Hannu H. 27.05.2008 22:30:49 | |
---|
Siinä oli putkivahvistin (omatekoinen) jonka kerrottiin kuulostavan paskalta. Heh. Loistavaa markkinointia ainakin :) |
Diabolicum 27.05.2008 23:05:04 | |
---|
Itse olen myynyt täällä vanhan rakkan Charvelini ja joitain muita rojuja ja jos hintapyyntö on realistinen niin kyllä kamat on liikkuneet. Ostin myöskin täältä nykyisen Schecterini ( josta kiitokset myyjälle, todella hyvin joustettu kauppa) ja kun kaupat naamatusten hoidettiin niin eipä ole valittamista ollut. Pieni vainoharhaisuus kaupanteossa on aina tervettä varsinkin jos on GAS päällä. :) HeviMetal DJ jo vuodesta 1998 |
Melkein kaikki vermeeni olen joko torilta tai huuto.netistä ostanut. Kitaravahvareita, mallintimia, efektejä, mikrofoneja, pa-kaiuttimia, pa-vahvistimen, miksereitä, subbaset, syntikoita ja kaikkea muuta mitä nyt bändikäytössä kitaristi/laulaja/PA:n omistaja tarvitsee. Koskaan ei ole ollut mitään ongelmia, päinvastoin kaikki kauppakumppanit ovat olleet paitsi luotettavia, myös erittäin mukavia ihmisiä. Välillä on pitkään puhelimessa keskusteltu ja mietitty yhdessä onkohan se myynnissä oleva vehje varmasti hyvä käyttötarkoituksiini. Eli komppaan täysin väitettä että tavara liikkuu ja käy pyydykseen kunhan hinta on kohdallaan. Saapiko lähettää terveisiä? |
Murgo 28.05.2008 17:55:59 | |
---|
Heh. Loistavaa markkinointia ainakin :) Joo, ja hintapyyntö taisi olla kympin vai oliko 15€? eli sillä hinnalla saa kuulostaakin paskalta jos on toimiva putkivahvari niin osien arvo on jo moninkertainen. Kyllähän täällä tavara liikkuu jos hinta on kohdallaan, täällä tosin on Suomen hintatietoisimmat ostajat :) Juuri löysi Jacksoni uuden kodin (jäi viime kesänä käsiin Ibanezin myynnissä kun ostajalla ei ollut rahaa ostaa suoraan, joten oli minulle tavallaan ylimääräinen). Joitakin pedaaleja,kitaranosia yms. kilkkeitä olen myös ostanut ja myös myynyt. Porukka on ollut rehellistä, kusetusyrityksiä tai edes naurettavan alhaisia tarjouksia ei ole täällä kohdalle sattunut, yksi jo sovitun kaupan peruminen tosin sattui kun myyjän vanhemmat eivät antaneetkaan lupaa myydä pedaalia :) Huuto-netissä on tietysti isompi määrä potentiaalisia ostajia, mutta saa myös olla varovaisempi, kaikenlaista hupihuutajaa ja muuta hörhöä riittää. Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa! |
disere_santtu 29.05.2008 09:58:49 | |
---|
Saa, tsekkaa profiili - 95 prosenttia soitinhankinnoista on tehty tämän saitin kautta... :) Nyrkkisääntönä kuitenkin: Valokuvia ei kannata lähetellä - niiden haluajat etsivät kitarastasi virhettä ja tinkaavat viime hetkeen jolloin jättävät kaupat tekemättä. Asiallinen soittimen ostaja tietää mitä on hankkimassa ja jos hinta houkuttaa niin tulee paikanpäälle testaamaan yksilön. Jos ostaja hankkiutuu paikanpäälle, hän haluaa yleisestiottaen esim kepin ostaa eikä hintaa myyntitilanteessa kannata enää tipauttaa. Kohtuuhintaisen (lue -20% lista/Thomann-hinnasta) Fenderin, Gibsonin, Marshallin tuotteen tai Bossin efektin myyntiajat on max viikko - usein kaupat on tullut muutaman minuutin kuluttua myynti-ilmosta. Won't you stay away
