Yleistä keskustelua musiikista ›

Itse ehdotan, että neroudelle käyttökelpoinen ja sopivan tarkka määritelmä voisi olla seuraavanlainen:
 
Nero on ihminen, joka omaa ilmiömäisen pitkälle kehittyneen, useimmiten aikaansa edellä olevan, tutut kaavat hienostuneesti, jopa suvereenisti rikkovan (ellei suorastaan mullistavan) näkemyksen omalla alallaan, sekä kyvyn toteuttaa tätä näkemystä enemmän tai vähemmän pitkällä aikavälillä. Uudistumiskyky on usein osa tätä - kyky rikkoa kaavat yhä uudestaan. Nero on melkein poikkeuksetta innovaattori. Tämä asettaa "nerokkuuden" myös tietyllä tapaa makudebaattien ulkopuolelle: meriitti on näkemyksen omaperäisyydessä ja innovatiivisuudessa, piti lopputuloksesta tai ei. Debaattia voidaan toki käydä siitä, missä raja kulkee lahjakkuuden ja nerokkuuden välillä.
 
En ota kantaa tässä klassisen musiikin alaan, mutta mielestäni yksi vähemmän tunnettu (tai neroksi tunnistettu) nero, joka on tällä hetkellä hyvin aktiivinen populaarimusiikin saralla, on Dirty Projectorsin Dave Longstreth. Hän täyttää kaikki yllä mainitut kriteerit: Hänen kykynsä ymmärtää sekä yhdistellä musiikillisia konsepteja uudenlaisilla tavoilla on päätä huimaava, ja hän on ympäröiviä musiikillisia virtauksia jatkuvasti n. viisi askelta edellä. Aina kun olen vuosien varrella kuullut häneltä uutta materiaalia, on hänen musiikkinsa taso taas hypännyt myös itseensä nähden valtavan harppauksen eteen päin. Longstrethin vaikutus alkaa kuulua monien muiden, uusien yhtyeiden tuotannossa jo nyt. Hän sattuu olemaan myös epätavanomaisen tuottelias. Kateeksi käy.
 
Tämän totean siis niin objektiivisesti kuin osaan, yllä asettamieni kriteereiden mukaan.

entä jos ei usko että aika menee eteenpäin, niin miten on mahdollista, et joku on aikaansa edellä?

entä jos ei usko että aika menee eteenpäin, niin miten on mahdollista, et joku on aikaansa edellä?
 
Hm, aika abstraktia filosofointia. Kysymys ei ole tässä tapauksessa kovin relevantti, koska esitin mielipiteeni itse määrittelemieni kriteereiden mukaisesti. Ne toimivat kommentin viitekehyksenä. Millä tavalla sinä puolestasi määrittelet nerouden?
 
"Aikaansa edella" voitaisiin määritellä myös esim. "eri tietoisuuden tasoksi."
 
Minä joka tapauksessa uskon, että oli "todellisuus" mikä tahansa, tärkeintä on se, millä tavalla me ihmiset koemme todellisuuden. Eli jos ajan kulkeminen eteen päin on illuusio, on sillä illuusiolla jokin tehtävä, ja se on itsessään arvokas. Inhimmillisen kokemuksen mukaan on mahdollista, että ihminen on näennäisesti aikaansa edellä.
 
Jeps.

Hm, aika abstraktia filosofointia.
 
ei ollenkaan, vaan tarkoitan sitä kirjaimellisesti, haha.
 
Millä tavalla sinä puolestasi määrittelet nerouden?
 
en mitenkään kun en jaksa vaivata päätäni moisella pohdiskelulla.

Syb Barret

Syb Barret
 
Hän ei ole musikaalinen nero vaan nesikaalinen muro.

entä jos ei usko että aika menee eteenpäin, niin miten on mahdollista, et joku on aikaansa edellä?
 
Vaikka objektiiviseen aikaan ei liittyisikään liikkumisen käsitettä, subjektiivinen aika on silti olemassa, sen todistaa jo se, että nämä kaksi käsitettä ovat olemassa. Ja kysymyshän oli subjektiivisestä ajasta, aikaaNSA edellä.

Vaikka objektiiviseen aikaan ei liittyisikään liikkumisen käsitettä, subjektiivinen aika on silti olemassa, sen todistaa jo se, että nämä kaksi käsitettä ovat olemassa. Ja kysymyshän oli subjektiivisestä ajasta, aikaaNSA edellä.
 
kuulostaako järkevälle sanoa, että on omaa aikaansa edellä, jos se muka viittaa subjektiiviseen kokemukseen? jos subjektiivinen aikakäsitys muodostuu omista ajatuksista, niin miten sä voit muka olla omia ajatuksias edellä, paitsi olemalla hullu kuin paskahuussin rotta?
 
kuulostaa metafyysiselle/filosofiselle paskakikkailulle tyyliin jukka relander.

kuulostaako järkevälle sanoa, että on omaa aikaansa edellä, jos se muka viittaa subjektiiviseen kokemukseen? jos subjektiivinen aikakäsitys muodostuu omista ajatuksista, niin miten sä voit muka olla omia ajatuksias edellä, paitsi olemalla hullu kuin paskahuussin rotta?
 
kuulostaa metafyysiselle/filosofiselle paskakikkailulle tyyliin jukka relander.
 
