Aihe: Les Paulia 400-500 hintahaarukassa?
1 2 3 4 5
WinterMad
13.07.2008 02:09:30
Epihän on aina parempi, sehän on Gibsonin itsensä halpamerkki. Kaikki muut on aina kopioita.
 
Huhhuh, nyt tuli kyllä jotain niin käsittämätöntä suusta. Ei sillä etteikö Epiphone hyvä olisi, mutta itse kyllä arvostan Tokain aika paljon ylemmäs esim. hintaluokassa 650-->
Pääsit muuten allekirjoitukseeni, onnea!
Epihän on aina parempi, sehän on Gibsonin itsensä halpamerkki. Kaikki muut on aina kopioita. -Krice kun vertailtiin Tokaita ja Epiphonea keskenään.
Harrastelija
13.07.2008 03:47:05
Itselläni oli vuosia vastaava Epin Les Paul Custom kun aiemmassa Thomannin linkissä. Vain sillä erotuksella että se oli -95 malli ja hiukan enemmän kerman kuin Artic White väriltään.
 
Kitarana soiteltavuudeltaan ihan ok, melko jämäkällä kaulalla. Se oli hyvin viimeistelty ja soi ihan nätisti. Ainoa oli, että olin joskus kahden vaiheilla vaihtaako siihen mikit vai en. Vaihto jäi sitten tekemättä kun kitara meni myyntiin.
 
Hintaisekseen se oli hyvä kitara vaikka maksoikin hiukan enemmän silloin. Kestäväkin se oli, ilman yhtään remppaa sen kanssa pärjäsin ja hyväkuntoisena lähti uudellekin omistajalle.
 
Voi olla että Tokai, hintaluokassa 650 -> on parempi, niin varmaan on Gibsonkin hintaluokassa 2000 -> . Nyt kuitenkin kyseltiin hintahaarukassa 400-500.
 
Se lapa...lapa siinä kuin muutkin ulkonäöltään. Itse asiassa nykyisessä kitarassani on typerämmän näköinen lapa.
 
Harrastelija
Tärkeintä on musiikki, kitara on vain väline sen tuottamiseen.
trih
13.07.2008 04:13:35
En tiedä, mitä Krice ajaa takaa, mutta suosittelen säästämään rahaa ja ostamaan sitten kunnon lespan joskus, jos hyvä keppi nytkin löytyy ja sitten ostaa myöhemmin se aito Gibsoni.. Kyllähän noissa epeissä sitä työtä riittää, jos niistä haluaa kunnon soittopelin, mutta, jos tuolla rahalla on joku saatava niin miksi et ostaisi käytettynä sitten tuota epiphonea, josta saattaisi olla vaihettu kenties mikit ja virityskoneisto. Näitä pidän ehdottomasti noiden huonoimpana lenkkinä...
 
Mikä tää viritinjuttu on? Mun viimisimmässä 5v vanhassa epissä oli Groverin virittimet jotka pelitti helvetin hyvin. Gibson käyttää myös Grovereita. Mikitkin ihan soittokunnossa. Se soi helvetin hyvin. Olen omistanut 1kpl Gibsoneita ja useamman Epin ja voin sanoa että Epit soi siinä missä kitarat yleensäkin.
 
Mutta, jos noita muuten vertaa aitoon gibsoniin ja olettaen, että nuo "virheet" ovat poistettu niin kyllä epilläkin soittelee, mutta jotenkin tahmaisempaa se vaan on aidon gibsonin rinnalla.. Ja sustaini puuttuu..
 
Kannattaa säätää se kitara. Oli sitten Gibson tai Epi. Jos kielet on räällä tai terskan kuorrutteella tukotettu niin ei mikään ihme jos ei soittimet soi.
 
E- Sama se kyllä on noiden halvempien gibsonin lespojenkin kohdalla, että se sustaini puuttuu ja ei ole sitä todellista tuntua.. Mutta halvemmissa gibsoneissa muu onkin sitten huomattavasti paremmalla tolalla, kuin epissä.. Toisekseen Epiphonen Lapa on TODELLA ruma!.
 
Bullshit.
Kannatan Epiä. Tokai tulee samoista paikoista enivei. Jos haluaa oikeasti laadukasta japsikopioälpeetä hankkisin ESP Edwardsin. Ja saahan niitä GrassRootseja suomestakin jos edullisempi versio kiinnostaa.
Just.
Åboensis
13.07.2008 10:43:39
 
Kunnollista Les Paul -kopiota metsästettäessä kannattaa tsekata noiden perinteisten ehdotusten, Tokain ja Epiphonen, lisäksi myös ainakin Grass Roots (by ESP) kitarat sekä brittiläiset, Wilkinsonin mikeillä ja virityskoneistolla varustetut Vintaget.
 
