Yleistä keskustelua musiikista ›

The Beatles. Käytännössä koko tuotanto. Pullollaan tylsiä ja keskinkertaisia poppibiisejä. Muutenkin mun mielestä koko bändin läpilyönti johtui vain siitä, että maailmassa sattui sillä hetkellä olemaan paikka yhdelle yhtyeelle, josta tulee kaupallinen ja jokasuuntainen jättimenestys.
 
Heinolan murteessa The Beatles tarkoittaa Oasis bändiä.

Aihetta sivuten itsellä on muutama bändi, joille olen mielestäni antanut mahdollisuuden, mutta kun ei niin ei. Molemmat hyvän kaverin fanittamia, joten annostus tähän suuntaan on ollut kohtalainen.
 
Ensimmäisenä AC/DC. Tämän bändin hienous jää aina tajuamatta, vaikka biiseissä hienoja osasia onkin. Ja yleensä se on se kitarariffi, joka biisin avaa ja siihen se jääkin. Armottoman tasapaksua huttua muuten ja niin turhauttavan itseään toistavaa, ettei mitään rajaa. Sen ei tietty pitäisi olla tässä elämän vaiheessa enää mikään yllätys, että bändi on tehnyt sitä samaa biisiä uudestaan ja uudestaan jokusen vuosikymmenen, mutta kun se vaan nousee liikaa esille joka kuuntelukerta. Olisi edes pientä variaatiota biisien välillä, mutta kun ei. Bändillä ei mitään tarvetta koskaan uusiutua, joten ei aiheuta tässä kuulijassa oikein mitään. Riffeissä on jumalattomasti imua, mutta siihen jää. Soolotkin samasta puusta veistettyjä. Pisteet Malcomille siitä että pystyy pitämään homman kasassa.
 
Toisena monien ihastelema, minun vihastelema Dream Theater. Johtuneeko siitä, että minulle on aina soitettu bändin tuoreimpia levyjä, kun yhtään hyvää biisiä en ole näiltä vesseleiltä kuullut. Biisit vuotavat kuin seula bändin jäsenten keskinäisissä skabailuissa siitä, kuka soittaa koukeroisimmat ja nopeimmat soolot. Jäljelle jää biisiraakileita, joissa kiippari- ja kitarasoolot tulevat kellon tarkkuudella ja menevät sen siliän tien, kunnes samat jutut kuullaan taas seuraavassa biisissä. Vokaaliosuudet kuulostavat taas siltä, että olisi ihan hyvä idea ottaa bändiin oikea laulaja. Toisaalta taas laulelija täydentää kliinisiä ja muovisia saundeja täydellisesti, jolloin lopputulos on silkkaa Kummelia, paitsi ettei naurata yhtään. Kun musiikissa mennään pelkästään virtuositeetin ehdoilla, eikä kyetä rakentamaan ympärille ainuttakaan ehjää sävellystä, kuulostaa se tältä. Ja tästähän päästääkin kätevästi...
 
...kolmanteen, eli Francesco Fareriin. Siis mikä juttu tämä on? Ukko soittaa sairaan nopeasti ja mä en vaan käsitä, täh? Kuulostaa samalta kuin Commodore 64:n kasettipelejä ladatessa, jolloin näytölle ilmestyi helvetillisen äänen lisäksi silkkaa psykedeliaa. Jos vetäisi happoja ja luukuttaisi Fareria pääsisi luultavasti hyvin lähelle samaa.

Tool on erittäin paha musiikillinen surkasmi yhdessä mars voltan kanssa. Bändit ovat mustanaan toistaan taiteilijasieluisempia paskapäitä, joiden pitäisi tälläkin hetkellä olla sunset boulevardilla jakamassa persettä crackin toivossa.
Muutkin ilmiöt ovat melko turhia. Paitsi italo.

Radioheadin Ok Computer ei ole ainakaan vielä auennut. Tylsää... Kuten myös Mars Volta.
 