Siis - ihmiskunnan kollektiivistä, subjektiivistä aikaa tässä tarkoitin. Omaa aikaansa - edellä sitä hetkeä, jossa silloin ihmiskunta, joka aikaa mittaa, on tiedollisella ja taidollisella tasolla. Yksilö, jolla on tajunta ja joka tajuaa oman olemassaolonsa alkavan ja loppuvan loogisesti päätyy siihen tulokseen, että olisi olemassa jokin hänestä riippumaton aika, vaikka, kuten itse sanoit, sitä ei voida mitenkään havaita. Käytännössä ei voida olla varmoja, onko olemassa objektiivista aikaa, mutta joka tapauksessa on olemassa tapoja määrittää rajallista olemassaoloa jollain tavalla, puhua käsitteillä ennen, jälkeen, äsken jne., jotka viittaavat siihen, että kaikkea tapahtuvaa ei koeta samalla kertaa. Siispä sillä ei ole mitään väliä, onko aikaa sinänsä olemassa, joka tapauksessa on olemassa ihmisten käsitteet, joilla voidaan viitata eri hahmotettavaan tilanteeseen, tässä tapauksessa siis "ajallisessa" mielessä. Sä voit varmaan lukea Descartesin mietteet olemassaolosta jos tää tosissaan askarruttaa.

Siis - ihmiskunnan kollektiivistä, subjektiivistä aikaa tässä tarkoitin.
 
puhutko siis jostain jungilaista arkkityyppien maailmaa muistuttavasta jutusta nyt?
 
eikö subjektiivinen aika tarkoita sitä, että se on subjektiivista, eli yksilöllistä? jos se on yksilöllistä, niin miten sä voit puhua siitä niinkuin olisi joku yleisinhimillinen aikakäsitys? minusta vaikuttaa pikemminkin siltä että aikakokemukset vaihtelee yksilöstä toiseen valtavasti.
 
Omaa aikaansa - edellä sitä hetkeä, jossa silloin ihmiskunta, joka aikaa mittaa, on tiedollisella ja taidollisella tasolla.
 
tämä kuulostaa vähän oudolta. ikään kuin ihmiskunta olisi joku yhtenäinen organismi joka mittaa aikaa samoin kriteerein kulttuurista riippumatta. en osaa selittää ehkä tuon paremmin mutta tuo idea mättää minusta pahemman kerran.
 
tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että monet näistä kulttuureista joita suurin osa länsimaisista ihmisistä pitää tällä hetkellä "primitiivisinä ja alkukantaisina" on oikeasti tulevaisuudesta meidän näkövinkkelistä katsottuna. outoa?
 
Yksilö, jolla on tajunta ja joka tajuaa oman olemassaolonsa alkavan ja loppuvan loogisesti päätyy siihen tulokseen, että olisi olemassa jokin hänestä riippumaton aika, vaikka, kuten itse sanoit, sitä ei voida mitenkään havaita.
 
en ole varma tuosta; voi olla täysin kulttuurillinen tuote. mä luulen, että ihmiskunta käytti ulkopuolisen ajan mittarina hyvin pitkään luonnollisia syklejä - jotka siis nekin ovat alttiita suurille muutoksille ja joustavat paljon.
 
en tiedä voiko sitä pitää objektiivisena aikana siis, koska toisaalta ihminen piti itseään osana luontoa - vähän kuin rattaana luontoäidin koneistossa. en ole varma mutta mä luulen, että se todellisuuskäsitys tarkoittaa sitä, että "luonnon aika" ei ole sun ulkopuolista objektiivista aikaa, vaan myös osa sinua, eli tavallaan subjektiivista. yksilö on tavallaan sisällä luonnon tajunnassa. siis kuvittele, että luonto on itse asiassa puhdasta tietoisuutta ja, että me jotka ollaan ja eletään, ollaan tavallaan osia siitä tajunnasta...
 
äh, vaikea selittää, mutta luulen, että noin se menee.
 
Käytännössä ei voida olla varmoja, onko olemassa objektiivista aikaa, mutta joka tapauksessa on olemassa tapoja määrittää rajallista olemassaoloa jollain tavalla, puhua käsitteillä ennen, jälkeen, äsken jne., jotka viittaavat siihen, että kaikkea tapahtuvaa ei koeta samalla kertaa.
 
jeps.
 
mun pointti oli siis se, että miten sä voit esimerkiksi mitata onko joku aikaansa edellä vai jäljessä vai mitä lie? tai miksi sillä olisi väliä? koska vaikka joku tyyppi tekisikin jotain mikä on jotenkin "aikaansa edellä", niin se ei tarkoita sitä, että kukaan edes pitäisi siitä. tulee mieleen joitakin esimerkkejä tästä...
 
EDIT: niin joo ja mä en tosiaan yrittänyt vittuilla tuolla jukka relander- kommentilla, vaan se oli pelkkää huumoria, vaikka ehkä paskaa sellaista

Tarkoittanet Sydiä? Perusteluja, kiitos!
 
Nero on ihminen, joka omaa ilmiömäisen pitkälle kehittyneen, useimmiten aikaansa edellä olevan, tutut kaavat hienostuneesti, jopa suvereenisti rikkovan (ellei suorastaan mullistavan) näkemyksen omalla alallaan, sekä kyvyn toteuttaa tätä näkemystä enemmän tai vähemmän pitkällä aikavälillä.
 
