän jälkimmäisestä kuitenkin tiettyjä piirteitä, joita voin omaksua.
Kulkunen
24.07.2008 02:46:33 (muokattu 24.07.2008 02:46:55)
Pahoittelen jos tämä aikasemmin keskustelussa on tullut jo esille, koska en sitä puolivillaisella selailulla ainakaan löytänyt.
 
Mihin genreen sitten menee bändit, jotka nimenomaan _musiikillisesti_ kuulostavat Black Metal -bändeiltä, mutta eivät ideologialtaan, asenteeltaan ja lyriikoiltaan ole Black Metalia? Onko erikseen kokonaisvaltainen filosofia ja elämäntapa nimeltä Black Metal ja sitten genrenä tai metallin alalajina black metal? Tavallaanhan tätä kysyttiin jo Wolves In the Throne Roomin kohdalla, mutta vastausta en ainakaan itse suoranaisesti löytänyt. Ehkä mulle pitää vääntää sitä rautalankaa.
 
Viittaan siis esim. tähän Heroinin kirjoittamaan tekstiin:
 
Black Metal on yksi genreistä, johon itse musiikilliset elementit ei sinänsä riitä sen määrittelyyn. Vertauksena on vaikkapa Oi Punk, jossa pyörii sanoituksissa tietyt aiheet, jotta sitä kutsutaan Oi Punkiksi. Genretys ja termistö on ihan kätevää varsinkin forum-keskusteluissa, niin tiedetään välittömästi mistä puhutaan.
 
Kun taas sitten vähän alempana:
 
Tämä meni hieman ohi? Black Metal musiikki tuo voimakkaita tuntemuksia jo hienojen äänimaisemien takia, ja kun vielä ottaa taustoista selvää, tutustuu sanoituksiin ja ihailee vaikka kansitaidetta, niin "taide-elämys" kornisti ilmaistuna on aika pirun vaikuttava
 
Eli pelkästään musiikista nauttiminen ei riitä siihen että voi sanoa pitävänsä black metalista? Tai Black Metalista..?
 
Eli mihin karsinaan menee bändi, joka kyllä kuulostaa vaikkapa Watainilta, mutta sanoitukset ja bändin elämänkatsomus ei ole Black Metalia? Ihan vaan se genre sille.
 
Yritän tässä olla mahdollisimman nöyränä ja ymmärtää.
Kasvatan myös porsaita.
Tohtori Tonus
24.07.2008 02:52:00
Ihan vaan se genre sille.
 
"Unblack metalista" olen kuullut puhuttavan. Aika väkinäinen termi mielestäni.
"Höhö, oisko vähän pellee laittaa oma quote allekirjoitukseen" -Tohtori Tonus
jigsore
24.07.2008 02:55:00
 
 
"Unblack metalista" olen kuullut puhuttavan. Aika väkinäinen termi mielestäni.
 
Vai oiskohan se sitten laveasti vaan extreme metalia? Koska unblack kai viittaa yleisesti kristilliseen osastoon.
Vaikeaksi menee.
seikkailumielellä ja leikkimielellä
Deino
24.07.2008 02:57:29
 
 
Kyllä sen kuulee mikä on bläkkistä ja mikä ei, oli sanoitukset mitä oli. Ei varmaan tarvitse antaa YouTube esimerkkejä.
Kulkunen
24.07.2008 02:57:35
Vai oiskohan se sitten laveasti vaan ia? Koska unblack kai viittaa yleisesti kristilliseen osastoon.
Vaikeaksi menee.

 
Noin minäkin olen unblackin käsittänyt. Tosin extreme metalin piiriin laskisin vähän kaiken death metalista lähtien. Jopa joitain thrash-bändejä on tuohon kategoriaan pudoteltu.
Kasvatan myös porsaita.
Kulkunen
24.07.2008 02:58:53 (muokattu 24.07.2008 03:05:44)
Kyllä sen kuulee mikä on bläkkistä ja mikä ei, oli sanoitukset mitä oli. Ei varmaan tarvitse antaa YouTube esimerkkejä.
 
Mutta kun nimenomaanhan nyt on puhe siitä, että se ei ole black metalia, jos ideologiat ja kaikki ei natsaa. Joten haluaisin tietää mikä se genre sitten on jos ei black metalia.
 
Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi mitä noin yleisesti niputetaan black metaliksi.
 
E: Jos sitä itse topiciin liittyen jotain diipadaapaa.
 
Pitkään olen yrittänyt perehtyä ja jokunen "helpompi" black metal -bändi on löytynyt, jotka korvaa miellyttävät. Eniten Keep of Kalessin, Armada on vain niin helvetin hyvä levy, joka tuntuu kestävän kuuntelua ns. Saatanasti. Arcturuskin on jopa sitä LMI:tä myöten vähitellen auennut, Sham Mirrors on loistava. Black metalin kirosanalla Dimmu Borgirillakin on useampia hyviä biisejä, mutta kokonaista levyä jaksaa harvemmin kuunnella. Puhtaasti musiikillisesta näkökulmasta puhuen, sahaus- ja lo-fi -bändit ei hirveämmin sytytä, en pääse kiinni siihen tunnelmaan mistä niin moni muu puhuu. Ei vaan ole mun juttu. Kovasti tosin viime aikoina olen yrittänyt Wolves In the Throne Roomia ja 1349:ää kuunnella, parin biisin annoksina toimii. Myös Solstafir vaikuttaisi mielenkiintoiselta, mutta se taitaa mennä jo hyvin häilyvissä rajoissa onko se edes pelkästään musiikillisesti black metalia.
Kasvatan myös porsaita.
moderndrummer88
24.07.2008 03:00:29
En kyllä pidä.
"jazzahtavia ridekomppeja tyyliin Ian Paice" -Brother Michael
Deino
24.07.2008 03:04:35
 
 
Mutta kun nimenomaanhan nyt on puhe siitä, että se ei ole black metalia, jos ideologiat ja kaikki ei natsaa.
 
Tämän ihmetteleminen mielestäni tössää siihen, että ideologioiden EI tarvitse natsata. Kuka/ketkä päättävät näistä säännöistä?
Manuel Pyrhullo
24.07.2008 03:05:59
Mihin genreen sitten menee bändit, jotka nimenomaan _musiikillisesti_ kuulostavat Black Metal -bändeiltä, mutta eivät ideologialtaan, asenteeltaan ja lyriikoiltaan ole Black Metalia?
 
En ole vähään aikaan seurannut internetin BM-keskusteluja, mutta ainakin muutama vuosi sitten nörtit puhuivat Faggothista. Ihan hauska nimi.
Kulkunen
24.07.2008 03:09:40 (muokattu 24.07.2008 03:10:53)
Tämän ihmetteleminen mielestäni tössää siihen, että ideologioiden EI tarvitse natsata. Kuka/ketkä päättävät näistä säännöistä?
 
Ei minunkaan mielestäni. Hyvin yksinkertaista olisi vain nimittää musiikkityyliä black metaliksi ja ideologiaa sitten vaikka joksikin ismiksi. Me ollaan tästä asiasta samaa mieltä, joten ei meidän ehkä kannata alkaa inttämään keskenämme.
 
Mutta haluaisin vain tietää, mikä se musiikkityyli on, jos ei black metalia.
 
E: En ole vähään aikaan seurannut internetin BM-keskusteluja, mutta ainakin muutama vuosi sitten nörtit puhuivat Faggothista. Ihan hauska nimi.
 
:D
 
Kuulostaa nahkaan pukeutuvalta ja corpse paintia käyttävältä Boy Georgelta. Eiku sehän pukeutuu nahkaan ja käyttää jonkinlaista corpse paintia.
Kasvatan myös porsaita.
Deino
24.07.2008 03:10:53
 
 
Mutta haluaisin vain tietää, mikä se musiikkityyli on, jos ei black metalia.
 
Juu, Heroinilta odotetaan vastausta. :-)
Tohtori Tonus
24.07.2008 03:43:24
Koska unblack kai viittaa yleisesti kristilliseen osastoon.
 
