Konsertit, keikat, tapahtumat ›

Joo. Tota joo.
 
Best. Gig. Ever.
 
Palaillaan siltä astialta detaljeineen kunhan töistä päästään.
 
Näin. Itse lähdin keikalle lähinnä sillä fiiliksellä, että menen itse fiilistelemään, kuuntelemaan hyvää musaa ja muutoin viettämään mukavaa kesäpäivää.
 
Toisin kävi. Euforinen kokemus.
 
Oli se rautainen setti ja itselleni myös ainoat valituksen aiheet, jos jotain on aivan pakko keksiä, on Riverin ja Thunder Roadin puuttuminen, mutta enpä jaksa tuohon pikkuseikkaan tarttua,
 
Uskomaton fiilis, vaikka itse olin hieman pidemmällä lavasta (sellaisen valotornin kohdalla). Tunnelma oli kertakaikkiaan mahtava, ja ennen kaikkea bändillä näytti olevan todella hauskaa. Itse pidin eniten ehkä näistä "yllätysvedoista": Summertime Blues, Sandy, Point Blank.....varsinkin Sandy ja Point Blank olivat suorastaan hyytävän viileitä vetoja....tämä siis TÄYSIN positiivisessa mielessä.
 
Ja se loppu.....ei jumalauta.....Santa Claus.....American Land......Twist and Shout.....olisin voinut kuunnella ja katsella koko loppuyön sitä jamittelua. Täysin järjetön fiilis niin lavalla, kuin yleisössäkin.
 
On tullut vuosien varrella useampikin keikka nähtyä, mutta tämä.......olen täysin sanaton. Edellinen 2003 keikka jätti itseasiassa hieman kylmäksi. Voipi olla, että siihen aikaan olin vielä sen verran keskenkasvuinen, että en täysin ymmärtäny Pomon hienoutta, mutta nyt.....huh.
 
Best. Gig. Ever.

Mahtava keikka ei voi muuta sanoa. Kannatti jonottaa aamusta asti eturivin paikat heltisi ja jonottaminen oli helppoa en tiedä mikä on myöhempään tulijoiden mielipide mutta itse olen sitä mieltä että numerointi tulojärjestyksessä toimi loistavasti. Itse pääsin eturiviin numerolla 116.

Mahtava keikka ei voi muuta sanoa. Kannatti jonottaa aamusta asti eturivin paikat heltisi ja jonottaminen oli helppoa en tiedä mikä on myöhempään tulijoiden mielipide mutta itse olen sitä mieltä että numerointi tulojärjestyksessä toimi loistavasti. Itse pääsin eturiviin numerolla 116.
 
Minä olin jonottamassa uimastadikan viereisellä portilla noin puoli neljä. Päästivät viideltä sisään, meitä ehti muutama sisään, ennenkuin järkkärit ilmeisesti totesivat että ihan vielä ei pitänyt päästää. Huomattiin sitten olevamme ensimmäisinä maratonportilla kun numeroidut fanit vielä odottavat lippusiiman takana. Muutama järkkäri oli ihmeissään mistä olimme tulleet, mutta kun kerran oli päästetty niin saatiin mennä heti numerojengin perässä kentälle ;) Hyvä paikka irtosi eturivistä.

Tultiin paikalle viiden aikoihin ja jonoteltiin kiltisti sisälle. Siinä edustan karsinalla kysyttiin, että pääseekö sinne vielä sisään ja hyvin pääsi. Ei siis mitään ongelmaa päästä n. 5 metrin päähän lavasta ja hyvähän siinä oli diggailla.
 
2003 näin Brucen ensimmäistä kertaa ja silloin oli kyllä kylmät väreet koko keikan ajan. Nyt oli ehkäpä parempi settilista, hyvä meno ja puitteet kunnossa, mutta ei ole ekan kerran voittanutta ;)
 
Kaiken kaikkiaan siis; huikea keikka oli ja hyvä fiilis jäi. Täydellisyyttä oltaisiin allekirjoittaneen mielestä hivottu, mikäli se Thunder road olis kuultu.

