Yleistä keskustelua musiikista ›

Se on suorastaan kauhistuttavaa, miten jotkut ihmiset hurahtaa johonkin artistiin/bändiin ihan totaalisesti ja pitää sitä jeesusta ja omaa äitiään tärkeämpänä juttuna. Itseäni ainakin kiehtoo ilmiönä tuommoinen armoton fanitus. Haluaisin kuulla tähän sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat päässeet irti armottoman fanaattisen fanituksen pauloista ja heidän mietteitään siitä, mikä alun perin meni pieleen ja mikä näin jälkeen päin ajatellen jutussa oli kauheinta.

Kauheinta on yleensä se, kun fanituksen jälkeen huomaa miten paskaa musiikkia se oikeasti on.

En ole ikinä fanittanut.

Mulle se "armoton fanitus" on tavallaan vain kiva harrastus niin kuin mikä tahansa. En kylläkään pidä suosikkibändiäni äitiäni tärkeämpänä, mutta kyllä Jeesusta tärkeämpänä. Rahaa menee, mutta niin menee mihin tahansa muuhunkin harrastukseen. Eli miksi siitä pitäisi päästä irti? Se on kivaa.

Jonna Tervomaa sano joskus mielestäni aika fiksusti että pojat ei voi ikinä tykätä bändeistä samalla tavalla niinkuin tytöt. Siksi koenkin olevani hieman jäävi vastaamaan tämmösiin. Tosin myönnettäköön että KISSin keikalla viikko sitten ymmärsin kirkuvia teinejä hieman entistä enemmän.

Jos tässä nyt tarkoitetaan jotakin Dingo-fanituksen tyyppistä, niin itsellä ei sellaista koskaan ole ollut. Ja ylipäätänsä tykkään edelleen samantapaisesta musiikista ja osin samoista pändeistäkin kuin silloin teini-ikäisenä, joka sitä varsinaista fanitusaikaa kai on. Ei minustakaan siitä tarvitse päästä irti. Miksi pitäisi?
Ikää kun tulee, ja samalla elämään paljon muita aikaa ja kapasiteettia vieviä asioita, niin ei enää jaksa eikä ehdi sen yhden asian tiimoilta niin kovasti vouhottaa. Ja toisaalta myös näkemys laajenee. Huomaa, että on tosiaan muutakin hyvää kuin se tietty ihq.

Olen itseni idoli ja fani.
 
Terv. phil-o-sophie

Nuorena miehenä tuli käytyä läpi semmoinenkin "fanituskausi" että tuli kuunneltua melko yksipuolisesti muutamia nimeltä-mainitsemattomia artisteja. Miten siitä pääsin irti? noh, ikä teki tehtävänsä ja moinen puusilmäisyys alkoi tuntua idioottimaiselta itsensä rajoittamiselta.

Mulla on vissiin kaksi fania. Armottomasta fanituksesta en siis taida päästä eroon. Antaa niiden sit fanittaa rauhassa.

Se on suorastaan kauhistuttavaa, miten jotkut ihmiset hurahtaa johonkin artistiin/bändiin ihan totaalisesti ja pitää sitä jeesusta tärkeämpänä juttuna.
 
Heh, jos tuo on ongelma, suosittelen kirkossa käyntiä, Raamatun lukua ja rukoilemista.

itse en pidä mitään itseäni parempana. en toisaalta pidä itseäni muita parempana...
...varsinaisesti. vain huomattavasti suuremman mielenkiinnon kohteena.

Jonna Tervomaa sano joskus mielestäni aika fiksusti että pojat ei voi ikinä tykätä bändeistä samalla tavalla niinkuin tytöt.
 
Itellä tekis taas mieli sanoa fiksusti että tytöt ei puolestaan voi ikinä tykätä musiikista samalla tavalla niinkuin pojat. En toki sano.
 
Mut joo. Itellä on kyllä aina ollut sellainen yksi ylitse muiden -bändi tai -artisti. Kai ne on jonku 3-4 vuotta kestäneet kukin mikä on kohta teini-iästään pääsevälle kai kohtalaisen pitkä aika.

Jonna Tervomaa sano joskus mielestäni aika fiksusti että pojat ei voi ikinä tykätä bändeistä samalla tavalla niinkuin tytöt.
 
Pojilla on siinä mielessä helpompaa, että ne fanittaa useammin semmosia bändejä, joista kehtaa myöhemminkin puhua.

TOKIO HOTELLL!!!!!!! TOKIO HOTEL!!!!! TOKIO HOTEL!!! IIIIIK!!!!!
 
IIIIIKKKK!K!!K!!!!!!!!!
 
E: Siis ei helvetti...

Pojilla on siinä mielessä helpompaa, että ne fanittaa useammin semmosia bändejä, joista kehtaa myöhemminkin puhua.
 
Tästäkin voi olla montaa mieltä. Kyllä sitä mieluummin kehtais nykyään kehua, et junnuna kuunteli spice girlsiä kuin jotain iron maidenia.

junnuna kuunteli spice girlsiä kuin jotain iron maidenia.
 
Spaisseja kyllä katteli, vaikka en edes ollu junnu. Meideniä ny ei juuri tullu edes kuunneltua.

Nuorena oli muutamia ankaran fanituksen kohteita, joista varsinkin Nirvana tuntui jossain vaiheessa elämää suuremmalta jutulta. Eroon pääsi kun löytyi parempaa musiikkia :D Ei siinä, kyllähän tuota nykyäänkin kuuntelee..

Silloin soittamaan aloittaessa ei ollut muuta kuin AC/DC. Silloin se oli maailmankaikkeuden kovin bändi...
 
... tosin vieläkin aina kun laittaa If you want bloodin soimaan, niin tuntuu että onhan se vittu maailman kovin rokkibändi.

yhtä bändiä diggailin tosi paljon. tekivät tuutausarilla kambäkin keikkojen ja levyn muodossa. levy oli varhaisempaan nähden alisuoritus, fanitus päättyi.