Tässä tapauksessa vähemmän pitkällä, muuten täsmännee.
 
Uudistumiskyky on usein osa tätä - kyky rikkoa kaavat yhä uudestaan.
 
Have You Got It Yet?
 
Nero on melkein poikkeuksetta innovaattori. Tämä asettaa "nerokkuuden" myös tietyllä tapaa makudebaattien ulkopuolelle: meriitti on näkemyksen omaperäisyydessä ja innovatiivisuudessa, piti lopputuloksesta tai ei.
 
Täsmää mainittuun henkilöön, mikäli luetun ymmärtämiseni ei minua pettänyt.
 
Debaattia voidaan toki käydä siitä, missä raja kulkee lahjakkuuden ja nerokkuuden välillä.
 
Seuraavaksi joku voi lähteä näitä erittelemään ja täsmentämään :)

puhutko siis jostain jungilaista arkkityyppien maailmaa muistuttavasta jutusta nyt?
 
eikö subjektiivinen aika tarkoita sitä, että se on subjektiivista, eli yksilöllistä? jos se on yksilöllistä, niin miten sä voit puhua siitä niinkuin olisi joku yleisinhimillinen aikakäsitys? minusta vaikuttaa pikemminkin siltä että aikakokemukset vaihtelee yksilöstä toiseen valtavasti.
 
tämä kuulostaa vähän oudolta. ikään kuin ihmiskunta olisi joku yhtenäinen organismi joka mittaa aikaa samoin kriteerein kulttuurista riippumatta. en osaa selittää ehkä tuon paremmin mutta tuo idea mättää minusta pahemman kerran.
 
tällä hetkellä minusta kuitenkin tuntuu, että monet näistä kulttuureista joita suurin osa länsimaisista ihmisistä pitää tällä hetkellä "primitiivisinä ja alkukantaisina" on oikeasti tulevaisuudesta meidän näkövinkkelistä katsottuna. outoa?
 
en ole varma tuosta; voi olla täysin kulttuurillinen tuote. mä luulen, että ihmiskunta käytti ulkopuolisen ajan mittarina hyvin pitkään luonnollisia syklejä - jotka siis nekin ovat alttiita suurille muutoksille ja joustavat paljon.
 
en tiedä voiko sitä pitää objektiivisena aikana siis, koska toisaalta ihminen piti itseään osana luontoa - vähän kuin rattaana luontoäidin koneistossa. en ole varma mutta mä luulen, että se todellisuuskäsitys tarkoittaa sitä, että "luonnon aika" ei ole sun ulkopuolista objektiivista aikaa, vaan myös osa sinua, eli tavallaan subjektiivista. yksilö on tavallaan sisällä luonnon tajunnassa. siis kuvittele, että luonto on itse asiassa puhdasta tietoisuutta ja, että me jotka ollaan ja eletään, ollaan tavallaan osia siitä tajunnasta...
 
äh, vaikea selittää, mutta luulen, että noin se menee.
 
Näin! Nyt ollaan taas samalla kartalla. Koska luonto nyt tunnetusti ei kuitenkaan tiedosta ja kommunikoi niin, että ihminen lajina sitä ymmärtäisi, olemme tällä pallolla käsityksemme mukaan yksin edustamassa kokevaa subjektia koko luonnon kokeman "ajan" suhteen, kiertokulun, joka tiedostavalla yksilötasolla koettuna tuntuu myös objektiivisella tasolla olemassaolevalta. Kuitenkin, jos kaikki muuttuva ja "ajan" myötä hajoava lakkaa olemasta, eikö käsityksemme mukaan maailmankaikkeus silti laajene yhä vain (tästähän ei taida olla varmuutta edelleenkään, siis supistuuko se, pysyykö paikallaan vai laajeneeko, mutta laajeneminen näyttää tällä hetkellä jotenkin todennäköisimmältä)? Jos tässä vaiheessa puhutaan ikuisuudesta, todellisesta ikuisuudesta, niin onko oikeasti objektiivista aikaa olemassa? Jotain toisen tason substanssia, jolla on alku ja loppu? Mutta tää on oikeesti käytännössä teologian juttuja, ne pohtii moisten olioiden olemassaoloa päivät pitkät, niillä olioilla on vaan eri nimet:)
 
mun pointti oli siis se, että miten sä voit esimerkiksi mitata onko joku aikaansa edellä vai jäljessä vai mitä lie? tai miksi sillä olisi väliä? koska vaikka joku tyyppi tekisikin jotain mikä on jotenkin "aikaansa edellä", niin se ei tarkoita sitä, että kukaan edes pitäisi siitä. tulee mieleen joitakin esimerkkejä tästä...
 
