Aihe: Soitin varkaita Tampereen Nekalassa
1 2
Antti K.
18.06.2008 13:02:00
Riippuen vakuutusyhtiöstä, kotivakuutus korvaa myös treenikseltä varastettua tavaraa, mikäli ne ovat väliaikaisesti siellä tai treenis sijaitsee jollakin etäisyydellä kotoolta. Edellytys on myös, että on olemassa murtojäljet.
 
Itse otin soittovälineille arvotavaravakuutuksen (pohjolan vakuutus). Mielestäni se on lähes tulkoon ilmainen. Vakuutusmaksu muodostuu tietenkin korvattavan summan määrästä. Itsellä on vakuutussummana 2000 euroa, jolla vakuutusmaksu noin 50 e vuodessa. Omavastuuta ei ole. Vakuutus korvaa kaikenlaiset vahingot vakuutuksen alla oleville tavaroille mm. varkaus autosta tai mistä tahansa ilman murtojälkiä, roudausvauriot. Miksi valitsin enimmäiskorvaussummaksi 2000 e. Ajattelin ettei kaikki välineet häviä tai hajoa samanaikaisesti.

 
Mulla oli 80-luvulla kun enempi soittelin humboogieta yms. ns. instrumentti/kameravakuutus Pohjolasta sekin. Siihen piti eritellä kaikki laitteet ja niiden arvot, ja kokonaissummasta sitten maksettiin. Noh, yksi Bossin minimonitori tuli roudatessa tiputettua (meni kappaleiksi), ja korvasihan se Pohjola, eli ei se pöllömpi juttu ollut. Kun porukka hajosi/soitot väheni, niin irtisanoin mokoman liian kalliina. Nykyään mennään sitten kotivakuutuksen voimilla eli Artisti maksaa, jos jotain sattuu.
Kauneus on katsojan silmissä ja soundi on soittajan korvissa!
Bläck Joutsen
19.06.2008 07:48:01
Mulla oli 80-luvulla kun enempi soittelin humboogieta yms. ns. instrumentti/kameravakuutus Pohjolasta sekin. Siihen piti eritellä kaikki laitteet ja niiden arvot, ja kokonaissummasta sitten maksettiin. Noh, yksi Bossin minimonitori tuli roudatessa tiputettua (meni kappaleiksi), ja korvasihan se Pohjola, eli ei se pöllömpi juttu ollut. Kun porukka hajosi/soitot väheni, niin irtisanoin mokoman liian kalliina. Nykyään mennään sitten kotivakuutuksen voimilla eli Artisti maksaa, jos jotain sattuu.
 
Nyt ei tarvinnut eritellä, mitä välineitä vakuutukseen kuuluu. Vakuutuspaperissa on kirjattu ainoastaan soittimet ja soittotarvikkeet.
http://www.myspace.com/dotma
makiaki
19.06.2008 08:06:09 (muokattu 19.06.2008 08:06:24)
Mulla on Ifisssä omat vakuutukset ja mainitsin erikseen, että mulla on reenikämpällä parilla tonnilla soittimia. Annoin reenikämpän osoitteen ja nyt ne ovat erikseen mainittuna kotivakuutuksessa. Vakuutuksen vuosimaksuun tuo taisi tuoda lisähintaa vähän alle 10 euroa. Suosittelen kyseleen omilta yhtiöiltä tuollaista. Tapiolassa ja Pohjolassa mun mielestä tuohon oltaisi suostuttu, kun joskus hintoja tarkistelin.
Ei ole vanhempien vika, jos poika on basisti.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)