Aloittelijat ›

Hei, Camilla! Äläs nyt... eikös täällä kaikki kuitenkin kertoneet omista kokemuksistaan? ;) Mä kerroin niin kuin itse muistan oman tilanteeni aloittelijana. En mä nyt osaa sen paremmin neuvoa näin kirjoittamalla. Oli vaan tosi kova into soittamaan ja soitin monta tuntia päivässä. Niin sitä vaan yhtäkkiä huomas kehittyvänsä. Kuten sanoin...oli se aluks tosi hankalan tuntusta. Sähkökitaran soittaminen (etenkin ilman vahvistusta) oli helpompaa. Se on pienempi ja kielet lähempänä otelautaa jne. Tsemppiä vaan sulle!

Hei, Camilla! Äläs nyt... eikös täällä kaikki kuitenkin kertoneet omista kokemuksistaan? ;) Mä kerroin niin kuin itse muistan oman tilanteeni aloittelijana. En mä nyt osaa sen paremmin neuvoa näin kirjoittamalla. Oli vaan tosi kova into soittamaan ja soitin monta tuntia päivässä. Niin sitä vaan yhtäkkiä huomas kehittyvänsä. Kuten sanoin...oli se aluks tosi hankalan tuntusta. Sähkökitaran soittaminen (etenkin ilman vahvistusta) oli helpompaa. Se on pienempi ja kielet lähempänä otelautaa jne. Tsemppiä vaan sulle!
 
Juu, ja sulta on tullut hyvää juttua kyllä. Just silleen miten sinulla on lähtenyt liikenteeseen. Vähän ehkä tunnen kateellisuutta sun jännittämättömyydelle, ku itsellä melkosta tutinaa välillä. Vähemmän ja vähemmän kuitenkin koko ajan.
 
;-)
 
Minulle on alusta lähtien viritysmittari tuonut turvallisuuden tunnetta. Tiedän että kitara ainakin on vireessä ja jos kuulostaa pahalta niin vika löytyy kitaran ja penkin välistä. Jos on vähänkin epävarma niin suosittelen sitä muillekin aloittelijoille, voi keskittyä olennaisempaan.
 
Minulla on ainakin pirun pitkä tie siihen, että voisin alkaa keskustelemaan kitaravirityksen hienouksista tai että virittäisin ENSIKSI mittarilla ja SITTEN säätäisin loput korvakuulolla kohdilleen... niinku... mitä ihmettä.

Minulla on ainakin pirun pitkä tie siihen, että voisin alkaa keskustelemaan kitaravirityksen hienouksista tai että virittäisin ENSIKSI mittarilla ja SITTEN säätäisin loput korvakuulolla kohdilleen... niinku... mitä ihmettä.
 
Meikäläisenkään ei ollut tarkoitus masentaa, saati nostaa itseäni millekään jalustalle sillä, että osaan kitaran virittää:) Halusin vain, että aloittelijat muistaisivat virittämisen olevan osa sitä kitaransoittotaitoa.
 
Ja sit tohon hienosäätämiseen korvakuulolta... Kuten sanoin, jos sinulla on kunnollinen viritysmittari ja sillä et saa kitaraa vireeseen, vika on kitaran säädöissä, ei virittäjässä.

Kitarahan on muitten kielisoittimien tapaan tasavireinen soitin ja kai se "hyvä" korva pyrkii puhtaaseen viritykseen eli kyllä se mittari on luotettavampi.

*helpotuksen huokaus*
 
Kiitti pojat.
 
Olen minäkin sitä mieltä, että pitää osata virittää kitara myös korvakuulolla... jossakin vaiheessa.
 
Vaikka nytkin olen "rohkeasti" uskaltanut kokeilla sitä, niin en voi sanoa että luottaisin omaan viritykseen... Ennen kitaratuntia tarkistan vireen EHDOTTOMASTI mittarilla... ja jos oikein rehelliseksi heittäydyn, niin voin kertoa, että teen niin aina senkin jälkeen ku ite olen koittanut räpeltää.
 
