Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Olen noin kuukauden säveltänyt, tai yrittänyt säveltää musiikkia bändillemme joka soittaa sellaista synkeähköä rokkia. Hyviä melodioita kyllä tulee mutta aina juuri ne hyvät josatin syystä on sellaisia iloisehkoja jotka sovi bändimme kuvaan. Onko mitään vinkkejä miten voi saada tulemaan sellaisia hyviä synkeitä säveliä? Onko ainut keino vain kuunnella sellaista musaa niin kauan että siihen alkaa jo tottua ja alkaa itsekkin tekemään sellaista?

Onhan tämä nyt ihan pirun hankala kysymys noin vähäisen selvityksen perusteella.
 
Kuuntele ja analysoi niitä biisejä joissa mielestäsi on "synkeä" tunnelma. Kirjoita ne vaikka nuoteiksi ja mieti mistä se karakteristinen sointi siihen tulee: melodian kaarroksista, tietyistä intervalleista, tietyistä asteikon sävelistä, jostain yhteydestä melodian ja harmonian välillä jne.
 
Näin ihan esimerkiksi: minusta yksi esimerkki synkeäsävyisestä melodiasta löytyy Faith No Moren Smaller And Smallerin säkeistöstä. Keskeistä siinä on, että melodia lähtee asteikon kvintiltä, käy pienessä sekstissä mutta palaa alaspäin duuriterssille. Samoin siitä löytyy pienen sekstin lisänä suuri septimi, eli siinä on puolentoista sävelaskelen hyppy b6 -> 7 kuten harmonisessa mollissa. Se ei ole mollissa, vaikka siinä on pieni seksti; se ei ole duurissa, vaikka siinä on suuri terssi; se on jossain siinä välillä ja siitä syntyy rauhaton tunnelma.

Ilmaisin itseni ehkä vähän huonosti. En tarkoita välttämättä edes mitään sointua tällä. Jotkut melodiat vaan ovat synkeitä ja samalla mieleenjääviä, kuten taas esim. ukko-nooa on iloinen ja pirteä sävelmä. Mutta en tiedä voihan se olla että sille ei ole mitään teoreettista selitystä. Kai se on sitten sitä säveltäjän "henkistä masturbaatiota". Jotkut melodiat vain on synkähköjä. Hyvä esimerkki on varmaan himin greatest love songs vol 666 -levyltä sen niminen biisi kuin when love and death embrace. Sen kertosäkeessä on mahtavan tummansävyinen se syntikalla pimputettu melodia.

Pakko alkaa puhuu soinnuista nyt sillä perusteella, että jos sointukierto menee näin: C - F - G - C, niin ei melodiasta saa millään synkkää. Mutta jos soinnut meneekin vaikka Am - Dm - E7 - Am, niin siitä saa ainakin surullista melodiaa ihan vaikka arvailemalla nuotteja, kun on jo sellainen sointusarja. Yks synkkä sointukulku ois vaa tollanen Am - Fm - Am - Fm. Tai jotai Am - H-puolidim - G#dim - Am.
 
Mutta onhan sillä melodiallakin toisaalta merkitystä, mutta mä oon mielestäni ite päässy aika pitkälle noissa tunnelmissa ihan sointuasteita ajattelemalla.

Okei toinen kysymys säveltäjille: Yleensähän hyvät tarttuvat melodiat tarttuvan vasta kun kappaletta on kuunnellut muutaman kerran, onko tämä myös säveltäessä vai kolahtaako teillä heti että ahaa! Nyt osui oikeaan.

Jotkut melodiat vain on synkähköjä. Hyvä esimerkki on varmaan himin greatest love songs vol 666 -levyltä sen niminen biisi kuin when love and death embrace. Sen kertosäkeessä on mahtavan tummansävyinen se syntikalla pimputettu melodia.
 
Myös tempo vaikuttaa. Iloisesta melodiasta saa vähän synkemmän kun sitä soittaa hitaasti. Tuossa HIMin kappaleessa tulee se synkkyys ehkä siitä että siinä melodiassa soitetaan pitkiä ääniä, eli yksi ääni on melkein yhden tahdin pituinen, ja komppi on sellainen hidas ja laahaava.

