Aihe: RHCP Suomeen ensi kesänä?!
1 2 3 4 5 6
sirdickyj
24.07.2007 13:31:15
Joku muukin sentään samaa mieltä. Ja eikös noiden hienojen biisien laulu- ja melodiavoittoisuuden takana ole pitkälti herra Frusciante?
 
Valitettavasti on. Munsta nuo melodiat on lähinnä lapsellisia, yksinkertaisia ja harmoniaköyhiä, sillee et niitä melodioita ei ole kumminkaan tukemassa mitään hienoja sointukulkuja. Huonosti laulettua melodiaa rumpu ja bassobiitin päälle, seassa jotain pyristelyä kitaralla. Scar Tissue oli ensimmäinen merkki tästä "hienosta" linjasta.
 
Let's face it; Kiedis ei osaa laulaa, vaan räpätä ja vetää sitä Around the world-tyylistä höpötystä, joten miksi vitussa hänelle pitää tehdä biisejä, joita pitäisi laulaa? Ei solisti saa liikkua koko ajan kykyjensä yläpuolella, silloin musasta ja biiseistä tulee väkinäisen kuuloisia.
"Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks". -Irwin Goodman-
rybk
24.07.2007 13:38:07 (muokattu 24.07.2007 13:39:06)
Joku muukin sentään samaa mieltä. Ja eikös noiden hienojen biisien laulu- ja melodiavoittoisuuden takana ole pitkälti herra Frusciante?
 
Onhan sillä yleensä ollut tapana olla. John on tehnyt n. 70% biiseistä viime aikoina. Ja mun mielestä By the way on PALJON parempi kun Stadium Arcadium.
 
Navarron ongelmaks koitui se, että se ei oo niin kovasti jamittelija kun muut. Se ja tosi-tv...
 
Ja mitä Fruscianten sooloihin (ei levyihin jotka on ihan VITUN hyviä) tulee niin ei munsta tossa soundissa ja otteessa mitään vikaa oo. Täytyy kelata aikaan 9:00.
 
http://www.youtube.com/watch?v=GtzP … UQ3XO8&mode=related&search=
On kioski ohimolohkossain Rosalyn Carterin muotoinen. Für ich niemals, niemals schlafe einsam.
Musta Arkipyhä
24.07.2007 14:43:56
Valitettavasti on. Munsta nuo melodiat on lähinnä lapsellisia, yksinkertaisia ja harmoniaköyhiä, sillee et niitä melodioita ei ole kumminkaan tukemassa mitään hienoja sointukulkuja. Huonosti laulettua melodiaa rumpu ja bassobiitin päälle, seassa jotain pyristelyä kitaralla. Scar Tissue oli ensimmäinen merkki tästä "hienosta" linjasta.
 
Niin ,mutta toisaalta siinä "vanhassa" kamassa ei ollut edes niitä melodioita.Onnetonta.Toisaalta melodian "lapsellisuus" on tietenkin hyvin,hyvin subjektiivinen arvo ,mutta tää on vissiin isestään selvää.
 
Let's face it; Kiedis ei osaa laulaa, vaan räpätä ja vetää sitä Around the world-tyylistä höpötystä, joten miksi vitussa hänelle pitää tehdä biisejä, joita pitäisi laulaa? Ei solisti saa liikkua koko ajan kykyjensä yläpuolella, silloin musasta ja biiseistä tulee väkinäisen kuuloisia.
 
No eihän se alussa laulanut vaan molot..eikun räppäsi.Toi nykyinen on minusta parannus siihen nähden.
"Jos Jumala olisi halunnut meidän kuuntelevan stereomusiikkia hän olisi antanut meille kaksi korvaa" (Pastori,Tankki Täyteen)
kk80
24.07.2007 14:51:21
Huonosti laulettua melodiaa rumpu ja bassobiitin päälle, seassa jotain pyristelyä kitaralla. Scar Tissue oli ensimmäinen merkki tästä "hienosta" linjasta.
 
Scar Tissue kuulostaa loistavalta omaan korvaani. Biisin soolot ovat mykistävän kauniita. Koko Californication levy on mielestäni loistava, Scar Tissuen ja vaikka Road Trippinin tapaisia seesteisiä, kauniita kappaleita ja sitten tiukempia vetoja tyyliin Around The World, Pareller Universe ja Easily. BSSM on pippureitten musiikillisesti loistavin hetki mutta itse nostaisin Californicationin lähes saman korkuiselle alustalle.
 
Fruscianten minimalistinen tyyli toimii useissa tapauksissa aika hyvin. Live vetoja on mielenkiintoista kuunnella kun aika usein soolot vedetään eri tavalla jne. Toki kun otetaan riskejä niin välillä mennään metsääkin mutta onko sillä nyt jotain väliä?
 
