Aihe: kitarasta>basoon
1 2 3 4 5 6 7 8
kondensaattori
13.07.2008 14:27:44
Meinaatko ettei meitä wannabee-soittajia sitten aidosti huvita treenata silloin kun epätoivoisesti itsellemme valehdellen yritämme opetella jotain oman idolin soittamaa juttua? Että ihan vaan siksi soitetaan että olisimme "hyviä"?
 
Sitä mä meinaan. Voi se tietenkin olla toisinkin.
 
Ei siksi, että oppisimme jotain uutta (vaikkakin matkimalla) josta sitten voisimme poimia omaan soittoon ideoita ja mausteita?
 
Sehän on sama asia.
 
Mun mielestä sitä kun opettelee jotain jo tehtyä ja tuo siihen mukaan jotain uutta tai yhdistelee useita jo tehtyjä asioita kutsutaan kehitykseksi. Niin musiikin kuin muillakin aloilla.
 
Mutta ei tarvitse kehittyä.
 
Se, että haluaa oppia tekemään jotain, mitä joku toinen on jo tehnyt ei mielestäni ole yhtään sen arvottomampaa kuin se, että yrittää päteä sillä että on niin pirun aito ja alkuperäinen.
Marko

 
Arvosta on turha musta puhua. Mun mielestä siinä, että haluaa oppia, on kysymys kilpailemisesta, jossa taas on kyse siitä, että voi ajatella "tuo on paskempi kuin minä" jossa taas on kyse narsismista. Siksi kunnianhimo, wannabeismi, epärehellisyys ja vastaavat asiat ovat syntejä numero yksi.
Seba
13.07.2008 14:44:54
 
 
Sä oot kondensaattori muuten todella outo tyyppi :)
MPU
13.07.2008 15:29:16
Mun mielestä siinä, että haluaa oppia, on kysymys kilpailemisesta, jossa taas on kyse siitä, että voi ajatella "tuo on paskempi kuin minä" jossa taas on kyse narsismista. Siksi kunnianhimo, wannabeismi, epärehellisyys ja vastaavat asiat ovat syntejä numero yksi.
En tiedä, mistä oppisi ammennat, mutta halulla oppia jotain ei ole mielestäni noin suoraa yhtäläisyyttä kilpailun ja narsismin kanssa. Toki kilpailun halu ja narsismi voivat olla innoittajana oppimiselle, mutta silloin ei kyllä ole kyse halusta oppia jotain. Silloin oppimisen motiivina ovat juuri nuo mainitsemasi asiat. Oppimisen halu on ainakin minulla ja työssäni kohtaamillani lapsukaisilla toistaiseksi onneksi ollut joku muu kuin omien narsistisien ajatuksen toteuttaminen. Omasta oppimisestaan voi iloita ja olla tyytyväinen ilman minkäänlaista kilpailumentaliteettia tai itsensä toisten yläpuolelle nostamista.
Ei kai oikeasti jokainen toisilta ideoita ammentanut muusikko eli wannabeemuusikko (poislukien sinä) nouse lavalle näyttääkseen muille, miten paljon paskempia muut ovat.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
MPU
13.07.2008 15:31:08
Mutta ei tarvitse kehittyä.
Sun mielestä siis ihminen aidoimmillaan on emonsa nisässä kiinni roikkuva alleenpaskoja koko ikänsä? Kamoon, kai nyt jonkin verran täytyy kehittyä??
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
kondensaattori
13.07.2008 15:39:14
Sä oot kondensaattori muuten todella outo tyyppi :)
 
Kiitti
 
En tiedä, mistä oppisi ammennat, mutta halulla oppia jotain ei ole mielestäni noin suoraa yhtäläisyyttä kilpailun ja narsismin kanssa. Toki kilpailun halu ja narsismi voivat olla innoittajana oppimiselle, mutta silloin ei kyllä ole kyse halusta oppia jotain. Silloin oppimisen motiivina ovat juuri nuo mainitsemasi asiat. Oppimisen halu on ainakin minulla ja työssäni kohtaamillani lapsukaisilla toistaiseksi onneksi ollut joku muu kuin omien narsistisien ajatuksen toteuttaminen. Omasta oppimisestaan voi iloita ja olla tyytyväinen ilman minkäänlaista kilpailumentaliteettia tai itsensä toisten yläpuolelle nostamista.
Ei kai oikeasti jokainen toisilta ideoita ammentanut muusikko eli wannabeemuusikko (poislukien sinä) nouse lavalle näyttääkseen muille, miten paljon paskempia muut ovat.
Marko

