Aihe: Jalkapallon EM-kisat 2008
1 2 3 4 510 11 12 13 1462 63 64 65 66
Chieftain
09.06.2008 23:50:14
 
 
Kyllä oli Gio muuten loistava tänään. Ennen peliä ihmeteltiin miksi Heitinga tai Ooier ei ole avauksessa, mutta yksi eniten inhoamista pelaajista, Bouhlarouz (?), pelasi aivan saatanan hyvin Hollannin puolustuksessa. Toisessa päässä varsinkin Barzagli oli aivan unessa, Materazzi ei ihan niin huono, mutta paha pettymys kuitenkin. Vanha loukkaantuminen vaivaa vielä?
eewo
09.06.2008 23:52:20
Loistava peli jopa ilman oransseja laseja ja näin vannoutuneenna Hollanti-fanina aivan upea. Sneijder ja erityisesti van Bronkhorst kyllä näyttivät hienoja otteita, niinkuin myös van Der Sar (uskomaton torjunta, joka mursi lopullisesti mafiapojujen selkärangan).
 
Lisäksi hieman kritisoitu pakistokin näytti arvostelijoille, mihin pystyy ja lupaavalta näytti myös va Persien esitys - kun kaveri vaan kuntoutuu 90min kuntoon niin tulee rumaa jälkeä vastustajan kannalta.
 
Niinkuin jo ounastelin, niin taitaa tämä merkitä lohkovoittoa Oranjelle, sillä jos vähänkään tollasta peliä on, niin Ranska ja Romania kaatuu helposti.
"The blues ain't about feeling better. It's about making other people feel worse."
HaloOfFlies
09.06.2008 23:52:22 (muokattu 09.06.2008 23:54:41)
 
 
Kyllä oli Gio muuten loistava tänään. Ennen peliä ihmeteltiin miksi Heitinga tai Ooier ei ole avauksessa, mutta yksi eniten inhoamista pelaajista, Bouhlarouz (?), pelasi aivan saatanan hyvin Hollannin puolustuksessa. Toisessa päässä varsinkin Barzagli oli aivan unessa, Materazzi ei ihan niin huono, mutta paha pettymys kuitenkin. Vanha loukkaantuminen vaivaa vielä?
 
Juu. Van Der Vaartilta odotin ehkä vähän enemmän, oli tänään aika pimennossa. Kuyt pelasi hienon pelin, kaksi upeaa syöttöä joista molemmista tuli maali.
 
Italian puolustuksessa on aivan selvä Cannavaron mentävä aukko. Se näkyi tänään ja tulee näkymään myös muissa otteluissa.
"Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen..." "Urpo laski väärin, joulu meni jo". S.M.A.K.-jäsen #5
author
09.06.2008 23:53:48
Aivan vitun hyvä peli, näin välttämätöntä voimasanaa käyttääkseni. Mutta siis ilahduttavaa hyökkäysvoittoista ja etenkin kaunista peliä. Kiitos Hollannin. Kyllä Italiakin lyhyet neppailut hallitsee, mutta se että peli samalla etenee ylöspäin on eri asia. Aivan oikeat lukemat jäivät taululle. Tätä lisää!
 
http://www.youtube.com/watch?v=ppSX27gtLQo
"Brothers and sisters friends and neighbours, vibrations in the mind of the one true God whose name is love." -William Melvin Hicks (1961-1994)
eewo
09.06.2008 23:55:11 (muokattu 09.06.2008 23:58:33)
Juu. Van Der Vaartilta odotin ehkä vähän enemmän, oli tänään aika pimennossa. Kuyt pelasi hienon pelin, kaksi upeaa syöttöä joista molemmista tuli maali.
 
Jep, hienosti pelas Kuyt, vaikkei puolustaminen aina onnistunutkaan ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla. van Der Vaart kun nostaa tasoaan vielä niin on kova tiimi kasassa Oranjella... vaikka kyllähän van Der Vaart nytkin jo ihan semihyvän matsin pelas.
 