Minä olin jonottamassa uimastadikan viereisellä portilla noin puoli neljä. Päästivät viideltä sisään, meitä ehti muutama sisään, ennenkuin järkkärit ilmeisesti totesivat että ihan vielä ei pitänyt päästää. Huomattiin sitten olevamme ensimmäisinä maratonportilla kun numeroidut fanit vielä odottavat lippusiiman takana. Muutama järkkäri oli ihmeissään mistä olimme tulleet, mutta kun kerran oli päästetty niin saatiin mennä heti numerojengin perässä kentälle ;) Hyvä paikka irtosi eturivistä.
 
Lucky Bastard:)

Tuolla kävin palailemassa eilisiin tunnelmiin :)
http://areena.yle.fi/toista?id=1366448
 
Video nosti hymyn takaisin naamalle, vaikka nimmari jäi Kämpin edustalta saamatta :(

Oli aivan mahtava keikka siitäkin huolimatta, että muutamat urpot keskittyivät enemmän ryyppäämiseen kuin olennaiseen -vaikka mistä mä tiedän mikä on enää olennaista. Vaikka 2003 oli melkein uskonnollinen kokemus, tämä pinnisti vielä kyynärmitalla ohi. Äijä itse tihkuu karismaa ja pitää jalat maassa, tuli kättelemään ja kiittämään keikan jälkeen meitä 'duunareitakin'.
 
Ainoa mikä jäi puuttumaan oli I'm On Fire.

Heleveetin helvetti, lähdin sieltä ulkopuolelta jo sen irlantilaisväännön, kun luulin että se oli vika biisi, tuli bändiesittely ja kaikki. Sitte tuleeki Santa Clausia ja Twist and Shoutia.

Heti keikan jälkeen tuli eilen tämmönen ajatus mieleen:
Voi olla paljon mielipiteitä siitä, mikä on parasta musiikkia tai kuka on maailman paras esiintyjä... Mut sanokaapa bändi, joka yhdistää nuo kaksi asiaa paremmin kuin eilen stadikan lavalla 3 tuntia soitellut yhtye.
 
Joo, olin ekaa kertaa Springsteenin keikalla.

Heinäkuu 11. 2008. Helsinki, Olympiastadion
 
Kun lähtee ensimmäistä kertaa elämässään pomon keikalle, niin fanina odotus on kova. Kaikki studiolevyt ja melkein kaikki muutkin levyt löytyvät hyllystä ja niitä on pyöritelty vuosikaudet intensiivisesti.
 
Täyttyivätkö kovat odotukset? Ei pelkästään täyttyneet vaan ne ylittyivät. Jos kysytte oliko hyvä keikka, sanon että se olisi vähättelyä: mahtava ilta! Vaikka keikan alku oli kitarasoundeiltaan heikkoa, niin biisipuoli oli rautaa. Ehkä Paul McCartneyn keikan biisilista on lyömätön, mutta pomo ja E-Street Band ottivat työvoiton karismallaan, energiallaan ja tinkimättömällä asenteellaan. Epätyypillinen pomo oli sittenkin renki, joka oli täysin yleisönsä palveluksessa: teki perse ruvella töitä, että saisi saarnaamansa rokin evankeliumin sanoman perille joka iikalle. Jokainen paikalla ollut kiinnitti varmasti huomiota, miten Bruce näki vaivaa luodakseen yhteyden yleisöön. Ja jokainen tietää, että stadion konsertit ovat tässä mielessä erityisen haastavia, kun 75 prosenttia yleisöstä on 50-100 metrin päässä esiintyjistä.
 
Ja kyllähän konsertissa tiettyä hurmosmeininkiä olikin. Jos pomo ei olisi pomo, hän voisi tehdä uran myös lahkosaarnaajana. Toisaalta hän on saarnannut tuota rokin ilosanomaa menestyksellä jo 40 vuotta eikä loppua näy! Hänellä ei ollut raamattua, mutta sen tilalla oli Fender Telecaster, se sama joka on nähty monen hänen levynsä kansissa.
 