 
Tuommonen oppimisen halu onkin mainio asia. En sitä taaskaan tullut ajatelleeksi. Minusta tuo on aitoa meininkiä. Jos oikeasti haluaa oppia. En vain usein sellaiseen ole törmännyt. Itselläni ei jostain syystä ole mitään halua oppia asioita.
kondensaattori
13.07.2008 15:45:19
Sun mielestä siis ihminen aidoimmillaan on emonsa nisässä kiinni roikkuva alleenpaskoja koko ikänsä? Kamoon, kai nyt jonkin verran täytyy kehittyä??
Marko

 
Sitä voi kehittyä jos niikseen tulee. Useimmat ihmiset kehittyvät elämässään luonnostaan.
 
Mun mielestä siinä vaiheessa, kun järkeillään että halutaan kehittyä, mennään hakoteille. Sillon se on sitä narsismia.
Thefish
13.07.2008 16:52:59

Mun mielestä siinä vaiheessa, kun järkeillään että halutaan kehittyä, mennään hakoteille. Sillon se on sitä narsismia.

 
Sä et vissiin oo koskaan tehny todella töitä saavuttaaksesi jonkun päämäärän?
Olet niin fiksu ettei sun tarvii.Meneehän se tietysti noinkin.
Kolmiomaisella evällä varustetusta petokalasta otettu solunäyte.=?
kondensaattori
13.07.2008 20:40:18
Sä et vissiin oo koskaan tehny todella töitä saavuttaaksesi jonkun päämäärän?
Olet niin fiksu ettei sun tarvii.Meneehän se tietysti noinkin.

 
Miks joku päämäärä pitäis saavuttaa? Siinä mennään just siihen narsismiin.
J.Hollström
13.07.2008 20:49:32
Miks joku päämäärä pitäis saavuttaa? Siinä mennään just siihen narsismiin.
 
Tä? En kyllä pysy perässä näissä sun jutuissa. Narsismi on sairaalloista ihastumista vääristyneeseen käsitykseen omasta itsestään, miten se liittyy mihinkään soittamisen osa-alueeseen? Vai jutellaanko täällä taas jostain ihan muusta?
Kun konkkarokki soi, ei konkkaamatta olla voi.
Mäci
13.07.2008 20:57:32
Vai jutellaanko täällä taas jostain ihan muusta?No näemmä!
 
Mutta jos aiheesta:Vaihdoin kitaran bassoon ihan silkasta kyllästymisestä ja vaihtelun halusta.Mutta tää bassopas onkin hauska pomputeltava!Tää on mun laji...
Sure I like country music and I like mandolins, but right now I need a Telecaster through a Vibrolux turned up to 10...John Hiatt
J.Hollström
13.07.2008 21:00:32
Itsekin vaihdoin bändisoittimen kitarasta bassoon kun ei ollut muuta basistia, ja perheessä oli basso jota sain lainata. Tämä oli joskus 80-luvun alussa. Sen jälkeen on ollut molemmat soittimet mukana. Mutta henkisesti olen enemmän basisti.
 
*on*
Kun konkkarokki soi, ei konkkaamatta olla voi.
MPU
13.07.2008 21:04:28
Siis kun haluaa saavuttaa jotain on kyse kilpailemisesta jossa on kyse siitä että haluaa sanoa että tuo on paskempi kuin minä ja se on narsismia.
 
Edit. Siis ajattelee että se joka saavuttaa jotain on parempi ihminen ja sitten haluaa olla se parempi ihminen.

 
Sähän puhut ittes ihan pussiin. Jonkin asian saavuttaminen ei ole aina kilpailua, samoin kuin jonkin asian saavuttaja ei ole parempi ihminen.
Olisi kiva tietää, mihin filosofiaan sinä tuon ajatusmaailmasi oikein perustat?
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
kondensaattori
13.07.2008 21:25:33 (muokattu 13.07.2008 22:09:57)
Sähän puhut ittes ihan pussiin. Jonkin asian saavuttaminen ei ole aina kilpailua, samoin kuin jonkin asian saavuttaja ei ole parempi ihminen.
 
Vietti saavutukseen tulee siitä, että haluaa tuntea itsensä hyväksi. Hyvä taas on aina parempi, ja määräytyy suhteesta muihin.
 
