Kitarat: soittaminen ›

Elikkä onkos muille käynyt näin että olet soitellut kolme, neljä vuotta samalla oikean käden tekniikalla, mutta sitten olet huomannut että et pidä plektraa oikein ja olet joutunut aloittamaan kaiken lähes alusta? Minulle kävi juuri näin ja tämä on hirmuista tuskaa, kaikki legatot, sweepit yms. tilut on pitänyt jättää pois koska täytyy opetella alternate picking uudelleen. :S Elit täten suosittelen opettelemaan sen oikeankäden tekniikan heti ettei käy näin.

Miten tuo oikean käden väärä tekniikka ilmeni? Jos soitto pelaa hyvin vaikka plekutekniikka saattaa ollakkin vähän hassun näköinen niin miksi korjata jotain mikä ei ole rikki?

Miten tuo oikean käden väärä tekniikka ilmeni? Jos soitto pelaa hyvin vaikka plekutekniikka saattaa ollakkin vähän hassun näköinen niin miksi korjata jotain mikä ei ole rikki?
 
Minä olen täysin itseoppinut kitaristi, mutta koulussa musiikinopettaja aina valittaa tekniikastani, se ei kuulemma anna liikevaraa plektralle, tarkoittaen siis että soitan 100% ranteellani. Käsittääkseni sitä plektraa pitäisi mm. nopeissa legato runeissa liikuttaa peukalolla, ei ranteella...

Kyllähän sitä nimenomaan voi pitää ihan niin, kuin parhaalta tuntuu. Perinteinen ranneote tietysti on melko hyväksi havaittu, mutta kyllähän noita näkee huipuillakin mitä erilaisempia viritelmiä. Mitähän se opettajasi oikein meinaa sillä, että rannetta ei saisi liikuttaa? Sano sille, että katsoo Paul Gilbertin soittoa ja sanoo sen jälkeen saman hyvällä omalla tunnolla. Oli sitten kyse legatosta tai ei.

Toinen hyvä esimerkki sääntöjen rikkomisesta on Marty Friedman. Vaikkei herran plektrakäden toiminta IHAN vastaa oppikirjojen malliesimerkkejä, vetelee Martti sellaisia juttuja, että oksat pois.
 
EDIT: Mutta mä en sit tiedä näistä asioista mitään. Oma tekniikkani on luultavasti aika ruvella.

Muistaakseni Pat Methenykin vetelee vähän miten sattuu...

Oliko nyt kyse plektran pito-otteesta vai ihan plektratekniikasta? Mielestäni kummastakin voisi sanoa yleisesti että jos nykyinen tyyli aseta rajoitteita kehittymiselle tai soittamiselle, eikä siitä ole muutakaan haittaa, niin miksi sitä vaihtaa? Itse katson soittavani ns. oppikirjatyylillä, mutta olen siihen päätynyt koska se tuntuu luontevimmalta.
Ja vähän oudoksun tuota, että ranteen liikettä pitäisi rajoittaa. Se on makuasia, monet tekniikkavirtuoosit vannovat pelkästään ranneliikkeen nimeen.
On toki hyvä, ja suositeltavaa, kokeilla muitakin tekniikkoja sen omimman löytämiseksi. Useimmissa tapauksissa paras tekniikka on kuitenkin se joka tuntuu itsestä luontevimmalle.

Käsittääkseni sitä plektraa pitäisi mm. nopeissa legato runeissa liikuttaa peukalolla, ei ranteella...
 
Peukalon liikuttaminen on ehkä vähiten hyvä tekniikka, koska se on niin epävarma tapa. Kyllähän se soitto silti on useimmiten yhdistelmä käden liikkeitä kyynärvarresta peukaloon.

Peukalon liikuttaminen on ehkä vähiten hyvä tekniikka, koska se on niin epävarma tapa. Kyllähän se soitto silti on useimmiten yhdistelmä käden liikkeitä kyynärvarresta peukaloon.
 
juuri noin minunkin mielestä...
 
Eikös juuri tuota peukalolla liikuttamista tulisi välttää ja keskittyä ranne liikkeeseen koska se kestää enemmän ja on myöhemmin erittäin paljon vakaampi soitettava..
 
Mutta jokainen tallaa tyylillään
 
Edit- Jos olet jollain tyylillä soittanut monta vuotta niin vaihda opettajaa... Älä prkl rupea muuttamaan jos on tähän asti mennyt hyvin.. Silloinhan tuota plekukättä ruvetaan muuttamaan jos johonkin paikkaan sattuu tai muuten tulee ongelmia?

Nii-in... Tämä "oppikirja" tekniikka tarjoaa paljon paremman kestävyyden ainakin minun kohdalla, eli downstrokeilla jaksan paljon pitempään kuin entisellä tekniikalla, mutta alternate sitten ei taas onnistu läheskään wanhan veroisesti... Mutta mietin vaan että jos se mun oma tekniikka sit rasittaa enemmän rannetta nii kannattaako sitä jatkaa ja onko se "oppikirja" tekniikan opetteleminen sitten kuitenkaan kaiken ajan arvoista?
 