Aikaansa edellä joku on silloin, kun muut tajuavat myöhemmin saapuneensa hitaammassa kehityksessään täysin samoihin ratkaisuihin. Onhan varmasti koko ajan ihmisiä, jotka tekevät eri lailla kuin muut saman hetken taiteilijat, mutta se, onko kysymyksessä itsetarkoituksellinen paska vai juuri ne nerokkaat oivallukset, näkyy vasta ajan myötä, sen kautta, päätyvätkö muutkin näihin oivalluksiin, onko kyseessä kehitys vai taantuminen. Tässä vaiheessa sun täytyy, pystyäksesi ymmärtämään tämän ajatuksen, hyväksyä se, että ihmisillä on tietty kaari, jonka mukaan ajattelu pääpiirteissään kulkee. Useimmat esim. tykkäävät harmoniassa asioista öbaut tässä järjestyksessä: (kun asiat pysyvät hallinnassa, satunnaisesti voi tapahtua mitä vaan) ensin kvinteistä, sitten kolmisoinnuista ja dominanttisoinnuista, nelisoinnuista, modaalisista kolmisointujännitteistä, modaalisista nelisointujännitteistä, laajemmista soinnuista ja lopulta dissonanssi etenee niin pitkälle kuin mahdollista kunnes siirrytään pelkälle eletasolle funktioiden sijaan. Näin tämä menee useimpien sellaisten yksilökehityksessä, joilla on potentiaali olemassa, ja jos katsot musiikin historiaa, niin suunnilleen niin se menee sielläkin.
 
Esmes Bach oli semmoinen jamppa, ettei kukaan vieläkään oikein tajua miten se pystyi siihen mihin pystyi, varsinkaan siinä laajuudessa. Eri asia on sitten se, tykkääkö siitä musiikista, mutta sepä nyt ei kuulu tähän.

Näin! Nyt ollaan taas samalla kartalla. Koska luonto nyt tunnetusti ei kuitenkaan tiedosta ja kommunikoi niin, että ihminen lajina sitä ymmärtäisi, olemme tällä pallolla käsityksemme mukaan yksin edustamassa kokevaa subjektia koko luonnon kokeman "ajan" suhteen, kiertokulun, joka tiedostavalla yksilötasolla koettuna tuntuu myös objektiivisella tasolla olemassaolevalta.
 
en ole ihan varma mitä sä tarkoitat, mutta mun pointti oli juurikin se, että luonto tiedostaa. luulen myös, että ihmiset myös pystyvät...no, en tiedä onko ymmärtää oikea sana - ehkä jossakin määrin MYÖS ymmärtämään - , mutta ainakin "tulemaan yhdeksi" tuon tietoisuuden kanssa.
 
en myöskään usko lainkaan siihen, että ihminen olisi ainoa kokeva subjekti luonnossa. se kuulostaa ristiriitaiselta, jos kerran puhutaan siitä, että luonto on tiedostavaa. minusta KAIKKI on pelkkää tietoisuutta, eli tiedostamista.
 
Kuitenkin, jos kaikki muuttuva ja "ajan" myötä hajoava lakkaa olemasta, eikö käsityksemme mukaan maailmankaikkeus silti laajene yhä vain (tästähän ei taida olla varmuutta edelleenkään, siis supistuuko se, pysyykö paikallaan vai laajeneeko, mutta laajeneminen näyttää tällä hetkellä jotenkin todennäköisimmältä)? Jos tässä vaiheessa puhutaan ikuisuudesta, todellisesta ikuisuudesta, niin onko oikeasti objektiivista aikaa olemassa? Jotain toisen tason substanssia, jolla on alku ja loppu? Mutta tää on oikeesti käytännössä teologian juttuja, ne pohtii moisten olioiden olemassaoloa päivät pitkät, niillä olioilla on vaan eri nimet:)
 
mä juuri hiljattain tsekkasin uusinta tutkimustietoa aiheesta ja tällä hetkellä jotkut on sitä mieltä, että maailmankaikkeus supistuu ja laajenee yhtä aikaa. kuulostaa minusta järkeenkäyvälle (en tiedä muista); hyvin perinteistä "panteistista" ajattelua kalevalan ja muiden mytologioiden hengessä. ympyrä sulkeutuu...
 
Aikaansa edellä joku on silloin, kun muut tajuavat myöhemmin saapuneensa hitaammassa kehityksessään täysin samoihin ratkaisuihin. Onhan varmasti koko ajan ihmisiä, jotka tekevät eri lailla kuin muut saman hetken taiteilijat, mutta se, onko kysymyksessä itsetarkoituksellinen paska vai juuri ne nerokkaat oivallukset, näkyy vasta ajan myötä, sen kautta, päätyvätkö muutkin näihin oivalluksiin, onko kyseessä kehitys vai taantuminen.
 
musta tuollaisessa ajattelussa ei enää ole "järkeä". ensinnäkin "kehitys" vaikuttaisi olevan äärimmäisen suhteellista ja riippuvaista siitä kenen näkökulmasta puhutaan.
 
enkä myöskään usko, että ajan myötä löydetään yksiselitteistä totuutta mistään taiteesta. kukaan ei edelleenkään ole täysin samaa mieltä "mestariteoksista"; toisten mielestä esim. mahler on edelleen paatoksellista tylsää paskaa ja joidenkin mielestä nerokkaan hekumallista panteismia tms. (megatherium ja kumppanit). sitä paitsi mahler ei koskaan muistaakseni tienannut penniäkään musiikillaan omana aikanaan eikä se juuri saanut sitä esitetyksi, paitsi johtamalla sitä itse.
 
en usko objektivismiin enää oikeastaan lainkaan.
 
