Rock, pop, alternative ›

Niin perhana on! Seitsemännessä tahdissa toisen ja kolmannen tahdinosan välissä on ihme ääni. Kohdassa 2.21 digitaalista aikaa.
 
Ite en huomaa mitää ihme ääntä. Soolon kohdalla siis sen pitäs tulla?

Se on käännetty ihan päin karhun persettä. Helvetin keinotekoista ja takeltelevaa käännöstä koko paska. Saatanan Jalava kustannusyhtiö ja kääntäjä Minna Maijala.
 
M.M. on erään paria vuotta nuoremman ja samaa peruskoulua käyneen puolituttavan isosisko, joka näytti ainakin muinoin vähäsen Winona Ryderilta ja oli siksi meidän mielestä tosi ihq... : b
 
No joo. Olen lukenut tuon "Eilisen" joskus sen ilmestyttyä, ja käännöstä enemmän siinä tökki tekstistä välittyvä Paul McCartneyn asenne. Vanhalla banjosilmällä tuntui olevan kauhea tarve kertoa maailmalle, että hän oli se taiteellinen ja kokeellinen jätkä, joka oli yhtyeessä useammin kuin kerran avaamassa latua, olipa kyse sitten musiikillisista aluevaltauksista tai tajunnan laajentamisesta.
 
Ei tietysti tarvitse nöyristellä ja monestihan varmaan Paul olikin eturintamassa, mutta siitä huolimatta asioista voisi kertoa vähemmän minä-keskeisesti, etenkin kun Maccan ei tarvitsisi sanottavammin todistella mitään kenellekään.
 
Jotainhan tästä kertonevat myös nämä pyrkimykset rikkoa jälkikäteen Lennon/McCartney -kreditointi ja siirtää "Yesterday" kokonaan omiin nimiin - ihan niin kuin ihmiset eivät tietäisi jo muutenkin kenen biisistä on kyse.

Kalkkiskommentti:
Kun on aikoinaan kuunnellut älppärit ilmestymisjärjestyksessä, niin ekathan olivat periaatteessa kolmen soinnun blueskaavan mukaisia ja myöhemmin sitten tekivät sellaista, jota kukaan ei ennen heitä ollut tehnyt rokissa (joku tietysti nyt kaivaa arkistoistaan jonkun tuntemattoman, joka teki ennen heitä)
Esim Michelle oli jotain ennenkuulumatonta. Kyllä he olivat silloin 60-luvulla uranuurtajia.
 
Nimimerkki "Beatles-fani jo vuodesta 1961 (Cry For A Shadow)"

No perskuta, kyllä mäkin nyt sen puhelimen näppäysäänen kuulen! Jännä ku ennenku mainitaan tollasista, niitä ei huomaa. Sit ku ne on kerra huomannu, niin ne aina huomaa tosi selkeesti. Sama homma Hey Juden Fuckin' 'ell- kohdassa :D
 
Sit tosta nauhan loppumisesta I Want Youssa... Aika Beatlesmainen kömmähdys, jota luulin nerokkuudeksi mutta olikin tälläne.. :)

Steve Turner -nimiseltä toimittaja-kirjailijalta on muuten julkaistu melko äskettäin opus "The Beatles ja usko rakkauteen" (Kirjapaja, 2008) eli alkuperäiseltä nimeltään "The Gospel According to the Beatles". Turner käsittelee hengellisyyttä ja uskontoa the Beatlesin tuotannossa, tarkoittipa se sitten Mahareshin oppeja, Jumalan tavoittelemista LSD:n kautta tai sitten John Lennonin kouluaikaisia kokemuksia englantilaisesta kirkkoelämästä.
 
Luin sen ja ihan pidin myös. Hassua että Lennonilla oli 70-luvulla myös herätyskristillinen kausi.

Kalkkiskommentti:
Kyllä he olivat silloin 60-luvulla uranuurtajia.
 