Toisena monien ihastelema, minun vihastelema Dream Theater. Johtuneeko siitä, että minulle on aina soitettu bändin tuoreimpia levyjä, kun yhtään hyvää biisiä en ole näiltä vesseleiltä kuullut. Biisit vuotavat kuin seula bändin jäsenten keskinäisissä skabailuissa siitä, kuka soittaa koukeroisimmat ja nopeimmat soolot. Jäljelle jää biisiraakileita, joissa kiippari- ja kitarasoolot tulevat kellon tarkkuudella ja menevät sen siliän tien, kunnes samat jutut kuullaan taas seuraavassa biisissä. Vokaaliosuudet kuulostavat taas siltä, että olisi ihan hyvä idea ottaa bändiin oikea laulaja. Toisaalta taas laulelija täydentää kliinisiä ja muovisia saundeja täydellisesti, jolloin lopputulos on silkkaa Kummelia, paitsi ettei naurata yhtään. Kun musiikissa mennään pelkästään virtuositeetin ehdoilla, eikä kyetä rakentamaan ympärille ainuttakaan ehjää sävellystä, kuulostaa se tältä. Ja tästähän päästääkin kätevästi...

 
Tämä myös. Yhden hyvän biisin olen tosin kuullut (Space Dye Vest), mutta käytännössä kaikki muu on niin kliinistä, tylsää ja yhdentekevää etten todellakaan käsitä mitä "nerokkuutta" siinä voisi olla. Esim. joku ylistetty Awake -levy on niin tavanomaista perusrokkia tylsällä laulajalla, lukuun ottamatta niitä ylimääräisiä tilufillejä siellä sun täällä.

Beach Boysin Pet Sounds tuotti aikoinaan päänvaivaa. Odotukset oli korkealla mutta.. Noh, "Wouldn't It Be Nice" on kyllä ihan kiva ralli aloitusraitana, mutta sen jälkeen meno lässähti todella pahasti mielestäni ja teki mieli jättää leikki kesken ko. levyn kanssa. Päätin kuitenkin antaa levyn pyöriä ja onneks annoin, koska "God Only Knows" veti totaalisesti jalat alta! Sen verran täydellinen biisi, että antoi kyllä levyn "paskan matskun" anteeksi. Kuuntelen kyllä nykyään levyn läpi mukisematta ja välillä jalka saattaa vipattaa myös noissa vähemmän mielenkiintosissa biiseissä. En kuitenkaan ymmärrä ihan täysin sitä "maailman paras levy" hehkutusta. Levyn pari instrumentaalia ovat ajan myötä nousseet suosikeiksi avausraidan ja God Only Knows:n ohella.
 
Radioheadin Kid A:ta en myöskään ymmärrä lähes täydellisten The Bendsin ja Ok Computerin jälkeen. Masentavan tylsää koneperseilyä. Onneks tuoreimmalla bändi tuntu palautuneen oikeelle polulle, tai on ainakin sielläpäin.
 
Toolista ja Mars Voltasta jokseenkin samat ajatukset Linnunlaulupuun kanssa, joskin ei ihan noin radikaalisti. Monta kertaa olen yrittänyt, mutta kun ei vaan uppoa. Jospa ensvuonna kokeilis taas uusiks.

Opethin hehkutus on kyllä mennyt omasta mielestä ihan yli..
 
Samaa mieltä. Damnation toimi kohtalaisesti, koska sitä ei ole pilattu örinällä tai karjumisella, mutta muuten jotenkin väkinäistä menoa: "nyt raivotaan / nyt hiplataan akustista / nyt raivotaan taas vähän lisää / nyt taas akkarinäpelöintiä ..." Itse ymmärrän dynamiikalla ja vaihtelevuudella vähän muuta kuin kahden ääripään pakonomaista vuorottelua.
 
Tämä myös. Yhden hyvän biisin olen tosin kuullut (Space Dye Vest), mutta käytännössä kaikki muu on niin kliinistä, tylsää ja yhdentekevää etten todellakaan käsitä mitä "nerokkuutta" siinä voisi olla. Esim. joku ylistetty Awake -levy on niin tavanomaista perusrokkia tylsällä laulajalla, lukuun ottamatta niitä ylimääräisiä tilufillejä siellä sun täällä.
 
En voi kuin nyökytellä. Paitsi että ainut hyvä biisi Dream Theaterilta taitaa olla Perfect Strangers.
 
Lisäksi: En ole koskaan oikein tajunnut Kingston Wallin hienoutta.
 
