Klassinen ›

Niin siis Megatherium tarkoittaa sitä, että musiikin aiheuttama emotionaalinen kokemus ei auta ymmärtämään itse musiikkia, vaan musiikkia itsessään pitää analysoida sen omilla lainalaisuuksilla. Vissii.

Niin siis Megatherium tarkoittaa sitä, että musiikin aiheuttama emotionaalinen kokemus ei auta ymmärtämään itse musiikkia, vaan musiikkia itsessään pitää analysoida sen omilla lainalaisuuksilla. Vissii.
 
Päinvastoin, minusta se juuri auttaa ymmärtämään itse musiikkia, sen sisintä ja syvintä olemusta ja luonnetta, jolloin kuulija pakostakin kokee saman mitä säveltäjä on kokenut teostaan luodessaan

kuulija pakostakin kokee saman mitä säveltäjä on kokenut teostaan luodessaan
 
ei ole mahdollista.

ei ole mahdollista.
 
On mahdollista.

Ihan alkuperäiseen palatan voi sanoa, että klassisen musiikin universaali arvottaminen suhteessa muihin musiikinlajeihin on turhaa koska jokaisella on oma makunsa ja käsityksensä mielimusiikistaan ja arvoistaan. Mutta juuri omaa mielipidettä täällä varmaan kysytäänkin näemmä. ;O
 
Jos maku on klassinen, kertoo se usein korkeammasta koulutuksen tasosta/sosiaalisesta statuksesta, joten ainakin sitä kuuntelevien ihmisten taskut ovat keskimäärin arvokkaampia kuin muiden musiikkilajien kuuntelijoiden. :D Elitismi siis kyllä kulkee klassisen kanssa epäsuorasti käsikädessä. :)

Perkele, meinas kaks kertaa pamahtaa ihmisten ilmoille. :D

Edelliselle postaajalle:
Jos nyt siis käsitin oikein niin koulutustaso (sivistystä, lukio etc.) + rahaa = Klassinen musiikkimaku. Noh, itselläni ei oo kyllä koskaan ollu liikaa rahaa, eikä varmaan vanhemmillakaan. Jotain varmaan kertoo sekin että välillä olen jopa tehnyt kahta työtä (jos keikkoja ei lasketa) opintojen ohella. Ei tässä nyt mitään sääliä yritetä kerätä, sillä enpä usko olevani ainoa hankalissa tilanteissa. Suhteellisen helposti se leipä on mullekkin nenän eteen pöydälle ilmestyny.
 
Jokseenkin olen kyllä samaa mieltä, että yleensä klassisen musiikin kuuntelu vaatii ja edistää jonkinasteista sivistystä. Tai edes mieltymystä. Yritän vain sanoa, että tuskinpa keskiverto ammattikoululainen (kyllä, teen melkoisen eron lukion ja ammattikoulujen välillä) kuuntelee esimerkiksi Chopinia, tai on edes koskaan kuullut tästä.
 
Toisaalta, voi hyvinkin olla että koska populaarikulttuurin musiikkiedustus kerää nykypäivänä huikeita rahamääriä faneiltaan, ovat siten näiden taskut tyhjiä :D ilmeisesti klassisen musiikin edustajat eivät juurikaan rahassa kylve, elleivät sitten satu olemaan osaamiseltaan heti jumalasta seuraavina.

Edelliselle postaajalle:
Jos nyt siis käsitin oikein niin koulutustaso (sivistystä, lukio etc.) + rahaa = Klassinen musiikkimaku. Noh, itselläni ei oo kyllä koskaan ollu liikaa rahaa, eikä varmaan vanhemmillakaan. Jotain varmaan kertoo sekin että välillä olen jopa tehnyt kahta työtä (jos keikkoja ei lasketa) opintojen ohella. Ei tässä nyt mitään sääliä yritetä kerätä, sillä enpä usko olevani ainoa hankalissa tilanteissa. Suhteellisen helposti se leipä on mullekkin nenän eteen pöydälle ilmestyny.
 
Jokseenkin olen kyllä samaa mieltä, että yleensä klassisen musiikin kuuntelu vaatii ja edistää jonkinasteista sivistystä. Tai edes mieltymystä. Yritän vain sanoa, että tuskinpa keskiverto ammattikoululainen (kyllä, teen melkoisen eron lukion ja ammattikoulujen välillä) kuuntelee esimerkiksi Chopinia, tai on edes koskaan kuullut tästä.
 
