Aloittelijat ›

Mä kanssa vaikutan pääkaupunkiseudulla ja ikää olis lähemmäs 40. Basso löytyy mutta "kokemusta" vain n.3kk verran. Mitä sun musa makuun mahtaa kuulua, jos ei heviä.
 
Jotain osviittaa käyttäjäkuvauksestani saa. Musiikkimaku on sellaista 20-luvun bluesista ja trad jazzista 70-luvun rokkiin, funkiin ja bluesiin, rokkabillyn, kantrin ja swing bluesin sun muun kautta. Kyllähän raskaampaakin musiikkia on aikanaan tullut kuunneltua (Metallica, RATM, Soundgarden, Black Sabbath jne), mutta ei oikeastaan koskaan soitettua. Vain akustisella soittelen tätä nykyä kun ei ole mitään bändikuviota ollut, ja akustinen on kätevämpi ja simppelimpi vekotin.

...ja akustinen on kätevämpi ja simppelimpi vekotin.
 
Pakko olla erimieltä tosta simppelimmästä! Ainakaan itse en osaa kyseistä soitinta soittaa, kuin huonosti, siis huonommin kuin elektronista versiota=). Tuli huomattua, kun olin tossa studiossa nauhoittelemassa, sähköiset meni helposti purkkiin, mutta akustisten kanssa olikin sitten tappelemista--> harjoituksen puutetta, kun tulee vaan säröt päällä normisti soiteltua. Akustisen kanssa virheet kuuluu vaan niin paljon paremmin, että jännittää vähän liikaa ja sitä myöten virheitä tulee kahta kauheemmin=)

Mä olenkin sitten eri sorttinen epeli, kun säröllä soittaminen ei ole multa oikein koskaan luonnistunut. Sähkökitarallakin olen soittanut puhtaana ja efektittä lähes pelkästään. Jotenkin kaikki palikat ja säädöt teki asioista mulle vain liian monimutkaista.
 
Kun kotona strato vielä oli, kyllä sitä tuli paljon soitettua, kun oli kevyet 10-kielet ja kaulaan ylöspäinkin helposti pääsi, mutta turhan usein soitin ilman vahvaria kun ei jaksanut sitä vahvaria kytkeä... ja toisaalta turhan helposti tuli vatkattua jotain tylsää bluesskaalaa kieliä väännellen (ilman taustoja, ilman melodiaa, ilman rytmiä, ilman ideaa).
 
Silloinkun mulla vähän aikaa oli Tokai Les Paul, soitin kyllä säröllä, kun en muuten saanut siitä mitään irti. mutta ei se ollut mitään oikeata soittamista (kun ei vaan osaa). Stratosta en ole hyvää särösaundia saanut irti oikeastaan ikinä. Telestä sain kyllä ihan messevän boogiekomppi saundin, jossa vähän ööverdriveä.

Hienoa kommenttia on tullu, kiitokset siitä. Ikä ei siis ole este minkaanlaiselle soittamiselle... Oppiminen etenee välillä hitaasti, välillä taas kulkee vähän paremmin. Naatiskellaan siis soittelusta niin kuin tähänkin asti ja kassellaan mihin se johtaa. Ehkä se ei olohuonetta pidemmälle johda koskaan, mutta jos Tavastia joskus kutsuu niin täältä tullaan. (tähän tulisi iso hymiö).

No lisäänpä minäkin tänne jotakin, eli aloitus ikä oli mulla 35v. Iästä on hyötyä ja haittaa, eli vanhana jaksaa treenata tylsiäkin juttuja ja lukea teoriaa, eikä oppiminen nyt varmaan kauheasti hitaampaakaan ole. Huonot puolet ovat taas krooninen ajan puute, vertaa perhe-elämää työn ohella huolettomaan koululaiseen jolle äiskä tekee ruuan :) ja toinen huono puoli on ehkä semmoinen "en mä kehtaa" asenne, eli vaatimukset itselle aika kovat heti alkuun. Musiikissa pitäisi kuitenkin saada mielummin sellainen rento Rock asenne, tai se ainakin helpottaisi.
Korostaisin kuitenkin opettajan tärkeyttä, oli se sitten kaveri tai joku ammattilainen sekä yhdessä soittaminen. Ne kun saa alusta asti kuvaan niin edistys on taattu.

