Aihe: Kaularauta
1 2
Louhimo
23.06.2008 14:20:48
 
 
Moro,
 
luettu FAQ soittimen säätämisestä sekä pientä googeltusta myös tehty, ei oikein selkene tuo kaularaudan säätäminen..
 
Eli alunperin kitarassani oli 9-42 kielet kun se tehtaalta tuli ja säädöt olivat loistavat noille kielille. Nyt kielet on vaihdettu 10-52 settiin jokuaika sitten ja edelleen pysyy normi E-vireessä kitara, jouset kiristetty mätsäämään tätä uutta settiä ja floikka on nyt ihan suorassa. Sitten katselin, että tuntuivat kielet olemaan turhan korkealla ja koitin hitusen laskea kieliä, en mielestäni mitenkään erityisen alas mutta eron kuitenkin huomaa. Nyt kielet ovat mukavan tuntuiset soittaa varsinkin ylemmiltä nauhoilta, mutta pientä särinää on havaittavissa jokaisen kielen 5~7 nauhan tietämillä, alemmilla kielillä vähän enemmän.
Kaularautaa ei ole katsottukaan tehtaalta saapumisen jälkeen, vaikka tosiaan kielisettiä on vaihdettu reilusti paksumpaan alkuperäisestä ja kieliä on myös laskettu. Olisiko nyt aika säätää rautaa, vai pitääkö tylysti nostaa kieliä siten etteivät enää särise? Kaularautaan en ole tosiaan koskenutkaan eikä ole nyt vieläkään oikein ideaa että pitäisikö sitä tässä tapauksessa nyt kiristää vai löysätä?
Vauhti korjaa virheet!
Frankster
23.06.2008 15:12:15
Kiristää sitä pitäisi, se toimii vastapainona kielten vedolle, mikä sun kitarassa on paksumman setin myötä kasvanut.
 
Kun kaularaudan toiminta ei selvästikään ole sulle tuttua, suosittelen että viet kitaran säädettäväksi ammattilaiselle. Ei maksa maltaita. Ja intonaatio pitää varmasti myös säätää, kielisetin paksuutta kun on muutettu. Yks syy lisää viedä ammattilaiselle..
 
-Frankster
Louhimo
23.06.2008 15:56:31
 
 
Intonaation säätö onnistuu kyllä, ei ole mikään mahdottomuus, mutta kaularautaan en ole ikinä koskenut ja sen toiminnalla ihmisiä pelotellaan niin sitä lähinnä ajattelin :P
Vauhti korjaa virheet!
Ahokkis
23.06.2008 15:59:30
Intonaation säätö onnistuu kyllä, ei ole mikään mahdottomuus, mutta kaularautaan en ole ikinä koskenut ja sen toiminnalla ihmisiä pelotellaan niin sitä lähinnä ajattelin :P
 
Ei siinä mitään, senkus väännät pois. Ei siinä kun pahimmillaan voi ainoastaan kaula mennä kelvottomaan soittokuntoon ja näin ollen kitarakin kelvottomaksi.:)
"Siis Se ei ole pakollista mutta nopeutta ennen tulee puhtaus... muuten soitosta tulee täysin huonoa... Etkä ikinä pysty soittaa niinku minä laiho ja ynkkä." -Ushimir
Louhimo
23.06.2008 16:07:35
 
 
Ei siinä mitään, senkus väännät pois. Ei siinä kun pahimmillaan voi ainoastaan kaula mennä kelvottomaan soittokuntoon ja näin ollen kitarakin kelvottomaksi.:)
 
No sitä minä siinä pelkäänkin, mutta kun pitäisi oppia tekemään itse :P
Vauhti korjaa virheet!
Dunga
23.06.2008 16:12:02
No sitä minä siinä pelkäänkin, mutta kun pitäisi oppia tekemään itse :P
 
Mikä siinä säätämisessä on epäselvää? Kiristät vähän kerrallaan (vaikka 1/6 kierrosta), odotat yön yli ja katsot miten vaikutti.
Accidento bizarro - tutto morto.
Ahokkis
23.06.2008 16:13:08 (muokattu 23.06.2008 16:14:58)
No sitä minä siinä pelkäänkin, mutta kun pitäisi oppia tekemään itse :P
 
Koittamalla sitä oppii, väännät vain ihan vähän 1/6 tai 1/8 kierros kerrallaan ja merkkaat ylös jonnekkin minneppäin olet vääntänyt. Annat rauhoittua sen jännitteen, koitat ja säädät taas tarvittaessa. Kaulasta bodyynpäin katsoessa myötäpäivään kääntäessä tulee enemmän kuoppaa, vastapäivään taas kuprua.
 