Tässä vaiheessa sun täytyy, pystyäksesi ymmärtämään tämän ajatuksen, hyväksyä se, että ihmisillä on tietty kaari, jonka mukaan ajattelu pääpiirteissään kulkee. Useimmat esim. tykkäävät harmoniassa asioista öbaut tässä järjestyksessä: (kun asiat pysyvät hallinnassa, satunnaisesti voi tapahtua mitä vaan) ensin kvinteistä, sitten kolmisoinnuista ja dominanttisoinnuista, nelisoinnuista, modaalisista kolmisointujännitteistä, modaalisista nelisointujännitteistä, laajemmista soinnuista ja lopulta dissonanssi etenee niin pitkälle kuin mahdollista kunnes siirrytään pelkälle eletasolle funktioiden sijaan. Näin tämä menee useimpien sellaisten yksilökehityksessä, joilla on potentiaali olemassa, ja jos katsot musiikin historiaa, niin suunnilleen niin se menee sielläkin.
 
en allekirjoita tuota oikeastaan ollenkaan. mun mielestä mä olen aina pitänyt modaalisuudesta ja vieroksunut perinteistä tonaalista harmoniaa. oman muistikuvieni mukaan olen myös aina pitänyt "jännitteisestä" harmoniasta.
 
tuo on ehkä totta, mutta vain tietyssä aika kapeasti rajatussa kulttuurillisessä kehyksessä. monissa kulttuureissa sävelet joita meillä pidetään jännitteisinä ja ilmaisevan esim. tuskaa ja hengenahdistusta, pidetään muualla mielenrauhaa ja eroottista rakkautta ilmaisevina. on vaikea sanoa onko näissä kulttuureissa koskaan ollut mitään tuon kaltaista "kehitystä" mitä juuri esitit.
 
toisaalta en tiedä onko minun jutuissa hevonhelvettiä enää järkeä kun tätä nykyä olen sitä mieltä, että aika kulkee moneen suuntaan yhtä aikaa vailla varsinaista päämäärää tai tavoitetta ja vieläpä suhteellisesti riippuen täysin havainnoijasta. kummallisia ajatuksia tulee kyllä mieleen.

Krhm... Noo, sä voit kysyä ihan itseltään Nightwishin pojilta millä taitoakselilla tuntevat liikkuvansa. Ja sitten voit tehdä ihan objektiivisen vertailun.
 

 
Tällähän ei tietysti ole mitään korrelaatiota budjetin kanssa? Saundi ei ole musiikki, se on musiikin pintataso. Minkä tahansa mikseri.netin tusinademohevibändin biisit voidaan ottaa ammattilaisten käsiin ja tehdä niihin vitun iso saundi, pinnalta, mutta musiikillinen substanssi ei lisäänny siitä mihinkään. Tästä substanssin kehittymisestä, syvätason kasvamisesta mä puhun Nightwishinkin kohdalla.
 

 
Katopa nyt, kun puhutaan nerosta, jonkun oman lempiartistin nostaminen neroksi on subjektiivista - todellinen nero on objektiivisesti tarkasteltunakin muiden aikalaistensa yläpuolella ja edellä. Bach, Mozart ja Beethoven on edelleenkin historiallisessa valossa tarkasteltuna olleet niiiin paljon edellä aikalaisiaan, ettei siinä ole mitään rotia, ne on viitoittaneet koko tulevan musiikin tien. Todelliseen musiikilliseen nerouteen ei riitä se, että kirjoittelee "ihan kivoja" biisejä. Joku muu on tehnyt sen jo aiemmin. Esmes T. Holopaisen tapauksessa monien muiden lisäksi T. Holopainen itse, jo monta kertaa, edellisillä levyillään. Jos sä nyt kelaat, niin eroaako se Nightwish esmes nyt niin älyttömästi jostain Stratovariuksesta, Within Temptationista, Sonata Arcticasta jne. muuten kuin siinä, että SÄ nyt satut diggaamaan siitä?
 
Eikä siinä mitään pahaa, kyllä mäkin tykkään monista jutuista joista muut ei välitä. Ero on vaan siinä että mä en kutsu niitä diggailuni kohteita neroiksi.
 
Otetaan nyt ihan elävän elämän konkreettinen esimerkki. Pertti tykkää Shadow of Deathista, joka on kavereiden bändi Pieksämäeltä. Tykkää ihan sikana. Onko Shadow of Deathin jätkät neroja jos Pertti niin väittää? Ool raits, kuluu hetki, Pertti löytää Stratovariuksen ja Bodomit. SoD ei oikein kuulosta enää miltään, Pertti tajuaa että täähän on oikeestaan aika paskaa ja lisäksi kaikki jutut on ihan suoraan pöllitty Stratoilta ja Laiho-sedältä, jotka on tehnyt ne ihan törkeen paljon paremmin! Mutta ei helevetti, onko ne tyypit siltikään neroja? Hetken päästä Pertti löytää Helloweenin, Yngwien, Stonen, Deathin, Iron Maidenin, Deep Purplen, Steve Vain ja aika paljon kasariheviä. Vähän nää on kovia bändejä! Ja hei, itse asiassa, nää Stratojen ja Bodomien jututhan on täältä! Toi Laihohan on pöllinyt kaiken Latvalalta ja Steve Vailta ja melodiantaju on ihan kasaria. Mut kyl näiden vanhempien gubbejen täytyy olla niitä neroja nyt sitten! Hetken päästä Pertti huomaa että hei, Ynkkähän on ihan Blackmore-wannabe, tiluttaa vaan enempi, ja itse asiassa Tolkkihan kuulostaa aika paljon Ynkältä ja Latvalakin vetää aika träsh-pohjalta. Sitten Pertti löytää isän hyllystä parit klassiset levyt ja toteaa että hei, itse asiassa ne Deep Purplen erikoisen kuuloiset jututhan on täältä! Ja aika vesitettyinä vielä! Itse asiassa se Laihohan on pöllinyt tän klasarijuttujen lainaamisen Blackmorelta! Ois ny keksinyt ees tehdä niillä jotain ihmeempää (vaikkakin Something Wild- ja Hatebreeder-levyillä on varsin nokkelia oivalluksia käyttää esim. Mossen Requiemiä)! Ja sitten kun kuuntelee Paul Gilbertiä niin huomaa että wattefuk, osa näistä klasarijutuistahan on pöllitty suoraan täältä, ne on siis siirtyneet välillisesti! Onks nää nyt niitä neroja sitten? Ja niin edelleen. Lista menee ikuisesti taaksepäin.
 
