Yleistä keskustelua musiikista ›

Kertokaa mulle mikä Pink Floydissa on niin hienoa. Itse en kestä kuunnella ollenkaan.

Justiinsakin Paranoid... Ei tajunnut silloin joskus, eikä se kyllä nykyäänkään mikään ihmeellinen ole.
 
Judas Priest on myös vähän omaan niitteihinsä, nahkaansa ja brittihevimahtailuunsa kompastuva bändi. En ole koskaan oikein tykännyt.
 
Elvis. Vähän hölmöä rockenröll-humppaa. Ei iske oikein muutkaan tämän genren artistit.
 
Gary Moore. Kuuntelin joskus levyä Still Got the Blues, ja puutumus iski kahden biisin jälkeen. Kuinka voikaan biisit kuulostaa niin samalta, ja kaiken lisäksi kliseisiltä? Tai kitarasoolot. Hohhoijaa.
 
ED: Ainiin, Joe Satrianin hypetystä en ole myöskään koskaan voinut allekirjoittaa. Hyvä soittaja, mutta Steve Vain ja Paul Gilbertin kuuntelun jälkeen Satriani kuulostaa jokseenkin tylsältä ja tavalliselta. Vailla on oma outoilunsa ja jazziutensa, ja Gilbert on vaan sekopäinen (ainakin albumi Get Out of My Yard). Ei pelkkää virtuositeettia jaksa kuunnella, jos musiikki ei ole juuri muuta kuin perusrokkia, jossa on paljon kitarasooloja. Musiikillisellä sisällöllä on väliä.
 
PS. Satrianilta olen kuullut ainoastaan albumeita Surfing with the Alien ja Extemist.

Gary Moore. Kuuntelin joskus levyä Still Got the Blues, ja puutumus iski kahden biisin jälkeen. Kuinka voikaan biisit kuulostaa niin samalta, ja kaiken lisäksi kliseisiltä? Tai kitarasoolot. Hohhoijaa.
 
Kuuntelepa kaverin hard rock -kauden tekeleitä. Ellet ole jo kuunnellut. Mielestäni erittäin tyylitajuinen soittaja varsinkin soolopuolella ja biisitkin pääosin hyviä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=xGBucMbYhMQ

Miksi ajattelet, että jos ei noista pidä (Radioheadista pidän), niin pitää kuunnella jotenkin yksinkertaista poppista?
 
Miksi pistät sanojani suuhuni? Noin en nimittäin todellakaan sanonut. Heitin vain ilmoille ajatuksen, että monilta puuttuu nykypäivänä kärsivällisyys syventyä musaan kunnolla. En todellakaan sulkenut pois sitä ajatusta, että toiset eivät bändistä yksinkertaisesti pidä. En muuten ymmärrä miksi juuri Toolista ja Radioheadista tulisi kaikkien pitää. Kukaan ei ole tullut tänne kertomaan kuinka Apulannan, Toton tai Village Peoplen mahtavuus ei ole koskaan heille auennut. Kuunnelkaa musiikkia, älkää levyarvosteluja.
 
Ite kuuntelen muuten sekä Radioheadia, että "yksinkertaista poppista" - olen oman läppäni todiste, kjäh. :)
 
Se on niin idioottivarma analogia. Tool on monimutkaisen ja monipuolisen musiikin toteemi, johon kaikkea musiikkia verrataan ja jonka dissaamisesta saa jokainen huippuälykäs (osaa kirjoittaa Nietzsche ja siteerata häntä ulkoa) fanipoika vetää herneet nekkuunsa. Toki sillä ylimielisellä tavalla, joka on heidän paras aseensa kaikkea 'keskinkertaista' vastaan.
 
Tämä menee jo vittuilun puolella, tattista vaan herjaavasta yleistyksestäsi! Tekstistä paistaa läpi aikamoinen vitutus/katkeruus/separius Tool-faneja kohtaan - mistä moinen? Me ollaan täällä kaikki auttamassa, kerro mikä mieltäsi painaa.
 
P.S. En lue Nietzscheä, nimen kirjoitusmuodonkin kopsasin tosta ylhäältä...
 
Ja mun puolesta voidaan jättää vittuilut sikseen. Jos Toolista tai sen faneista keskusteleminen ei onnaa, lopeta.

Minä pidän Toolin musiikista.

Kertokaa mulle mikä Pink Floydissa on niin hienoa. Itse en kestä kuunnella ollenkaan.
 
Heh. Et vaan pidä. Siinä se. Kaikesta ei voi eikä pidäkkään pitää.
 
