Musiikin teoria ja säveltäminen ›

No, jotenkinhan tässä täytyy muuta tekemistä pakoilla, niin kirjoitetaan sitten tänne tarinaa.
 
Lähdetään liikkeelle siitä, että määritellään A-molliskaalan äänet ja yritetään sitten käyttää tätä työkalua (A-molliskaala) jotenkin hyväksi. Käytetään ylläolevaa FAQ-ketjua (http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=39&t=24161), josta löydämme tiedon: "Länsimaisessa järjestelmässä on 12 eri säveltä, joista jokaisella on oma merkintätapansa ja lausumisasunsa". Ahaa. Tämä on hyvä lähtökohta. Kirjoitetaan nämä kaksitoista säveltä tähän tällaiseksi vertikaaliseksi rimpsuksi. Lähdemme liikkeelle A-sävelestä ja toisinkuin ylläsiteeratussa FAQ:ssa, emme käytä anglosaksista merkintätapaa*:
 
A
A#/Bb
B
C
C#/Db
D
D#/Eb
E
F
F#/Gb
G
G#/Ab
A
 
*Mikäli olisimme käyttäneet angosaksista tapaa, olisi sävel A#/Bb ollutkin A#/B ja sävel B (joka on heti C:n yläpuolella listassamme) ollut H. Mielestäni tuo on ainoastaan epäloogista: nythän ylentämättömät sävelet mukailevat suoraan aakkosten alkua: ABCDEFG!
 
Joka tapauksessa tavoitteenamme oli A-molliskaalan keksiminen. Lainataan lisää tekstiä FAQ:sta "Länsimaisen musiikin pohjana toimivat perinteisesti duuri- ja molliskaalat, joihin kuuluu oktaavin sisällä seitsemän eri säveltä". Seitsemän säveltä! Mutta meillä on 12! No, katsotaan, josko löytäisimme jonkin säännön, jolla voisimme karsia turhat pois.
 
Löydämme luonnollisen molliskaalan intervallijärjestyksen "Juuri - 1 - - 1 - 1 - - 1 - 1 (oktaavi)". Toinen, ja mielestäni parempi tapa ilmaista sama asia on ilmoittaa kaikki sävelet etäisyyksinä juurisäveleen: 1 - 2 - b3 - 4 - 5 - b6 ja b7. Jos tuo tapa ei kuitenkaan ole vielä sinulle tuttu, älä kiinnitä siihen huomiota. Olen johonkin joskus jollekin muistaakseni tuota selventänyt, mutta en kyllä muista yhtään että mihin.
 
Meillä on nyt kuitenkin tuo luonnollisen molliskaalan intervallijärjestys. Yksinkertaisesti se kertoo, että kuinka paljon täytyy aina edetä eteenpäin kirjoittamamme 12 sävelen listassa, jotta saamme aina seuraavan kyseiseen skaalaan kuuluvan sävelen. Koska on kyse A-molliskaalasta, alamme luonnollisesti A-sävelestä (on sattumaa, että alunperin aloitimme listan A-sävelestä).
 
Ensimmäinen sävel olisi siis A ja se on tuossa intervallijärjestyskaaviossa tuo juuri. Seuraava on YHDEN YKSIKÖN päässä juurisävelestä, eli tuosta A:sta. Tässä tapauksessa hakemamme yksikkö on kokosävelaskel. Yksi kokosävelaskel on kaksi puolisävelaskelta. Yksi puolisävelaskel tarkoittaa yhtä askelta alaspäin kirjoittamassamme kahdentoista sävelen listassa. Yksi kokosävelaskel on siis - aivan oikein - KAKSI askelta alaspäin. Siirry A-sävelestä kaksi pykälää alaspäin. Mihin säveleen päädyt?
 
Ensin yksi puoliaskel... A#/B-sävel... sitten toinen puoliaskel (puoli + puoli = koko)... ja siinä se on: B! Seuraava on sitten puolikkaan yksikön päässä. Edelleenkin yksikkö on kokosävelaskeleita. Puolikas kokosävelaskel on loogisesti puolisävelaskel, joka - kuten opimme - tarkoittaa yhtä askelta alaspäin. Ota B-sävelestä yksi askel alaspäin. Päädyt C-säveleen. Jatka näin niin kauan, että olet päässyt koko listan läpi.
 
Mikäli et ole tehnyt virheitä, saat tulokseksi tällaisen rimpsun: A B C D E F G A. Nyt kokeilemme tätä käytäntöön! Seuraavaksi tulee hieman sointuteoriaa. Mikäli et vielä siitä mitään tiedä, joudut vain luottamaan siihen, että en huijaa sinua. Voimme muodostaa A-molliskaalasta kolmisointuja siten, että otamme aina joka toisen sävelen mukaan sointuun, mutta korkeintaan kolme säveltä. Saamme seuraavanlaisen listan kolmisointuja, jotka kaikki on johdettu tästä seitsensävelisestä asteikosta ja joiden välillä siksi on tiettyä koheesiota:
 
Kolmisoinnut:
A - C - E = Am
B - D - F = Bm(b5)
C - E - G = C
D - F - A = Dm
E - G - H = Em
F - A - C = F
G - H - D = G
 
Näitä sointuja voimme hyödyntää tekemällä niistä sointuketjuja. Otetaan vaikkapa 4/4-tahtilajinen biisi, jossa sointu vaihtuu kerran tahdissa. Oikeasti soinnutuksessa on kaikenlaisia lainalaisuuksia, tiedostipa ne tai sitten ei, mutta mennään nyt tällaisella sokkomenetelmällä, jossa ainoa sääntömme on, että aloitetaan Am-soinnusta ja palataan siihen joka viides tahti. Vaikkapa näin:
 
Am |F |Dm |Em |Am |Dm |F | Em| Am |G |Em | F jne.
 
Tähän päälle voimme tehdä suhteellisen järkevänkuuloisia melodioita käyttämällä A-molliskaalan ääniä. Vaikkapa siten, että aina tahdin ensimmäiselle iskulle soitat kyseisen soinnun perusäänen (Am-soinnussa A:n ja F-soinnussa F:n) ja sen jälkeen esimerkiksi rauhallisesti skaalaa ylös tai alas tai kokeilla erilaisia hyppyjä tai mitä vain.
 
Loppuun tärkeä huomautus: tämä on äärimmäisen yksinkertainen laboratorioesimerkki monessa mielessä. Ensinnäkin tämä on pikaisesti kirjoitettu pintaraapaisu, jossa jää monta tärkeää asiaa selostamatta tai vain maininnalle. Toinen, ehkä tärkämpi asia on se, että musiikki ei oikeasti toimi näin yksinkertaisesti.
 
Käytännössä kappaleet EIVÄT koostu VAIN skaaloista ja niiden sävelistä - skaalat ovat vain työkalu, jonka avulla musiikkia voi hahmottaa helposti. Skaalojen esittämää seitsemää säveltä on kappaleissa vain keskimääräisesti eniten yleensä. Esimerkiksi tuohon A-molliesimerkkiin olisi erittäin tavanomaista sekoittaa G#-, F#-, Eb- ja Bb-säveliä ja lukuisia muita sointuja kuin mitä saimme tekemällä kahden terssin pinoja.
 
Ja tuo sointuketjuhommaesimerkkini on muutenkin teoriaa osaavien mielestä melkoinen katastrofi, mutta haluan perustella: sen tarkoitus on osoittaa, että skaalat eivät ole vain abstrakteja hirviöitä, vaan niitä voi oikeasti soveltaa musiikin tekemiseen ja analysointiin.