I'll pass away a different day
Won't you stay away
Don't hold it against me. |
Janne19691 29.05.2008 10:52:03 | |
---|
Nyrkkisääntönä kuitenkin: Valokuvia ei kannata lähetellä - niiden haluajat etsivät kitarastasi virhettä ja tinkaavat viime hetkeen jolloin jättävät kaupat tekemättä. Asiallinen soittimen ostaja tietää mitä on hankkimassa ja jos hinta houkuttaa niin tulee paikanpäälle testaamaan yksilön. Jos ostaja hankkiutuu paikanpäälle, hän haluaa yleisestiottaen esim kepin ostaa eikä hintaa myyntitilanteessa kannata enää tipauttaa. Hurjat on nyrkkisäännöt jos kuvia ei lähetellä. Mä en yleensä edes harkitse mitään ilman kuvia. Sitten kun on kuvat nähty ja ehkä kiinnostuttu tekemään kauppoja mennään mahdollisesti paikan päälle katsomaan (aina sekään ei ole mahdollista kun ei ole tota business jettiä vielä) että ensinnäkin kuvat esittää ko. laitetta, toisekseen että se toimii teknisesti ja kolmanneksi että on se sopiva mulle. Rule #1: There are no rules. |
Janne19691 29.05.2008 10:58:00 | |
---|
Hieno ketju! Vielä tarttis saada ainakin 4 sivua samaa jauhantaa että uskon että kitaran saa todella myydyksi mnetin torilla ;) Rule #1: There are no rules. |
Dunga 29.05.2008 11:02:48 | |
---|
Hurjat on nyrkkisäännöt jos kuvia ei lähetellä. Mä en yleensä edes harkitse mitään ilman kuvia. Sitten kun on kuvat nähty ja ehkä kiinnostuttu tekemään kauppoja mennään mahdollisesti paikan päälle katsomaan (aina sekään ei ole mahdollista kun ei ole tota business jettiä vielä) että ensinnäkin kuvat esittää ko. laitetta, toisekseen että se toimii teknisesti ja kolmanneksi että on se sopiva mulle. Joo en mä ainakaan osta varsinkaan kitaroita ilman kunnon yksityiskohtaisia kuvia. Jos siis en pääse paikan päälle tarkastamaan. Myynnin yhteydessä kuvat ovat toimineet varmennuksena mahdollisten virheiden toteamiseen. Esim. mainitsin parista kolhusta ilmoituksessa ja ostaja halusi nähdä niistä kuvat. Kolhut nähtyään hän osti kitaran, ilman tinkimistä. Accidento bizarro - tutto morto. |
Numb 29.05.2008 11:08:16 (muokattu 29.05.2008 11:08:41) | |
---|
Muutaman kitaran olen myynyt m.netin kautta. Ostajakandidaateille olen lähettänyt lisätietoja ja kuvia, erityisesti niistä kohdista jotka ovat olleet mielestäni heikommalla. Samoin olen näistä tekstillisesti kertonut. Myin mm. akustisen kitaran, joka oli ottanut vähän siipeensä, ja jonka nauhat olivat aika lailla kuluneet, laitoin niistä kuvat. Kyllähän ostajan pitää tietää mitä ostaa, ja parempi niin päin, että ostaja tuntee saaneensa parempaa kuin odottikaan :) Gattubi ö skugi, bing bong bang -Remu Aaltonen ---
Se pitää vetää niig skibbadibbaboungboung skäppidäbbi ticotico hei groopie dountsu teik mai hair de bäng bäng bong! -LamaAjanElvis |
Les Fender 29.05.2008 11:16:03 | |
---|
Nyrkkisääntönä kuitenkin: Valokuvia ei kannata lähetellä .......jos ei halua saada kamojaan myytyä. Just myin kaksi kitaraa ja lähetin kuvia niin maan perusteellisesti. Ostajat olivat kovin tyytyväisiä. Ilmoituksiinkin pyrin laittamaan mahdollisimman hyviä kuvia. Ei paljon innosta sellaiset ilmot missä ei ole kuvaa, tai kuva on jostain toisesta kitarasta. Pahimmillaan eri värisestä ja detskuiltaan erilaisesta. "Living is easy with eyes closed!" |