Olen noin kuukauden säveltänyt, tai yrittänyt säveltää musiikkia bändillemme joka soittaa sellaista synkeähköä rokkia. Hyviä melodioita kyllä tulee mutta aina juuri ne hyvät josatin syystä on sellaisia iloisehkoja jotka sovi bändimme kuvaan. Onko mitään vinkkejä miten voi saada tulemaan sellaisia hyviä synkeitä säveliä? Onko ainut keino vain kuunnella sellaista musaa niin kauan että siihen alkaa jo tottua ja alkaa itsekkin tekemään sellaista?
 
Eikös musanteon pitäisi olla itseilmaisua parhaimmillaan? Jos tulee iloisia biisejä, niin mitä helvettiä. Sit tulee ilosia biisejä ja tehkää niitä! Parempi sekin, kun ei biisejä ollenkaan.
 
Edit:
 
Pakko selventää.
 
Mun mielestä jengi yrittää liika tehdä esikuviensa mukaisia biisejä. Sitä on hankala kuulostaa New Yorkista kotoisin olevalta heroinistiltä, jos asuu Paimiossa perheen ja kolmen koiran kanssa.
 
Jos pitää alkaa analysoimaan toisten musiikkia sointu soinnulta, tehdäkseen omaa, niin miten omaa musiikkia se silloin loppujen lopuksi on?
 
Sen sijaan, että tehtäis musiikkia joka lähtee omasta itsestään, väännetään B-luokan kopioita jostain toisesta bändistä. Kopio on aina kopio ja alkuperäinen aina alkuperäinen.
 
Pyöriskelin itse joskus samaan aiheen ympärillä. Halusin kuulostaa joltain muulta, kuin itseltäni. Ainoa mitä syntyi oli b-luokan plagiaattibiisejä esikuvien toimista. Ja ei niihin ikinä ole tyytyväinen, kun tiedät, ettei ne kuitenkaan ole yhtä hyviä kun ne alkuperäset.
 
Kaikilla on idoleita ja esikuvia. Ei niitä tarvitse yrittää matkia. Jos diggaat raivona jostain bändistä, poimit sieltä tietämättäsi jotain omaan ilmaisuusi. Et ehkä sointuja etkä melodioita, mutta ehkä asenteen tai jotain muuta. Todennäköisesti ne ovat lemppareita sen takia, että ne jakavat jo nyt sun kanssa jotain samaa.
 
Nykyään tuntuu kaupallinen menestys vaan olevan suurimmalle osalle tärkeämpää, kuin itse musiikki. "tehään tätä, tää myy". Ja näinhän se on ollut jo aikojen alusta. Mutta yleensä menestyneimmät genrensä artistit ovat niitä, jotka teki jotain ihan muuta kuin kaikki muut. Suodattivat vaikutteensa oman näköiseksi keitoksekseen. Parhaista kopioista tuli vain keskisuuria muutaman vuoden tähdenlentoja.
 
Pääpointtina,
 
Tehkää sitä musiikkia mitä tulee. Se on sitä oikeasti rehellistä kamaa, koska se on täysin teitä itseänne.
 
pps.
 
Ja voihin sitä hilpeisiinkin lauluihin laulaa vaikka hihaan vetämisestä! Eikä se ole nössöä. Se on sitä kuuluisaa kontrastia ;)

Jos pitää alkaa analysoimaan toisten musiikkia sointu soinnulta, tehdäkseen omaa, niin miten omaa musiikkia se silloin loppujen lopuksi on?
 