E. Vahingot tulee jos olet liian hätäinen ja säätelet ennen "rauhoittumista" tai säädät kerralla liikaa.
"Siis Se ei ole pakollista mutta nopeutta ennen tulee puhtaus... muuten soitosta tulee täysin huonoa... Etkä ikinä pysty soittaa niinku minä laiho ja ynkkä." -Ushimir
trih
23.06.2008 16:15:00
No voi hellanlettas. Onko kaula liian kuopalla? Jos on niin kiristät sitä rautaa 1/8 kierrosta päivässä. Ei enempää niin ei tossa voi mokata. Jos tuntuu siltä että kiristäminen ei auta niin sitten hiljalleen löystät optimaaliseen soittotatsiin joka voi tietenkin olla hivenen erilainen paksummilla kielillä.
Just.
Louhimo
23.06.2008 16:39:03
 
 
Kaulasta bodyynpäin katsoessa myötäpäivään kääntäessä tulee enemmän kuoppaa, vastapäivään taas kuprua.
 
ja
 
No voi hellanlettas. Onko kaula liian kuopalla? Jos on niin kiristät sitä rautaa 1/8 kierrosta päivässä...
 
Tälläiset tässä nyt sitten sekoittaa :)
Toinen sanoo että jos on liian kuopalla niin kiristetään, toinen sanoo että jos haluaa lisää kuoppaa niin kiristetään taas. Siis?
Vauhti korjaa virheet!
fox
23.06.2008 16:52:22
 
 
Tälläiset tässä nyt sitten sekoittaa :)
Toinen sanoo että jos on liian kuopalla niin kiristetään, toinen sanoo että jos haluaa lisää kuoppaa niin kiristetään taas. Siis?

 
Jos haluaa että kaula vetää enemmän kuopalle, eli kielten veto sitä kaulaa vääntää enemmän, niin silloin käännetään kaularaudan säätömutteria vastapäivään eli vasemmalle, mikäli tarvetta kaulaa suoristaa, niin silloin kaularaudan mutteria kiristetään, eli oikealle. Muistisääntönä "Righty tighty, lefty loosen"
Ja tosiaan, vähän kerrassaan riittää. Se kaheksasosa (tai varttikierros max) on useimmiten riittävä, jollei hirveen paksuihin kieliin ole siirrytty jostain ysisetistä...
welcome to the twilight zone "A fox is a wolf who sends flowers." relic #1
gemisti
23.06.2008 16:53:40 (muokattu 23.06.2008 16:54:12)
Tälläiset tässä nyt sitten sekoittaa :)
Toinen sanoo että jos on liian kuopalla niin kiristetään, toinen sanoo että jos haluaa lisää kuoppaa niin kiristetään taas. Siis?

 
Oikein on, että kiristämällä kuoppa pois ja löysäämällä lisää kuoppaa. Ja se mutteri on samoilla kierteilla kuin muutkin mutterit.
 
Eli ajatusta peliin, ajattele että kun annat löysää, niin kielet vetää kaulan mutkalle => kielet nousee otelaudan keskialueelta hieman. Ja 1/8 kierrosta kerrallaan löysäät, anna kehiä hetken ja katso riittikö. Jos ei, löysää lisää. Menee kuitenkin pari päivää siinä asettumisessa, että rauhallisesti vaan.
 
E: hidas
..ja öisin nukun.
Louhimo
23.06.2008 17:08:37
 
 
Ahaa nyt taisin älytä tuon toiminnan!
Kiitoksia ja kokeilemaan, itken tänne sitten huomenna kun kaula on halkipoikki!
Vauhti korjaa virheet!
pekurides
23.06.2008 21:55:11
 
 
Ahaa nyt taisin älytä tuon toiminnan!
Kiitoksia ja kokeilemaan, itken tänne sitten huomenna kun kaula on halkipoikki!