HeavyMachinery 29.05.2008 11:20:08 | |
---|
Saa, tsekkaa profiili - 95 prosenttia soitinhankinnoista on tehty tämän saitin kautta... :) Nyrkkisääntönä kuitenkin: Valokuvia ei kannata lähetellä - niiden haluajat etsivät kitarastasi virhettä ja tinkaavat viime hetkeen jolloin jättävät kaupat tekemättä. Asiallinen soittimen ostaja tietää mitä on hankkimassa ja jos hinta houkuttaa niin tulee paikanpäälle testaamaan yksilön. Jos ostaja hankkiutuu paikanpäälle, hän haluaa yleisestiottaen esim kepin ostaa eikä hintaa myyntitilanteessa kannata enää tipauttaa. Kohtuuhintaisen (lue -20% lista/Thomann-hinnasta) Fenderin, Gibsonin, Marshallin tuotteen tai Bossin efektin myyntiajat on max viikko - usein kaupat on tullut muutaman minuutin kuluttua myynti-ilmosta. Valokuvat on ihan ehdottomia. Itselle tulee heti fiilis että siinnä on jotain vialla jos ei suostu valokuvia laittamaan. En kiinnitä edes huomiota valokuvattomiin ilmoituksiin. -20% on aika vähän , -30-40% lista hinnasta niin menee hyvin. Pardy : "Varallisuus on vaan järjestelykysymys" |
Snapo 29.05.2008 11:27:09 | |
---|
Valokuvat on ihan ehdottomia. Itselle tulee heti fiilis että siinnä on jotain vialla jos ei suostu valokuvia laittamaan. En kiinnitä edes huomiota valokuvattomiin ilmoituksiin. Ei minuakaan kuvattomat ilmoitukset niinkää säväytä.. Ei niissä välttämättä mitään vikaa ole, mutta vähän nyt voisi panostaa ilmoitukseen jos on kamojaan myymässä. |
PappaSF 29.05.2008 12:31:03 | |
---|
Onhan se kiva olla joku kuva myytävästä vermeestä. Paljonko kiinnitätte huomiota yleensä onko myyjällä tuotteesta ostokuitti? Ite säilytän ostokuitit + niiden mahdolliset kopiot hyvinkin pitkään. |
PuNkKi 29.05.2008 12:33:53 | |
---|
Ei minuakaan kuvattomat ilmoitukset niinkää säväytä.. Ei niissä välttämättä mitään vikaa ole, mutta vähän nyt voisi panostaa ilmoitukseen jos on kamojaan myymässä. sama homma. vaikka itse en juurikaan pysty kuvia myymistäni kamoista laittamaan kun ei ole millä kuvata. mutta, aina kun jotain etsiskelee torilta niin kyllä kuvallinen ilmoitus on paljon mielekkäämpi.. prkl. pitäis vissiin digikamera hankkia jo kuviakin varten :D Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
PappaSF 29.05.2008 12:40:34 (muokattu 29.05.2008 12:40:58) | |
---|
... prkl. pitäis vissiin digikamera hankkia jo kuviakin varten :D Jättää yhden skitta pedaalin väliin ja ostaa digikameran ;-) Eipä nuo paljoa digikamerat enää maksa ja onhan tuollainen ihan hyödyllinen peli. Vähän meni tää offtopikin mutt ei kait haittaa ;-D |
PuNkKi 29.05.2008 12:55:21 | |
---|
Jättää yhden skitta pedaalin väliin ja ostaa digikameran ;-) Eipä nuo paljoa digikamerat enää maksa ja onhan tuollainen ihan hyödyllinen peli. Vähän meni tää offtopikin mutt ei kait haittaa ;-D mutta esim. se pedaali tulis vielä hyödyllisempään käyttöön kun digikamera. :D äh, ostan digiä vähän kunhan repii ylimääräsiä euroja siihenkin.. sitten saa kuvata vaikka pikkulintuja.. Se mikä ei tapa, sattuu aivan saatanasti. |