Edit-
"Jazz-tekniikkaa ei pidä väheksyä, sillä monet nopeutta vaativat sävelkuviot ovat huomattavasti paljon helpompia soittaa jos ei tarvitse liikuttaa rannetta." Opettajalla jotain taka-ajatuksia? =)
 
Ja minähän soitan siis metallia tyylin Slayer, Metallica yms.

Nii-in... Tämä "oppikirja" tekniikka tarjoaa paljon paremman kestävyyden ainakin minun kohdalla, eli downstrokeilla jaksan paljon pitempään kuin entisellä tekniikalla, mutta alternate sitten ei taas onnistu läheskään wanhan veroisesti... Mutta mietin vaan että jos se mun oma tekniikka sit rasittaa enemmän rannetta nii kannattaako sitä jatkaa ja onko se "oppikirja" tekniikan opetteleminen sitten kuitenkaan kaiken ajan arvoista?
 
Edit-
"Jazz-tekniikkaa ei pidä väheksyä, sillä monet nopeutta vaativat sävelkuviot ovat huomattavasti paljon helpompia soittaa jos ei tarvitse liikuttaa rannetta." Opettajalla jotain taka-ajatuksia? =)
 
Ja minähän soitan siis metallia tyylin Slayer, Metallica yms.
 
Kyllä mun mielestä ranteella saa paljon tarkemman ja nopeamman tuloksen kuin "sormia liikuttelemalla". Ja se rentous on se avainsana, jos haluaa säästyä ilman vammoja ylipäätään mitään tekniikkaa käyttäen. En voi kuvitella että joku soittelisi jotain nopeampia rässijuttuja tuolla "sormipelillä", kannattaa toki etsiä se kultainen keskitie mikä itselleen parhaiten sopii.

Kyllä mun mielestä ranteella saa paljon tarkemman ja nopeamman tuloksen kuin "sormia liikuttelemalla". Ja se rentous on se avainsana, jos haluaa säästyä ilman vammoja ylipäätään mitään tekniikkaa käyttäen. En voi kuvitella että joku soittelisi jotain nopeampia rässijuttuja tuolla "sormipelillä", kannattaa toki etsiä se kultainen keskitie mikä itselleen parhaiten sopii.
 
Tässä alkaa mietityttää kyllä tosissaan että mitä järkeä sitä on lähteä enää muuttamaan, jos se kerran on hyvin toiminut tähänkin asti.

täytyy kiittää ketjun aloittajaa sillä kokeilin äsken ihan piruuttani soittaa nopeita juttuja jotka menee vaan joskus ja meni yllättävänhelposti kun kokeili soittaa tolleen että peukalo tekee enempi töitä. ansaitset plussan +
 
Hyvä että tämä auttoi muitakin kuin minua! Ja kiitos plussasta =D

Tässä alkaa mietityttää kyllä tosissaan että mitä järkeä sitä on lähteä enää muuttamaan, jos se kerran on hyvin toiminut tähänkin asti.
 
Ei sitä välttämättä kannatakaan, jos se tekniikka ei SINUSTA tunnu huonolle. Jos pystyt sillä vetämään jutut mitä haluat, niin en näe mitään syytä muuttaa sitä. Tiedän noin kiljoona opettajaa, jotka tuputtaa väkisin niitä itselleen toimivimpia juttuja oppilailleen, vaikka oppilaan tekniikka toimisikin.

Minä olen täysin itseoppinut kitaristi, mutta koulussa musiikinopettaja aina valittaa tekniikastani, se ei kuulemma anna liikevaraa plektralle, tarkoittaen siis että soitan 100% ranteellani. Käsittääkseni sitä plektraa pitäisi mm. nopeissa legato runeissa liikuttaa peukalolla, ei ranteella...
 
Mä oon käsittänyt asian päinvastoin... ite aikoinani opettelin juurikin pois tuosta peukalon käyttämisestä ja opettelin pikkaamaan jokseenkin 100% ranteella. :D Ei kai sillä niin oo väliä miten pikkaa kunhan homma toimii, mutta jos pystyt soittamaan kaikki ne jutut mitkä haluatkin rennosti sillä vanhalla tekniikalla, niin mun mielestä on lähes sulaa hulluutta että lähdet opettelemaan koko pikkaustekniikkaa täysin uusiksi vain siksi että joku musaope sattuu sanomaan niin.
 
Sano sille, että katsoo Paul Gilbertin soittoa ja sanoo sen jälkeen saman hyvällä omalla tunnolla. Oli sitten kyse legatosta tai ei.
 
