Rock, pop, alternative ›

one of s
 
Ehkä se sanoi näin. Tällaisia virheitähän tullee helposti jos on yksikin välikäsi.
 
Paljon mahdollista. Joskushan tällaiset toimittajakömmähdykset vaikuttavat suorastaan julkisuuden henkilön imagoon. Näyttäisi se olevan kummallista tasapainoilua tuon median kanssa muutenkin. Kaikkihan haluavat olla jollain tasolla miellyttäviä, ja henkilön kiinnostavuus perustuu paljolti hänen kykyynsä miellyttää. Samaan aikaan pitää kuitenkin suojautua eli peitellä todellista minäänsä ja yksityisasioitaan. Toimittaja kuulee sanan sieltä toisen täältä, ja uudismuodostaa lauseita, joiden merkitys voi olla päälaellaan.

one of s
 
Eikun John sanoi näin, eikun Paul.
 
http://www.sing365.com/music/lyric. … es/0FFF651FC4EF80D248256BC2001BDA48

At one point, Yoko earned more from Yesterday than I did," McCartney complained in a May 2001 interview.
 
McCartney jättää mainitsematta, että hän itse on saanut suunnattomasti rahaa pääsemällä ansaisemattomasti osalliseksi Yokon lahjakkuudesta saatuaan nimensä Revolution 9 -kappaleen tekijätietoihin.
 
Jos ja kun Paul kerran harrasti nauhakokeiluja ja avantgardea enemmän ja aiemmin kuin muut, niin miksei hän julkaissut sellaista musiikkia/ääntä soololevyillään? Hänellä olisi ollut ihan lahjojakin siihen, koska Tomorrow Never Knowsin äänimaisema on pääasiassa hänen tekemänsä.

In My Life on Johnin mielestä Johnin ja Paulin mielestä Paulin sävellys, enimmäkseen. Lennonhan sen laulaa mutta melodioissa on maccamaisuuksia, vaikkapa kohdassa "for lovers and friends I still can recall".
 
Juuri tuota ajattelin itse. Minusta laulumelodia on selkeää McCartneyta.

Harrisonin biisit olivat paljon moniulotteisempia kuin tovereidensa. Lennon ja etenkin Macca tekivät maanläheisempää kamaa, joskin ihan hyvää.
 
Harrison kypsyi säveltäjänä vasta loppuvaiheessa. Viimeisillä levyillä valkoisesta tuplasta alkaen hänen piisinsä olivat aina levyjen parhaita.

Jos ja kun Paul kerran harrasti nauhakokeiluja ja avantgardea enemmän ja aiemmin kuin muut, niin miksei hän julkaissut sellaista musiikkia/ääntä soololevyillään?
 
Ehkä hänellä oli tarpeeksi makua ja järkeä olla tekemättä sellaista? :) Myöskin harkintakykyä heikentävien huumeiden nauttiminen oli vähäisempää, kuin esmes Lennonin kohdalla... Ja miksi tehdä uudelleen sellaista mikä on jo kerran hyvin tehty (Tomorrow Never Knows)? Samaa toki voisi sanoa Maccan monista myöhemmistä sävellyksistä...

Harrison kypsyi säveltäjänä vasta loppuvaiheessa. Viimeisillä levyillä valkoisesta tuplasta alkaen hänen piisinsä olivat aina levyjen parhaita.
 
Paitsi Let It Be:n Harrison-raidat eivät ole Across the Universen tai Long And Winding Roadin tasoa. Harrisonin salavihkainen sävellystyyli poiki klassikoita kuten Gently Weeps tai Something, mutta parhaana sävelmänään pidän Within You Without Youta. Nautin kuitenkin enemmän Lennonin ja McCartneyn täysin suoraviivaisesta ja konstailemattomasta sävelkielestä.
 
Useasti Harrison oli perässävedettävä valittaja, mikä ymmärrettäköön. Ennen Pepperiä hänen sävellystensä kiinnostavimmat piirteet olivat yleensä McCartneyn käsialaa, kuten Taxmanin kitarasoolo ja I Want to Tell Youn piano.

Ehkä hänellä oli tarpeeksi makua ja järkeä olla tekemättä sellaista? :) Myöskin harkintakykyä heikentävien huumeiden nauttiminen oli vähäisempää, kuin esmes Lennonin kohdalla... Ja miksi tehdä uudelleen sellaista mikä on jo kerran hyvin tehty (Tomorrow Never Knows)? Samaa toki voisi sanoa Maccan monista myöhemmistä sävellyksistä...
 