Ihmettelen avoimesti, mitä sellaista tämä bändi on tehnyt, mitä kymmenet elleivät sadat bändit olisi tehneet jo pari-kolme vuosikymmentä aiemmin ja paremmin? Joka kerta kun asiasta olen jonkun fanaattisen KW-diggarin kanssa keskustellut, on tullut ainoastaan semmoinen olo, että KW nyt vaan on bändi, josta Suomessa on pakko pitää - varsinkin jos on itse muusikko. Tykkään paljon 60- ja 70-lukuhenkisestä sekä psykedeelisestä rockista, mutta KW "just doesn't do it to me". Onko kohtalotovereita?
 
Kuoppis on kyllä kova rumpali, mutta herran osaaminen mun mielestä tulee paremmin esiin monissa muissa yhteyksissä.

Hyvin usein törmään itse bändeihin tai kappaleisiin joita aliarvostetaan, ei toisinpäin.
 
Mutta pakko yhtyä tuohon Beatles-kommenttiin.
 
melodia ideat on loistavia, mutta sovitukset joka biisissä jotenkin hätäisiä ja painottoman oloisia.
 
Nyt puhutaan kuitenkin kaikkien aikojen isoimmasta yhtyeestä.
 
60-luvun soundia en voi alkaa kommentoida, mutta biisirakenteet on kyllä keskinkertaisia. Voi ne tietenkin olla niinkin nerokkaita että ymmärrän asiat vasta 10-vuoden päästä, tiedä häntä.

Led Zeppelin II tuli joskus ostettua alennushyllystä. Melko tyhjänpäiväistä treenikämppämateriaalia minun korviini. Mikä siinä on hienoa, että kesken biisin tulee helvetin pitkä ja huono rumpusoolo, jonka lomassa kitaristi vetelee repaleista soolonpätkää, joka tuntuu välillä katkeavan virheeseen alkaakseen taas alusta?

Dream Theater, Tool ja Pearl Jam, niistä olen kuullut ylistäviä kommentteja, mutta sitten kun olen kuunnellut niin ei vaan irtoa mitään.

Muistan kun tutustuin Pink Floydiin pintaa syvemmältä ensimmäistä kertaa. Kuulosti todella tylsältä. Mielipide on kylläkin myöhemmin onneksi muuttunut.

Ei enempää eikä vähempää kuin Jimi Hendrix!! Ostin kolmen levyn paketin, kun ajattelin, että aika olisi kypsä "tajuamaan" tätä musaa. No eipä ollut, ei pysty kuuntelemaan, en saa mitään otetta biiseihin, laulu kauheeta jne.
 
Ai niin ja Pink Floydin Darkside of The Moon, oli mullekin hehkutuksiin nähden aikamoinen pettymys.

Pienenä (siis jotain 7-12 -vuotiaana) tuli tuomittua monta artistia ihan sen vuoksi, että bändin imago (ts. musiikkivideo ei ollut pastellinsävyistä eurodancekamaa tai muutoin hilpeää) oli jotenkin uhkaava tai "saatanallinen". Myöhemmin näitä bändejä olen sitten diggaillut enemmän tai vähemmän. Esimerkiksi Kentistä olin Om du var här -videon perusteella ihan varma, että yhtyeen jäsenet olivat vähintäänkin saatananpalvojia tai huumeidenkäyttäjiä, koska videolla oli ahdistavan näköisiä mallinukkeja. Myös Kauko Röyhkä ja suurin piirtein kaikki metalli oli saatananpalvoja-listallani. Nykyään olen muuttunut avoimemmaksi musiikin suhteen, tosin eurodancesta en enää juuri välitä.
 
Tom Waits taas vaikutti homojen tekotaidepaskalta joskus yläasteella, myöhemmin olen alkanut arvostamaan miehen tuotantoa paljon enemmän.
 
E: poistin turhan sanan

Olen sanaton tai sitten et vain ymmärrä Toolia? Tai et osaa kieltä? Vai onko tämä sitä lapsellista kapinointia kun bändi on suosittu ihan syystäkin ja on kivaa olla "anarkisti"?
 
No, ei se munkaan mielestä mitenkään ihmeellinen ole. Uskaltaisinko sanoa, että tylsä. Mutta toisaalta mun mielestä 98% kitaravetoisesta musiikista on tylsää.