Itse diggailen suuresti Pink Floydia ja olen rehellisesti sitä mieltä, että DTSOM on kaikkien paras ja täydellisin pop/rock levy. Mutta the wall ei ole ikinä iskenyt samalla tavalla, kenties se on roger watersin persoonan ylikorostunut läsnäolo sävellyksissä ja se semmoinen tympäännyttävä angsti muutenkin. Toki levyllä on muutamia timantteja, mutta kokonaisuus ei vaan pure samalla tavalla kuin 70 luvun alun klassikot. Tästä voimme päätellä myös, etten erityisemmin perusta alkupään pink floydista, vaikkakin sielläkin on ehdottomia huippuhetkiä. Jotenkin se kokonaisuus toimii parhaiten mulle levyillä DTSOM ja Wish you were here.
 
Joskus aikanaan kuulin Neil Youngia. Niihin aikoihin diggailin lähinnä Iron maidenia, metallicaa, guns n rosesia ja apulantaa. Arvarta saattaa, ettei Niilo silloin jättänyt positiivista mielikuvaa allekirjoittaneeseen. Kunnes tuossa noin puolitoistavuotta sitten ostin heräteostoksena Harvest-vinyylin koska tykkäsin sen kannesta :D (Ostan usein levyjä kuulematta niitä siksi, että niissä on siisti kansi) Siitä lähtien oon diggaillut ko. herraa melkoisella antaumuksella.
 

 
Ajatuksia aiheen vierestä
Progesta:
Se on muuten jännä miten Pink Floydia tunnutaan aina pidettävän progebändinä, vaikkei sen musiikki enimmäkseen täytä aikalaisprogensa (nyky proge on lähempänä floydia munsta. paitsi metalliosasto) tunnusmerkkejä. Ennemminkin miellän sen ihan vaan vähän tavanomaisista vivahteikkaammaksi pop-musaksi. Tietty se pre 70' Floyd on melko kokeilevaa...mut silti. KLiseisesti se seisariproge on kumminkin sellasta megalomaanista tiluttelua ja itseisarvona tuntuu olevan se monimutkaisuus. Itsehän pidän itseäni progemiehenä, vaikka useimmat klassiset progebändit tuntuvat itselle melko luotaantyöntäviltä. Eniten progeilussa kiehtoo se tietty temaattisuus ja suurien kaarien rakentaminen ja stressivapaa leijunta...
 
Tool diggailusta:
Tool on hienoa musiikkia. Tool fanit tuntuvat vaan usein unohtavan, että kyse on vain musiikista. Ja muut vihaavat tool yhtyettä ja sen faneja samalla antaumuksella kuin ko.fanit ylenkatsovat kaikkea sellaista joka ei vaikuta sopivan siihen omaan pseudoprogressiiviseen ja synkeän nihilistiseen maailmankuvaan. Tai sitten kyse on vain siitä, että ne muutamat tool fanit antavat näennäisen älykkäillä (koska Tool:han on nimenomaan sitä älykkäisen ihmisten musiikkia eikä sovi kirjoja lukemattomille junteille...) lausunnoillaan väärän kuvan joukosta joka käsittää kaikki Tool -yhtyeen fanit. Veikkaampa vaan kenen yleiseen suuntaan herra Keenan kääntäisi karvaisen perseensä jos häneltä mielipidettä kysytään.
 
Miksi Radiohead on hyvä:
Siksi, että Thom Yourke vaikuttaa mukavalta heppulilta. Mä lokeroin Radioheadin mielelläni samaan kategoriaan Toolin ja Pink Floydin kanssa, Kaikki kolme bändiä tekee tavallaan musiikkia aika samanlaisella perusajatuksella. Ilmankos orkesterit R ja T aina muistetaan asiansaosaavissa rockpoliisi kirjoituksissa (joissa aina ylistetään uutta ja uraauurtavaa tapaa tehdä entistäkin innovatiivisempaa ja hienompaa musaa) yhdistää orkesteriin F.
 
Johtopäätös (joskin ilman varsinaista kysymystä tai edes mitään merkittävämpää pohdintaa):
Kiistan perimmäinen kysymys lienee siitä, että pitääkö enemmän John Lennonin vai Paul MacCartneyn beatles biiseistä.