Vasta retrospektiivisesti tarkasteltuna voidaan erottaa ne todelliset nerot. Nero ei olekaan ihminen, joka tekee tosi hyvää musaa yksittäisen ihmisen näkökulmasta tarkasteltuna, vaan nero on ihminen, joka globaalimmassa mittakaavassa ottaa suuria harppauksia musiikin saralla, tekee jotain oikeasti todella merkittävää, ei pelkästään markkinavoimien kautta vaikuta moneen, vaan musiikillisen substanssin tasolla luo jotain UUTTA. Yhdistelemällä vanhaa, totta kai, mutta luomalla mukaan konkreettisesti jotain, mitä ei ennen ollut, niin, että lopputuote kuulostaa tuoreelta, historiallisessa valossakin tarkasteltuna. Esim. Ritchie Blackmore sattui keksimään jotain, mikä oli tietyllä tasolla täysin uutta, ja pidemmälle vietynä kysymys voisikin olla neroudesta. Nyt juttu jäi vähän kesken ja muut täydensivät sitä. Jimi Hendrix sen sijaan oli ihan oikeasti jotain, mitä ei TODELLA oltu ennen kuultu. Kuunnelkaa niitä vanhoja levyjä ja kelatkaa siinä valossa tarkasteltuna miten mullistavaa se oli.
Abba teki niiin hiottua matskua, kaikella tasolla, että siinäkin alkaa mun mielestä olla kysymys jo neroutta lähentelevästä poikkeuksellisuudesta. Miles Davis etsi ja löysi ja toteutti äärimmäisen hyvin sellaisia lähestymistapoja, ettei kukaan ollut edes tajunnut miettiä moisia, kaikki olivat liian kiinni II-V-likeissään. Monesti tässä ketjussa mainittu Bodom oli alkuaikoinaan matkalla todelliseen erikoisuuteen ja olen perin surullinen siitä, että tie kääntyi hiukan eri suuntaan. Quincy Jonesia uskaltaisin mennä kutsumaan neroksi. Nuorta Yngwietä erittäin kekseliääksi kitaristiksi. Steve Vaita suurimmaksi sähkökitaran uudistajaksi sitten Hendrixin. 10 vuoden päästä erottuu jo 2000-luvun tyyppejäkin. Nyt on vaikea sanoa muuta kuin että on paljon taitavia musiikintekijöitä.
 
kyllä mun mielestä hendrixin jälkeinen kitarasoiton uudistaja oli Eddie Van halen eikä steve vai.78 ilmesty van halenin debyytti jossa oli tämä Eruption

kyllä mun mielestä hendrixin jälkeinen kitarasoiton uudistaja oli Eddie Van halen eikä steve vai.78 ilmesty van halenin debyytti jossa oli tämä Eruption
 
Lainasitpa hyvin tuota tekstiä. Lainaatko jossain jengissä?

En tiedä onko vielä joku maininnut, jos on niin ei ole tarkoitus matkia, mutta Phil Collins on loistava säveltäjä ja laulaja ja rumpali, hän on musiikkia luodessa selvä nero!! Mielestäni hän on vielä nykyajan nero musiikissa. Hänhän sovittaa ja säveltää kaikki biisinsä itse, rumpalina pätevä sekä niin erikoinen lauluääni että se tekee hänen musiikistaan miellyttävää.
 
Myös Toto -yhtyeen lukisin nerojen yhtyeeksi, biisit ovat sekä musiikillisesti, että tunnelmallisesti loistavia.

en ole ihan varma mitä sä tarkoitat, mutta mun pointti oli juurikin se, että luonto tiedostaa. luulen myös, että ihmiset myös pystyvät...no, en tiedä onko ymmärtää oikea sana - ehkä jossakin määrin MYÖS ymmärtämään - , mutta ainakin "tulemaan yhdeksi" tuon tietoisuuden kanssa.
 
en myöskään usko lainkaan siihen, että ihminen olisi ainoa kokeva subjekti luonnossa. se kuulostaa ristiriitaiselta, jos kerran puhutaan siitä, että luonto on tiedostavaa. minusta KAIKKI on pelkkää tietoisuutta, eli tiedostamista.
 