- Grass Roots: http://www.musamaailma.fi/epages/mu … tPath=/Shops/musa/Products/11092401
 
- Vintage: http://www.jhs.co.uk/vintageelectric.html
 
Molemmat on tehty "oikeista" lespari-puista (mahonkia ja vaahteraa), ja omat kokemukset Vintagesta ovat varsin hyviä.
"I dont know who they think they are, smashing a perfectly good guitar"
Dog Breath
13.07.2008 10:45:40
En tiedä, mitä Krice ajaa takaa, mutta suosittelen säästämään rahaa ja ostamaan sitten kunnon lespan joskus, jos hyvä keppi nytkin löytyy ja sitten ostaa myöhemmin se aito Gibsoni.. Kyllähän noissa epeissä sitä työtä riittää, jos niistä haluaa kunnon soittopelin, mutta, jos tuolla rahalla on joku saatava niin miksi et ostaisi käytettynä sitten tuota epiphonea, josta saattaisi olla vaihettu kenties mikit ja virityskoneisto. Näitä pidän ehdottomasti noiden huonoimpana lenkkinä...
 
Mutta, jos noita muuten vertaa aitoon gibsoniin ja olettaen, että nuo "virheet" ovat poistettu niin kyllä epilläkin soittelee, mutta jotenkin tahmaisempaa se vaan on aidon gibsonin rinnalla.. Ja sustaini puuttuu..
 
E- Sama se kyllä on noiden halvempien gibsonin lespojenkin kohdalla, että se sustaini puuttuu ja ei ole sitä todellista tuntua.. Mutta halvemmissa gibsoneissa muu onkin sitten huomattavasti paremmalla tolalla, kuin epissä.. Toisekseen Epiphonen Lapa on TODELLA ruma!.

Epin lapa ruma? I beg to differ. Siinä ainoassa Epiphonessa jonka omistan, on mielestäni varsin nätti lapa (kts. omakuva). En tosin tiedä onko Sheraton II kuinka tyypillinen Epi tässä suhteessa.
 
Mitä virittimiin ja mikkeihin tulee, siinä olen samaa mieltä, ainakin jos puhutaan vanhemmista Korean Epiphoneista. Oma Sheratonini hyötyi tallan, virittimien ja mikkien vaihdosta huomattavasti. Originaalitalla oli kökköä, huokoista kevytvalua joka särisi ja demppasi sustainia. Virittimet olivat kohtuullisen ok (mahdollisesti Gotohit?) ja vaihdoin Groverin vintagetyyppisiin etupäässä ulkonäön vuoksi, mutta niin vain viritettävyyskin parani. Ilmeisesti Groverit ovat sen verran tarkemmat.
 
Mikkikytkin oli aivan hirveä rimpula eikä jakissakaan ollut kehumista. Kaulamikki oli puhtailla varsin hyvänkuuloinen ja tallamikkikin menetteli, mutta molemmat tuppasivat särösoitossa puuroutumaan. Hommasin vuosien jahkailun jälkeen viime keväänä koemielessä GFS:n Dreamtron 180:t, ja niihin olen ollut erittäin tyytyväinen.
 
Eli yhteenvetona: Epiphone Sheraton on varsin hyväsointinen, nätti ja viimeistelty kitara jonka hardware on melkomoista kuraa. Tämä siis oman kokemukseni perusteella, en väitä että näin olisi asia nykyisten Kiina-Epien suhteen.
I'm all sixes and sevens and nines
Peku911
13.07.2008 11:35:15
Epin lapa ruma? I beg to differ. Siinä ainoassa Epiphonessa jonka omistan, on mielestäni varsin nätti lapa (kts. omakuva). En tosin tiedä onko Sheraton II kuinka tyypillinen Epi tässä suhteessa.
 
Joo no tuohon kitaraan kyllä tuo lapakin sopii, mutta Lp+epin lapa niin kyllä metsään menee.. Oma mielipiteeni on tämä..
 
Ja kyllä nyt vaikka Trihin mielipiteet erosivat huomattavasti omastani niin kerroin omista havainnoista eikä siinä mitään, jos joku on tykännyt, mutta minä jättäisin epiphonet katsomatta samantien. Se tulee vaan aina olemaan näin. Ei halvemmalla pääse samaan lopputulokseen. Eikö kaikki ole sitä vielä tajunneet. Halvalla--->ei saa hyvää. Kaikessa pätee. Myös kitaroissa.
Krice
13.07.2008 11:44:10
 
Toria seuraamalla saa minusta huvittavalla tavalla osuvan käsityksen siitä minkälaisia vahinkoja ihmiset laittavat kiertoon. 10 sivua selaamalla löytyi peräti 10 kpl Tokain myynti-ilmoituksia, mutta vain 2 myynnissä olevaa Epiä sekä 2 ostoilmoitusta. Hyviä kitaroita harvemmin myydään.
Dog Breath
13.07.2008 12:05:38