Nyt kun tuli tässä mieleen niin en koskaan pitänyt Beatlesista. Toki tähän vaikutti se kun kaikki hehkuttivat sitä ja jopa yläasteen musiikintunneilla käytiin läpi Beatlesia. Se mitä koulun musatunneilla käytiin läpi ei voinut olla coolia. Jopa kovat heviäijät sanoivat että Beatles on kova ja sisälläni nauroin ja itkin yhtä aikaa. Mutta onneksi sitten kun aloin lähestyä noin 20 vuoden rajapyykkiä niin yhtäkkiä "tajusin". Abbey Road oli se levy joka sai käännytettyä minut. Nykyään pidän itseäni fanina. Vaikka myyntimäärät eivät kerro kaikkea niin ei se bändi turhaan ole yksi kaikkien aikojen suosituimpia.

Kertokaa mulle mikä Pink Floydissa on niin hienoa. Itse en kestä kuunnella ollenkaan.
 
Turhaa kai tässä on mitään sinulle perustella kun et kerran Pink Floydista pidä?

Tämä menee jo vittuilun puolella, tattista vaan herjaavasta yleistyksestäsi! Tekstistä paistaa läpi aikamoinen vitutus/katkeruus/separius Tool-faneja kohtaan - mistä moinen? Me ollaan täällä kaikki auttamassa, kerro mikä mieltäsi painaa.
 
P.S. En lue Nietzscheä, nimen kirjoitusmuodonkin kopsasin tosta ylhäältä...
 
Ja mun puolesta voidaan jättää vittuilut sikseen. Jos Toolista tai sen faneista keskusteleminen ei onnaa, lopeta.
 
Yhdyn tähän.

Judas Priest on myös vähän omaan niitteihinsä, nahkaansa ja brittihevimahtailuunsa kompastuva bändi. En ole koskaan oikein tykännyt.
 
Sama täällä. Jotenkin ristiriitaisen "over-the-top" -bändi; selkeästi homokulttuurista blokattu visuaalinen puoli ja yltiömaskuliininen sanoma. Ai niin, ja omaan korvaan melko keskinkertaisia biisjä vielä. Mutta jokaiselle jotakin.

Meshuggah ja Mastodon on ihan ihme kuraa, en tiedä miksi niitä hehkutetaan.
 
Edit. Black Sabbathin biisiä Black Sabbath en ole koskaan tajunnut... aivan törkeän laahaava ja mitäänsanomaton kipale.

Tämä menee jo vittuilun puolella, tattista vaan herjaavasta yleistyksestäsi! Tekstistä paistaa läpi aikamoinen vitutus/katkeruus/separius Tool-faneja kohtaan - mistä moinen? Me ollaan täällä kaikki auttamassa, kerro mikä mieltäsi painaa.
 
P.S. En lue Nietzscheä, nimen kirjoitusmuodonkin kopsasin tosta ylhäältä...
 
Ja mun puolesta voidaan jättää vittuilut sikseen. Jos Toolista tai sen faneista keskusteleminen ei onnaa, lopeta.
 
Ensin tivaat minulta mielipiteitä toolin vihaamisesta, ja kun vihdoin olen pääsemässä vauhtiin, käsket minua lopettamaan. Valitat myös siitä, että mielipiteeni meni vittuilun puolelle ja tuossa yllä otatkin ylimielisen hoivaavan keittiöpsykologin roolin. Tool bändin nimenä näyttää kuvaavan ennen kaikkea faneja.
 
E. Mutta kappas, kyllä näyttää listallasi olevan ihan hyviäkin bändejä!

Kuuntelepa kaverin hard rock -kauden tekeleitä. Ellet ole jo kuunnellut. Mielestäni erittäin tyylitajuinen soittaja varsinkin soolopuolella ja biisitkin pääosin hyviä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=xGBucMbYhMQ
 
Tyylitajulle -b
 
Pearl Jam, Alice in Chains ja Soundgarden. Löysää lussuttelua biisistä toiseen. Ehkä Kurt & Duo on vain asettanut muille grungepoppoille mieleeni liian kovat standardit, kun luukutin yläasteiässä tuntikaupalla Nevermindia ja In Uteroa huoneessani tietämättä mitään tästä seattleilmiöstä.
Alice in Chainsia aloin ymmärtämään pari vuotta sitten sen muita synkemmän ja rankemman yleisilmeen takia, mutta Pearl Jam ja Soundgarden eivät toimi edelleenkään. Mikä niissä muka oli niin hienoa, että ne olivat hetken maailman suurimpia ja kauneimpia?
 