Eiköhän mun musiikilliset idolitkin oo opiskelleet teoriaa ja myöskin analysoineet muita sävellyksiä, ja käyttäneet melko yleisiä "tehokeinoja" sävellyksissään. Oon mä vahvasti sitä mieltä, että vaikka käytän sointuasteisiin pohjautuvaa ajattelua säveltämisessä apuna ja tiedän kymmeniä/satoja sointukulkuja ja miltä ne kuulostaa, niin osaan silti tehdä omanlaistani musiikkia eikä sävellykseni loppujen lopuksi kuitenkaan kuulosta niinkään matkituilta. Mutta oon kyllä ehkä kuitenkin ylpein just siitä yhestä sävellyksestä, jonka sointukiertoa en oo kai nähny vielä missään biisissä ja silti se kuulostaa tosi hyvältä =)

Kaikilla on idoleita ja esikuvia. Ei niitä tarvitse yrittää matkia. Jos diggaat raivona jostain bändistä, poimit sieltä tietämättäsi jotain omaan ilmaisuusi. Et ehkä sointuja etkä melodioita, mutta ehkä asenteen tai jotain muuta. Todennäköisesti ne ovat lemppareita sen takia, että ne jakavat jo nyt sun kanssa jotain samaa.
 
Nykyään tuntuu kaupallinen menestys vaan olevan suurimmalle osalle tärkeämpää, kuin itse musiikki. "tehään tätä, tää myy". Ja näinhän se on ollut jo aikojen alusta. Mutta yleensä menestyneimmät genrensä artistit ovat niitä, jotka teki jotain ihan muuta kuin kaikki muut. Suodattivat vaikutteensa oman näköiseksi keitoksekseen. Parhaista kopioista tuli vain keskisuuria muutaman vuoden tähdenlentoja.
 
Pääpointtina,
 
Tehkää sitä musiikkia mitä tulee. Se on sitä oikeasti rehellistä kamaa, koska se on täysin teitä itseänne.
 
Kyllä useimmat menestyneet muusikot käsittääkseni ottavat ihan tietoisesti vaikutteita, jopa kopioivat pieniä melodianpätkiä suoraan, idoleiltaan. On kyllä totta että suurimman osan valtavirtaviihdemusiikin takana on varmasti vain runkku jolla on raha mielessä. Minulla ei. Syy miksi haluan tehdä tietynlaiselle bändille sopivia biisejä on se, että olen aina halunnut soittaa juuri tämäntyyppisessä bändissä.
 
Eikös musiikinteon pitäisi olla itseilmaisua parhaillaan?
 
Todellakin. En kuitenkaan halua ruveta tekemään Enkeli taivaan lausui näin -tyyppistä musiikkia vain siksi että tällä hetkellä vain sellaiset itsestäni tulevat sävelmät kolahtavat, kun se rockmusiikki on kuitenkin lähempänä sydäntäni.
Ja kyllähän se on kuitenkin kiva tehdä sellaista musiikkia josta ihmiset tykkää. :)
En kuitenkaan heitä ikinä sävelmiä hukkaan. Kun kuuntelen uudestaan sitä mitä olen joskus soitellut, muistan tarkalleen tilanteen milloin tein sen, tunnelman mikä oli silloin päällä jne. Se on makeeta, ihan uusi juttu mulle.
 
Mutta kuten sanoin en ole aktiivisesti tehnyt musiikkia montaa viikkoa ja olen vielä suhteellisen nuori, joten enköhän löydä tavan tehdä sellaista musiikkia jota haluan. Ajattelin vain jos jollakin olisi hyviä vinkkejä.

Perimmäinen totuushan on, että on kaksi tapaa olla tyytyväinen omiin sävellyksiinsä:
1. Oppii tekemään sellaista mistä pitää
2. Oppii pitämään sellaisesta mitä tekee
 
Yleensähän ne ovat ne kaikkein ärsyttävimmät kappaleet jotka jäävät päähän soimaan,
 
En ole tästä aivan samaa mieltä. Ne kappaleet mitä kuuntelen jäävät kyllä silloin tällöin soimaan päähän mutta en niitä ärsyä mitenkään. Kyllä jotkin ärsyttävämmätkin jää kyllä soimaan.
 
Mitä tahansa teetkin, niin se on aina sitä sun omaa juttua. Jos se olisi jonkun muun juttua, niin silloinhan olisit joku muu, etkä sinä.
 
