Aihe: Ibanezin bodyn uudelleenmaalaus
1
Ollardo
12.07.2008 21:43:39 (muokattu 14.07.2008 16:35:04)
 
 
Eli tarkoituksena olisi hioa kitaran vanha maalipinta kokonaan pois, ja maalata body uudestaan uudella värillä. Malli taitaa olla Ibanez GRG, eli melko halvasta kitarasta on kyse. Rungon alkuperäinen väri on musta, ja se olisi tarkoitus maalata valkoiseksi, ja pistää päälle lakka. Mustasta maalista on n. puolet jo hiottu pois.
Kysymys kuuluu, että minkämoisella maalilla tuo body kannattaisi maalata ja minkälainen lakka siihen päälle olisi hyvä laittaa. En ole sijoittamassa projektiin kovinkaan paljoa rahaa, joten ruiskumaalaus ainakin voidaan sulkea mahdollisuuksista pois koska en omista ruiskua. Poissulkisin myös nitroselluloosalakkauksen, sillä kitaraa olisi hyvä olla mahdollista pitää telineessä.
Spraymaalaus vaikuttaisi varteenotettavalta vaihtoehdolta, mutta kuivumisajat ilmeisesti ovat kovin pitkät spraymaaleilla maalattaessa. Lakkauksesta en ole kovinkaan varma, kova ja kiiltävä pinta olisi hyvä saada aikaiseksi. Ehdotuksia otetaan vastaan.
MPU
13.07.2008 08:14:14
Akryylimaali ja -lakka spraypullossa. Kuivuvat nopeammin ja kovemmaksi kuin alkydimaalit.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
Seba
13.07.2008 14:41:01
 
 
Jos et halua paljoa tuhlata niin älä nyt sitten ihmeessä kaikkia maaleja hio pois..
 
Vedät mataksi vaan ja se riittää tartunnaksi. Paljaalle puulle joudut aika paljon enemmän vetelemään fillereitä ja kerroksia että tulee hyvä.
 
Oman vanhan sotaratsun maalaus tuotti tällaisen retroilun :
 
http://i2.photobucket.com/albums/y48/Sebarator/Rantis/IMG_0262.jpg
 
Joo joo ei ole kaikki viivat ihan justiinsa, mutta turha hienostelu veks :)
TeemuKor
13.07.2008 16:18:51
Omaan saman malliseen keltaiseen Ibaneziin maalasin ruiskulla mustia tribaaleita. En tehnyt mitään pohjahiomisia, maalasin vaan kuviot ja motonetin alle 5e vannelakka spraytä päälle. Ja ihan hieno tuosta tuli.
Kumiankka
13.07.2008 17:14:41
Vetäisin äsken halpaan rakennussarjabodyyn (jossa on tehtaalla tehty sikapaksu pohjuste) pelkällä spraymaalilla pinnan. Pari pientä valumaa tuli ja joissain kohtaa tuuli heitti maalisumua valmiille pinnalle joka jäi vähän sameaksi. Annoin kuivua muutaman viikon ja hioin äärimmäisen varovasti valumat pois ja sitten hienolla vesihiomapaperilla hioin himmeät kohdat ja koko hoidon sileämmäksi, minkä jälkeen kävin autovaraosaliikkeestä hakemassa pullon auton maalipinnan puhdistustahnaa ("kliineri") kun hyllyssä ei ollut Fareclaa, ja hankasin maalipinnan rätillä ja tahnalla kiiltäväksi. Pikkaisen meni maali aavistuksen verran puhki parista kulmasta jossa oli spraymaalikerrokset jäänyt ohueksi, mutta kauempaa nopeasti katsoen tuli ihan siedettävän näköinen, joten ajattelin että kelpaa minulle, enkä aio toista purkkia hakea enkä mitään lakkaa vedellä enää maalin päälle.
 
Pari vanhaa kitaraa on ollut mulla telineessä aika monta vuotta, ja vaikka molemmissa on nitroselluloosalakka niin ei ainakaan telineestä ole mitään vauriota lakkaan ikinä tullut. Lieneekö kaupunkilegendaa vai jollain ollut tuoretta lakkaa ja jotain epäterveellistä muovia pehmusteissa, jos on lakat lähtenyt. Tuollaiset pehmusteet kannattaa heittää helvettiin äkkiä, ihan jo sisäilman ja lasten terveyden takia. Paras pinta mitä olen laiskan ja taitamattoman konsteilla onnistunut saamaan aikaan, tuli kyllä nitroselluloosalakalla jonka sitten suihkuttelun jälkeen kiillotin puuvillarätillä johon laitoin vähän tinneriä (silloin oli joku automaalikauppa jossa laittoivat Diccot spraypurkkiin).
Ollardo
13.07.2008 23:20:59
 
 
Eli siis loppuja maaleja ei kannattaisikaan hioa kokonaan pois, vaan vain mataksi hiekkapaperilla? Mitä tämä mahdollinen ''filleri'', jota laitettaisiin maalikerrosten lisäksi mahtaa olla? Ei tosiaan ole aiempaa kokemusta tämmöisistä hommista. :)
Arminius
14.07.2008 16:43:05 (muokattu 14.07.2008 16:44:58)
Mulla on vielä sormet maalissa edellisestä projektista.
En tiedä onko tästä selostuksesta mitään hyötyä, mutta kerronpa kuitenkin.
 
