Jazz ›

Jotenkin jäi sellainen fiilis, että Lenny White pohdiskeli keikan lomassa jo seuraavan päivän ruokaostoksia. Esim. Weckl olis voinut hoitaa RTFE:n rumpuosaston, kun kerran oli jo muutenkin paikalla.
 
Ei mun huomio kyllä tollaseen kiinnittyny. Asiallisesti veti mielestäni, jos nyt ei mitenkään suoranaisesti loistanutkaan - hoiti tonttinsa jopa paremmin ku Di Meola, jos Di Meolalla ylipäänsä mitään tonttia tossa olikaan... Ja jos nyt saa kerran tylyttää ja kritisoida maailman arvostetuimpia jazzareita, ni sanonpa vielä et ei toi Weckulinkaan soitto mitenkään säväyttäny; voimakkaita, intensiivisiä komppeja kuten sopii odottaakin, mut kyllä mulle Marienthal oli tossa bändissä Se juttu.

heck yeah! oli kyllä ihan laadukas veto chick corealta porin jazeissa..vaikkakin se lenny white oli samalla tasolla kun suomalainen perus humppa rumpali..eikä se dave wecklikään huonsti vetänyt siinä sivussa :D vaikka itse chickiä meninkin katsomaan!

heck yeah! oli kyllä ihan laadukas veto chick corealta porin jazeissa..vaikkakin se lenny white oli samalla tasolla kun suomalainen perus humppa rumpali..
 
No ok, ehkä mun täytyy sitten vaan ottaa korva käteen... Ja ruveta seuraamaan humppa-sceneä jos sieltä kerran tollasia soittajia löytyy!

Kyllä Corea pitää kerran elämässä nähdä (kokea!) En tiedä, onko hän maailman paras, mutta ainakin paras sillä planeetalla, josta on kotoisin. Tämän jälkeen pohdin myös vakavasti sitä, kiellänkö jatkossakin piano-oppilaitteni purkansyönnin. Muutenkin pirun rennonoloinen Corea jauhoi nimittäin purukumia koko settinsä ajan, alinomaan kasvoilla oli semmoinen velmu, heikkisilvennoismainen virne.
 
Ihan perkeleenmoista settiä, joka sekä rytmiikoiltaan että melodisilta ylärakenteiltaan on kaikkien kuvailujen ulkopuolella. Ainoaksi huomauttamisen aiheeksi keksin kitaristin, joka olisi pärjännyt vähemmilläkin panoksilla. Tilutuksesta menivät aivot välillä ihan tukkoon. Nyt päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi omituinen näyttämisen halu, vaikkei olisi tarvinnut. Pikkuisen enemmän taukoja olisin kaivannut - nekin ovat musiikkia.
 
Oikein loistava keikka, vaikkakin ko. Kirjuri-päivä kokonaisuutena oli järjestäjien osalta paha tötöily. Breckerin ja Wecklin poppoo olisi kannattanut sijoittaa eri päivälle: nyt korvat olivat jo pahasti väsyneitä, eikä kuuntelua voinut enää tehdä täysipainoisesti, kun toiset mestarit soittivat lauteilla.
 
Ja viimeisenä soittanut Bob Geldof... miestä käy sääliksi. Voi hemmetti. Kukaan ei voi olla niin väärässä paikassa väärään aikaan kuin se mies silloin torstaina.

Oikein loistava keikka, vaikkakin ko. Kirjuri-päivä kokonaisuutena oli järjestäjien osalta paha tötöily. Breckerin ja Wecklin poppoo olisi kannattanut sijoittaa eri päivälle: nyt korvat olivat jo pahasti väsyneitä, eikä kuuntelua voinut enää tehdä täysipainoisesti, kun toiset mestarit soittivat lauteilla.

 
itse olin tyytyväinen kun sai samalle (ainoalleni tämävuotisella Pori-visiitillä) päivälle kaksi kunnollista kuunneltavaa.
 
Novosibirsk etc. oli leppoisaa lämmittelyä etenkin kun pianisti vaihtui.
 