Näihin uusiin kappaleiisin ei yhtyeellä oikein enää riitä sanottavaa. Uusi levy on pahimillaan sitä että vedetään vähän osavaltioita jne. kivaksi runoksi ja rokataan sitten sillä. Tai sitten keksitään kertosäkeeseen ääliömäinen riimi "hey oh. listen what I say oh" tai "bumpdehumpdoopbodu".
Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010!
sirdickyj
24.07.2007 15:01:55
Scar Tissue kuulostaa loistavalta omaan korvaani. Biisin soolot ovat mykistävän kauniita. Koko Californication levy on mielestäni loistava, Scar Tissuen ja vaikka Road Trippinin tapaisia seesteisiä, kauniita kappaleita ja sitten tiukempia vetoja tyyliin Around The World, Pareller Universe ja Easily. BSSM on pippureitten musiikillisesti loistavin hetki mutta itse nostaisin Californicationin lähes saman korkuiselle alustalle.
 
Sanoinkin Scar Tissuen olleen ensimmäinen MERKKI tuosta melodisuudesta. Tosin valehtelin, oikeastihan Under the bridge oli se ensiaskel siihen suuntaan.
"Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks". -Irwin Goodman-
KillingMachine
24.07.2007 15:34:29 (muokattu 24.07.2007 15:34:39)
John on tehnyt n. 70% biiseistä viime aikoina.
 
Eikös muuten RHCP:n varhainen tuotanto kuitenkin ollut pääosin Flean käsialaa? Sen verran tiedän ainoastaan että ainakin kappale Get Up and Jump on kokonaan Flean säveltämä.
 
Navarron ongelmaks koitui se, että se ei oo niin kovasti jamittelija kun muut. Se ja tosi-tv...
 
Siinä ei minun mielestä ole mitään ongelmaa jos ei ole jamittelija. Ja nuo Navarron reality-show jutut on valitettavasti laskenut kaverin katu-uskottavuutta minun silmissä. Tarkoitan siis että kaveri ei ole enää yhtä Rock! kuin Jane's Addictionin aikaan.
The me that you know, he used to have feelings, but the blood stopped pumping and he is left to decay
voltasparta
24.07.2007 22:30:24
pöh ja pah sirdickylle
You'll stumble in my footsteps Keep the same appointments I kept If you try walking in my shoes If you try walking in my shoes
Pedroz
24.07.2007 22:54:58
 
 
Siinä ei minun mielestä ole mitään ongelmaa jos ei ole jamittelija.
 
Mutta henkeen ja vereen jamitteluhenkisen bändin mielestä voi olla pieni pulma, jos uuden jäsenen kanssa ei ole minkäänlaista musiikillista yhteyttä.
 
Minulle RHCP on ihan yleisesti rock-bändi, eli ei ole mitään väliä tekeekö bändi funkkia vai lässyballadeja, kunhan biisit ovat hyviä. Kuuntelin juuri parin päivän aikana koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä, ja jos noista vaihtoehdoista jompikumpi olisi pakko valita, niin ottaisin Peppersini mielummin balladimuodossa. Mofon taakse putoavaa Mother's Milkiä lukuunottamatta muut Fruscianten aikaiset levyt ovat ne neljä parasta, BSSM kärjessä ja kolme uusinta pienin päivittäin vaihtelevin marginaalein hitusen sen perässä. Tällä hetkellä diggailen paljon Stadiumista, ja nimenomaan balladiosastolla se levy loistaa. Esim. nimibiisi, Slow Cheetah, Hey, Hard to Concentrate, If ja She Looks to Me ovat erityisen upeita. Pitäisi tässä joskus yrittää vääntää valmiiksi oma yhden cd:n versio tuosta, biisien karsiminen oli helppoa, mutta järjestyksen kanssa on ongelmaa.
 
Ja kyllä se Kiedis osaa omalla rajallisella rekisterillään laulaa oikein hyvin, mielestäni.
 
Niin ja Save the Population on parhaita Chili-biisejä koskaan.
Ostan CAMEL - PRESSURE POINTS ja ON THE ROAD 1982 cd:t * "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta
kk80
25.07.2007 07:25:58
Ja kyllä se Kiedis osaa omalla rajallisella rekisterillään laulaa oikein hyvin, mielestäni.
 
Ainakin välillä, esim. Dosed By The Wayltä on hieno biisi myös vokaaliosuuksiltaan.
 
Niin ja Save the Population on parhaita Chili-biisejä koskaan.
 
Ainakin parempi kuin se tylsä Fortune Faded.
Pro Helminen. Raipe Vancouveriin 2010!
sirdickyj
25.07.2007 09:43:30
pöh ja pah sirdickylle
 
hienosti argumentoitu!
"Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks". -Irwin Goodman-
rybk
25.07.2007 11:06:53 (muokattu 25.07.2007 11:08:13)
Ainakin välillä, esim. Dosed By The Wayltä on hieno biisi myös vokaaliosuuksiltaan.
 
Joista oon kyllä saletti, että John on laulanut osan leadeista. Ne kertsin alkupuolet, tai ainakin ne korkeimmat kohdat. Ainakaan viimesen kertsin bendi ei tod. oo Anthonyn laulama.
 