Bruce puhui vähän myös politiikkaa. Kahdeksan vuoden toivottomuus on päättymässä, mikä oli tietysti selvä viittaus Bushin hallintoon. USA ei ole ollut se American land tai Land of hope and dreams, mitä pomo hengenheimolaisineen on toivonut. Sen sijaan USA on lähempänä Born in the USA laulun tilaa. Lauluhan on tullut Irakin sodan myötä vaan ajankohtaisemmaksi. Tämäkö oli taustalla, kun kappale kuultiin stadikalla suorastaan infernaalisella intensiteetillä. Laulu ryöppysi vihaisen pomon suusta ja Max Weinbergin ja Little Stevenin ilmeitä seuratessa Sopranosit olivat kiltin näköistä porukkaa. Esitys oli pirun uskottava, tuli mieleen pomon My city of ruins esitys 11/9 muistokonsertissa aikanaan. Jotka ovat tuon nähneet, ymmärtävät rinnastuksen. Uskottavuutta ei voi teeskennellä eikä ostaa.
 
Keikka oli kuitenkin suorastaan sprituaalisen hyvähenkinen kokemus, ja se johtui siitä energiasta mitä bändi imi yleisöstä ja luovutti takaisin. Are you ready to go to the river of life?, pomo sanoi, eikä turhaan.
 
Kun kaksi tuntia oli täynnä niin jokainen oli JO saanut vastineen rahoilleen. Mutta pomo ja E-Street Band halusivat antaa ENEMMÄN. Viimeisen tunnin aikana laitettiin pykälää paremmaksi. Voitiin hullutellakin enemmän. Joululauluja heinäkuussa, no ei rock ja elämä niin vakavaa ole ja onhan joulupukkikin Suomesta, joten antaa mennä vaan. Ja hyvin uppoaa myös kantrimeininki. SEKOPÄISTÄ! Onneksi stadionilla ei ole kattoa, sillä se olisi lentänyt viimeistään Rosalitan aikana taivaan tuuliin. En kuullut etukäteen toivomaani Thunder Roadia ja Racing In the Streetiä, mutta kuten kuultiin, KAIKKI TOIMI, joten ei haitannut!
 
Hienoa oli kuulla Sandy. Kuten kaikki fanit tietävät, se oli Dannyn lemppari ja kun Pomo oli Dannyn vikalla keikalla kysynyt mitä tämä haluaisi soittaa, niin Danny oli vastannut vain että Sandyn. Stadikalla tuo biisi oli omistettu yhdelle kaatuneelle soturille. Kun tänään potalle opetteleva kaksivuotias tyttäreni teki pisun pottaan ja riemu oli kaikilla katossa niin taustalla soi Sandy. Kun Sandy soi, se piirtyi mielessäni näiden kahden elämän soundtrackiksi. Toiselle elämän joutsenlauluksi ja toiselle elämän alkutaipaleen pieniin, mutta tärkeisiin tapahtumiin. Musiikki on hieno asia ja pateettisuus ei ole synti;)
Kyse ei ollut pelkästään rock-lahkon saarnamenoista, vaan pääosassa oli kuitenkin musiikki. Oikeastaan mikään edellä mainituista ei toimisi ilman sitä tärkeintä: musiikkia ja siihen kuorrutettua karismaa ja asennetta. Pommit ja muut efektit puuttuivat tai no ei ihan pommi oli Bruce ja E-Street bändi itse, muuta ei tarvittu eikä kaivattu.
 
Point Blank, Sandy, Rosalita, Born To Run, Candy´s Room, Long Walk Home, Born In The USA, Twist And Shout olivat itselleni eräänlaisia kiintopisteitä joihin muut asiat niveltyvät. Rosalita ehkä se keikan kliimaksi.
 
Miten voi noin arkisen oloisella tyypillä olla noin valtava lavakarisma ja se SPIRIT?! Arvostus nousi miljoona pykälää. Jos tuollainen kokemus jätti kylmäksi, et ole elossa! Is there anybody alive out there? (Radio nowhere)
 

 
Boss is THE Boss! RIVER OF LIFE! Olen nähnyt valon ja kuullut ÄÄNEN!

Hänellä ei ollut raamattua, mutta sen tilalla oli Fender Telecaster, se sama joka on nähty monen hänen levynsä kansissa.
 
Fender Esquire on se the kitara. Keikoilla viimeksi käytetty VFC-kiertueella.

Fender Esquire on se the kitara. Keikoilla viimeksi käytetty VFC-kiertueella.
 
Jos tarkkoja ollaan, niin kaula on esquire, mutta body on telecaster. Mutta se ei ollut pointti. Fender kuitenkin.