E: Eikös van Der Vaart ole seurajoukkueessa vähän hyökkäävämmässä roolissa? Vähän niinkuin tota Sneijderin roolia tottunut pelailemaan? Se selittää osaksi ton pienen alavireisyyden.
"The blues ain't about feeling better. It's about making other people feel worse."
Folcce
09.06.2008 23:58:25 (muokattu 10.06.2008 00:06:08)
Gruppo della morte. Yllättävän paljon näkyi Cannavaron poissaolo. Ei jäänyt epäselväksi kumpi huippuveskareista oli tänään kovemmassa iskussa. Seuraavat matsit ne tässä lohkossa vasta kiinnostavia ovatkin. Pahalta näyttää Italian kannalta, -3 maaliero tässä vaiheessa. Jotenkin tuntuu että jatkossa Italia pelaa loput matsinsa tasan, eikä se riitä neljättä sijaa pidemmälle. Olisi kyllä toivonut kovempaa intoa näihin pikkukisoihinkin. No, jos se sieltä vielä...
Music's my life, Moxey.
Sergei Fallinen
10.06.2008 00:03:28
Yleensä en ole paljon hollantia kannatellut, mutta kyllä tänään oli niin hienoa peliä että. Italian puolustus oli kanssa etenkin ensimmäisellä puoliskolla ihan kujalla.
 
Huomenna Espanja.
Jormaz
10.06.2008 00:04:58
Se on toi italialainen peli tommosta, ehkä turhan hienoa yritettiin mutta jos se olis toiminu niin ei tarttis puhua yrittämisestä. Palloa pistettiin tyhjään paikkaan josta ei ketään löytynytkään. Sitten kun se loksahtaa paikalleen niin se on siinä.
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
Charger
10.06.2008 00:12:34
Hieno peli, ja vielä hienompaa että Hollanti voitti, vaikka ei Italiakaan huonosti pelannut. Todella viihdyttävää jalkapalloa, varsinkin jos verrataan Ranskan ja Romanian peliin jonka unettavuus oli huippuluokkaa.
 
Lisää tällaista hyvää jalkapalloa!
HaloOfFlies
10.06.2008 00:22:26
 
 
Lisäksi hieman kritisoitu pakistokin näytti arvostelijoille, mihin pystyy ja lupaavalta näytti myös va Persien esitys - kun kaveri vaan kuntoutuu 90min kuntoon niin tulee rumaa jälkeä vastustajan kannalta.
 
Van Persie tosiaan pelasi todella hyvin, kun ottaa pelikunnon huomioon. Ja vielähän sieltä löytyy reservistä Robben.
"Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen..." "Urpo laski väärin, joulu meni jo". S.M.A.K.-jäsen #5
inkognito
10.06.2008 00:59:31
Täytyy kyllä sanoa, että Hollannin esitys yllätti näin paatuneimmankin oranssifanaatikon! Peli oli parhaimmillaan juuri niin kaunista kuin futis vain voi olla. Tilanne on Bastenin kannalta melkoisen kimurantti seuraavan pelin ketjukokonaisuuksia mietittäessä, etenkin hyökkäyspään osalta. Sieltä olisi kuitenkin todennäköisesti Robben kuntoutumassa pelikelpoiseksi ja taas toisaalta vaihdosta "puolikuntoisena" peliin tullut Van Persiekin pelasi hyvän ottelun sen mitä ehti pelata. Taas toisaalta myös Kuyt oli ehkä vielä vähän parempikin kuin osattiin odottaa. Keskikentältä en lähtisi ainakaan Van der Vaartia tai Sneijderiä vaihtamaan. Lisäksi puolustuksessakin on sellaisia katsomattomia kortteja kuin Mechiot ja Bouma. Eniten tässä arveluttaakin se, että kannattaako noin hyvin toiminutta kokonaisuutta ainakaan kovin radikaalisti muuttaa, huolimatta siitä kuinka nopeasti Robben / Persie kuntoutuvat.
 
Ainiin ja ottelun tähdet.
 
*** Bronckhorst
Ratkaisi pelin lopullisesti upealla yksilösuorituksellaan ja pelasti Hollannin parilta Italian varmalta maalintekopaikalta. Muutenkin mukavan varmaa ja oivaltavaa peliä.
 
** Van der Sar
Upea ja ratkaiseva torjunta pelin loppupuoliskolla oli pelin lopullinen käännekohta. Muutama huippupelastus.
 