:-D

.........................hetkonen...................

Öh...
 
Mä kirjottelen näköjään tänään ihan sekavia... (clip-clap)
 
Jokatapauksessa, hienoa nähdä sut ... Camillahan se oli? .. täällä :)

Joo. No, itellä se alkuaika oli rentoa senkin takia, että jammailin parhaiden kavereiden kanssa eikä siinä ollut mitään näyttämisen tarvetta. Ja opettelu oli pääasiassa omin voimin. Mut sen muistan vaan, että hommaan ei liittynyt mitään stressiä tai oikeestaan edes tuskastumista oppimisen hitauteen. Kaikki oli vaan niin hauskaa ja haasteellista. :) Kaiken sen pakkopianon ja koulukuoroilun jälkeen sai mennä ihan omaa tahtia ja kukaan ei kertonut, miten homma on "pakko" tehdä. Paljon koin kantapään kautta ja helpomminkin olis voinu tehdä, mutta loppujen lopuks sain suht omaperäsen soittotavan ja -ajattelun. En siis tässä neuvo yhtään mitään vaan kerron vaan omat fiilikset.
 
Tuosta virittämisen tarpeellisuudesta. Se liittyy siis läheisesti ylipäätään kuuntelemisen tärkeyteen. Kaikki todella teknisetkään soittajat ei oo tottunu kuuntelemaan omaa soittoaan. Eli pidä vaan se ajatus siellä takana aina, että soiton tulis kuulostaa kauniilta ja vireiseltä. Soitto on kuin laulamista, vaikka siinä välissä onkin se hökötys, jota kitaraksi kutsutaan.

Joo. No, itellä se alkuaika oli rentoa senkin takia, että jammailin parhaiden kavereiden kanssa eikä siinä ollut mitään näyttämisen tarvetta. Ja opettelu oli pääasiassa omin voimin. Mut sen muistan vaan, että hommaan ei liittynyt mitään stressiä tai oikeestaan edes tuskastumista oppimisen hitauteen. Kaikki oli vaan niin hauskaa ja haasteellista. :) Kaiken sen pakkopianon ja koulukuoroilun jälkeen sai mennä ihan omaa tahtia ja kukaan ei kertonut, miten homma on "pakko" tehdä. Paljon koin kantapään kautta ja helpomminkin olis voinu tehdä, mutta loppujen lopuks sain suht omaperäsen soittotavan ja -ajattelun. En siis tässä neuvo yhtään mitään vaan kerron vaan omat fiilikset.
 
Mäkään en oo koskaan ottanut tunteja, olen vain itse soitellut ja opetellut. Ei olisi varmasti ollut pahitteeksi aikoinaan ottaa tunteja, enää ei vain viitsi eikä saa aikaiseksi:D Mutta mä oon kyllä ihan tyytyväinen, mulla on kivaa kun vain soitan.
 
Ensimmäinen akustinen kitarani oli venäläinen teräskielinen, todella raju ja paska kitara.. ihme ettei loppunut heti into siihen. Kaulakin oli järkyttävässä kulmassa otelautaan nähden ja kielet todella korkealla, silti sitä vain tabulatuureja opettelemalla jaksoi rämpyttää:D
 
Tuosta virittämisen tarpeellisuudesta. Se liittyy siis läheisesti ylipäätään kuuntelemisen tärkeyteen. Kaikki todella teknisetkään soittajat ei oo tottunu kuuntelemaan omaa soittoaan. Eli pidä vaan se ajatus siellä takana aina, että soiton tulis kuulostaa kauniilta ja vireiseltä. Soitto on kuin laulamista, vaikka siinä välissä onkin se hökötys, jota kitaraksi kutsutaan.
 
Eilen meni ainakin kolme biisiä ennen kuin sain kitaran hyvään vireeseen. Tosin mulla on monta kuukautta vanhat kieletkin tuossa ja niillä on soitettu paljon, pitääkin tosiaan vaihtaa tänään ja säätää intonaatio kohdalleen.
 
