Rummut: rumpukamat ›

Frank Zappa: Over-nite sensation: Ralf Humphrey
Frank Zappa: Tinseltown rebellion: Vinnie Colaiuta
The Who: Who's next: Keith Moon
Led Zeppelin: Houses of the holy: John Bonham
Police: Reggatta de blanc: Stewart Copeland
Milos Forman: Hair: Soundtrack: Bernard Burdie
Steely Dan: The royal scam: Bernard Burdie, Rick Marotta
Kate Bush: The kick inside: Stuart Elliott

täytyy mainita ACDC razors edge, tulin just kaupsta tuo kainalossa

MNEMIC:in uusin, on siinä muuten perkeleen kovaa rumpalointia!!

Dream Theaterin lähes kaikki levyt etenkin Awake.

Freak Power - Turn On, Tune In, Cop Out

Törmäsimpä tämmösseeseenkin ketjuun, kai tänne voi kitistä vaikka se varmaan turhaa onkin. Vaan 1306 päivää vanha ketju...
 
Mastodonin tuotanto?
 
ps. Kitaristi puhuu

Dimmu Borgirin In sorte diaboli

Levylautasella on pyörinyt tällaisia, menee vähän mielentilan mukaan:
Steely Dan: Alive in America
Average White Band: The Very Best
Tower of Power: Soul With Capital S
James Taylor Quartet: Wait a Minute
Seal: The Best
The Brand New Heavies, kaikki levyt
Steps Ahead: Steps Ahead
Eero Koivistoinen Music Society: X-Ray
Michael McDonald: Take It To Heart
Todd Rundgren: Liars
Ultra Bra: Kalifornia
David Sylvian: Everything And Nothing
Nine Inch Nails: The Fragile
One For All Quintet: Optimism
Sub Urban Tribe: Manimal

James Brownin levyt on aika hyvää matskua biittitreenauksen kannalta.

James Brownin levyt on aika hyvää matskua biittitreenauksen kannalta.
 
Ehdottomasti! Samaan soppaan lasken mukaan vielä kaiken, johon ?uestlove on näppinsä tunkenut.

Peruskomppi puolelta on jo niin paljon, etten rupea edes miettimään - muutama sitä ns kinkkisempää osastoa:
 
Jethro Tull: Songs from the Wood - yksi parhaimpia esimerkkejä siitä, miksi joskus jättimäisen iso rumpusetti on jopa perusteltua (siis musiikillisessa mielessä).
 
Frank Zappa - Shut up´n´Play Yer Guitar - kavereille, jotka rakastavat kvintoleita, septoleita, päällekkäisiä tahtilajeja...
 
Sinänsä Jethro Tullin koko se tuotanto, jossa Barriemore Barlow soittaa on rumpaleille kuuntelun arvoista - itse arvostan kaverin proge-hommia reippaasti enemmän mielikuvituksellisemmiksi kuin esim Peartin soittelua eikä ko kaveri jää teknisestikään juuri kenestäkään.

Lars Ulrich Ensemble: Super Jazz Thrash

Pitkään meni miettiessä. Paljon tuli mieleen sellaisia levyjä, joissa joku asia omaan makuun pielessä (rumpusoundit tahi rumpalin tyyli).
 
Yksi heppu tuli kuitenkin mieleen, jonka työskentelyä en lähde kritisoimaan millään tasolla: Igor Cavalera. Varsinkin uusimmilla tuotoksillaan ("uusi" Sepultura ja Cavalera Conspiracy) äijä painaa sellaisella intensiteetilla että oksat pois. Turhat kikkailut karsittu pois, soitto palvelee just musiikkia eikä melkein. Rumputyöskentely myöskin persoonallista, johtuen omintakeisesta rumpusetistä. Muutenkin heppu ollut uran raivaaja etnisten rumpurytmien ja nykymetallin yhdistäjänä. Pidän kovasti.

Queensr˙che - Operation Mindcrime I ja Empire (Scott Rockenfield)
Helvetin tyylitajunen jätkä toi Rockenfield. Näiltä levyiltä löytyy rumpalointia vähän kaikille.
 
Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulence (Mike Portnoy)
Ainoo levy jossa Portnoy ei vedä liikaa yli.
 
Maná - Falta Amor ja Cuando los Angeles Lloran (Alejandro Gonzalez)
Kuunnelkaa, ei pysty selittään.

Kylie Minogue - Kylie
Bananarama - True Confessions
AC/DC - Highway to Hell
Modern Talking - 1st Album
Sandra - Long Play
AC/DC - High Voltage
Samantha Fox - Touch Me
Rick Astley - Whenever You Need Somebody
Orchestral Manoeuvres in the Dark - Organisation
Pet Shop Boys - Please
AC/DC - Dirty Deeds Done Dirt Cheap
Alphaville - Forever Young
Bronski Beat - The Age of Consent
AC/DC - For Those about to Rock
Frankie Goes to Hollywood - Welcome to the Pleasuredome
 
Onhan näitä.

Onhan näitä.
 