Murgo 29.05.2008 13:18:57 | |
---|
Onhan se kiva olla joku kuva myytävästä vermeestä. Paljonko kiinnitätte huomiota yleensä onko myyjällä tuotteesta ostokuitti? Ite säilytän ostokuitit + niiden mahdolliset kopiot hyvinkin pitkään. Kuitilla lähinnä kai merkitystä jos on takuu vielä voimassa. Kyllähän kuvat aina selventävät tilannetta, omasta mielestäni ihanne on kuitenkin se että ostaja tulee katsomaan ja kokeilemaan tavaraa, voi sitten ainakin olla varma että on tyytyväinen eikä mitään jää "hampaankoloon". Eri ihmisillä kun on usein erilainen käsitys esimerkiksi siitä mitä tarkoittaa "hyväkuntoinen", jonkun mielestä pitäisi olla täysin virheetön, toisen (esim. itseni) mielestä taas vaikkapa pienillä normaalikäytössä tulevilla naarmuilla ja kolhuilla ei ole niin väliä kunhan käyttökunto on moitteeton eikä merkkejä suoranaisesta väärinkäytöstä ole. Niin vähän aikaa,niin paljon puuhasteltavaa! |
disere_santtu 30.05.2008 10:08:42 | |
---|
Jees no sanotaanko näin että jos oon myymässä esim puoli vuotta kotona soitettua uudenveroista american standard stratoa niin sen kuvan näkee tasan yhtä helposti googlesta kuin kämäsellä kännykameralla napattuna. Omalle kohdalle sattunut janttereita ketkä ei tiedä mitä on ostamassa, kun kuvan toimittaa niin "ai se onkin toi malli". Ei vaan jaksa säätää jotka eivät tiedä mitä haluavat tai ovat ostamassa. Paras tapaus oli kun lähetin eteenpäin Epin Pierced SG:n joka oli ihan pakasta vedetty heräteostos. Kitarassahan on alunperin törkee X:n muotoinen rouhittu REIKÄ rungossa, lävistys kaulalavassa ja todella relicoitu runko.(katso kuva: http://www.gibson.com/products/epiphone/eseries/esgx.shtml) ja lähetin Ilmajoelle. Ostaja oli: "joojoo, laita tulemaan vain" - kun tavara saapui perille niin tuli tekstiviesti: "lähetin takaisin, tämän piti olla virheetön". Ei ollut sitten mallin ominaispiirteet tutut. Noh, apinoita löytyy aina. Yleensä on ollut ilo tehdä kauppaa asiansa tuntevien ihmisten kanssa. Won't you stay away
I'll pass away a different day
Won't you stay away
Don't hold it against me. |
J.Hollström 30.05.2008 10:15:53 (muokattu 30.05.2008 10:16:29) | |
---|
Ei vaan jaksa säätää jotka eivät tiedä mitä haluavat tai ovat ostamassa. Rasittavinta koko touhussa ovat juurikin nämä ns. säätäjät, jotka kyselee joka hemmetin detailin perään. Niinkuin olisi asuntoa ostamassa. Yleensä näiden säätäjien kanssa hommat ei pääty maaliin asti, siksipä oma asennoituminen heihin on aika tyly ja eka yhteydenotosta selviää onko mahdollinen ostajakandi vaan kyselemässä lämpimikseen vai oikeasti ostamassa jotain. |
s8na 30.05.2008 10:20:01 | |
---|
Ei taho mennä. Mut joo, hinnastahan tää on kiinni. Ei vaan viiti 200 eurolla myyä hyväkuntosta kitaraa johon on laittanu ite 500+ e rahaa aikanaan ja nytkin kikkailemalla sais noilla spekseillä maksaa yle 400e. Ennenmmin hakkailen pätkiks jonku pändireenin päätteeks ja laittelen tekniikan talteen. Jos tää ois fenderi tai gibanderi ni varmaan pitäis arvonsa paremmin. http://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=240251 Tilitys tilitys :D |