En mäkään aluksi, kun soitin, kuullut onko kitara hyvässä vireessä vai ei, korva on kehittynyt paljon aikojen saatossa ja nykyään jo pienikin epis häiritsee joskus pahasti soittamista.
 
Mutta, on hieno juttu, että Camilla on yleensäkään innostunut soittamisesta ja käy tunneilla. Toivottavasti motivaatiota piisaa meidän vire -höpinöistä huolimatta:D

Joo. No, itellä se alkuaika oli rentoa senkin takia, että jammailin parhaiden kavereiden kanssa eikä siinä ollut mitään näyttämisen tarvetta. Ja opettelu oli pääasiassa omin voimin. Mut sen muistan vaan, että hommaan ei liittynyt mitään stressiä tai oikeestaan edes tuskastumista oppimisen hitauteen. Kaikki oli vaan niin hauskaa ja haasteellista. :) Kaiken sen pakkopianon ja koulukuoroilun jälkeen sai mennä ihan omaa tahtia ja kukaan ei kertonut, miten homma on "pakko" tehdä. Paljon koin kantapään kautta ja helpomminkin olis voinu tehdä, mutta loppujen lopuks sain suht omaperäsen soittotavan ja -ajattelun. En siis tässä neuvo yhtään mitään vaan kerron vaan omat fiilikset.
 
Mä luulen, että mulla yksi "kynnystekijä" on se, että tosiaan nyt vasta tässä iässä aloittelen. Ikinä en ole käynyt millään tunneilla. Itekseni joskus kolmannella luokalla opettelin nuotteja ja soittoa sähköuruilla, mutta vanhemmat myi seuraavan muuton yhteydessä tilan puutteen vuoksi ne pois. Kuoroissa olen lauleskellut johonkin lukioikään asti. Mutta musiikin opetus on siinä, mitä on koulun tunneilla saanut. Ei että sillä sinänsä olisi hirveästi väliä, mutta tietty epävarmuus ku ei oikeasti tiedä mistään mitään. Musiikin ystäviä löytyy kyllä piiristä vaikka kui, mutta kaikki painii ihan eri sarjassa... Ois mukava löytää joku, joka olisi opettelemassa; vois yhdessä opetella ja jakaa tietotaitoa. Hmmm... vois muuten alkaa pikkusiskoa painostamaan... ehkä saatais pieni kilpailuasetelmakin sit aikaiseksi.
 
:-D
 
Tuosta virittämisen tarpeellisuudesta. Se liittyy siis läheisesti ylipäätään kuuntelemisen tärkeyteen. Kaikki todella teknisetkään soittajat ei oo tottunu kuuntelemaan omaa soittoaan. Eli pidä vaan se ajatus siellä takana aina, että soiton tulis kuulostaa kauniilta ja vireiseltä. Soitto on kuin laulamista, vaikka siinä välissä onkin se hökötys, jota kitaraksi kutsutaan.
 
Tämän neuvon pistän korvan taakse. Kiitos.

Mä aloitin soittamisen joskus pari kuukautta sitten, ja mulla oli sama ongelma. Mua jännitti helvetisti ja kädet tärisi eikä ääntä meinannut lähteä itsestä eikä kitartastakaan. Muutaman tunnin jälkeen ei ole kuitenkaan ollut enää mitään ongelmaa. Edelleen kuitenkin tulee välillä semmonen fiilis, että se tappaa mut jos mä soitan tän väärin. Ja tässäkin toimii yks suosikki kliseistäni (joka kerrankin pitää paikkansa): Aika parantaa haavat. Harjoittele vaan paljon ja kerro opettajalle et sua jännittää.

Joo tuo oli kyllä hyvä vinkki! Jos jännittää aivan älyttömästi, niin mikää muu ei helpota niin paljoa kuin se, että sanoo ääneen jännittävänsä. Ihan muuallakin kuin kitaransoittotunnilla. Kädet tärisee vaan enemmän jos yrittää olla näyttämättä jännitystään.