Oikeassa olet kyllä siinä ettei joku neljän-viidensadan Epiphone tai Tokai ole laadullisesti lähelläkään parin tonnin Gibsonia. Eri asia sitten on, kuinka moni makuuhuonesoittelija oikeasti hyötyy siitä puolentoista tuhannen euron lisäsijoituksesta. Jos nyt jätetään jotkut parinsadan Staggit pois laskuista, niin kyllähän nykyiset "halpakitarat" ovat aivan eri planeetalta kuin 70/80-luvun vastaavat aloittelijan pelit. Gibsonit ovat parempia kitaroita, mutta eivät enää nykyään hintansa ja maineensa veroisessa mitassa, uskaltaisin väittää. Ulkomusiikilliset ja korvien väliset seikat ovat tietysti asia erikseen, ja ihan ok hankintaperusteita nekin.
 
Kateellisen mietteitähän nämä. Kyllä minäkin Gibsonin voisin joku päivä ostaa kunhan vain löytäisin haluamani mallisen ja värisen maksimissaan 1500 egen hintaisena. Niin, ja vasenkätisenä. Vielä ei ole vastaan tullut sopivaa yksilöä.
I'm all sixes and sevens and nines
Trueno
13.07.2008 13:13:41
Toria seuraamalla saa minusta huvittavalla tavalla osuvan käsityksen siitä minkälaisia vahinkoja ihmiset laittavat kiertoon. 10 sivua selaamalla löytyi peräti 10 kpl Tokain myynti-ilmoituksia, mutta vain 2 myynnissä olevaa Epiä sekä 2 ostoilmoitusta. Hyviä kitaroita harvemmin myydään.
 
Joo ja torilla on myös aika monta Gibsonin Lespaa myynnissä (tunnetustihan hyviä kitaroita ei myydä), joten ehkä epi on se paras näistä kolmesta. Halvinkin vieläpä.
"Meksikolainen sananlasku: keskinkertaista yritettiin, mutta paskaa tuli."
Stradlin
13.07.2008 13:45:53
joo siis itsehän en katselis edes mitään hikisiä parin tonnin paskoja
 
http://www.thomann.de/fi/gibson_les_paul_1959_reissue_aged_it.htm
 
Kyllä se tollanen pitää vähintään olla, koska ainahan kalliimpi on automaattisesti parempi. Pätee ihan joka vitun asiassa, ketsupissa ja majoneesissa ja kaikessa. Vielä jos siinä on jonkun tosi kuuluisan tyypin nimi siinä kitarassa ni sit on varmasti kyl hyvä, ei kannata ees testata tai mitään.
"There are many dying children out there whose last wish is to meet me." - David Hasselhoff
Peku911
13.07.2008 13:55:36 (muokattu 13.07.2008 13:58:15)
joo siis itsehän en katselis edes mitään hikisiä parin tonnin paskoja
 
http://www.thomann.de/fi/gibson_les_paul_1959_reissue_aged_it.htm
 
Kyllä se tollanen pitää vähintään olla, koska ainahan kalliimpi on automaattisesti parempi. Pätee ihan joka vitun asiassa, ketsupissa ja majoneesissa ja kaikessa. Vielä jos siinä on jonkun tosi kuuluisan tyypin nimi siinä kitarassa ni sit on varmasti kyl hyvä, ei kannata ees testata tai mitään.

No joo nyt taas mentiin vähän yli... Siis jos lähdetään ostamaan joku halpa kopio jostain aidosta niin ei siltä voi odottaa sitten sitä aidon tunnetta.. Tämä oli pointti..
 
Luultavammin noissa kalliissa reissueissa ei ole mitään soitannallista eroavaisuutta standardeihin verrattuna. Olisi kiva kuulla asiasta, joka sattuisi tuollaisen omistamaan, mutta ei kovin moni varmasti tuollaista lähde hommaamaan.
 
Ainakin muuten ketsupissa todella pätee.. Osuit sillä naulan kantaan.. Majoneesista en tiedä.
 
E: Mutta en näe syytä miksi ei tuollaista osta, jos sellaisen haluaa ja siihen rahaa löytyy.. Vaikka on kuinka makuuhuone kitaristi niin voi sillä silti olla huippuluokan vehkeet.. Mikä estää?
FensonGibder
13.07.2008 14:36:52
Luultavammin noissa kalliissa reissueissa ei ole mitään soitannallista eroavaisuutta standardeihin verrattuna. Olisi kiva kuulla asiasta, joka sattuisi tuollaisen omistamaan, mutta ei kovin moni varmasti tuollaista lähde hommaamaan.
 