Äh no näinhän se tietysti olikin. Vetoan väsymykseen.
"Höhö, oisko vähän pellee laittaa oma quote allekirjoitukseen" -Tohtori Tonus
Quru
24.07.2008 10:24:42
Blackmetallin ideologiassa itseäni tökkii tuo saatanallisuus. Jos kerran inhotaan kristinuskoa jne, miksi sidotaan yhtye ideologialtaan niin tiukasti kristinuskoon liittyvään objektiin/ilmiöön kuin Saatanaan? Samalla kun yhtye sidotaan kristinuskoon kiinni avoimella saatanallisuudella, manataan kristinuskon tuhon puolesta. Tokihan Saatana edustaa tätä vastakkaista näkökulmaa kristinuskoon, mutta silti. Mielestäni ideologisesti paras vaihtoehto olisi puhdas sitoutumattomuus. Sekin kyrsii, kun keskitytään puhtaasti kristinuskon vastustamiseen. Jeesus on paska jätkä jne. Onhan kristinuskon nimissä tehty paljon pahaa ja tehdään edelleenkin, kristinuskon puolesta tapettu moninkertaisesti enemmän väkeä kuin muslimien Pyhässä Sodassa tähän mennessä. Mielestäni ongelma vain ei ole kristinuskossa, vaan uskonnollisessa järjestelmässä ylipäätään. Kristinusko eri muodoissaan vain sattuu olemaan maailman suurin uskonto, totta kai sen lieveilmiöt ovat aivan eri luokkaa kuin pienemmissä uskonnoissa. Mitä enemmän kannattajia, sitä enemmän joukkoon mahtuu fundamentalisteja ja muita sekopäitä. Itse en vastusta kristinuskoa erityisesti, olen kaikkia uskontoja vastaan.
Toivottavasti joku nyt ymmärsi pointtini.
Mikä on ihmisen virka sitten kun ylämäki loppuu pystyseinään ja toteaa ettei löytänyt asiaa, jonka edestä taistella tai kuolla?
marke-
24.07.2008 10:46:19 (muokattu 24.07.2008 10:47:17)
Juu, Heroinilta odotetaan vastausta. :-)
 
No ei pidetä jännityksessä porukkaa enempää; miten olisi vaikka Extreme Metal? Jota Black Metalkin on jos tarkastellaan pelkkiä musiikillisia näkökulmia. En tiedä, en ole genreasiantuntija enkä keksi parempaa nimeä.
 
Totta kyllä, mielestäni Wolves in the Throne Room on kuitenkin sitä mitä sanookin, eli blackmetal vaikutteista musiikkia. Kritiikki siitä että WitTR ottaa black metallista vain sen osan joka sopii omaan ideologiaan on kyllä ihan oikeutettua.
 
Jeah. Mikä mua ärsyttää on se, että WitTR:a myydään ja kuunnellaan Black Metalina, mitä se ei ole.
 
Kiitti muuten hyvästä postaukseta! Ei ole oikeastaan lisättävää.
 
Toivottavasti joku nyt ymmärsi pointtini.
 
En nyt jaksa alkaa purkamaan miten paljon olet ymmärtänyt mielestäni väärin, (satanismi, edes LaVeyn jutut, ei ole kristinuskon antiteesi - nimestään huolimatta, tai siitä miten itse sen etymologian näet) mutta sen verran, että nykyään Black Metallia on viety enemmän itsekehityksen, ihmisvihan ja kuoleman suuntaan - ja nimenomaan keskitytty jo muuhun kuin jumalanpilkkaan.
HAIL SATAN
Kikolaa
24.07.2008 14:25:48 (muokattu 24.07.2008 14:30:04)
"Unblack metalista" olen kuullut puhuttavan. Aika väkinäinen termi mielestäni.
Koko "unblack" musiikki on ihan älyttömän väkinäistä vääntöä.
E: tulee mieleen sanonta toisen posken kääntämisestä... unblack metalhan on juuri sitä, eikö vain? ;)
One O'Clock Jump
Deino
24.07.2008 23:20:19
 
 
miten olisi vaikka Extreme Metal?
 
Miten olisi Black Metal? Tuskin ne jätkät silloin bläkkiksen syntyaikoina mietti, että "tässä on oikeat sanoitukset, tämä on Black Metallia. Tuossa on väärät sanoitukset, se on Unblackia/Extreme Metallia!"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)