Olisi kiva tietää, mihin filosofiaan sinä tuon ajatusmaailmasi oikein perustat?
Marko

 
En perusta sitä mihinkään.
MPU
13.07.2008 23:17:50
En perusta sitä mihinkään.
 
Niin vähän ajattelinkin. Tämä sit tästä.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
epeli
14.07.2008 09:05:49
 
 
EI VITTU!! miksette te osaa keskustella aiheesta. Jos ei ole aiheeseen liittyen mitään sanottavaa niin ollaan hiljaa. Tämä ketju on mennyt mun mielestä jo niin reisille, että lukkoa kiitos.
 
Olis kyllä kiinnostanu kuulla muidenkin kitarasta bassoon vaihtaneiden "syitä ja seurauksia", mutta kun ei niin ei.
"Squint your eyes to see clearly. Blur reality to make it real"
Kefiiri
14.07.2008 10:04:14
Älkääs nyt... tämä on kumminkin bassopalstan kiintoisin keskustelu pitkään aikaan, taannoista Okabass vs. Markbass -debattia lukuunottamatta.
 
Itse soitan bassoa koska jonkun sitä on soitettava. Kitaralla aloitin. Se vaikuttanee siihen että en aina malta soittaa optimaalisen niukasti. Toimivimmillaan soittoni on silloin kun tietoisesti keskityn turhien kuvioiden karsimiseen.
Seba
14.07.2008 10:10:29 (muokattu 14.07.2008 10:13:32)
 
 
No joo. Ehkä parit soinnut tuli ensin kitaralla harjoiteltua, niin piti bassoon tarttua teininä kun piti bändi perustaa ja muut soittimet oli jo ja turhaan sitä kahta kitaristia ottaa jos basisti puuttuu :)
 
Kyllä se basso on mun soitin, vaikkakin viimeaikoina olen alkanut rämpyttelemään vähän kitaraakin.
 
Toimivimmillaan soittoni on silloin kun tietoisesti keskityn turhien kuvioiden karsimiseen.
 
Mulla on joku pakkomielle yleensä treenata jos coveria vedetään, niin orkkiskuvio ensin täysin haltuun, ja muokata sitä vasta soiton yhteydessä.
 
Yleensä jos joudun laulamaan biisin, tai taustoja siihen niin sitä enemmän sitä joutuu yksinkertaistamaan kun ei lahjat riitä molempiin samaan aikaan.
 
Eikä oikein erikseenkään :)
kondensaattori
14.07.2008 10:57:48 (muokattu 14.07.2008 11:00:18)
EI VITTU!! miksette te osaa keskustella aiheesta. Jos ei ole aiheeseen liittyen mitään sanottavaa niin ollaan hiljaa. Tämä ketju on mennyt mun mielestä jo niin reisille, että lukkoa kiitos.
 
Olis kyllä kiinnostanu kuulla muidenkin kitarasta bassoon vaihtaneiden "syitä ja seurauksia", mutta kun ei niin ei.

 
Mikä siinä offtopicissa on niin kauheaa? Jos kaikki ot aina karsittais pois, niin keskustelu olis pikkasen tylsempää. Ei sitä voi väkisin määrätä, mihin keskustelu menee.
 
Olen minäkin tuon kitarasta>basoon -vaihdoksen käynyt läpi, mutta en tajua mikä siinä on niin mielenkiintoista. Sanotaan, että kiihotun bassoa soittaessa. Kitaran kanssa tätä ei tapahtunut. Bassossa on vain jotain todella seksuaalista. Tämän havaitsin -07 alussa.
epeli
14.07.2008 11:32:51 (muokattu 14.07.2008 11:33:57)
 
 
Mikä siinä offtopicissa on niin kauheaa? Jos kaikki ot aina karsittais pois, niin keskustelu olis pikkasen tylsempää. Ei sitä voi väkisin määrätä, mihin keskustelu menee.
 
säännöistä:
Kiinnitä huomiota mille alueelle viestisi postitat. Keskustelualuekuvaukset kertovat mistä asioista on tarkoitus puhua.
 
Tämä on aika yleinen ongelma, eikä sitä saada karsittua koskaan pois. Mutta vois ees yrittää. Jos aletaan joka ikiseen topicciin huudella ihan mitä sattuu, niin kohta koko foorumi on täysin turha. Ylläpito hoi!! Lukkoa kits.
 
Voitte jatkaa sitä juttuanne vaikka täällä: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=35&t=144792
"Squint your eyes to see clearly. Blur reality to make it real"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)