* Kuyt
Teki esityön kahteen Hollannin maaliin.
slipkorn
10.06.2008 01:02:18
Kyllä lämmitti pitkäaikaisen Hollanti-fanin sydäntä tuo peli. Huomenna taas mielenkiintoisia pelejä tiedossa. Ruotsi ja Espanja voittoon!
dipshit
10.06.2008 01:33:32
Kyllä lämmitti sydäntä nähdä kun rasvamakaroonit ottivat tukkaan ja oikein kunnolla. Uskomattoman hyvä peli, ja todella hienoa että Hollanti vei näinkin suvereenisti. Italia jää alkulohkoon, sanokaa minun sanoneen ;)
Varaani
10.06.2008 09:19:57
Olipa kivaa katsella kun Italia kaatuu.
Ei ikinä olisi uskonut että maailman parhaaseen puolustukseen vaikuttaa yhden pelaajan, Don Fabion poissaolo noin paljon. Vaikka hän onkin maailman paras puolustaja, mutta silti. Materazzi ja kumppanit olivat niin pihalla etten ole ikinä nähnyt. Kuka muistaa koska arvokisoissa Italiaa vastaan on tehty kolme maalia varsinaisella peliajalla?
 
Ja näin se on, Italia jää alkulohkoonsa. Jatkoon menee Romania ja Ranska.
Hooley
10.06.2008 09:57:43
Tokihan maailman parhaaseen puolustukseen kuuluisi myös muuan Alessandro Nesta, joka jätettiin pois joukkueesta ilmeisesti siksi, että oli skipannut pari harjoituspeliä omien häidensä vuoksi. Reilua ja silleen. Mutta kyllähän Italian keskuspuolustus oli eilen sellaista puulaakitasoa, että ihmetyttää, jos tässä oikeasti on tuon kokoisen jalkapallomaan toiseksi paras topparipari.
O)))estÉLÉVATIONestdø
Roberto
10.06.2008 10:33:29
 
 
Mutta kyllähän Italian keskuspuolustus oli eilen sellaista puulaakitasoa, että ihmetyttää, jos tässä oikeasti on tuon kokoisen jalkapallomaan toiseksi paras topparipari.
 
Juuh.. Donadonina veivaisin Nestan puhelinnumeroa aika kiivaaseen tahtiin. Cannavaron liike syvyyssuunnassa on niin viiltävää ettei eilisen kaltaisia aukkoja linjojen väliin jää. Nyt jäi.
Marlowe
10.06.2008 10:33:51
Italia on kaatunut, kauan eläköön Hollanti! Todella viihdyttävää peliä. Toivoa sopii, että van Bastenin käskyläiset etenevät tänä vuonna mahdollisimman pitkälle ja ovat vaikka puolustamassa finaalissa jalkapalloilevan ihmiskunnan kunniaa S***aa vastaan...
 
Ei silti kannata aliarvioida noita italiaanoja, sillä en pitäisi kauhean ihmeellisenä, vaikka joukkue runnoisi vielä itsensä toiselle kierrokselle. Ranska ja Romania eivät suoranaisesti vakuuttaneet kuolemanlohkon toisessa pelissä. Puolustuspelin on kyllä parannuttava, sillä ei tuollaisella uneliaan puolihuolimattomalla topparoinnilla voi olla edellytyksiä menestyä tällä tasolla.
 
Ja tänään peukut pystyyn Espanjan puolesta!
"Barry, Dick ja minä olemme tulleet siihen tulokseen, että vakavasti otettavalla ihmisellä täytyy olla... vähintään viisisataa levyä" (Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto)
Booligan
10.06.2008 11:32:44
 
 
Jop, Hollanti ja Romania jatkavat tuosta lohkosta. Semmonen seikka mietitytti Hollanti-Italia-pelissä, että onko Italian puolustus todellakin noin riippuvainen Cannavarosta? Eihän eilinen ollut yhtään perus Italiaa... Viihdearvoltaan loistava matsi kuitenkin - parasta, että Hollanti rökitti oikein kunnolla!
 
ite kattelin samaa, Cannavaro poissa ja koko puolustus sekaisin. toisaalta hollanti oli niin aggressiivinen että siinä olisi ollut lähes mikä tahansa puolustus paiseessa.
Paul Gilbert Tavastialla 3.10! onhan sinulla jo lippu?
Booligan
10.06.2008 11:33:03
 
 
p.s. espanja ei kuitenkaan menesty.
Paul Gilbert Tavastialla 3.10! onhan sinulla jo lippu?
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)