On kyllä edelleen todella hämmentynyt olo. Tässä on nyt viikon sisällä kokenut ehdottomasti kaksi tähänastisen elämän järisyttävintä keikkakokemusta: ensin Neil Young Roskildessa ja nyt Bruce. Vähän miettii että onko tämä jo raakaa pilaa. Vielä ei kykene analyyttiseen tarkasteluun, tyydyn vain allekirjoittamaan aiemmat kommentit ja nyökyttelemään hymyillen. Kova oli. Ihan saatanan kova. Chuck Norriskin on kohdannut nyt voittajansa.
 
Erityisen ison vaikutuksen teki kyllä jo lähes pappaikään (!) ehtineen Brucen käsittämätön kunto, voi sitä hien määrää. Alkoi jo hävettää siinä määrin että pitänee tämänkin parikymppisen, tulevan sivarinretkun aloittaa ankara kuntomaratooni ensi viikolla. Voi sitä rock-musiikin voimaa.
 
THANK YOU BRUCE

Mr.mustard, en tiedä ammattiasi, mutta voisit ryhtyä keikka-arvioijaksi johonkin musiikkilehteen. Todella usein niissä kirjoitetaan jostain ihan muusta kuin itse asiasta. Analyysi perjantai-illasta oli vallan hieno. High 5!

Mikäli kitaran historia/tiedot kiinnostaa, niin tässä Greasylake-foorumeilta infoa:
 
WHAT IS 'THE GUITAR' ?
 
It's not actually a Fender Telecaster. It's a heavily modified Fender 'Esquire'.
 
The Fender 'Esquire' was essentially a budget-priced, 'poor mans' version of the Fender 'Telecaster'. The Esquire had only one pick-up the Telecaster model, on the other hand, had two pickups. Springsteen's guitar has had a second pick-up custom-installed. The decal on the headstock, of course, says 'Esquire'.
 
Depending on the source one is reading the year of manufacture for Springsteen's famous 'Esquire' is usually noted as being either 1952 or 1953 or 1954 (with 53 and 54 being the most popular). Which year is right? Well, actually they may all be right. wink.gif We definitely have a hybrid situation in play here.
 
There's more than one way to determine the date of manufacture for early Fenders - and they don't always point to the same year. For example, on the same guitar one might see a 1952 body, a 1953 neck and a 1954 assembly date. So its possible that all three years have basis in fact. Even Phil Petillo and Springsteens guitar technicians have stated contradictory years for that famous 'Esquire' guitar. This is telling. It may even be difficult for a vintage expert from Fender to date it definitively because of all the modifications that have been made.
 
On Fenders guitars from the early 1950s the serial numbers are virtually meaningless. The minor differences in the knobs and other hardware can allow one to make an educated guess, but that can be misleading at times too. Since there's so little original left of Springsteen's famous 'Esquire', its difficult to nail one date down.
 
On Springsteens famous Fender 'Esquire' guitar the serial number includes an asterisk (*) what this asterisk means is that the guitar was originally a factory reject. That may seem bizarre (i.e., the irony of a factory reject becoming so famous), but it's not really that unusual. Springsteens famous guitar wouldn't have left the Fender factory with any more than a minor flaw. The real rejects ended up in the dumpster.
 
WHAT WAS THE OWNERSHIP HISTORY OF 'THE GUITAR' ?.
 
In the late 1960's Bruce's famous 'Esquire' guitar then-belonged to a recording studio in New York. At that point the guitar had already been modified to be a stereo guitar with 4 pick-ups. In very high resolution pictures one can see the second output jack or the plugged hole where it once was. This NY studio then sold the 'Esquire' to a guitar maker in NJ named Phil Petillo. Mr Petillo brought the guitar back up to snuff, working his own magic on it in the process. Petillo put the Esquire up for sale at his shop. Springsteen bought the 'Esquire' from Petillo's shop for $185.
 
The above-noted purchase event is beyond question however the date of Bruces purchase is still under good-natured dispute/confusion wink.gif it was sometime between mid-1969 and mid-1972, that's for certain. Bear in mind that this was a helluva long time ago and its easy for the key players in the story to forget that precise timeframe. Petillo had once recalled from memory (not a sales receipt) that Bruces purchase was in 1969 or 1970......but photographic evidence and evidence from others who were hangin out with Springsteen during this period point to a later (mid 1971 to mid 1972) purchase.
 