Toisaalta, voi hyvinkin olla että koska populaarikulttuurin musiikkiedustus kerää nykypäivänä huikeita rahamääriä faneiltaan, ovat siten näiden taskut tyhjiä :D ilmeisesti klassisen musiikin edustajat eivät juurikaan rahassa kylve, elleivät sitten satu olemaan osaamiseltaan heti jumalasta seuraavina.
 
Siis en väittänyt että ne suoraan olisivat toistensa johdannaisia (raha ja asema/musiikkimaku) mutta yleisesti mitattuna on niillä positiivinen korrelaatio keskenään.
 
Toki massoille on aina tarjottu vain keskinkertaista, koska massat ovat keskinkertaisia. Gaussin käyrää myötäillen keskiosaa on aina eniten ja ainakin ihmisryhmiin tämä tässä suhteessa pätee kun ajatellaan asiaa musiikkimarkkinoiden kannalta. Populaarimusiikilla siksi suuri suosio.
 
Massat haluaa jumputusta hektiseen elämäänsä, ei viulujen herkät ohuet äänet sovi enään nykyisen kiireisen ihmisen elämään modernissa maailmassa. Musiikin kulutuksen taso myötäilee siis myös vallitsevan ympäristön oloja. Siitä voidaan toki taas johtaa päätelmä, että klassinen on se musiikkityylien hierarkian kuningas sen erikoisesta vaativuudesta ja kuuntelemisen ymmärtämisestä johtuen. Sitä kuluttavat ihmiset ovat hektisyyden kierteen herroja tai ainakin sen kanssa sujut.
 
Muusikot on eri asia. Monissa tapauksissa klasarimuusikot ovat vain köyhiä juoppoja toteuttamassa toisten fantasioita nuottien muodossa. Heistä taide ja elitismi on kaukana. :D

On mahdollista.
 
ei mitenkään absoluuttisesti varsinkin jos kuulijan ja säveltäjän välillä on muutama sata vuotta väliä. peruspsykkaa.

Jos maku on klassinen, kertoo se usein korkeammasta koulutuksen tasosta/sosiaalisesta statuksesta, joten ainakin sitä kuuntelevien ihmisten taskut ovat keskimäärin arvokkaampia kuin muiden musiikkilajien kuuntelijoiden. :D Elitismi siis kyllä kulkee klassisen kanssa epäsuorasti käsikädessä. :)
 
Ei kannattane käyttää hymiöitä asiatekstissä, jos on jotakin mieltä asiasta, sillä ne vesittävät substanssin. Mutta sisältöön itseensä!
 
Tuo ensimmäinen virke käsittää vaarallisia sanoja ja arveluttavan yleistyksen. Nyt tulee siis omakohtaista vuodatusta: olen helvetin koulutettu ja sosiaalinen statukseni on korkeahko, koska minulla on kolme musiikkialan tutkintoa: muusikon, opettajan ja FM musiikkitieteessä. Siitä huolimatta 97 % "klassisesta musiikista" on mielestäni täyttä paskaa. Eli mitä korkeammalle status ja koulutus johtaa, sitä suurempi osa klassisesta perinteestä alkaa kuulostaa liirumlaarumille, missä säveltäjä itsekään ei tiedä mitä kappaleelle tekisi!
 
Eli, Yle 1:n suurkuluttajana, voin omakohtaisiin kokemuksiini voin sanoa, että lähtökohtaisesti mikään musiikinlaji ei ole yhtään toista merkittävämpää lähtökohdiltaan. Ainoastaan kappaleen laatu määrittää sen merkityksen, eikä status!

Päinvastoin, minusta se juuri auttaa ymmärtämään itse musiikkia, sen sisintä ja syvintä olemusta ja luonnetta, jolloin kuulija pakostakin kokee saman mitä säveltäjä on kokenut teostaan luodessaan
 
Älä hukkaa tyyliäsi, tuohan oli ihan ymmärrettävää.
Mihin enää voi luottaa?

Älä hukkaa tyyliäsi, tuohan oli ihan ymmärrettävää.
Mihin enää voi luottaa?
 
Sanos muuta! Toivottavasti tuo oli vain tilapäinen lipsahdus.

Älä hukkaa tyyliäsi, tuohan oli ihan ymmärrettävää.
Mihin enää voi luottaa?
 
Niinpä, ei megatherium ollut ihan huipputerässä kun tuon jopa ymmärsi ponnistelemattakin. Olin jo aikeissa ehdottaa tälle keskustelulle "Mnetin vaikeaselkoisin ketju" -palkintoa. Ei muuta, jatkakaa.