Mä sanoinkin, että tässä puhutaan nyt valitettavasti pelkästä ihmisestä siksi, että meillä ei ainakaan vielä ole mitään keinoa olla todistettavassa kommunikaatioyhteydessä muihin olentoihin, so. muu luonto. Eikä kukaan avaruudestakaan ole vielä todistettavasti tullut tiedostamaan meidän kanssamme.
 
musta tuollaisessa ajattelussa ei enää ole "järkeä". ensinnäkin "kehitys" vaikuttaisi olevan äärimmäisen suhteellista ja riippuvaista siitä kenen näkökulmasta puhutaan.
 
enkä myöskään usko, että ajan myötä löydetään yksiselitteistä totuutta mistään taiteesta. kukaan ei edelleenkään ole täysin samaa mieltä "mestariteoksista"; toisten mielestä esim. mahler on edelleen paatoksellista tylsää paskaa ja joidenkin mielestä nerokkaan hekumallista panteismia tms. (megatherium ja kumppanit). sitä paitsi mahler ei koskaan muistaakseni tienannut penniäkään musiikillaan omana aikanaan eikä se juuri saanut sitä esitetyksi, paitsi johtamalla sitä itse.
 
en usko objektivismiin enää oikeastaan lainkaan.
 
Niin, no sitten sä et usko. Valitettavasti vaan, vaikka siinä ei olisi järkeä ja kehittyminen vaikuttaisi harhakäsitykseltä teoreettisella tasolla, niin käytäntö osoittaa toista. Edelleenkään, muista se, kaikki eivät pidä Bachin musiikista, vaikka sen sisäinen muoto onkin kiistattoman häikäisevää.
 
en allekirjoita tuota oikeastaan ollenkaan. mun mielestä mä olen aina pitänyt modaalisuudesta ja vieroksunut perinteistä tonaalista harmoniaa. oman muistikuvieni mukaan olen myös aina pitänyt "jännitteisestä" harmoniasta.
 
Pitää on eri asia. Jos sä sävellät musiikkia ja tutkit sitä tietyissä raameissa, esim. tonaalisuus ja lähdet sen puitteissa rakentamaan omaa ilmaisuasi, niin noin se nyt usein vaan menee, meidän kulttuurissamme. Jos tehdään jotain täysin muuta alusta lähtien ja pyritään aivan eri asioihin, niin siinä on taas oma kehityskaarensa. -> katso seuraava kappale.
 
tuo on ehkä totta, mutta vain tietyssä aika kapeasti rajatussa kulttuurillisessä kehyksessä. monissa kulttuureissa sävelet joita meillä pidetään jännitteisinä ja ilmaisevan esim. tuskaa ja hengenahdistusta, pidetään muualla mielenrauhaa ja eroottista rakkautta ilmaisevina. on vaikea sanoa onko näissä kulttuureissa koskaan ollut mitään tuon kaltaista "kehitystä" mitä juuri esitit.
 
Totta kai se on kulttuurikeskeistä, jos esmes säveljärjestelmä on lähtökohtaisesti täysin erilainen niin eri jutut soivat paremmin kuin toisissa säveljärjestelmissä, siksi niille ei muodostu samanlaista käyttöastetta ja siksi funktiota. Koska musiikkikin perustuu erilaisiin konventioihin, sopimuksiin, konventioiden alkuperäiset muodot vaikuttavat myös pitkällä aikavälillä. Tämä johtaa pintatasoltaan aivan erilaiseen lopputulokseen (esim. juuri siinä, että erilaiset sointukadenssit, melodiakulut yms. koetaan eri tavalla eri kulttuureissa) mutta perimmäiset ihanteet ja tavoitteet pysyvät lopulta samoina. Myöskin järjellistäminen, analyysin taso ja pyrkimykset yleensä vaikuttavat siihen millaiseksi taide muodostuu, mutta jos mietitään vaikkapa kirjallisuutta, niin samalla tavalla toimivat, samaan funktioon pyrkivät teokset ovat pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia eri kulttuureissakin, vaikka niiden pintataso onkin kulttuurisidonnainen. Sadut ovat juonellisia tarinoita, viihdettä, niissä pitää olla tietynlaiset porkkanat jotta niistä tykätään; tanssimusa pistää jalan vipattamaan tietyillä tavoilla, taidemusalla on oma funktionsa jne.
 
Kysymys on siis vaan siitä, että me voidaan teoretisoida ihan sikana, mutta se on täysin hyödytöntä jos me unohdetaan todellinen käytännön lähtökohta, asiat vaan menevät tietyllä tavalla ja teorioiden pitäisi kuvata niitä tiettyjä tapoja.
 
toisaalta en tiedä onko minun jutuissa hevonhelvettiä enää järkeä kun tätä nykyä olen sitä mieltä, että aika kulkee moneen suuntaan yhtä aikaa vailla varsinaista päämäärää tai tavoitetta ja vieläpä suhteellisesti riippuen täysin havainnoijasta. kummallisia ajatuksia tulee kyllä mieleen.
 
Onko se aika sitten kuitenkin sun mielestä joku tiedostava entiteetti, joka kulkee johonkin, vai olisiko vain niin että aika on yksi ulottuvuus jossa me kuljetaan - joka ei sinänsä kulje yhtään mihinkään enempää kuin vaikka "korkeus"?
En tiedä. Mutta tää on mun mielestä merkityksetön aihe. Täysin turha käytännön kannalta, enkä siksi jaksa jauhaa enempää.