RTF kuullosti ensin pahalta, mutta onneksi soundi tuli kuntoon (noin puolivälissä lavan ja miksaajan välissä) & soitto oli maukasta.
 
Brecker/Wecklin oli pahassa paikassa - ko. päivän esiintyjistä heillä olisi ollut hyvä paikka kakkosena, sitten Geldof (hyvä aika lepuuttaa korvia ja käydä vetelehtimässä) & RTF viimeiseksi. B&W oli kyllä - kun korva tottui uuteen meininkiin - hyvä.
 
Geldofin toisen biisin aikana totesin, että joutaa pois...
 
- -
 
Coreallahan oli semmoinen velmu mikkihiiri-ilme päällä koko ajan. Tuli vielä kuvaamaan lavalle B&W: soittoakin ... varsinainen viisastelija... Corealla taisi olla hyvä päivä :-)

Oli kyllä return to forever heikko...kaikki jotka tajuaa jotain musasta tietää miksi kritisoin legendaarista ryhmää. Ei huvittais todellakkaan, mutta toiset meistä rahastavat...

Hei.
 
RTF on minulle vielä kohtuullisen uusi tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että Porin soitot olivat kyllä paha pettymys. Soundi oli niin kuin mainittua setin puoleen väliin asti aivan karsea, varsinkin basso. Sitten homma kyllä korjaantui hieman mutta ei täysin. Basso kumisi kumisemistaan ja peitti paikoin kaiken alleen. Bändiä huudatettiin minun makuun vielä liian kovaankin. Muutenkin tuntui porukka oleva joko väsyksissä tai säästelivät seuraavan päivän Montreauxin keikalle. Oli sellaista puolihuolimatonta soittelua. Parhaat tulitukset jäivät tekemättä ja vain ajoittain soitto oli tiiviisti kasassa.
 
Pettymyshän se siis oli, muttei niin paha, että harmittaisi se, että tuli lähdettyä. Tosin menin paikalle kyllä enemmänkin kuuntelemaan Metron funkfuusiota. Siitäkin jäi kritisoitavaa. Mielestäni Randy Brecker ei varsinaisesti tuonut musiikkiin mitään lisää - minusta häneltä aika mitään sanomatonta soittoa. Weckl taasen oli perus varma itsensä ja soitto yhteen basisti Veasleyn kanssa olikin minulle Marienthalin lisäksi heidän parasta antiaan. Loeb oli kyllä hyvässä vedossa mutta soundissa olisi voinut olla hieman lisää särmää niin ei olisi jäänyt niin pahasti muiden jalkoihin. Miksaus ja volyymi oli kyllä Metron vedossa hyvä, ellei loistava.
 
Täytyy vielä ihmetellä miksi tuollaiset tekijä miehet päättävät vetää keikalla sellaisia kappaleita, jotka eivät inspiroi heitä soittamaan. Tällä viitaan siis siihen, että Metron settiin kuului mielestäni todella tylsä sufflekappale, jossa solisteita juuri kukaan ei saanut mitään mielenkiintoista aikaiseksi.
 
Summa summarum: Kannatti lähteä vaikka maailman kovat NIMET eivät yltäneetkään parhaimpaansa. Onpahan tullut nähtyä ja kuultua legendoja. Paitsi, että Geldof olisi kuulunut Kaustiselle!!!

Aaha. Mulle RTF:n kokeminen oli sekä näkemistä että kuulemista. Mukava nähdä legendaariset äijät yhteensoittamassa. Eikä se kuultukaan ollut yhtään hassumpaa; jotenkin se jäi pitemmäksi aikaa takomaan takaraivoon, vaikka välillä joutui jännittämään, miten Lenny White hankalista kiemuroista selviää. Ainakin sillä oli hiton hyvät pellit :P Di Meolan osuus jäi jotenkin epäselväksi, ehkä sen soitto oli panoroitu enemmän vasempaan kanavaan.
 