All known Springsteen performance photos from spring 1969 thru mid 1971 that have ever surfaced show Springsteen playing a yellow 1968 Gibson Les Paul. This was Springsteen's primary (possibly exclusive) concert guitar during his CHILD-STEEL MILL period. Springsteen was living and sometimes working at Tinker Wests Challenger Surfboard factory during this period and Springsteen actually refinished the Les Paul with surfboard resin a couple of times that's the reason the 'Les Paul' guitar looks slightly different shades of yellow in various photos.same guitar though.
 
In August 1971 the Gibson 'Les Paul' seemed to mysteriously disappear from view. Its not seen in any known photos from September 1971 onwards. From September 1971 to April 1972 Bruce is seen playing a variety of different guitars but neither a Gibson Les Paul or that famous Fender Esquire. Was this some kind of transition period? From the available evidence it sure appears to have been. However by mid 1972 (the Greetings LP Sessions at 914 Sound Studios) the Fender Esquire suddenly appears on the scene. And it was definitely the electric guitar used from the start of the Greetings Tour (Oct 1972) onwards. There are performance photos of Bruce in Jan and Feb 1973 and Bruce is definitely using the famous 'Esquire'.
 
From the start of the GREETINGS Tour up though the end of the BITUSA Tour the famous Esquire was used 99.9% of the time but, yes, there are photos from this era of Bruce using alternative models onstage those photos are few and far between though. All that usage took a heavy toll on the Esquire. The guitar was in beautiful-looking shape when Springsteen first started using it. The major chip in the finish on the face of the guitar first appeared during the Darkness tour. Since then its cosmetic appearance has continually deteriorated, to the point that it now looks like salvage from a fire. There's virtually nothing left of the original guitar except the wood. There's virtually no finish left on the backside, and Bruce's sweat has stained the wood an unnatural color. The face of the guitar doesn't look much better either. And that makes the guitar beautiful. It testifies laugh.gif .
 
Springsteen still has any major work on the guitar done by Phil Petillo, the same guy he bought the guitar from all those years ago. One might say that it has become more of a Petillo guitar than a Fender guitar. These days it sports Petillo custom pick-ups, Petillo custom frets, Petillo custom string tree, etc, etc. How much does Bruce love that damn guitar? Well, he has Petillo reshape the necks on all his guitars to match the dimensions of that famous Esquire's neck". wink.gif
 
Sitten pari videota jotka olen jaksanut väsätä, jos haluaa nähdä minkälaisia työkaluja käytettiin vuosina 1969-1972 (saattaa olla toki muiltakin vuosilta, mutta suurinosa pitäisi olla noilta vuosilta):
 
http://www.dailymotion.com/video/x4 … mill-the-wind-and-the-rain-li_music
http://youtube.com/watch?v=gxXZ48rm8gI

Mikäli kitaran historia/tiedot kiinnostaa, niin tässä Greasylake-foorumeilta infoa:
 
Mielenkiintoista. Väitteeni siitä, että kitara on sekoitus sekä telecasteria että esquirea on tullut Springsteenin itsensä suusta. Tämän voi kuulla Born to Run levyn juhlapainoksen DVD:ltä, joka kertoo levyn teosta ja siihen liittyvistä asioista. Luotan tässä asiassa Pomon omiin sanoihin, että ko. kitara on sekoitus kahta eri kitaraa.
 
Ammattilaisen työkalu jokatapauksessa.

Nyt kyllä alkaa vaan yhä enemmän kaduttamaan etten mennyt keikalle, vaikka mahdollisuus oli. Ehkä Pomo tulee vielä joskus Suomeen, ja silloin olen aivan varmasti paikalla!

Tuolta repunpohjalta löytyi sellanen lappu, joita jaetaan joka keikan yhteydessä, millä saa tilattua ilma-ja lavavakuvia keikasta. Onko kukaan tilannut aiemmilta stadionkeikoilta vastaavia? tekisi mieli moiset tilata, mutta kun ei oikeen tiedä, onko ne mistään kotoisin. Apua...

Dubbel ulooos.