 
Rohkeasti vaan, ei se mitään poikki mee :) pojat vaan kiusaa!
 
Itseasiassa en ole kuullut kenelläkään menevän vituiksi.... pelottelujuttuja kyllä riittää.
 
Itsekin tullut sitä ruuvattua monta kierrosta kun ei silloin joskus tiennyt mitään ja ei mitään vahinkoa ole tapahtunut...... en suosittele kuitenkaan.
Tunteella päin vittua.
pekurides
23.06.2008 22:03:52
 
 
Kaksi kertaa on katkennut kaularauta ja puolen kymmetä Bullettia on korkannut kierteet :D ei sen pahempia.....
 
Tulihan niitä.... ei vain omalle kohdalle sattunut ja sehän ei tarkoita mitään.
 
Tuntuu äkkiseltään oudolta miten voi kiristää niin paljon että jengat korkkaa ellei sitten kaulassa ja/tai raudassa vikaa (laatu?).
Tai no helpostihan se menee jos on mennäkseen... baritonisetti ja normivire :)
Tunteella päin vittua.
HeavyMachinery
23.06.2008 23:19:06
 
 
Tulihan niitä.... ei vain omalle kohdalle sattunut ja sehän ei tarkoita mitään.
 
Tuntuu äkkiseltään oudolta miten voi kiristää niin paljon että jengat korkkaa ellei sitten kaulassa ja/tai raudassa vikaa (laatu?).
Tai no helpostihan se menee jos on mennäkseen... baritonisetti ja normivire :)

 
Kaikki nuo on olleet osastoa " kyllä tästä vielä saa" eli vanhoja soittimia joissa on oijottu kaulaa kun se on ollut ropelilla.
 
Noita fenderin bulletteja saa aika herkästi korkkaamaan varsinkin basson kaulaa ruuvatessa.
Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys"
trih
23.06.2008 23:43:28
Aika hurjaa. Mulla on ollut viitisenkymmentä kitaraa ja bassoa eikä missään ole kaularauta menny rikki. Säätääkin on joutunut vaan harvoin. Lähinnä uutena tilatut kepit tehdasasetuksilla vaatii sen muutaman päivän kaularautaleikin. Kovasti tuntuu liittyvän taikauskoa kaikkiin näihin kielten paksuus ja kaularauta-asioihin.
Just.
HeavyMachinery
24.06.2008 00:45:33
 
 
Aika hurjaa. Mulla on ollut viitisenkymmentä kitaraa ja bassoa eikä missään ole kaularauta menny rikki. Säätääkin on joutunut vaan harvoin. Lähinnä uutena tilatut kepit tehdasasetuksilla vaatii sen muutaman päivän kaularautaleikin. Kovasti tuntuu liittyvän taikauskoa kaikkiin näihin kielten paksuus ja kaularauta-asioihin.
 
No en puhu nyt vain omista kitaroistani pelkästään vaan niistä mitä olen asiakaillekin huoltanut.
 
EI sitä kaularaudan säätöä kannata pelätä, jos se pistää kaulan ropeliksi on siinnä jotain muutakin silloin vialla. Jos kaikki on kunnossa ei se säätö sitä pilaa vaikka kääntäisit kaksi kierrosta :D
Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys"
Puavali
24.06.2008 07:48:28
Kaksi kertaa on katkennut kaularauta ja puolen kymmetä Bullettia on korkannut kierteet :D ei sen pahempia.....
 
Noihin on yleensä auttanut rikkojen lisääminen mutterin alle ennen kiristämistä, kun jengoissa ei ole ollut enää varaa.
Olen rento, rauhallinen ja ulospäin suuntautunut. Minulla on positiivinen mielikuva itsestäni.
kalamies#19 >-)))> ; ESTR #2 ; Relic #5
Bluesmies
25.06.2008 10:59:38
Kuinkas Louhimo kävi?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)