Juniorikommentti: Skaalasta toiseen siirtyily, basson roolin korostaminen ja laajentaminen, erityyppisten vanhojen ja modernien soitinten yhtäaikainen käyttö, mielikuvituksellisuus ja luovuus kaikessa pienimmästä yksityiskohdasta suurimpaan kokonaisuuteen. Ja niissä kappaleissa oli oikeasti melodioita ja kaikki ns. kokeellisuus palveli musiikkia. Hyvän melodian säveltäminen on vaikeampaa kuin sointusekvenssien ja glissandopilvien kanssa pelailu.
 
Miten olisi käynyt jos niillä olisi ollut huonompi tai välinpitämättömämpi tuottaja?

Joka ikistä Beatles-kappaletta on varmaan kehuttu julkisesti ja yksityisesti paljon ja usein, mutta yksi on jäänyt aika vähälle kehumiselle: You Won't See Me. Se on sieltä parhaasta päästä. Se soundikin on niin hieno: breikeissä lyötävä crash-pelti esimerkiksi soi niin hyvin kuin se vain soida voi. Kappaleen tyynen pinnan alla on paljon rytmistä elämää, ja bassokuviot versus laulumelodia jälleen kerran enemmän kuin kympin arvoinen suoritus.
 
Myös Sexy Sadien luonnehdinta jätetään usein pelkän sanoituksen kommentointiin, vaikka kappale on uusia uria aukova ja kerrassaan upea.

Ite en huomaa mitää ihme ääntä. Soolon kohdalla siis sen pitäs tulla?
 
Kyllä, ainakin LP-versiossa cd:ltä kuunneltuna. Singlellähän se soolo on vähän erilainen.

Kalkkiskommentti:
Kun on aikoinaan kuunnellut älppärit ilmestymisjärjestyksessä, niin ekathan olivat periaatteessa kolmen soinnun blueskaavan mukaisia ja myöhemmin sitten tekivät sellaista, jota kukaan ei ennen heitä ollut tehnyt rokissa (joku tietysti nyt kaivaa arkistoistaan jonkun tuntemattoman, joka teki ennen heitä)
Esim Michelle oli jotain ennenkuulumatonta. Kyllä he olivat silloin 60-luvulla uranuurtajia.
 
Nimimerkki "Beatles-fani jo vuodesta 1961 (Cry For A Shadow)"
 
Ei se mitään, mutta kyllähän ne jäikin sinne kuuskytluvulle.

Joka ikistä Beatles-kappaletta on varmaan kehuttu julkisesti ja yksityisesti paljon ja usein, mutta yksi on jäänyt aika vähälle kehumiselle: You Won't See Me.
 
Ehkä vähän samaisesti aliarvostettu biisi on Starrin Don't Pass Me By, joka kertoo jo itsessään kuinka vähälle äänelle Ringo kaikkiaan pääsi. Ja mieshän taisi tyrkyttää biisiä levytettäväksi kokonaiset neljä vuotta!
 
No perskuta, kyllä mäkin nyt sen puhelimen näppäysäänen kuulen! Jännä ku ennenku mainitaan tollasista, niitä ei huomaa. Sit ku ne on kerra huomannu, niin ne aina huomaa tosi selkeesti.
 
Tää on tätä aistinosien kikkailua. Kuten kaikki ne takaperoiset vokaalit yhdistettynä jonkun irvileuan kirjoittamaan saatanalliseen tekstiin. Tai jos katsot mistä tahansa videosta jonkin hyvin lyhyen ja äänellisen pätkän useita kertoja putkeen pysäyttäen ja takaisin kelaten, niin seuraavilla katselukerroilla kuulet edelleen sen pienen pätkän töksähtämisen selkeästi.

Ei se mitään, mutta kyllähän ne jäikin sinne kuuskytluvulle.
 
Ho Ho! Eikö kukaan halua leikkiä sun kanssa?