Ei kannattane käyttää hymiöitä asiatekstissä, jos on jotakin mieltä asiasta, sillä ne vesittävät substanssin. Mutta sisältöön itseensä!
 
Tuo ensimmäinen virke käsittää vaarallisia sanoja ja arveluttavan yleistyksen. Nyt tulee siis omakohtaista vuodatusta: olen helvetin koulutettu ja sosiaalinen statukseni on korkeahko, koska minulla on kolme musiikkialan tutkintoa: muusikon, opettajan ja FM musiikkitieteessä. Siitä huolimatta 97 % "klassisesta musiikista" on mielestäni täyttä paskaa. Eli mitä korkeammalle status ja koulutus johtaa, sitä suurempi osa klassisesta perinteestä alkaa kuulostaa liirumlaarumille, missä säveltäjä itsekään ei tiedä mitä kappaleelle tekisi!
 
Eli, Yle 1:n suurkuluttajana, voin omakohtaisiin kokemuksiini voin sanoa, että lähtökohtaisesti mikään musiikinlaji ei ole yhtään toista merkittävämpää lähtökohdiltaan. Ainoastaan kappaleen laatu määrittää sen merkityksen, eikä status!
 
Puhuinkin laajemmalla tasolla kuin yksilötasolla. Ei yksilö tee tutkittua väitettä kyseenalaiseksi tässä tapauksessa. Itse enemmän tekstissä yleistit. Vähemmän omaa kehua ja suurempaa näkemystä kuin oma napa.

Vähemmän omaa kehua ja suurempaa näkemystä kuin oma napa.
 
Mutta yllättävän siistiä tekstiä sain aikaiseksi, vaikka oltiin vedetty olutta kahdeksan tuntia;)

Mutta yllättävän siistiä tekstiä sain aikaiseksi, vaikka oltiin vedetty olutta kahdeksan tuntia;)
 
pätemisen tarve näkyi myös.

pätemisen tarve näkyi myös.
 
Liiba-laaba-diipa-daapa...
 
EDIT: itseasiassa tulipa ensimmäistä kertaa tutustuttua verbin "päteä" ulottuvuuksiin:
 
"Ihmispäteminen
 
1. Positiivinen ihmispäteminen on muiden kannustamista ja rohkaisemista. Tällainen henkilö osaa kääntää negatiivisetkin tilanteet mahdollisuuksiksi. Hän pyrkii luomaan mahdollisille alaisilleen parhaat järjestettävissä olevat työolosuhteet.
Päivän tähtihetki: Kahvihetki alaisen kanssa jutellen projektin edistymisestä ja perheasioista.
 
2. Negatiivinen ihmispäteminen on nuoleskelua, panettelua ja muiden syyttelyä. Mikäli ympäriltä ja varsinkin orgasaation ylemmiltä portailta löytyy vastaavia tapauksia, henkilö ylenee tod.näk. jättiharppauksin. Ylempiä nuoleskellaan, alempia potkitaan päähän.
Päivän tähtihetki: Oman mokan onnistunut vieritys jonkun muun niskaan.
 
Asiapäteminen
 
3. Positiivinen asiapäteminen on töiden taidokasta ajoitusta ja organisointia. Suuri osa ajasta käytetään siihen, että hommat sujuisivat vieläkin ripeämmin. Tällainen henkilö hoitaa viisi vuotta talossa oltuaan kolmen ihmisen työt hikipisaraa vuodattamatta.
Päivän tähtihetki: Joku pyytää tekemään tehtävän, joka tuli valmiiksi jo eilen.
 
4. Negatiivinen asiapäteminen on töiden kanssa vitkuttelua ja niistä valittamista. Ko. henkilö pelkää töiden loppuvan tekemällä ja jemmaa niitä itselleen. Delegoiminen ei kuulu tämän henkilön sanavarastoon. Kiirettä ja töiden määrää valitetaan suureen ääneen.
Päivän tähtihetki: Suuri valkoinen johtaja kertoo huomanneensa henkilön valtavan ahkeruuden ja kehoittaa hiljentämään tahtia."
 
Oma pätemiseni näyttäisi lähinnä olevan 3. kategorian pätemistä, mutta muut menevät enemmän tai vähemmän ohi maalin.
 
Ja keneltä se on pois, jos uskaltaa käyttää omaa napaa esimerkkinä, sillä sen nöyhtän tunnen parhaiten. Itsestä kertominen näköjään koetaan heti sellaisena, että omakehu haisee. Itse kutsun sitä mielummin hyväksi itsetunnoksi ja itsensä alttiiksi asettamiseksi.
 