Oho. Tulipas uppouduttutua tähän aiheeseen ja on nyt pakko sanoa, että puhutte kaikki täyttä asiaa. Tämä siis vähän nuoremman näkökulmasta. Rispektit teille mieleltänne hyville ja vakaille (tai vähemmänkin, miten vaan). Jatkakaa ihan kuin tällaista kommenttia ei olisi koskaan missään maailmankolkassa ollutkaan.

perheen pää lahjoitti mulle rahat squeirin stratoon ja 15 w pakettivahvariin kun täytin tasavuosia tässä monta vuotta sitten. (Voi että minä sitä naista rakastan!)
Vihje : olen syntynyt samana vuonna , kun JFK sai surmansa, eli seniiliteettiä...eikun senioiriteettiä alkaa olla jo , eläkevakuutusasiat hoidettu. Prostata-vaivoja tässä jo odotellaan.
 
Ainoita asioita, jotka harmittaa menneiltä vuosikymmeniltä.....se etten ottanut vakavissani kiinnostusta kitaran soittoon 70-luvulla ja 80-luvun alussa.
 
p...kle olisi silloin jo pitänyt laittaa kamat,mutta aina oli rahalle parempaa käyttöä. Lisäksi tuli mieleen, se ettei osaa soittaakaan.
 
Mutta ei siinä mitään, nyt on tullut elämään uuttä sisältöä, ja mielekäs harrastus.
Oikeastaan olisi kiva, jos olisi samantasosia aloittelijoita, joiden kanssa voisi soittaa porukassa.
 
Nyt on lisää kitaroita ostettuna ja muutama vahvari, varustelukierre on alkanut...

Luin kerran jostain lehdestä ns. 10 000 tunnin säännöstä. Joku ulkomaalainen musiikintutkia oli sitä mieltä että mestariksi tullaan kun harjoitellut musiikkia noin 10000 tuntia. Jos jotenkin saisin aikaa harjoittelun yhden tunnin päivässä, niin 27 vuoden päästä osaisin sitten soittaa.
 
Ei pidä masentua haasteen edessä. Sain ensimmäisen sähkökitarani soittokuntoon hieman yli 50 vuotiaana. Jos treenaan 3 tuntia joka päivä intensiivisesti, niin 9 vuoden kuluttua, kun pääsen eläkkeelle, voisin alkaa kasaamaan bändiä .
 
Kyseisen tutkijan mukaan esim. Mozard ei välttämättä ollut mikään lapsinero, vaan hän alkoi isänsä opettamana treenaamaan musiikkia useita tunteja päivässä jo vauvaiässä. Hänelle tuli 10000 tuntia täyteen jo ennen teini-ikää.
 
No sen sanon kuitenkin, että vaikka minusta tuskin tuleekaan aikanaan mitään "pappalaihoa" niin sähkökitaran soitto on hemmetin hauskaa.

Luin kerran jostain lehdestä ns. 10 000 tunnin säännöstä. ..
Hieman offtopiccia, mut kymmenen tuhannen toiston sääntö pätee kyllä.
Liittynee siihen, mikä alue aivoista asian ottaa käsiteltäväkseen. Opeteltavia asioita hoidetaan "funtsaus- sektorilla", tuhansien toistojen jälkeen niitä aletaan käsitellä "automaatti- sektorilla".
Jos ny vaikka voimistelija joutuisi jokaista volttia miettimään erikseen, niin ei siinä ohjelmasta mitään tulisi. Osasyynsä tuossa siihen, miksi röökinpoltosta on paha päästä eroon. Kymmenentuhatta "tupakointiliikettä" tulee aika nopealla harjoittelulla.
 