Sama ilmiö oli Zeppelinin kanssa. Olin koko ikäni kuunnellut Sabbathia ja Purplea ja kuulin jatkuvasti Led Zeppelinin nimen näistä kahdesta puhuttaessa. En käsitä edelleenkään miten Zeppelin pystyi olemaan suurempi nimi kuin nuo kaksi ensimmäistä. Tylsää bluesrokkia kohtuullisen ärsyttävällä laulajalla ja hajanaisilla levykokonaisuuksilla varustettuna ilman tietoakaan Sabbathin rankkuudesta ja riffeistä tai Purplen taitavasta soitosta ja vauhdikkuudesta. Tosin stairway on kaatanan hieno biisi ja on niitä helmiä alkanut löytyä lisääkin.
 
Radiohead on sitten kaikkein kummallisin tapaus. Ei mitään tarttumapintaa ja levyt ovat kummaa hiplailua biisistä toiseen eikä minulle ole jäänyt niistä mitään käteen. Silti tämä yhtye on yksi nykypäivän suurimmista.
 
Ja noiden lisäksi tietty beatlesit, hendrixit, doorsit, creamit ja mitä näitä nyt on. Mutta niitä on oppinut ymmärtämään lähestymään oikein. Paitsi Beatlesia.

Ensin tivaat minulta mielipiteitä toolin vihaamisesta, ja kun vihdoin olen pääsemässä vauhtiin, käsket minua lopettamaan.
 
Totesin vaan, että turha varmaan jauhaa asiasta, jos et pysty siitä sivistyneesti keskustelemaan (kuten itse itsestäsi aiemmin sanoit). Eniten mua otti tossa sun kirjoituksessa pannuun se, että otit mun kohdalla esiin jonkun aivan ihmeellisen Tool-fanin stereotypian - en tunnistanut itseäni. Tee niinkuin lystäät, kunhan muistat ettei esim. Toolin musasta nauttivien lyttäämisellä, tai meitä yleistävästi herjaamalla saa paljoa hyvää aikaan.
 
Valitat myös siitä, että mielipiteeni meni vittuilun puolelle ja tuossa yllä otatkin ylimielisen hoivaavan keittiöpsykologin roolin.
 
Tuo nyt oli puhtaasti omaa vittuiluani sinne suuntaan, ei mitään tekemistä psykologian kanssa - anteeksi :)
 
Tool bändin nimenä näyttää kuvaavan ennen kaikkea faneja.
 
Tää on taas tätä, sentään me osaamme pitää tunteemme kurissa, hihi :P
 
E. Mutta kappas, kyllä näyttää listallasi olevan ihan hyviäkin bändejä!
 
Vautsi hei! Mitä sitten, en olekaan mulkku stereotyyppinen Tool-fani? Tulipa hyvä olo.

Meshuggah ja Mastodon on ihan ihme kuraa, en tiedä miksi niitä hehkutetaan.
 
Varmaan kun niissä molemmissa on hyvä rumpali. Meshuggah saa irtopisteitä tietty myös ruotsalaisuudestaan... Mastodon taas tietty parroistaaan.
 
E: Ja onhan Meshuggahin poikien kitaroissa pirusti kieliä...

Iron maiden on varmaan pahin. Eilen viimeksi tais tulla musa-tv:ssä joku vanhempi video, ja katsoin sen kyllä kokonaan, mutta ei tipahda, ei niin millään. Muutamia hyviä harmonioita on, ehkä noin 3 biisissä yhteensä, mutta muuten mä en diggaile yhtään.
 
En tiedä, en kuuntele levyjä oikeestaan siksi että ne on legendaarisia yms. Ozzyt ja kumppanit on jäänyt suosiolla muiden kuunneltavaksi. Mutta mutta, aikaahan tässä on vielä koko ihmiselo, ja ties mistä sitä alkaa keski-ikäisenä diggaamaan

Kertokaa mulle mikä Pink Floydissa on niin hienoa. Itse en kestä kuunnella ollenkaan.
Kaikkea ei voi aina järkisyillä perustella eikä pidäkään. Itseäni PF:ssä viehättää tietynlainen ilmavuus, musiikki leijailee omassa painottomuuden tilassaan.

Aika monesta viestistä paistaa nyt vähän läpi, ettei niihin bändeihin olekaan liiemmin jaksettu tutustua. Zeppelinin leimaaminen tylsäksi bluesrockiksi tai näiden "grungebändien" niputtaminen samaan kategoriaan kertoo jo jotain. Mun mielestä aika turha tulla tänne avautumaan jos ei tiedä arvostelemistaan bändeistä mitään.

Pearl Jamin debyytti on kyllä kaikista klassikkonimityksistään huolimatta ihan törkysen lussua musiikkia. Siis niin villahousuista menoa että kiusallisempaa saa hakea.