Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Edit: Vanhalta sivulta poies ja uudelle:)
 
Koitetaanhan ny jotain...

Stadikalle puoleltapäivin saavuttua ihmetytti ensin, että mitäs numeroita täällä nyt oikein isketään ihmisten kätösiin, kunnes selvisi, että HC-messageboardaajat ovat läpi Euroopan harrastaneet tälläistä jonottajien järjestelyä numeroilla. Erittäin, erittäin hyvä idea - ja perkeleen hienoa, että sellaiseen tekoon on ihmisiä, jotka jaksavat. Sen verta monta häröpallo-clusterfuckia on tullut kuljettua läpi stadion- ja areena-keikoilla, että tämä oli todella virkistävä järjestely. Pääsköt ne jotka ovat tunteja/päiviä jonottaneet, todellakin ensin. Suurin ihme miusta oli, että yleensä niin totaalisen pihalla ja byrokratiaansa hukkuneet järkkäritkin olivat hommassa perillä ja mukana. Pisteet kotiin neonliiveillekin. Päästivät sisään myös satojen muiden kylttien tavoin oman "ROSIE, COME OUT 2NITE, FOR FINLAND"-lappuni.

Itse keikka sitten, no joopajoo...on tuo E-katu vaan tiukin bändi ikinä, tajuton kemia ja groove päällä aina kun tarvitsi tiettyä tunnelmaa laidasta laitaan. Pomo otti yleisön pikkurillin heilautuksella ja oli maailman suurin - saaden sen näyttämään niin perhanan vaivattomalta.

Settilista oli ihan murhaa, onneksi hetken myös kirjaimellisesti:) Paljon huudetut Thunder Road tai River eivät omia super-suosikkeja ole koskaan olleet, joten problem averted:) Jos ainoa "oisha se ollu kiva" jäi mieleen, niin Racing In The Street.

Mutta ihan ketun sama kun avaajan jälkeen tulee putkeen Out In The Street, Radio Nowhere ja No Surrender, joka vielä rokkiversiona JEAH! Luojan kiitos, että mikään Ramones ei lopulta päätynyt räpeltämään Hungry Heartia vaan Bruce teki sen itse kunnon yleisönlaulattajaksi. On se vaan niin komeaa kun yleisö iskee yksin sanasta sanaan sen ekan säkeistön. Yleisön ekoista pyynnöistä kyllä parhaiten iski Sandy, hiturien aatelia ehdottomasti.

Weinberg ownasi Candy's Roomissa armottomasti, hieno paukuttaja. Hyvin riisuttu kioski miehellä, ei mitenkään näyttävä soittaja eleissä tai filleissä, mutta hitto kun se pistää paukuttaen niin Jerikokin olisi ollut aikanaan kovilla suojaustensa kanssa. Youngstown oli kyllä Löfgrenin show, voi laupias mikä kepittäjä. Alemmuudentunto ois murskannut ilman armoa jossei fiilis ois muuten ollut niin hyvä ja awestruck.

Olinko ihan pikkasen täpinöissäni kun Pomo rouhaisi Murder Incorporatedin riffin käyntiin ja pumppu jyskytti sen läpi aivan armottomasti? No kyllä! Greatest Hits-lätty kandee ostaa pelkästään sen takia, mahti-kappale. Kyllä Bruce sai uskomaan Luvattuun Maahankin, kun biisin aikana mies tuli rampille eteen kuurmottamaan huuliharppunsa. En enää koskaan pese oikean käteni kämmenpuolta.

Mary's Place oli samoin kuin 5 vuotta sitten kunnon party-number, hienoa, että paikalta löyty pirusti uuttakin matskua diggaavaa väkeä. Point Blank ryömi todellakin puskista naamalle, mutta olipahan hyytävän hieno veto. Stevenin kaikuliidit etenkin veti raakaa tahtia pitkin selkäpiitä ja kerranki se oli hyvä merkki. Ihan kuin tilauksesta loppupuolella heittivät myös Magicin parhaat numerot, Last To Dien ja Long Walk Homen. Tarttuvia ralleja, perhana.

Oi voi, sittenhän 5 vuoden takainen ainoa isompi pettymys otettiin one, two, three, four takasin. Dän-däääää-dä-dä-dä-dän-däääää---Dän-däääää-dä-dä-dä-dän-däääää...Born down in a dead man's town. KYLLÄ! Onhan se rämeblues-raastokin ihan jees, mutta tämä poika se diggaa stadionpaisuttelusta. Onhan Born in the Usa '84-versiona nyt vaan anthemien anthem, oikeestaan vaan parempi siksi miten väärinymmärretty se on. Kuten tääl jo todettua, niin bändistä näki miten raivolla sitä biisiä vedettiin ja nyrkki heilui. Badlands vielä perään ja keppihevoset kaivettiin taskusta. Ois ny täs ollu kliimaksi koko hommalle, mutta eiei, ei!

Uskaltasin väittää, että täällä tuli myös jäätävin encore ikinä. Girls in their Summer Clothes vähä letkeili ja tuuditti aaltoilemaan käsiä, mutta perään runtataan 10th Avenue Freeze-Out (JESHHHHH!) ja Born To Run, niin kuka perkele ei vois olla myyty? Mutta. Mutta...

Yleensä en lesota (yeah, right) mutta nyt on pakko. Sen Rosie-kylttini kans olin heilunu tasasesti koko keikan ajan ja encoressa luotin että se tulee. Hypin silti kovaa se korkealla ilmassa. Sitten Lil' Steven osottaakin biisien välissä kylttiäni kohti ja Bruce vierellä kääntyy myös osottamaan samaan suuntaan. Pompin ihan kahjona että jeah, play it, mutta eikös ensin Bruce ite lähde ravittamaan sitä vieressäni olevaa ramppia kohti ja tulee siihen eteen hulluna kurkottelevien käsien yli nappaamaan käteensä hälle ojentamani pahvin. Sen Mies sitten rahtas lavan keskelle, jossa Van Zandtin kanssa esittelivät hetken stadionille kätteni nöyrää räpellystä ennen kuin paiskasivat Rosalitan käyntiin. Siis. Siis no. Päätelkää ny siitä. Nää on tosissaan niitä harvoja juttuja joita ei ikinä, ikinä unohda:)

Omistihan se biisikin niin maan julmetusti. Etenkin mahtava tatsi oli Mighty Maxin lattarikolistelut kertsissä. Biisin breakdownkin on about maailman paras bändin ja fonin vaihdellessa tahteja. Wow. Just wow. Dancing in the Dark ja American Land olivat huikea kuorrutus tälle kaikelle. Lennähtihän sieltä pari kirsikkaakin vielä päälle, kun jamipellit rysähtivät auki Joulupukin ja Beatlesin tahtiin.

Emmie oikeen vieläkään vaan osaa koota yhtä lausetta koko hommasta. Tai ehkä ilman predikaattia osaisinkin.

Best. Gig. Ever.