... kädet tärisi eikä ääntä meinannut lähteä itsestä eikä kitartastakaan. Muutaman tunnin jälkeen ei ole kuitenkaan ollut enää mitään ongelmaa.
 
Joo, se jännittäminen iskee aina välillä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Vielä monen vuoden päästäkin on ihan tyypillinen tää "kyllä mä tän kotona osasin"-efekti, kun jotain uutta yritää tutunkin porukankanssa ekan kerran. --> No, sit yritetään uudestaan :)
 
Oikeastaan mä luulen, että soittaminen ihmisiä nimenomaan kiehtoo osin juuri sen jännittämisen takia. Lähtee mukavasti hormoonit liikkelle.... :D

Voi hitsi, löysin tutun kappaleen jossa on pelkkiä tuttuja sointuja. Osaan ihan itse opetella sen!
 
*intona*

Aika parantaa haavat. Harjoittele vaan paljon ja kerro opettajalle et sua jännittää.
 
Sama resepti täällä jo käytössä.
 
;-)

Tuossahan tuota kitaraa on tullut nelisen kuukautta itsekseen rämpyteltyä. Tuntuu, ettei ollenkaan etene soitossa, vaan joka kerta kun siihen kitaraan tarttuu ni tulee soiteltua vaan jotain random riffejä tai biisien osia. Oon päättänyt alkaa ottaa tunteja, mutta itsellä kanssa tuppaa olemaan tota alkujännitystä. Pari päivää sitten kun aikomukseni oli mennä liikkeeseen tunneista kysymään, jämähdin oven eteen, ja siinä sitten muutaman minuutin seisoskeltuani käännyin pois... Tällä viikolla kuitenkin olen päättänyt käydä. Saas nähdä uskaltautuuko sitä sitten edes ensimmäiselle tunnille menemään! :D

Tuntuu, ettei ollenkaan etene soitossa, vaan joka kerta kun siihen kitaraan tarttuu ni tulee soiteltua vaan jotain random riffejä tai biisien osia.
 
No ei se oo mikään häpeä soitella niitäkään "random riffejä ja biisien osia". Sellanen peruasisoiden rämpyttely on kuitenkin motoriikan kehittymisen kannalta äärimmäisen tärkeää. Sellasiin ihan yksinkertaisiin perusjuttuihin se kaikki muukin soittaminen sitten lopulta "kiinnittyy". -- Mutta jos ittestä tuntuu, että juuri nyt kaipais lisäpontta ja suuntaa, niin siitä vaan. Opastajia on kyllä maailma väärällään :D
 
..Ja jos sattuisi olemaan tuttuja/kavereita, jolla on suunnilleen sama tilanne niin aina kannattaa kokeilla porukassa, josko kaksi+ soittajaa osaisi soittaa samaa säveltä ;)

Ite yrittänyt vuoden päivät soitella itsekseen ja ihan hirveltähän se kuulostaa nauhalta, kun ei mene nuotit eikä tempo eikä mikään muukaan kohdalleen.
 
Muutama viikko sitten soitin ensimmäisen kerran toisen ihmisen kanssa, siis kahdella kitaralla yhtä aikaa. Kaveri oli Espanjalainen ja yritettiin soittaa jotain lattari sointukieroa, mutta no hmm... Kyllä alkoi hikipisarat tippumaan ensimmäisten sointujen aikana. Siis pelkän jännittämisen takia :)
 
Nyt olen alkanut etsiä ensimmäistä soiton opettajaa, jonka avulla pääsisi eteenpäin.

Turhautumishetki päällä. Koitan reenata sointuvaihto kohdilleen... Saakeli, samat soinnut tökkii ja tökkii... harjoittelen... tökkii... harjoittelen... tökkii...
 
ARGH!
 
*harjoittelee lisempää*