Soitossa tuo nyt liittyy vaikkapa siihen, miten niitä sointuja kitaran otelaudalta plokataan. tarpeeksi monta toistoa, niin sormet löytävät tiensä oikeisiin kohtiin sen kummemmin asiaa ajattelematta.
 
Etenkin iäkkäämpänä aloittamiseen tuohon sisältyy sitten semmoinen sudenkuoppa, että "väärän tekniikan" oppiminen syöpyy sinne muistiin aivan yhtä hyvin. Vaan kun vanhempana oppiminen on muutenkin hitaampaa, niin kahta hitaampaa on karsia pois "väärin opittua".
 
Sen vuoksi aina alussa olisi hyvä olla opettaja, joka auttaa laittamaan lähtökohdat kuntoon.

Siksi mä pidän tiukasti kiinni kaikesta itse itselleni väärin opetetuista jutuista kynsin ja hampain :)
 
Liian vaikeaa enää tässä vaiheessa alkaa korjaamaan juttuja, jos näinkin pärjäilee.
 
Enpä kyllä ole koskaan kenellekkään opettajalle esittänyt omia tekniikoita, joten en edes tiedä kuinka pahasti ja missä menen metsään.
 
Olisi kyllä kiva kun olisi aikaa vähän käydä "aikuiskoulutuksessa" oppimassa uusia juttuja, kun tuo kotona soittelu ei hirveästi nappaa treenien välissä.
Yksin se on aika tylsää hommaa ellei jotain nauhoittele koneelle.

Joo... käsitykseni vahvistuu aina vaan !
 
Hyvä nuoriso, hankkikaa se s...nan sähkis tai mika tahansa muu soitin heti kun asia rupeaa kiinnostamaan. Omilla tienesteillä, lahjarahoilla,vanhempien tuella tahi vastustuksesta huolimatta.
 
Tai vaikka lainatkaa joltakin vaikka ylimääräinen halpispaketti, jos joku tuttu omistaa.
Itse olen antanut halpis-pakettikamat kaverin jälkikasvulle kesäloman ajaksi lainaan. Saa tänä aikana ainakin käsityksen olisko kitaroinnista harrastukseksi pidemmän päälle. Ja jos olisi , niin millainen kitara. Paremmatkin laitteet annoin viikoksi vertailun vuoksi testiin, kun itselläni oli menoa, enkä tarvinnut.
 
Itse olin juuri tuossa iässä, kun mietin kamojen ostoa, mutta niin se vaan jäi....kun tuntui ettei sillä taidolla kannata ostaa.
 
Mutta kyllä ne kamat aina myytyä saa eteenpäin.

Itse hankin viime vuonna ensimmäisen soittimeni (sähkökitara, nyt olen kiintynyt akustiseen enemmän), ja ikää oli hulppeat 25 vuotta. Itsekin pohdin silloin, että olenkohan jo liian vanha ja onko tämä vain typerää, mutta nyt ajatukset tuntuvat hieman hassulta jopa. Onhan sitä tosiaan kaikenikäistä aloittajaa :)
 
Vanhana aloittamisessa on monta hyvääkin puolta. Ei tarvitse kinuta vanhemmilta kamoja, voi hyvällä omallatunnolla soittaa mitä haluaa (en tiedä olisiko minulla ollut teininä tarpeeksi itseluottamusta sanoa kavereille, että nyt loppuu se hevi, minä tahdon soittaa Johnny Cashia) ja muutenkin on vähän kypsempi asenne soittamiseen. Lisäksi on kärsivällisyyttä opetella teoriasta muutakin kuin vitossointujen muodostus ja pentatoninen asteikko.
 
Miinuspuolina ovatkin sitten jo mainittu omanikäisten ja -tasoisten soittokavereiden sekä ajan puute. Ja se, että vanhemmat sormet ja aivot eivät ihan oikeasti opi aivan yhtä hyvin uusia asioita (tästä on olemassa ihan tutkimuksiakin). Toisaalta, ehkäpä se kärsivällisyys ja kokonaisvaltaisempi kuva ihan maailman toiminnasta yleisesti kompensoivat. Ainakin minä koen onnistumisen iloa joka kerta kun soitan :)

Luin kerran jostain lehdestä ns. 10 000 tunnin säännöstä.
 