Vähän vähemmän sisältöä tarjosi Brecker/Weckl Metro -meininki, vaikka Wecklin soitto on eräänlainen sutjakkuuden ja grooven epävirallinen ME. Levyiltä kuunneltuna helposti puudun miehen virheettömään täydellisyyteen, mutta soitto vaikutti livenä rennommalta. Ne kipaleet sitten olivatkin tuttua ja turvallista Ameriikangroovea. Bändin basisti vaikutti hyvältä hepulta.
Jos joku tuntui olevan pihalla, niin se taisi olla Randy Brecker: koko ajan torvessa joku ärsyttävä efektisaundi ja lisäksi muutama myöhästyminen sooloonlähdössä. Ikä ehkä jo painaa, en muista pahalla.
 
Bob Geldoff ei sitten enää kiinnostanutkaan, piti lähteä jazzkadulle olutta juomaan.

RTF on minulle vielä kohtuullisen uusi tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että Porin soitot olivat kyllä paha pettymys. Soundi oli niin kuin mainittua setin puoleen väliin asti aivan karsea, varsinkin basso. Sitten homma kyllä korjaantui hieman mutta ei täysin. Basso kumisi kumisemistaan ja peitti paikoin kaiken alleen. Bändiä huudatettiin minun makuun vielä liian kovaankin. Muutenkin tuntui porukka oleva joko väsyksissä tai säästelivät seuraavan päivän Montreauxin keikalle. Oli sellaista puolihuolimatonta soittelua. Parhaat tulitukset jäivät tekemättä ja vain ajoittain soitto oli tiiviisti kasassa.
 
Epäselvältä se monessa kohtaa kuulosti, mutta siis vaikea mun on arvioida, johtuiko se missä määrin saundeista vai soitosta. Saundit nyt ainakin oli monessa kohtaa päin persettä.
 
Romantic Warrior -biisin coda ois ehkä semmonen kohta missä vois suht selkeästi arvioida soittoa, kun se oli akustinen ja teknisesti vaativa osuus. Ei se mun mielestä ainakaan mitenkään ihan vituilleen mennyt vaikka ei se ihan yhtä tarkalta kuulostanut kuin levyllä.
 
YouTubessa on noita tän vuoden puolella tehtyjä videoclippejä. Niistä vois varmaan saada parempaa kuvaa. Mulla vaan on niin hidas 10 vuotta vanha kone, että noi youtube videot ei oikein pyöri nykimättä.

Summa summarum: Kannatti lähteä vaikka maailman kovat NIMET eivät yltäneetkään parhaimpaansa.
 
tai: ehkä juuri siksi. Siis notta ihmisiä kai nekin on.
 
Paitsi Coreasta en oo varma, kuulopuheiden mukaan hänen skientologinen arvonsa on sitä luokkaa että hän pystyy ajatuksen voimalla teleporttaamaan paikasta toiseen. Mutta siis edelleen kuulopuhetta.
 
Ja vielä: onhan nuo RTF:n biisit semmottista urheilua että ei niitä tiptop-särmään olisi erkkikään saanut. Kun ne eivät ole täyttä särmää koko ajan alkup. levyilläkään. Eikä ole tarviskaan. Mitäs nyt sitä räkää poistamaan musasta joka sitä paikoitellen kaipaa (tjeu: Corean "se RTF:ää seurannut sähkövoittoinen bändi").
 
Tätä biisiä jäin silti kaipaamaan:
 
http://www.youtube.com/watch?v=R1tcmWt_x7s

Oli kyllä return to forever heikko...kaikki jotka tajuaa jotain musasta tietää miksi kritisoin legendaarista ryhmää. Ei huvittais todellakkaan, mutta toiset meistä rahastavat...
 
en minä RTF-heppuja (sen kummemmin kuin muitakaan) minään jumalina pidä. Aikalaisdiggailua tuli kuitenkin sen verran nuoruudessa harrastettua, että kun oli tilaisuus livenä nähdä niin pitihän sitä mennä. Itse olen melkoisen skeptinen "re-union" yms. meininkeihin, mutta tällä kertaa lähdin mukaan eikä tarvinnut pettyä - varsinkaan kun ei juuri ihmeitä odotuksia ollut ladannut. Eihän se enää mitään uutta ole, mutta hyvin viihdyttävää.

Itäinen vaihtoehto:
 
http://www.desibeli.net/juttu/1596