Nauhamontaaseihin keskittyminen olisi voinut antaa hänelle enemmän taitoa sointimaailmojen tekemisessä, mistä olisi ollut apua hänen soololevyillään, joista jotkin ovat kuivannuivia. Mutta totta töriset, itsekritiikin menettämisestä Beatles-aikana häntä tuskin voi syyttää.

Paitsi Let It Be:n Harrison-raidat eivät ole Across the Universen tai Long And Winding Roadin tasoa. Harrisonin salavihkainen sävellystyyli poiki klassikoita kuten Gently Weeps tai Something, mutta parhaana sävelmänään pidän Within You Without Youta. Nautin kuitenkin enemmän Lennonin ja McCartneyn täysin suoraviivaisesta ja konstailemattomasta sävelkielestä.
 
Let It Belläkin minun suosikki on "I Me Mine". "Long And Winding Roadia" olen aina inhonnut.

Useasti Harrison oli perässävedettävä valittaja, mikä ymmärrettäköön.
 
Ei kai sentään perässävedettävä? Eiköhän tuo kuitenkin ihan oman tonttinsa hoitanut, ja olisi varmasti tehnyt enemmänkin, ellei olisi jäänyt kahden muun varjoon. Ei ole varmasti ollut helppoa soittaa kolmatta viulua yhtyeessä, jossa parivaljakkona on Lennon ja McCartney. Ja ymmärrän kyllä miehen turhautumisen niin kiertue-elämään kuin the Beatles -jäsenyyteenkin.
 
Harrisonin sävellyskynän "tylsyyteenhän" on sanottu joskus syyksi, että tältä puuttui selkeä vastavoima. Lennon ja McCartney puhalsivat säveltäessään enemmän yhteen hiileen tai sitten kilpailivat keskenään, mikä näkyi positiivisesti kappaleiden tasossa, mutta Harrison joutui olemaan tekemään töitä enemmän yksin niin hyvässä kuin pahassakin. En tiedä, pitäneekö tuo paikkaansa, mutta teoria on kiinnostava.
 
Nauhamontaaseihin keskittyminen olisi voinut antaa hänelle enemmän taitoa sointimaailmojen tekemisessä, mistä olisi ollut apua hänen soololevyillään, joista jotkin ovat kuivannuivia
 
Se oli aika kiltisti sanottu. Mielestäni sekä Maccan soololevyistä että the Wingsin kanssa tehdystä materiaalista valtaosa kuuluu kuivannuivien kategoriaan. Kaikilla on hetkensä, mutta kokonaisuutena levyt ovat aika vaivaannuttavia. Jokunen kokonaisvaltainen helmikin on tosin mukaan mahtunut, kuten "Band on the Run" ja "Flaming Pie".

Ei kai sentään perässävedettävä? Eiköhän tuo kuitenkin ihan oman tonttinsa hoitanut, ja olisi varmasti tehnyt enemmänkin, ellei olisi jäänyt kahden muun varjoon.
 
Aika usein George Martin joutui kokoamaan kaiken ylemmän keskiluokan kohteliaisuutensa ja charminsa kertoakseen kaimalleen että mitä jos tehtäisiin tämä eri tavalla. Kerrotaan Harrisonin asenteen olleen nihkeä huolimatta siitä että hän varmasti itse tiesi mistä oli kyse.
 
Harrisonin sävellyskynän "tylsyyteenhän" on sanottu joskus syyksi, että tältä puuttui selkeä vastavoima. Lennon ja McCartney puhalsivat säveltäessään enemmän yhteen hiileen tai sitten kilpailivat keskenään, mikä näkyi positiivisesti kappaleiden tasossa, mutta Harrison joutui tekemään töitä enemmän yksin niin hyvässä kuin pahassakin.
 
Lennon ja McCartney kilpailivat keskenään, mutta mikseivät olisi kilpailleet Harrisonkinkin kanssa, mikä toteutuikin Abbey Roadilla. Molemmat auttoivat Georgea sävellystensä kanssa enemmän kuin vähän. Harrison löysi itsensä säveltäjänä Intian-kuvioiden avulla, ja hänenkin lahjakkuutensa on kiistatonta. En usko että Johnin ja Paulin "pikkukakara"- tai "pikkuveli"-asennoituminen Georgeen olisi vaikuttanut juuta tahi jaata.