Mä sanoinkin, että tässä puhutaan nyt valitettavasti pelkästä ihmisestä siksi, että meillä ei ainakaan vielä ole mitään keinoa olla todistettavassa kommunikaatioyhteydessä muihin olentoihin, so. muu luonto.
 
kuka niin sanoo? mistä olennoista sä puhut, eläimistä?
 
Niin, no sitten sä et usko. Valitettavasti vaan, vaikka siinä ei olisi järkeä ja kehittyminen vaikuttaisi harhakäsitykseltä teoreettisella tasolla, niin käytäntö osoittaa toista. Edelleenkään, muista se, kaikki eivät pidä Bachin musiikista, vaikka sen sisäinen muoto onkin kiistattoman häikäisevää.
 
en mä sanonut etten usko kehitykseen.
 
miten sä voit erottaa bachin sisäisen muodon häikäisevyyden havainnosta? ikään kuin tämä olisi jokin havainnoinnin ulkopuolinen fakta. okei, leikitään sitten, että se on: mutta miten todistat sen?
 
en siis ota nyt kantaa lainkaan siihen mitä itse pidän bachista.
 
Pitää on eri asia. Jos sä sävellät musiikkia ja tutkit sitä tietyissä raameissa, esim. tonaalisuus ja lähdet sen puitteissa rakentamaan omaa ilmaisuasi, niin noin se nyt usein vaan menee, meidän kulttuurissamme. Jos tehdään jotain täysin muuta alusta lähtien ja pyritään aivan eri asioihin, niin siinä on taas oma kehityskaarensa. -> katso seuraava kappale.
 
niin no sä puhut siis tonaalisuuden raameista. entä sitten? ei se ole mikään universaali kaiken sisälleen sulkeva systeemi vaan kulttuurisidonnainen järjestelmä.
 
meidän kulttuurissa on paljon muutakin musiikkia kuin tonaalista. riippuu tietysti myös mitä tonaalisuudella tarkoittaa; sehän voi tarkoittaa myös ns. laajennettua tonaalisuutta.
 
Totta kai se on kulttuurikeskeistä, jos esmes säveljärjestelmä on lähtökohtaisesti täysin erilainen niin eri jutut soivat paremmin kuin toisissa säveljärjestelmissä, siksi niille ei muodostu samanlaista käyttöastetta ja siksi funktiota. Koska musiikkikin perustuu erilaisiin konventioihin, sopimuksiin, konventioiden alkuperäiset muodot vaikuttavat myös pitkällä aikavälillä. Tämä johtaa pintatasoltaan aivan erilaiseen lopputulokseen (esim. juuri siinä, että erilaiset sointukadenssit, melodiakulut yms. koetaan eri tavalla eri kulttuureissa) mutta perimmäiset ihanteet ja tavoitteet pysyvät lopulta samoina.
 
en ole varma mitä sinä tarkoitat: "konventioiden alkuperäiset muodot vaikuttavat myös pitkällä aikavälillä"
 
tai "perimmäiset ihanteet ja tavoitteet pysyvät lopulta samoina." (----> mitä ne on sitten?)
 
?
 
Sadut ovat juonellisia tarinoita, viihdettä, niissä pitää olla tietynlaiset porkkanat jotta niistä tykätään; tanssimusa pistää jalan vipattamaan tietyillä tavoilla, taidemusalla on oma funktionsa jne.
 
sadut ei monissa kulttuureissa ole "pelkkää viihdettä".
 
Kysymys on siis vaan siitä, että me voidaan teoretisoida ihan sikana, mutta se on täysin hyödytöntä jos me unohdetaan todellinen käytännön lähtökohta, asiat vaan menevät tietyllä tavalla ja teorioiden pitäisi kuvata niitä tiettyjä tapoja.
 
en ymmärrä mihin sinä viittaat tällä ja mihin tämä liittyy tässä keskustelussa.
 
Onko se aika sitten kuitenkin sun mielestä joku tiedostava entiteetti, joka kulkee johonkin, vai olisiko vain niin että aika on yksi ulottuvuus jossa me kuljetaan - joka ei sinänsä kulje yhtään mihinkään enempää kuin vaikka "korkeus"?
En tiedä.
 
ei tiedostava entiteetti ehkä - tai riippuu miten asiaa lähestytään.
 
juuri nyt musta tuntuu, että aika on vahvasti sidoksissa materiaan. ehkä se johtuu siitä kun olen touhunnut puutarhassa ja tarkkaillut matojen ja muiden otuksien puuhia - sitä miten kaikki hajoaa ja muuttuu joksikin toiseksi ajan myötä.
 
mä luulen, että ajan "liikkuminen" on vain jonkinlainen illuusio - en tarkoita sillä että se olisi hyvä/paha asia - vähän kuin katsoisi TV:n ruutua.

en mitenkään kun en jaksa vaivata päätäni moisella pohdiskelulla.
 
Näemmä jaksat kuitenkin vaivata päätäsi kaikenlaisella muulla filosofisella pohdiskelulla, jolla ei ole paljonkaan tekemistä musiikin kanssa... Se sinulle sallittakoon.