Nykyisenä internet-aikana on perinteisestä lähdeuskovaisuudesta päästy eroon, mutta loppujen lopuksi kai riittävän tarkan ja riittävän virheettömän tiedon jakaminen aiheesta kuin aiheesta vaatii henkilöltä omakohtaista perehtymistä ja tutkimista. Jotkut ovat tässä sitten parempia kuin muut. Eli mentiin miten päin tahansa niin aina se lähdeuskovaisuus lopulta voittaa.
 
No realiteetti lienee että tietokantojen lisääntyessä tiedon tarkkuus väljenee.

Ei se mitään, mutta kyllähän ne jäikin sinne kuuskytluvulle.
 
Ai, että ne ei olleet uranuurtajia 70 ja 80 luvuilla. Pitää paikkansa, ihan pilipalijätkiä.

Odotan faktaa, enkä "Wikipediassa oli tämä ja tämä virhe koskien sitä ja sitä, enkä usko Beatlesiin liittyvää tietoa muuten kuin että John kertoo mulle hen.koht. miten asiat meni" tyyppistä dissausta. Anteeksi. =D
 
Saat anteeksi. Tuosta faktasta koskien wikipediaa, on fakta juuri se minkä esitin Joe Bonamassasta. Se on paljon mahdollista että Abbey Roadia todella tehtiin kasiraiturilla. Mahdollista on myös se että pari kolmekin masiinaa synkattiin yhteen. Ei toki SMPTE:llä vaan ihan mekaanisesti. Kivi voisi tietää asiasta enemmän.

Se tehtiin kasiraiturilla Ukko.

Miten olisi käynyt jos niillä olisi ollut huonompi tai välinpitämättömämpi tuottaja?
 
Hyvä kysymys. Tuottaja joka olisi jäänyt jee jee kaudelle. Olisi Beatles saattanut myös jäädä.

Se tehtiin kasiraiturilla Ukko.
 
Juupas eipäs :)

Saat anteeksi. Tuosta faktasta koskien wikipediaa, on fakta juuri se minkä esitin Joe Bonamassasta. Se on paljon mahdollista että Abbey Roadia todella tehtiin kasiraiturilla. Mahdollista on myös se että pari kolmekin masiinaa synkattiin yhteen. Ei toki SMPTE:llä vaan ihan mekaanisesti. Kivi voisi tietää asiasta enemmän.
 
Abbey Road tehtiin alusta loppuun yhdellä kasiraiturilla, jossa välillä ping-pongattiin useampia raitoja yhdelle ja sitten taas jatkettiin. Synkkausta käytettiin Pepperin aikaan, jolloin kaksi neliraitanauhuria kytkettiin yhteen siten, että toisesta (isäntänauhuri) hävisi yksi raita synkkauksen takia, jolloin lopputulos oli 7-raitanauhoitus.
 
Välimiksauksia tehtiin tietysti myös vähän väliä, mikä totta kai lisäsi nauhakohinaa myös lopullisessa tuotteessa. Ja huononsi muutenkin. Nauhurit olivat siihen aikaan jo erittäin hyviä samoin kuin mikrofonit (enimmäkseen Neumann), mutta nauhamateriaalit häviävät nykyisille selvästi. Eli siis jos nykyisillä nauhoilla tehtäisiin samat temput samoilla nauhureilla, syntyisi vähemmän kohinaa.

Ehkä vähän samaisesti aliarvostettu biisi on Starrin Don't Pass Me By, joka kertoo jo itsessään kuinka vähälle äänelle Ringo kaikkiaan pääsi. Ja mieshän taisi tyrkyttää biisiä levytettäväksi kokonaiset neljä vuotta!
 
Taisi säveltäjä-Ringo olla aika kovassa seurassa! Samoin kuin säveltäjä-George. Harrisonin kiukuttelut aiheessa voi jättää omaan arvoonsa, vaikka hän tekikin joitain hienoja kappaleita. Olipahan vaan kaksi vielä kovempaa kaveria porukassa.