Kitarat: soittaminen ›

Kuuntelin tuossa analyyttisesti Dissection-orkesterin biisiä "Somberlain" opiskelumielessä. Suurena ongelmana koen, etten kuule nopeiden nuottien rytmiä. Biisin jo tietäville puhun siis muunmuassa kappaleen melodisen intron jälkeisestä nopeasta tremolo(oikea termi?)-osasta. Nuotit ovat tosiaan nopeita kuin perkele, enkä pysty kuulemaan ovatko ne soitettu trioleina vai suorina. Näiden kahden erottaminen on muutenkin vaikeaa nopeissa jutuissa. Erääseen Guitar Pro -tabulatuuriin nuo olivat kirjoitettu juuriki trioleina, mutta epäilykseni ei väisty ennenkuin sen pystyn myös itse toteamaan.
 
Tämä ongelma(johon muuten jos jollakin biisin tuntevalla on vastausta) sysäsi avaamaan ketjun, jossa voidaan käsi kädessä, kukkasseppelit kauloilla auttaa toisiamme vaikeissa/erityisen nopeissa/hämyissä kappaleiden osissa joista ei saa mitään tartuntakohtaa. Toivottavasti sitä kautta asioihin saisi selvyyttä ja euraava vastaavankaltainen satsi olisi jo helpompi selvittää.
 
Go on.

http://www.surina.net/pacemaker/
 
Tuolla saa hidastettua vaikeat kohdat. Tascamilla on mp3-soitin, jossa on samat ominaisuudet vähän paremmin tehtynä:
 
http://www.thomann.de/fi/tascam_mpgt1.htm

Ja tässä oiva työkalu: http://www.seventhstring.com/xscribe/overview.html

Audacityllä pystyy myös hidastamaan biisejä. Helppo paketti siinä mielessä, että pystyy samalla äänittämään omaa soittoaan kuullakseen missä kohdissa on vielä treenaamista.

Kyllähän sitä voi hidastaa vaikka Windows Media Playerilla ja QuickTime Playerilla.

Kehotan käyttämään hidastusta vasta "luovutuskeinona", siinä vaiheessa kun on kuunnellut ylösotettavaa kohtaa niin kauan että korvat öbaut vuotavat verta. Korvien resoluutio ei kasva muuten kuin kovalla työllä, ottamalla niitä nopeita juttuja ylös riittävän paljon. Pohjatyö täytyy tietysti olla tehty hitaiden juttujen kautta, mahdollisimman monipuolisen materiaalin kanssa, niin että erottaa sekä horisontaali- (melodiat) että vertikaalilinjassa (harmonia/soinnut/eri soittimet päällekkäin) mitä musiikissa tapahtuu kullakin hetkellä, mutta jos erottaa hitaasta materiaalista mitä ääniä soi, sen jälkeen korvien resoluutio täytyy vaan saada kasvamaan sillä, että tunti toisensa perään pusertaa itseään kovempiin ja kovempiin suorituksiin. Kysymys on käänteisesti soittoharjoittelusta - jos soittaessa aina treenaa nopean jutun hitaasti ja jättää sen siihen, yrittämättä saada itseään soittamaan nopeammin, ei saa lopulta soitettua mitään juttua nopeasti. Jos lähtökohta on aina se, että tuo Pacemakerilla tempon alas yrittämättä ensin niin maan perkeleesti erottaa mitä musassa tapahtuu oikeassa tempossa, korva oppii ottamaan materiaalia ylös vain tiettyyn tempopisteeseen asti. Totta kai kehitystä tapahtuu tällöinkin, ne riffit, jotka ottaa ylös hitaammassa tempossa, kuulee huomattavan eri tavalla myös sitten nopeana, mutta itse uskon että se itsensä ruoskiminen on paras pitää mukana koko ajan. Ainakin itselläni se on toiminut, muiden kohdalla varmasti toimivaa ratkaisua en tietysti voi tietää. Paljon kaikkea vaan, hyvä tulee.
 
Sitten ihan käytännön vinkkejä niiden nopeiden juttujen blokkaamiseen, kuuntele tarpeeksi lyhyitä pätkiä. Jos tuntuu, että jotain juttua ei vaan erota, ala lyhentää pätkää, jota kerralla otat ylös. Tietyissä jutuissa, joissa on tosi skitsoja ääniä, joita aivot eivät vaan osaa vielä hahmottaa esim. sointuina tms. kokonaisuuksina, voi joskus olla tarpeen mennä siihen pisteeseen asti, että yrittää painaa mieleensä pätkän ääni kerrallaan, enste vaan eka ääni, sitten on välittämättä ensimmäisestä ja keskittyy toiseen, kolmanteen jne. Lopulta koko pätkä on ylhäällä.
 