Paitsi Let It Be:n Harrison-raidat eivät ole Across the Universen tai Long And Winding Roadin tasoa. Harrisonin salavihkainen sävellystyyli poiki klassikoita kuten Gently Weeps tai Something, mutta parhaana sävelmänään pidän Within You Without Youta. Nautin kuitenkin enemmän Lennonin ja McCartneyn täysin suoraviivaisesta ja konstailemattomasta sävelkielestä.
 
Useasti Harrison oli perässävedettävä valittaja, mikä ymmärrettäköön. Ennen Pepperiä hänen sävellystensä kiinnostavimmat piirteet olivat yleensä McCartneyn käsialaa, kuten Taxmanin kitarasoolo ja I Want to Tell Youn piano.
 
Within You Without You?! Ehkä kammottavin ja tekotaiteellisin keskinkertaisuuden ilmentymä koskaan.
 
George Harrison puhkesi lauluntekijänä kukkaan Beatlesin Intia-reissujen yhteydessä, ja niiden jälkeen hän oli aivan yhtä tuottelias kuin McCartney ja Lennon. Rockdiivakaksikko ei kuitenkaan antanut Harrisonin kasvattaa levykohtaista biisimääräänsä aiempaa suuremmaksi, ja esim. Valkoisella tuplalla on vain neljä Harrison-raitaa, vaikka miehellä oli tuolloin All Things Must Pass -soololevynsä loistavista biiseistä valmiina suuri osa. Ei ihme, että Harrisonia otti aivoon, kun Lennon/McCartney halusi säästää tilaa mm. sellaisille omille täyteraidoilleen kuin Revolution 9, Ob-La-Di, Ob-La-Da ja Wild Honey Pie.
 
Parhaimmat Harrisonin sävellykset kestävät vertailun mihin tahansa Maccan tai Lennonin kappaleeseen. Something esimerkiksi on ilman muuta Beatlesin top3-kamaa.

Within You Without You?! Ehkä kammottavin ja tekotaiteellisin keskinkertaisuuden ilmentymä koskaan.
 
Melodia on yksinkertaisesti kaunis ja hyvin omanlaisensa. Instrumentaaliväliosan rytmiikka 5/16-kuvioineen on vetoavaa. Kappale ennakoi myös fuusiojazzia, Mahavishnua ja kumppaneita.

Melodia on yksinkertaisesti kaunis ja hyvin omanlaisensa.
 
Joo, itse myös pidän kappaleesta erittäin paljon.
 
Heh, pakko laittaa kaikkien Oasis-vihaajien iloksi cover kyseisestä kappaleesta, joka on itse asiassa äänitetty samalla tiskillä, jolla äänitettiin sgt pepper.
 
http://au.youtube.com/watch?v=CoNNZlRYX2M

Melodia on yksinkertaisesti kaunis ja hyvin omanlaisensa. Instrumentaaliväliosan rytmiikka 5/16-kuvioineen on vetoavaa. Kappale ennakoi myös fuusiojazzia, Mahavishnua ja kumppaneita.
 
Mä oon aina tykännyt ja allekirjoitan ylläolevan.

Heh, pakko laittaa kaikkien Oasis-vihaajien iloksi cover kyseisestä kappaleesta, joka on itse asiassa äänitetty samalla tiskillä, jolla äänitettiin sgt pepper.
 
Gallagherin ihmekaksoset saavat väännettyä mistä tahansa samanlaista perusjöötiä. Väliosa puuttuu kokonaan ja laulaja ei ajattele sanoja. Onko Zak vetänyt rummut?

Within You Without You on kova biisi.
 
Oasis on kova bändi, mutten oo kuullu siltä yhtää hyvää Beatles-coveria.

Harrisonin biiseistä kun ollaan puhuttu...
 
"Don't Bother Me", hyvä pelinavaus, sopii mielestäni täydellisesti With The Beatles -levyn tunnelmiin.
 
"You Know What To Do", tämän poisjääntiä tulevilta levyiltä voi vain ihmetellä, biisissä on kelpo pop-biisin kaikki elementit. Onneksi Anthologyltä tämäkin helmi löytyi.
 
"You Like Me Too Much", ehkä lopullinen koukku biisistä puuttui, mutta muuten kelpo veisu. Kitaran ja sähköpianon vuoropuhelu soolossa on ikimuistettava.
 