Mä oon lukenut saman mutta muistaakseni siitä väitettiin että se olisi joteskin yleispätevä. Toimii muullakin kuin musiikin alalla, esim urheilussa.
 
Musiikin alalla että jos oot lahjakas, 10 000 tunnilla tulee huippu, muuten hyvä.

Vanhana aloittamisessa on monta hyvääkin puolta. Ei tarvitse kinuta vanhemmilta kamoja, voi hyvällä omallatunnolla soittaa mitä haluaa
 
Hehe... tässä piilee myös yksi haittapuoli. Tulee hommattua sitä roinaa siihen tahtiin että on ihan oikeasti kova työ selittää akalle jotta mistäs nämä kaikki kitarat ja muut härpättimet ovat tuleet? Oppiipahan laittamaan kamat varkailta ja akalta piiloon...
 
Henkilökohtaisesti on omien kakaroiden kanssa ollut melkolailla haastetta opetella soittamaan - samalta viivalta on lähdetty pinkomaan vajaa vuosi sitten. Ne pirulaiset oppivat asiat kohtalaisen nopeasti mutta niillä ei ole minkään sortin tajua soittamisen perimmäisestä fiiliksestä saatika klassikoista. Männä päivänä rynttäsin ihan häpeilemättä Smoke on the waterin introa naama näkkärillä ja poika 13v. tuli kysymään että mitäs tuo oli. Kuulosti kuulemma hienolta... huoh...
 
Minkä vanhemmiten oppimiskyvyssä ja koordinaatiossa häviää se täytyy kompensoida efekteillä, hienommilla vehkeillä ja historian tuntemuksella. Näin minä sen olen tässä neljän kympin kriisissä ajatellut.
 
Aivan mahtavaa hommaahan tämä kitaran rääkkääminen on. Ikään katsomatta.

Hehe... tässä piilee myös yksi haittapuoli. Tulee hommattua sitä roinaa siihen tahtiin että on ihan oikeasti kova työ selittää.... ....perheenpäälle, miksi tarvitsee uusia kitaroita ja vahvistimia yms
 
Minkä vanhemmiten oppimiskyvyssä ja koordinaatiossa häviää se täytyy kompensoida efekteillä, hienommilla vehkeillä ja historian tuntemuksella. Näin minä sen olen tässä neljän kympin kriisissä ajatellut.
 
Aivan mahtavaa hommaahan tämä kitaran rääkkääminen on. Ikään katsomatta.
 
.....aijai, osui ja upposi !

liian vanha on vasta silloin, kun arkku suljetaan.

Ei silloinkaan ole liian vanha. Vähän myöhäistä treenata huipuksi vaan.

Eli aloitus ikää on mulla 35v nourena poika ei ollu oikein kärsivällisyytä kitaran soittoo mut noin 5 vuotta sitten aloitin sähköbasson soiton kyllähän sitä on oppinut noi kolmensoinun kuviot täähän on loppu pelis ihan nastaa je kevääl tuli sit ostettua kontrabasso............

Tuli omaa topikkia lueskellessa ajatuksia mieleen... itse kun aloitin kitaroinnin aikuisiällä, seurasi pari murkkuiän kynnyksellä olevaa sukulaispoikaa esimerkkiäni perässä. Jos ei minusta osaavaa kitarisitia koskaan tule, niin olempahan ainakin kaksi oppimiskykyistä poikaa johdattanut hyvän harrastuksen pariin. Olen siis bedroom-kitaristina saavuttanut jotain.
 
Sitten toinen juttu: Joskushan musiikin avulla puretaan vitutusta ja ahdistusta (erityisesti metallimusiikki taitaa liittyä tähän). No itseäni vituttaa ja ahdistaa kun en osaa soittaa, varsinkaan metallia, joten eräänlainen ironian kukkanen tämäkin... (hymiö. eikun synkiö)