Ainakin parempi kuin se tylsä Fortune Faded.
 
Mulle FF on kyllä aina toiminut. Se on jollain tapaa aika persoonallisen kuulonen kappale. Tosin sen demoversion kertsi on aika erikoinen. Rick Rubinille kuuluu kanssa osansa onnistuneissa sovituksissa.
On kioski ohimolohkossain Rosalyn Carterin muotoinen. Für ich niemals, niemals schlafe einsam.
Ostinaatio
29.07.2007 14:50:47
Sanoinkin Scar Tissuen olleen ensimmäinen MERKKI tuosta melodisuudesta. Tosin valehtelin, oikeastihan Under the bridge oli se ensiaskel siihen suuntaan.
 
Totta, ja BSSM:ltä myös Breaking the girl on suhteellisen melodiapainotteinen pläjäys, ja sekin taitaa olla Johnin käsialaa.
 
BSSM:llä vielä nuo melodiajutut on oikeassa tasapainossa suoremman tykityksen kanssa. En itsekään ole niillä linjoilla, että RHCP:n soundiin olisi tarvinnut tunkea kaikenmaailman tilkkutäkkimelodianpätkiä. Mitä vikaa on tiukoissa basso ja rumpu-kuvioissa, jos ne vielä höystetään tiukasti komppailevalla kitaralla joka komppailee vielä vähän jännemmän kuuloisilla soinnuilla?
 
Ehkä en vain tajua joidenkin melodiahinkuja.
"In all times and places it is the task of politics to shed light upon and dispel prejudices, which is not to say its task is to train people to be unprejudiced or that those who work toward such enlightenment are themselves free of prejudice." -Arendt
sirdickyj
29.07.2007 15:07:46
Mitä vikaa on tiukoissa basso ja rumpu-kuvioissa, jos ne vielä höystetään tiukasti komppailevalla kitaralla joka komppailee vielä vähän jännemmän kuuloisilla soinnuilla?
 
Ehkä en vain tajua joidenkin melodiahinkuja.

 
No eipä luoja paratkoon ole mitään vikaa, päinvastoin. Olisivat vaan pysyneet niissä. Hoh, "tilkkutäkkimelodianpätkiä", viittaatko niihin riparilauluihin? Just, niiltä ne kuulostaakin.
"Tiedäksä minkälainen on epäkaupallisesti tehty levy? Se on sellanen joka ei mee kaupaks". -Irwin Goodman-
MK73
29.07.2007 17:55:19
No eipä luoja paratkoon ole mitään vikaa, päinvastoin. Olisivat vaan pysyneet niissä. Hoh, "tilkkutäkkimelodianpätkiä", viittaatko niihin riparilauluihin? Just, niiltä ne kuulostaakin.
 
Oli muuten mukavaa tuossa lomareissulla, kun Stadium soi matkamusiikkina ja tenavatkin takapenkillä hyräilivät niitä lauluja.
 
Peppers on hieno bändi nykyään, usko jo ;-)
SunMaid
29.07.2007 18:09:51
Niin ja Save the Population on parhaita Chili-biisejä koskaan.
 
Tämän allekirjoitan ehdottomasti. Miksihän sitä ei koskaan julkaistu sinkkuna?
 
Minulle Stadium on Peppersien paras levy. Especially in Michigan, Wet Sand, no turha tässä enempää luetella kun tulisi kirjoitettua kaikki. Hyviä melodioita täynnä ja Anthonyn äänikin kuulostaa ihmeen hyvältä.
 
Toivottavasti jätkät eivät ole siirtymässä telakalle. Live-esiintymisten perusteella kipinä saattaisi olla hiipumaan päin.
Pedroz
29.07.2007 23:25:51
 
 
Tämän allekirjoitan ehdottomasti. Miksihän sitä ei koskaan julkaistu sinkkuna?
 
Radiopromosinkku on olemassa, löysin sen levymessuilta kerran, mutta kauppojen hyllylle sitä ei koskaan saatu. Tiedä syytä sitten.
Ostan CAMEL - PRESSURE POINTS ja ON THE ROAD 1982 cd:t * "Vapaa on vasta kun päivissä sekoaa" -Tommi Liimatta
KurtCobain
05.08.2007 16:45:34
Täytyy vaan sanoo et toi stadium arcadium on paskin levy mun levyhyllyssä.
"Sun hiuksethan näyttää ihan mopilta" -Yks Kaveri
rybk
22.05.2008 16:25:44
Ei edes vuotta sitten ku viimeks.
 
Tää on päivän parhaita uutisia! Nyt jää Johnille kosolti aikaa keskittyä omiin proggiksiin. Joidenkin tietojen mukaan uus levy olis masteroitu tällä viikolla.
 
http://www.nme.com/news/red-hot-chili-peppers/36802
"Come hear and see what Java technology means to Neil Young."
rybk
22.05.2008 16:54:59
Pitäis varmaan toi keskustelun otsikko muuttaa tai tehdä uus topikki...
"Come hear and see what Java technology means to Neil Young."
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)