"Think For Yourself", Macca onnistui tässä biisissä kiinnittämään huomion itseensä soittamalla fuzz-bassoa, joka on ehkä kappaleen tunnistettavin elementti. Harrison alkoi jo päästä hyvälle miten hittipotentiaalisia biisejä tehdään. Aikalailla unohdettu raita minusta.
 
"If I Needed Someone", A-osaltaan turhan junnaava, tosin pyöörihän se lähinnä yhden soinnun ja 12-kielisellä soitetun kitarakuvion ympärillä. Taisi olla pastissi jollekin The Byrdsin kappaleelle.
 
"Taxman", Harrison säveltää tiukan rockbiisin ja mitä tapahtuu, tämä ei itse soita raidalla mitään vaan basisti haluaa hoitaa kitarankin tontin ja soittaa mielipuolisen soolon.
 
"Love You To", enemmän sitaria, trippailu kohti Intiaa alkoi tästä vaikka kokeilut oli tuotu jo Rubber Soul levylle.
 
"I Want To Tell You", tässä toteutus jotenkin kärsii. Ärsyttävä kitarasoundi, basso liian pinnassa ja ihan kuin Paul piruillaan laulaisi huonosti kaverina. Tylsähkö kappale.
 
"Within You, Without You", taas Intia meininkiä, Love You To #2 minusta.
 
"Blue Jay Way", kunnon happoilua, Harrisonin pastissi Lennonin "Tomorrow Never Knows":ille.
 
"While My Guitar Gently Weeps", ensimmäinen hitti. Oli kaatua bändin sisäisiin ristiriitoihin, mutta kun Clapton pyydettiin kitaraan niin heti alkoi toimia.
 
"Piggies", juvela poliittinen piikittelybiisi, hassun hauskaa.
 
"Long Long Long", koko biisi on kuin pitkää introa, koukku ja idea jää puuttumaan.
 
"Savoy Truffle", kunnon rock-soulia torvisektioineen ja tiukka soolo. Rockeinta Harrisonia.
 
"Not Guilty", tämä olisi suonut saavan paikan White Albumilta, mutta jäi moneksi vuodeksi pimentoon. Olisi ollut vielä tiukempi kuin em. "Savoy..."
 
"The Inner Light", vielä kerran kummarrus Intiaan päin. Ehkä kehnoimpia Harrisonin raitoja.
 
"Only A Northern Song", tässäkin biisissä Harrison osasi piikitellä ja tällä kertaa biiseistänsä saatavien tulojen ja niiden oikeuksien vierimistä ihan muiden taskuihin.
 
"It's All Too Much", tässä on jotenkin raivoa mukana kuten edellä mainitussa.
 
"Old Brown Shoe" sangen outo polkkabiisi, mutta ihan asiallinen silti.
 
"Something", Harrisonin paras Beatles biisi, kiistämättä.
 
"Here Comes The Sun", iloisin koskaan.
 
"I Me Mine", sai kunnian olla viimeinen äänitetty Beatles biisi. Minun suosikkini Harrisonin Beatles -tuotannosta.
 
"For You Blue", hauska blues. Kepeähkö, mutta tarttumapinta silti aika pieni.
 
Näin siis IMHO.
 
---
 
EDIT: "I Need You" unohtui. Volume-pedaalilla voimistuva kitara vie suurimman osan huomiosta, mutta kappale on silti mukava pop-kappale. Peruskamaa.

Levykokonaisuuksia mietittäessä eivät välttämättä juuri kaikki parhaat biisit pääse levylle, vaan kokonaisuuteen parhaiten sopivat. Kun kuuntelee esim. Springsteenin ja Neil Youngin varsinaisilla levyillä julkaisemattomia biisejä niin ei voi kuin itkeä ja ihmetellä minkälaisia helmiä on jätetty raakasti julkaisematta. Mutta kun eivät sopineet aikoinaan tekeillä olevan levyn teemaan tai jotain... Bändien kohdalla kompromisseja joudutaan tietysti tekemään vielä senkin suhteen kuinka monta biisiä keneltäkin päästetään mukaan jne. Varmaan levykokonaisuuden kustannuksellakin joskus...
 
All Things Must Pass biisi on loistava, varmaan yksi Beatlesin loppukauden parhaita. Mutta yrittäkääpä sovittaa se luontevasti White Albumille tai sitä seuraaville levyille. Ehkä biisi oli liiankin hyvä...