Tuli kauhea vimma maalata oma tobacco sunburst strato mattamustaksi, joten ostin autotarvikeliikkeestä hiekkapaperia, spraymattamaalin sekä spraymattalakan.
Ensin hioin vanhan maalin osittain pois eli joissain kohdissa puu tuli vähän vastaan.
Tämän jälkeen käytin hienompaa paperia. Hiomisen ja putsaamisen (rätillä) jälken vetelin ohuita maalikerroksia kaksi (n. 10 minuutin välein), annoin kuivua pari päivää ja sitten vetelin lakkaa ja odottelin vuorokauden. Kamat kiinni ja soittamaan.
 
Ihan kiva tuli.
Me? The chosen one? They chose me!
Arminius
14.07.2008 17:00:48
Ja niin, kannattaa ensin hioa ja maalata joku lankunpätkä kokeeksi. Näet miten maali reagoi.
Me? The chosen one? They chose me!
Seba
14.07.2008 18:42:58
 
 
Sprayna saa myös ihan filleriä joka on samalla pohjamaali.
 
Sitä vetelee niin että puun kuviot katoaa ja hioo siitä sitten mahdolliset valumat ym pöpöt pois.
 
Ihan minimissään 400 paperilla joutuu vetämään, mielellään vieläkin siloisemmalla jos meinaa hyvän saada.
 
Eli pohjaa joutuu muutamat kiepit varmaan vetämään että syyt peittyy, ja sitten useita ohuita kerroksia pintaa jos spraylla maalaa ja antaa kuivua kunnolla kerrosten välillä.
 
Suoraan kitaran vanhan värin päälle ilman hiomisia en lähtisi vetelemään jos meinaa että sen pitää siinä hyvin ja hyvänä pysyä. Kiilto pitää hioa ensin mataksi.
 
Paskoille pohjille ei nättiä pintaa saa vaikka olisi kuinka hyvä maalari.
Ollardo
14.07.2008 21:22:54
 
 
Nyt on loput maalit hiottu mataksi. Enää tarvitsisi maalit ja lakan. Motip merkkistä maalia ja lakkaa olen aatellut. Onkos kokemuksia, tai muita hyviä vaihtoehtoja?
Ääa
MPU
14.07.2008 21:24:36
Hyvä valinta.
Marko
Ite kun tekee saa sellasta kun tulee
JPHe
15.07.2008 00:20:24
Mulla oli Ibanezin kanssa vähän samanlainen projekti. Aloin hioa maalia pois ja totesin että halppispaska oli tehty vanerista. Ja body joutikin roskikseen. Kaula on sen verran hyvä, että siitä pitäisi saada vielä kitara aikaiseksi.
Billsner
15.07.2008 11:37:09
Mulla oli Ibanezin kanssa vähän samanlainen projekti. Aloin hioa maalia pois ja totesin että halppispaska oli tehty vanerista. Ja body joutikin roskikseen. Kaula on sen verran hyvä, että siitä pitäisi saada vielä kitara aikaiseksi.
 
Hyvän bodyn heitit roskikseen? Itelläkin oli joskus Squierin bullet strato jonka body oli vanerista tehty. Ihan hyvin se soi vaikka vanerista olikin tehty.
 
Tuo yllämainittu Squier oli melko järkyttävässä kunnossa kun sen ostin. Vetäsin siitä maalit pois hiekkapaperilla, vedin päälle pohjamaalia (Motippia spray pullossa), hioin, vedin uuden kerroksen pohjamaalia, hioin, vedin uuden kerroksen pohjamaalia, hioin, vedin uuden kerroksen pohjamaalia, hioin, vedin uuden kerroksen pohjamaalia, hioin, kunnes pinta oli melko tasainen. Sitten laitoin päälle automaalia jossa oli kovete mukana (Motippia taas spray-pullossa), hoin erittäin hienolla hiekkapaperilla, vedin uuden kerroksen automaalia, hioin, vedin uuden kerroksen automaalia, hioin, vedin uuden kerroksen automaalia ja annoin kitaran kuivua. Hyvä tuli.
Wrapped in plastic
Murmeli
15.07.2008 14:21:08
Itelläkin on yksi ibanezin halppis. Lakat, maalit ja viilut pois otettuani totesin bodyn olevan erittäin komeaa puuta :) se ei joutunut roskiin. Oli vaan melkoisen kauheasti noita fillereitä ym. rungossa kiinni, hartiapankilla joutui rappaamaan.
Kuumailmapuhaltimesta oli hyvästi apua.
Tarkoituksena hiasta oikein hienoksi, ja sitten vaha tai lakka päälle. Voiko esim. lujiin huonekalulakkoihin (tai venelakkoihin, riippuu että kumpaan lopputulokseen päädyn, jos lakkaan) sekoittaa jotain väriainetta? Vai petsaanko pinnan ensin?
"No tästä nyt tuli tämmöstä kieli poskella-räkärokkia."
Jemppa
15.07.2008 22:47:41 (muokattu 15.07.2008 22:48:24)
Entinen RG:ni (RG 520 QSTB) sai tuta lakan & viilun osalta. Eli kropalle tarjottiin kuumailmapuhallusta ja hiomapaperia jonka jälkeen alta paljastui kaunis mahonkipinta. Pintaan vedettiin sitten Osmo puuvahaa joka toi mahogin punan esille. Kaunista! Ja mikä parasta, kitaran akustinen soundi muuttui todella kauniiksi!
 
Ennen:
 
http://heidi.pkky.fi/jim/omat/kepit/rg_1.jpg
 
Jälkeen
 
http://heidi.pkky.fi/jim/omat/kepit/rg_2.jpg
Jemit on jees!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)