Yritän tässä juuri löytää sitä omaa juttua. Joitain kriteerejä olen sille kuitenkin asettanut.

En ole tästä aivan samaa mieltä. Ne kappaleet mitä kuuntelen jäävät kyllä silloin tällöin soimaan päähän mutta en niitä ärsyä mitenkään. Kyllä jotkin ärsyttävämmätkin jää kyllä soimaan.
 
Tarkoitin vain sitä että ne voimakkaimmat mielleyhtymät ohjaavat helposti ajattelua. Oletko nähnyt sen Frasier-jakson jossa Frasier opetteli ajamaan polkupyörällä jotta voisi osallistua hyväntekeväisyyskilpaan?
Frasierillä oli hieman ongelmia polkupyörällä ajamisessa, ja hän pelkäsi törmäävänsä lampputolppiin ja muihin. Kun hän lähti kilpaan niin hänen ajatuksensa oli "älä törmää tuohon roskapönttöön, älä törmää roskapönttöön, älä törmää...", ja pian hänen silmänsä lukkiintuivat juuri siihen roskapöntöön, ja pyörä alkoi ajautua pönttöä kohti, ja hän hoki aina vain kovemmin "älä törmää roskapönttöön, älä törmää roskapönttöön...", eikä hänen mielessään ollut enää mitään muuta kuin se roskapönttö, ja sitten hän törmäsi roskapönttöön.
 
Jos siis ajattelet "ei sovi meidän bändille", niin tuo ajatus voi peittää alleen kaiken muun, myös ne syntymättömät kappaleet jotka sopisivat teidän bändillenne. Tästä voi kokeilla päästä eroon vaikka siten että opettelee olemaan välittämättä siitä mikä sopii tai ei sovi bändille. Soittakaa vaikka ylipirteitä versioita lastenlauluista, pikkuoravat-äänellä laulettuna ja täysin vakavissaan, ehkä se purkaa jotain jännityksiä, ja ne synkemmät tunnelmat pääsevät vapaaksi.

Hmm aika mielenkiintoinen pointti en ole tuota ennen ajatellutkaan..

Olen noin kuukauden säveltänyt, tai yrittänyt säveltää musiikkia bändilemme...
 
Henk.koht. koitan välttää tota "yritä säveltää jotain" tapaa. Yleensä annan vaan mennä, ihan fiiliksen / kitarasoundin mukaan. Toisinaan syntyy jotain ja toisinaan, taas ei.
 
Kyllä noita "sävelletääs tommonen biisi..." löytyy nauhalta, suurin osa kyllä kuulostaakin sitten siltä.
 
Hyviä melodioita kyllä tulee mutta aina juuri ne hyvät jostain syystä on sellaisia iloisehkoja - Onko mitään vinkkejä miten voi saada tulemaan sellaisia hyviä synkeitä säveliä?
 
Vaihda vire esim. johonkin avoimeen vireeseen, mitä et ole ennen käyttänyt.
 
Itte heitin kokeeksi yhteen kitaraan "avoin Gm" (D-G-D-G-A#-D) vireen. Ei se hirveän iloiselta kuulostanut. Vaihdoin "D/Gm6" (D-G-D-G-A#-E) ja alkoi syntyä, vieläkin vähemmän iloista tavaraa.

Koita aitoa prhyygistä ja siitä kehitettyjä sointuja. en tarkoita dominantti phryygistä!
tässä c- phrygian: C - Db - Eb - F - G - Ab - Bb
Esim: Cm - Cm - Eb - Dbmaj7 - Cm - Cm - Abmaj7 - Fm6 - Dbmaj7 - Cm

Koita aitoa prhyygistä ja siitä kehitettyjä sointuja.
Hyvä idea. Muodostakoot fryyginen moodi ja 13/8-rytmi lähtökohdan seuraavalle sähellykselleni.
 
Kyllä noita "sävelletääs tommonen biisi..." löytyy nauhalta, suurin osa kyllä kuulostaakin sitten siltä.
E: Tehty mikä tehty ja oudolta kuulostaa, niin kuin pitikin.