Queensryche -Operation mindcrime
 
Ihan ok. levy.Ei kuitenkaan mikään kaikkien aikojen levy jollaiseksi sitä on kehuttu.Kaikki biisit eivät ole todellakaan rautaa vaan sekaan mahtuu melko keskinkertaista materiaalia.

No, ei se munkaan mielestä mitenkään ihmeellinen ole. Uskaltaisinko sanoa, että tylsä. Mutta toisaalta mun mielestä 98% kitaravetoisesta musiikista on tylsää.
 
Mä näin kirjoituksen pointin siinnä, että tuo asia on sanottu/perusteltu aika huonosti. Toi yksinkertainen "tylsä" on paremmin perusteltu=) Itse en pitkään aikaa digannut Toolista, mutta sitten vaan jossain vaiheessa "tajusin" pointin.
Jokaisella on makunsa! Mulle tämä mainittu Opeth toimii loistavasti, laulaja vetää ördät ja puhtaat hienosti jne., paskat se multa ole pois jos joku muu ei tykkää...

Itse en ole ikinä lämmennyt Black Sabbathille, tai Ozzyn muullekaan tuotannolle. Joitakin ihan jees biisejä löytyy, en vain silti löydä sitä mitä muut löytävät. Samoin Led Zeppelin ja Deep Purple. En vain löydä niistä itselleni mitään. Kuten joku aikaisemmin sanoi Ramonesia vammaisten bändiksi, itse nähdessäni yhden Ramones- videon, mietin pitkään, mikä tässä nyt ihmisiä kiinnostaa. Hemmetin tylsää skeidaa jossa samaa lausetta toistetaan kuin Duffyn hitissä. (Anteeksi tämä russuttaminen) Ymmärrän kyllä jos josku näkee näissä bändeissä jotain. Kunhan ei pakota minua kuuntelemaan näitä. Maailmassa kuitenkin on paljon erilaisia näkemyksiä.

The Beatles. Käytännössä koko tuotanto. Pullollaan tylsiä ja keskinkertaisia poppibiisejä. Muutenkin mun mielestä koko bändin läpilyönti johtui vain siitä, että maailmassa sattui sillä hetkellä olemaan paikka yhdelle yhtyeelle, josta tulee kaupallinen ja jokasuuntainen jättimenestys.
 
Kiitos tämä kruunasi koko loistavan ketjun.
 
Kannattaa muistaa aina bändejä arvioidessa suhteuttaa arvio siihen päivään kun kysein orkesteri toimi eikä verrata vaikkapa johonkin tämänpäivän artistiin.

Joudun vastaamaan että The Doorsin tuotannosta vain jokunen biisi uppoaa, muutama tosin todella hyvinkin.
 
Doors on varmasti bändi, joka olisi pitänyt nähdä livenä hippiaikojen huoppuvuosina ymmärtääkseen täysin mistä koko jutussa on kysymys.
Luulisi silti että lukuisien yritysten jälkeen saisin bändistä hieman enemmän irti. Ehkä en vaan osaa. Kuulostaa välillä turhalta jamittelulta ja löysähkösti sävelletyltä runonlausunnalta. Aion silti jatkaa yritystäni päästä "ovista" sisään.

(kingston wallista)
 
Ihmettelen avoimesti, mitä sellaista tämä bändi on tehnyt, mitä kymmenet elleivät sadat bändit olisi tehneet jo pari-kolme vuosikymmentä aiemmin ja paremmin? Joka kerta kun asiasta olen jonkun fanaattisen KW-diggarin kanssa keskustellut, on tullut ainoastaan semmoinen olo, että KW nyt vaan on bändi, josta Suomessa on pakko pitää - varsinkin jos on itse muusikko. Tykkään paljon 60- ja 70-lukuhenkisestä sekä psykedeelisestä rockista, mutta KW "just doesn't do it to me". Onko kohtalotovereita?
 
Kuoppis on kyllä kova rumpali, mutta herran osaaminen mun mielestä tulee paremmin esiin monissa muissa yhteyksissä.
 
Mä näkisin että KW:n hurja suosio johtui aika pitkälti siitä '80-'90-luvun taitteen musiikillisesta ilmapiiristä - tuollaiselle oli selkeä tilaus. Mitään vastaavaa ei oikein kukaan tehnyt silloin, ei ainakaan livenä.