Niin on. Minä kuuntelen vain musiikkia. Jos rumpali on hyvä, niin sitä ilolla tervehdin.

Tool, kukin päättäköön levyn itse. Danny Careyn soitto on aina kaikinpuolin erittäin hienoa kuunneltavaa, ja kyseisen miehen soitosta jaksaa ammentaa aina vain kaikkea kivaa omaankin soittoon. Hieno rumpali kerrassaan.
 
Porcupine Tree ansaitsee myös maininnan. Deadwingillä tiukka, suhteellisen hillitty ja tyylikäs soitto uppoaa meikäläiseen. Fear of a Blank Planetilla on myös upeaa rumpalointia Gavin Harrisonilta.. Tai no, In Absentia, Lightbulb sun.. Yhtä mahtavia kaikki tyynni. Gavin Harrison vain on aivan helvetin hyvä rumpali. Vetää tyylillä tarkasti ja todella mielenkiintoisia ja kekseliäitä komppeja sekä fillejä.
 
Opeth - Deliverance. Martin Lopez on ihan uskomaton rumpali. Tuon levyn kautta löysin Opethin, ja samalla löysin paljon rumpujen soitostakin. Lopez yhdistelee hämmästyttävän sulavasti ja tyylillä raskaita tuplavyörytyksia ja herkkiä hipelöintejä. Opethin kautta olen saanut valtavasti inspiraatiota rumpalointiin.
 
Kingston Wall I ja II. Aivan hämmästyttävää soittoa Kuoppikselta. Käsittämätöntä groovea ja energiaa. Ei siitä sen enempää, kaikki Kingstonia kuunnelleet tietävät kyllä mistä on kyse.
 
Diablon tuotanto Renaissancesta lähtien. Malmbergin Heikki on ihan järjetön kone. Robottimaista tarkkuutta ja tekniikkaa. Suuri innoittaja itselleni, nimimerkillä nykyään pystyy vetämään valtavasti juttuja kumminpäin vain, niin jaloilla kuin käsilläkin, ilman sen kummempaa takkuilua. Kaapelihaitsut tulossa.. ;)
Soundista joskus luin, että muuan Lemiläiset metallimuusikot olivat joskus tituleeranneet Heikkiä jotenkin näin: "Heikki on kuin laser-ase; tarkka, salaperäinen ja harvinaista huipputeknologiaa."
Aika osuva kuvaus kieltämäti.
 
Tuossapa nuita nyt pari.. Suuria innoittajia olleet itselleni. Onhan noita vielä kosolti lisääkin, mutta ei nyt jaksa kirjoitella enempää.

Täytyy tuohon omaan listaan lisätä sellainen kommentti, että aika useat levyt, joiden mukana on mukava soittaa, ei ole mulle varsinaista kuuntelumusiikkia. Siis sitä, joka pyörii levylautasella hartaammissa kuuntelusessioissa.
Jonkun ECM -jazzin ( ja muunkin jaskan) mukana on hankala soittaa, enkä oikein koe sitä mielekkäänä. Samoin on näissä progejutuissa, niiden kohdalla menee enemmän pelkän kuuntelun puolelle.
Ilmeisesti tällainen kahtiajako soittelu- ja kuuntelumusiikkiin on aika yleistä, vai onko sittenkään??

Ilmeisesti tällainen kahtiajako soittelu- ja kuuntelumusiikkiin on aika yleistä, vai onko sittenkään??
 
Mä olen viime aikoina kuunnellut lähinnä kuubamusaa, Beatlestä, Kari Peitsamoa ja muuta sen tyyppistä matskua, ettei kerta kaikkiaan tee mieli sotkea siihen omaa räpiköintiään. Semmoisilta levyiltä oppiminen tapahtuu jollain eri tasolla. Tämä pätee myös moniin jatsilevyihin, joskin siltä osastolta löytyy hyviä harjoitusvastustajia ridekompin treenaamiseen.
 
Mitä tulee soittelulevyihin, tässä muutama kestosuosikki omasta hyllystä:
 
5th Dimension: Earthbound (Harvey Mason, Jeff Porcaro ja sekavia saundeja!)
Macy Gray: On How Life Is (tää on vaan niin kiva)
Youssou N'Dour: Nothing's In Vain (tiukkaa länsiafrikkahommaa)
The Strokes: Room On Fire (jos tykkää semmosesta simppelistä ja selkeestä)
YUP: Yövieraat (tätä tuli lukioaikoina soiteltua lukemattomia kertoja läpi, ja hauskaa se on edelleenkin)
Warren Zevon: Genius (kokoelmalevy helkkarin hienoja biisejä ja taatusti menevää biittikomppia)
 
Nää on hyviä settilevyjä ja vain ne jotka ekana tuli mieleen. Perkkujen kanssa on huomattavasti helpompi läntätä ittensä vaikka minkä päälle.
 
edit: Kannattaa toki soittaa ihan mitä vaan. Ja tää joutais ehkä kuitenkin tonne soittopuolella, jos joku joutilaana vois sen joskus sinne siirtää.