Kitarat: soittaminen ›

Siis sun mielestä 99,9% kitaristeista ei käytä koskaan metronomia?
 
Mmm... me ei siis vieläkään olla samaa mieltä siitä, miten ois ideaalia treenata, tai sitten sä et ymmärtänyt mitä mä tarkoitin, tai miten G treenaa. Guthrie on ite sanonut että sitä lähinnä vituttaa metronomi. Jos se haluaa pitää pulssia yllä, se pistää levyn soimaan.
Mun mielestä 99,9% kitaristeista käyttää aivan liikaa metronomia tai treenaa sellaisella tavalla, johon metronomin käyttö usein liitetään. Tiesitkö, että tietyille klasarimuusikoille metronomi on (edelleen) kirosana, vaikka se, mitä virtuositeettinä usein pidetään, onkin niillä erittäin korkealla tasolla? Globaalilla tasolla kun vaillinainen itseopiskelu on yleisempää kuin huippupedagogiikka, tuloksena on usein erittäin kieroutuneita käsityksiä, joita kukaan ei pysty lopulta oikaisemaan. Pitkälle viety itseopiskelu on täysin eri juttu, se vastaa huippupedagogiikkaa.
 
Käytännössä siis, 99,9% kitaristeista on vääristynyt käsitys treenaamisesta, siitä yksinkertaisesta syystä, että varsin harva, joka on työn jo tehnyt, vaivautuu selittämään ajatuksiaan loppuun, koska "asian voi sanoa lyhyemminkin". Sorry Kiksaus;)
 
Ja kysyin ihan uteliaisuudesta, kun sanoit kerta että kovat kitaristit ei "treenaa". Tuo treenaaminen vaikuttaisi olevan erittäin suhteellinen käsite, sillä mun mielestä sekin on treenaamista että harjoittelee helvetisti erilaisia juttuja vaikkei jumittuisikaan pitkäksi aikaa johonkin yhteen vitun 15. nauhan mollisweeppiin tms. Tajuuks? Kyse taitanee nyt lähinnä olla puhtaista väärinkäsityksistä.
 
Piis.
 
Kiksaukselle niitä instrumentaaleja. Hmm... ootas ku mä kelaan. Ai niin, siis, klasaribiisit on mun mielestä erittäin tärkeä pitää mukana ajatuksissa. Jos sä seuraat historiaa taaksepäin, se on se kaikkein tärkein lähtökohta lopulta myös kevyelle musiikille, unohtamatta tietysti bluesia.
 
Sillee vähän vaikee suositella kun en tiedä mistä sä diggaat, miten kuuntelet musaa. Voi nimittäin olla että joku täysin legendaarinen esitys ei aukea ollenkaan jos ei osaa kuunnella oikeita asioita.
 
Vitsit ku hyviä biisejä on niin paljo ja yritän arvuutella mikä saattais aueta sulle. Mä pistän ihan vapaan listan mitä nyt tulee mieleen, sen verran biisejä ku tässä nyt nopsasti juolahtaa mieleen. Koitan panna semmosta musaa mikä oikeesti on vaan mun mielestä tosi ehjää ja toimivaa, ei välttämättä kuitenkaan maailman legendaarisinta, ne esitykset kun on usein muinaismuistoja jotka ei tänä päivänä aukee. Osa näistä on tosi suoria perusesityksiä, osa varsin mainioita kokonaisvaltaisesti.
Kuuntele vaikkapa öö... Liquid Tension Experimentin biisejä sävellystekniikan, kokonaisuuden ja substanssin kannalta, niistä osa on ihan uskomattoman hyvin hallussa, ei mitään kysyttävää - esmes Biaxident, Kindred Spirits (varsinki tää), Paradigm Shift, Universal Mind, Another Mind, When the Water Breaks tulee ekana mieleen, valitse niistä joku; sit vaikka Brecker Brothersien Some Skunk Funk; George Bensonin Affirmation; Yngwien Far Beyond the Sun ja Trilogy Suite; Trio Töykeiden Donna Lee (kuuntele myös alkuperäinen, niin tiedät mitä on raiskattu), Jazzlantis sisältää muutenkin hyvää, vähän potkivampaa matskua; Lenni-Kalle Taipaleen Pojama, + muut hittibiisit, mitä niitä nyt on; Herbie Hancockilta vaiks Watermelon Man; Vital Techin Snake Sodan ja King Twangin nyt laitan tähän uhallakin; Domenico Scarlattin F-molli sonaatti K466; Steve Vain Passion&Warfarelta 5 ekan biisin muodostama kokonaisuus ja sitten Greasy Kid's Stuff ja The Audience is Listening; Dream Theaterin Overture 1928; Stevie Ray Vaughnin Scuttle Buttin'; Greg Howen Jump Start (kärsii aika munattomasta saundista vaan pahasti); Mattias IA Eklundh - When Sam Played it Again...
 
Lopetetaan vaikka tällä kertaa tähän, sori jazz-osaston vähyys, tajusin että enpäs ole pitkään aikaan perehtynyt taas siihen puoleen, unohtuu kappaleiden nimet.
Kun en tiä mitä sä etit biiseistä, on vaikea suositella. Mut et jos sä haet groovea ja tilua ja keskityt siihen, miten kitaristi veivaa, niin pahahan G:tä on mennä ylittämään, koska se nyt vaan on niin älytön kitaristi. Ehkä jotkut Petrucci-pläjäykset saattaisivat innostaa, tai Greg Howe paremmalla tuotannolla. Mutta jos puhutaan biiseistä, mikä toimii musiikkina, kokonaisuutena, mitä sellainen ihminen kuuntelee mieluusti joka ei soitosta tajua hevon helvettiä, niin G:n biisit on aika etydikamaa, yhden-kahden idean pohjalta työstettyä matskua, joka ei kauheesti hengitä musiikkina, samalla tavalla kuin valtaosan muistakin kitarasankareista.
Hassusti tulee mieleen, että tuon Ambituksen Hangover Shred on aika erikoisella tavalla onnistunut periaatteessa pääosin yhteen ideaan pohjaava tilubiisi. Se idea on niin yksinkertainen, että musiikki hengittää siitä huolimatta. Ei se ehkä tossa asussaan nyt tälle mun listalle pääse, mutta erottuu edukseen enivei.
 
Ibanezenabi:
 
Olen kyllä aivan samoilla linjoilla tässä. Kaikkea en ole tästä ketjusta jaksanut (ei vaan pystynyt) lukemaan, mutta tuntuu, että yksinkertaisista asioista tehdään nyt jotain älyttömän vaikeaa. Pientä toisten ajatuksenjuoksun aliarvioimista on myös mielestäni ilmoilla. Kyllä nyt yleensä soittajat tietävät mistä musiikista tykkäävät, mitä haluavat soittaa ja miten - jopa aloittelijat.
 
Ja siitä syystäkö, että kaikki osaavat harjoitella ja tietävät miten asiat toimivat, täällä kysytään harva se päivä "miten saan plektrakäteen nopeutta", "mitä skaaloja X käyttää", "miten treenata?" "miksen kehity?" jne. Jos kaikki kerran tietävät, niin mistä nää kysymykset? Jotka on yleensä lähtökohtasesti aivan vääriä, btw, ja johtuvat just näistä kieroutuneista käsityksistä.