Kun mullakin on vähän sellainen kuva että nuo kovimmat jätkät pikkais aika lailla ranteella. :D Gilbertin lisäksi tuli mieleen Petrucci...

No joo, eipä sitä tonna lähtee muuttamaan koska ainut hyöty mikä tuossa "oikessa" tavassa oli, niin oli alaspikkaamisen helppous mutta kaikki muu menikin sitten päin honkia. Luulenpa että tämä aihe olisi kyllä nyt paketissa. =)

Hmm, "legato" ja "plektrasoitto" eivät välttämättä oikein paiskaa kättä; legatohan kitaransoitossa yleensä tarkoittaa ns. slurritekniikkaa, eli lukuisten hammer-onien ja pull-offien käyttöä. Plektrasahaus taas mielletään useimmiten staccato-soitoksi. Mutta on tietysti mahdollista soittaa plekulla hyvinkin legatomaisesti, soundista ja biisistä riippuen.
 
Kannattaa ottaa huomioon näissä plektraoteasioissa, että on aika monia hyviä tapoja pitää plekua. Itse olin joskus 10 - 15 vuotta sitten neuroottinen jostain plektraotteista, mutta nykyään sitä huomaa soittelevansa milloin mitenkin, biisistä, tyylistä ja tilanteesta riippuen. Esim. funk-komppaus vaatii erilaista otetta kuin melodiasoitto, ja jos haluaa dynamiikkaa (= suuri ero hiljaisten ja voimakkaiden äänten välille), pitää melkein olla erilainen ote ja liike, kuin tasaisessa alternate-sahauksessa. Monasti johonkin R&B-biisiin sooloa jammaillessa tulee otettua plektrasta kiinni kolmella sormella (peukalo-etu-keski), ja plekun kosketuspinta-alaa ja -kulmaa kieleen nähden tulee vaihdeltua suurestikin, jotta voi kontrolloida atakin terävyyttä ja äänen tummuutta tai kirkkautta.
 
Olen huomannut, että kitaristit jotka liikuttaa plektraa enemmän peukalo-etusormi-akselilla, kääntävät plekua usein huomattavasti jyrkempään kulmaan kieleen nähden. Tästä seuraa suhisevampi soundi, koska plektran ja kielen välinen kosketuspinta-ala kasvaa. Tietysti pleku myös hyppää jouhevammin kieleltä toiselle, koska sen kärki tavallaan pyöristyy. Mutta tuota suhinaa kannattaa miettiä, se ei välttämättä ole pidemmän päälle toivottu soundikomponentti. Särö ja kompressio tietysti vaikuttavat suhinan häiritsevyyteen. No joo, joissain thrash/powermetalpiireissä sitä varmaan just halutaankin soundiin.
 
Plektran muoto ja paksuus vaikuttaa suuresti plektratekniikkaan. Kannattaa mennä kitarakauppaan ja ostaa 5 - 10 eurolla erilaisia plektroja - eri paksuisia, eri kokoisia ja eri muotoisia. Kotona kaikessa rauhassa soitellessa niistä valikoituu ne mallit, mitkä kullakin parhaiten toimii. Itse soitin 90-luvun alussa Fenderin mediumilla, sitten tuli paksu ja karhennettu Tortex, sen jälkeen sellainen 0,72 mm teräväkärkinen mikälie, jonka nimeen vannoin monta vuotta ainoana oikeana plektrana. 2000-luvun alussa hurahdin Dunlopin Jazz III:een, koska sellainen näkyi olevan "kaikilla nopeilla jätkillä". Nykyään hyppysissä on useimmiten taas Fenderin klassinen selluloidimalli, mutta Extra Heavy-paksuudella. Mulla on sellainen pieni plektralaatikko, jossa on ainakin kymmentä eri plektramallia eri paksuisina. Kokeilen aika ajoin jotain uutta plektraa, ja aina tuntuu, että niistä saa jonkin uuden ulottuvuuden soittamiseen.

Niin, no plektran olen vakiinnuttanut siihen Jazz III malliin koska se nyt vaan sattuu olemaan omaan kätöseen sopivin. Ja siihen trash soittoon ei yleensä kaivata mitään ylimääräistä meteliä, koska siinä tyylilajissa omasta mielestäni on tarkkuus ja soundin selkeys tärkeintä. Meni vähän off-topic mutta olkoon. =)

Ja siihen trash soittoon ei yleensä kaivata mitään ylimääräistä meteliä, koska siinä tyylilajissa omasta mielestäni on tarkkuus ja soundin selkeys tärkeintä. Meni vähän off-topic mutta olkoon. =)
 
Mun mielestä taas esim. jollain dunlopin .88 -plekulla saa sellasta "djentiä" siihen soundiin, joka miellyttää omaa korvaa. Ja sahatessa on siistimpi soundi myös.
 
Mutta itsekin soitan Jazz III:lla... :)
 
Pahoittelen jatkettua OT:tä