Toinen juttu, kun kysymys on tilulilusta, kannattaa yrittää kelata pätkää sen soittimen kautta, millä se on soitettu. Varsinkin kitaralla tietyt jutut ovat vaan niin vaikeita ettei niitä kukaan soita. Jos soittaa jutun X tietyssä tempossa, ympärillä on ääniä joihin on loogista jatkaa jutun X vikasta äänestä. Aluksi kannattaakin yrittää hahmottaa onko fraasissa joku selkeä patterni, jota tullaan alas, jääkö jostain ääniä välistä, hypitäänkö kieliä, onko kyseessä legato- vai pikkausjuttu, vai kenties jotain siltä väliltä, käytetäänkö ehkä jopa pikkauskäden sormia seassa, jos kyseessä on legato, onko mukana täppinkiä, onko täppingin saundi plektra- vai sormi-tyyppinen jne. Kaikki tämmöiset havainnot rajaavat sitä, mitä ääniä kaulalta voi poimia, sillä oletuksella että juttu on soitettu sisään livemallin mukaan eikä pätkissä, joissa on ihan mitä sattuu (tällainen saundi kuulostaa tosi epäluonnolliselta, koska 99,9% levyistä ja sooloista on soitettu niin, että ne on mahdollista soittaa myös kokonaisena ottona). Esim. jos pätkä on vikkelää kuudestoistaosaa, jossa on seassa täppingiä, soittajan täytyy siirtää plektrakäsi täppäämään, joka tarkoittaa sitä että siirtymäaikana vasemman käden täytyy soittaa legatona. Jos ei ole A. Holdsworth, tämä tarkoittaa sitä, että äänet joita legatona soitetaan ovat yleensä legato-tyyppisiä kolme-neljä ääntä per kieli -juttuja, eivätkä mitään arpeggiohelvettiä.
Em. siis esimerkkinä siitä, kuinka pikkuisen funtsimalla pystyy huomattavasti rajaamaan sitä, mitä ääniä blokattavassa jutussa voi olla. Tällöin ennakko-oletuksesta poikkeavat äänet erottuvat myös helpommin.
 
Edellinen kappale kertoo myös sen, että kannattaa opetella perusjuttuja joka instrumentista, ainakin ajatustasolla, jotta pystyy hiukan hahmottamaan sitä, mikä on luontevaa ja mikä ei milläkin instrumentilla. Tällöin oppii myös hahmottamaan sen, mitä soittimia missäkin kohtaa soi. Joskus nimittäin saattaa olla pätkiä, joissa tietyt instrumentit sekoittuvat ja korva ei erota seasta blokattavan soittimen ääntä, tällöin kohtaan saattaa esim. tulkita tauon, vaikka todellisuudessa soitin soittaakin jotain.
 
Nytpä en jaksa kirjoittaa enempää, kysykää jos/kun tulee kysyttävää.
 
Tohon biisiin josta kysymys oli alun perin, kuuntelin Youtubesta, se kohta on tremoloa, yleinen rytminen fiilis 16-osajakoinen, eli kun yrittää soittaa kuudestoistaosia niin hyvin menee, käytännössä ei ole väliä tuleeko nuotteja 16 per tahti, riittää kun niitä on 13-18 niin saundi on oikea.

Minulle teki joskus suunnattomia vaikeuksia oppia soittamaan Mercyful Faten Legend of the headless rider. Enpä tiedä miten tuo onnistuisi nyt.. jotenkin sen rytmiset ratkaisut on vähintäänkin epätavallisia ja biisi kestää jotain 10 minuuttia ja osia on 60.

Jos pätkä ei ole mahdottoman nopea, nii kannattaa yrittää se yleissaundi saada päähän siitä melodiasta: onko itämainen, iloinen, synkkä, rempseä? Sitten niitä ääniä kaivamaan.

Välitättekö "oikeasta" sormituksesta plokkailujen kanssa? Isot pojat puhuvat, että eri kielet saundaa erilaiselta, mutta ite oon aina vetäny sieltä mistä helpointa on

Välitättekö "oikeasta" sormituksesta plokkailujen kanssa? Isot pojat puhuvat, että eri kielet saundaa erilaiselta, mutta ite oon aina vetäny sieltä mistä helpointa on
 
Onhan sillä soundillista merkitystä, mutta tärkeämpää on valita sujuva asema niin ettei tarvitse turhaan viuhtoa ympäri otelautaa.

Välitättekö "oikeasta" sormituksesta plokkailujen kanssa? Isot pojat puhuvat, että eri kielet saundaa erilaiselta, mutta ite oon aina vetäny sieltä mistä helpointa on
 
Ku ottaa äänet ylös eikä nauhanumeroita ni ei tarvi ressailla moisesta.

Ku ottaa äänet ylös eikä nauhanumeroita ni ei tarvi ressailla moisesta.
 
Nuottikirjoitus rokkaa. Tabulatuureista ei hahmotu musiikillinen idea, ainoastaan sormitus ja silloinkin yksi versio monista mahdollisista.

Ellei sit halua juuri sitä nuottia siitä tietystä kohdasta, joka antaa juuri sen tietyn äänenvärin. Useimmiten näin ei taida kuitenkaan olla.

Ellei sit halua juuri sitä nuottia siitä tietystä kohdasta, joka antaa juuri sen tietyn äänenvärin. Useimmiten näin ei taida kuitenkaan olla.
 
Siihenkin on olemassa keinot nuottikirjoituksessa.

Pitääkseni keskustelua asiasta vireillä, olisi hyvä ottaa esille juttua fraseerauksesta. Eksaktisti kysyttynä legato- ja slide-tekniikoiden eroista äänellisesti. Kuunellessa ja kirjoittaessa kitarasooloa, annatteko arvoa noiden tekniikoiden erolle vai soitatteko jommin kummin? Itse kun en osaa erottaa kuin sen, pikattiinko nuotti vai ei. Ja senkin vaivoin.
 
Annan arvoa sikäli kuin kuulen eron. Jos ei omin korvin erota, että millä tekniikalla äänet on soitettu, niin sitten en jää asiaa murehtimaan. Kitara on kuitenkin varsin idiomaattinen soitin, eli viritysjärjestelmä ym. monesti ohjaa soittamaan kätevimmällä tavalla, mikä on helppo päätellä jo kuunnellessa.

Saattaa olla että mulla nousee tuollaisten solmukohtien takia itsekritiikki usein liian suureksi, että saisin mitään kokonaista edes kirjoitettua ylös. Pitäisi varmaan jättää turha hienostelu pois.