Lopulta tämä yksittäinen keskustelu ajautuu itsetuhoon, koska yksilö määrittelee musiikkityylin arvon, eikä mikää objektiivinen liirumlaarum taiteen itseisarvosta. Eli lopuksi, musiikilla on arvoa, jos siinä on arvoja, ja kaikessa on!

... tai missään ei ole. Riippuu kuinka arvoja katsoo. Ne ovat olemassa ainakin teoreettisella tasolla ihmisten kognitiossa mutta ainakaan universaaleina totuuksina objektiivisesti niitä ei ole missään, kuten epäsuorasti ilmaisit.
 
Ei mitään, olut miehen puheliaaksi saa vaan täällä pohjoisessa. Pätemisestä erittäin hyvä pohdiskelu. Vaikkakin aika kärjistävä mutta lienee tarkoituskin.

ei mitenkään absoluuttisesti varsinkin jos kuulijan ja säveltäjän välillä on muutama sata vuotta väliä. peruspsykkaa.
 
Reseption eri lajit ja tasot huomioon ottaen on sekin täysin mahdollista vaikka emme voi kuin vertailla assosaatioitamme ja tehdä niistä omat johtopäätöksemme säveltäjän mahdollisesta olotilasta vaika syy jääkin ikuisesti salaisuudeksi.
 
Riippuu kaiken lisäksi pitkälti siitä onko kyse lahjakkuudesta, kyvystä plagioida ja kopioda sekä omaksua jotakin ulkokohtaista aidoista musiikkiteoksista, vai innoituksen tuokiona luomisvoiman vallassa älyn vapauduttua tahdon palveluksesta, tahtomisesta vapaan älyn vaikuttamana luodusta tietenkin alitajuisten motiivien kietoutuessa tietoiseen metodiikkaan sävelletyistä objektiivisen hengen luomasta säveltaiteesta.
 
Taiteen ja erityisesti musiikin voima onkin ihmeistä suurin menettämättä hiukkaakaan ajankohtaisuudestaan näinkään pitkällä aikavälillä vaan siksi musiikin kuolemattomat aikaansaannokset johon juuri niiden kuolemattomuuden ja ajattomuuden voidaan sanoa perustuvan, on iätöntä ja ajatonta, yliajallista ja ikuista, kyetessään vaikuttamaan välittömästi kuulijan tunteisiin välitöntä tietotapaamme kiihdyttämälä musiikin ilmaistessa sille itse tahdon vireet vaikka emme tavallaan pääasekään nauttimaan säveltaiteen mestariluomuksista ja aikaa kestävistä saavutuksista tuoreesa värisävyssä vaan saamme usein sangen myöhään ja välillisesti tietoa musiikilisista neroista ja heidän puhtaista mitään hyödyllisiä, muiden olemassaoloa helpottavien tai elämää säilyttävien ihmistuotteiden sijaan tarkoitusperiä palvelemattomista tuotteistaan jotka ovat olemassa vain oman itsensä vuoksi ja joita voidaan siksi pitää olemisen puhtaana tuloksena ja kukkana, jolle ovat olemassa vain tahdon liikkeet ja intohimot ja se näkee vain sydämet vaikutuksessaan sanoihin ja kieleen verrattuna verrattomsti mahtavampana taidemuotona, joka saavuttaa tarkoituksensa omin keinoin jota jokainen sille vastaanottavainen ja musikaalinen, perusedellytykset omaava ihminen tahdon välittömänä ilmauksena ymmärtää vaikkakaan ei välttämättä tapauksissa joissa musiikin tieteellistäminen on saavuttanut huippunsa muistuttaen matemaattisen laskennon korkeimpia hienouksia tai impressionisien maalausten vaikeimpia taidonnäytteitä, kuten Wagnerilla, epämusikaalisesta proosastaan huolimatta libretoissaan, jonka taiteessa on havaittavissa vahvistuneena eräs uuden ajan kulttuurin yleinen pykimys, joka alkoi jo renessansissa jolloin syntyi hienouksien taide, ja sen vastineena nautiskeleva tuntija joka omaa edellytykset. Tämä suuntautuminen ammatilliseen onkin sitten tullut uudenajan kuluessa yhä suljetummaksi, kastiylpeämmäksi ja tyranillisemmaksi jonka seurauksena syntyi organisoituneiden osaajien erikosuus,
 
Egon Friedeliä lopuksi hiukan siteeratakeni alun hildesheimerilaisen ja sitten schopenhauerilaisen vapaan osuuden jälkeen yhdessä virkkeessä.