Kyllä on soitannollista eroa (muista eroista puhumattakaan). Vertaus tehty -05 les paul stankkuun, eli 4,28kg painavaan skittaan.
 
1. Pidempi sustain
2. Nuotit erottuvat selkeämmin
 
Lisäksi kaikkein uusimmat LP:t ovat todella heppoisenkevyitä verrattuna esimerkiksi pari vuotta vanhoihin - painavat kokonaisen kilon vähemmän.
 
Myös stankkujen kaulat ovat ohentuneet niin, että parin vuoden takainen 60's neck on lähes sama kuin uuden kitaran 50's neck.
Rakasta minua silloin kuin sitä vähiten ansaitsen - silloin sitä eniten tarvitsen.
Stradlin
13.07.2008 14:54:26
Siis jos lähdetään ostamaan joku halpa kopio jostain aidosta niin ei siltä voi odottaa sitten sitä aidon tunnetta.. Tämä oli pointti..
 
Mistäs päättelit, että ketjun aloittaja odottaa sitä "aidon tunnetta"(mitä ikinä se sitten onkaan)?
 
Ihan vitun rasittavaa aina täällä musanetissä, kun kysellään näitä halvempia kitaroita ja sitten tulee asiantuntijat neuvomaan, että "elä vaa mitää liian halpaa osta, säästä mieluummin perse ruvella siihen AITOON gibsoniin, ku ne on kuulemma parempia ja oot sit niiq aito gibson mieeees."
 
Kyselijälle hyödyllisempää olisi, jos muut vain kertoisivat kokemuksiaan nimenomaan kysytyn hintaluokan soittimista. Tällöin ehkäpä kysyjälle selviäisi, mihin kitaraan ne viishunttia olisi kannattavinta sijoittaa.
 
Kitaroita ne Epit ja Tokaitkin ovat, ihan siinä missä muutkin.
"There are many dying children out there whose last wish is to meet me." - David Hasselhoff
Peku911
13.07.2008 15:04:43

Minä mielestäni kerroin oman mielipiteeni epistä ja sitten vertasin nykyisin omistamaani aitoon gibaan... Ei siinä mitään, mutta ne ovat tosiasioita! Epiphone on sellainen firma, joka tekee kopioita tunnetuista kitaramalleista halvemmalla..
Stradlin
13.07.2008 15:16:04
Epiphone on sellainen firma, joka tekee kopioita tunnetuista kitaramalleista halvemmalla..
 
täähän on jo allekirjoitusainesta
"There are many dying children out there whose last wish is to meet me." - David Hasselhoff
Dirty Hero
13.07.2008 15:18:10 (muokattu 13.07.2008 15:18:52)
Toria seuraamalla saa minusta huvittavalla tavalla osuvan käsityksen siitä minkälaisia vahinkoja ihmiset laittavat kiertoon. 10 sivua selaamalla löytyi peräti 10 kpl Tokain myynti-ilmoituksia, mutta vain 2 myynnissä olevaa Epiä sekä 2 ostoilmoitusta. Hyviä kitaroita harvemmin myydään.
 
Tai sitten Epiphonen ostaneet ovat soitelleet sitä surkeaa Epiä ja se on ollut niin huono, että soittoinnostus on laantunut ja skeba jäänyt nurkkaan pölyttymään. Tokain ostaneet taas ovat innostuneet soittamaan kun on niin hyvä soitin, ja soittoinnostuksen kasvaessa pitää myydä Tokai, että saa äkkiä sen Gibsonin LP:n ;)
 
-no ehkä ei näinkään, kai noissa on sitä laadunvaihtelua sillä oma Tokaini on ihan rehellisesti hyvä kitara! -Olen soittanut myös sitä "mystistä" Gibsonia, jos ette usko ;)
Dog Breath
13.07.2008 15:43:26
E: Mutta en näe syytä miksi ei tuollaista osta, jos sellaisen haluaa ja siihen rahaa löytyy.. Vaikka on kuinka makuuhuone kitaristi niin voi sillä silti olla huippuluokan vehkeet.. Mikä estää?
 
Suhteellisuudentaju varmaan useimmilla. Oma tai vaimon.
I'm all sixes and sevens and nines
Krice
13.07.2008 17:19:13
 
Joo ja torilla on myös aika monta Gibsonin Lespaa myynnissä (tunnetustihan hyviä kitaroita ei myydä)
 
Aivan:) No, ehkä kalliimpien kitaroiden myynnissä on toiset syyt.
FensonGibder
13.07.2008 17:49:08
Ne on niitä pudotettuja kitaroita..
Rakasta minua silloin kuin sitä vähiten ansaitsen - silloin sitä eniten tarvitsen.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)