Tanssimusiikki ›

Meissä suomalaisissa ylitsevuotava nöyryys on ilmeisesti selkäytimessä. Artisteilta vaaditaan aina lähtökohtaisesti nöyryyttä, ja mikäli nöyryys ei manifestoidu, tulee hetikohta diivan leima, tuttu klasari-kuvioista, useimmiten titteli annetaan naiselle.
 
Olisi kiinnostavaa kuitenkin pyrkiä määrittelemään, että mistä saakka se diivailu alkaa, ja terve itsetunto loppuu? Onko diivaismi esim. sitä, ettei roudaa? Tai jos roudaa vain mapit? Sitä, että sanoo dreeneissä muusikolle oman näkemyksensä tahdista 24? Termin "bändin pojat" käyttöä? Tai jos joskus lipsahtaa sana "minä" tai "ei"? Alkoholin käyttöön liittyvää? Käsi sydämelle: olisiko meillä muusikoillakin joskus peiliin katsomisen paikka ennen jonkun diivaksi tuomitsemista?
 
Joka tapauksessa väittäisin, että ollaan tultu siihen, ettei diivailu enää mene läpi 2000-luvun kilpailun tiimellyksessä. Palavat keikat ja ura. Jos jollekin tulee diivan maine, saadaan maailman someroilta ja raumoilta taatusti vastaava, (yli?)nöyrä kaksikymppinen tuote tilalle.
 
Minulle soitettiin Image-lehdestä muutama päivä sitten. Lehteen on suunnitteilla juttu "Onko iskelmä uusi rock?" En usko, että se toteutuu. Tuo lähtökohta on hiukan kömpelö ja keinotekoinen, koska asioihin vaikuttavia elementtejä on niin paljon. Ja osoittaakohan se jotain toimittajan perehtyneisyydestä tai urbaaniudesta, että jos mainitsen nimen "Tapsa", niin hänelle tulee ekaksi mieleen "Ai Rautavaara?"
 
Kerroin toimittajalle, että oikeastaan iskelmällä ei ole nykyään varaa olla niin rock kuin mitä turskeimmissa, turkulaisiin painottuneissa jutuissa kerrotaan. Rockius on jäänyt monopoliksi eräälle miljoonaankertaanmainitulle, kannuksensa lunastaneelle artistille diivailun muodossa. Toinen mahdollisuus rockiuteen, eli silkka sikailu taas on näin pienissä kuvioissa sama kuin sahaisi omat jalkansa poie.
 
Kertokaa ihmeessä näkemyksiänne ja tuntemuksianne diiva-ilmiöstä, saataisiin tällekin palstalle taas pitkästä aikaa tasoa. Juttujakin saa kertoa, koska silloin saan ne talteen, koota kirjaksi, ja tulla kustannuksellanne uudeksi Mikael Liliukseksi.
 
Aloitan omalla, vaatimattomalla kokemuksellani, jossa haistoin diivan rivien välistä. Eräs tangopirjo esitti kerran takahuoneessa omaa filosofiaansa keikkailun ja treenaamisen suhteen, ja kävi ilmeiseksi, että hän tuppaa helposti astumaan sovittajan tontille, jos saundi ei miellytä. Siihen kollega heitti pienen sammakon, että parempi se lie laulajan keskittyä vain laulamiseen, mihin tyttö vastasi tunneihmisen äänensävyllä jotain besserwisser-settiä.
 
Voiko diivuutta edes välttämättä pukea sanoiksi? Joskus vain tulee semmoinen tunne, että jokun tietyn ihmisen kanssa ei pystyisi tekemään mitään pidemmällä aikavälillä. Eräs laulava näyttelijätär oli tämmöinen. Periaatteessa ihan pirtsakka, mutta edusti ihmistyyppiä, joka kysyy ensin mitä kuuluu, ja kun toinen on vastannut että ihan kivaa, niin sen jälkeen muijan joka ainoa lause alkaa alkaa sanalla "minä".
 
Nomutta, teidän vuoronne, kiitän ajastanne.

Nöyrtyä voi joskus,mutta ei alistua koskaan!
Diivailulle täytyy löytyä katetta! Määritelköön rajansa näissä kukin itse, mutta
tyhjästä on turhaa mölistä ja diivailla, jos näytöt puuttuvat. Näin on perkele!

...Siihen kollega heitti pienen sammakon, että parempi se lie laulajan keskittyä vain laulamiseen...
 
Aika pahasti diivailulta toikin kuulostaa.
 
Tai "Enää ei mennä sinne soittamaan, kun työaikana meille ei myydä alkoholia".
 
Tai "Mistä sä sen voit tietää, kun eet oo oikea muusikko".
 
Diivailu säälittävimmillään on keino peittää omaa epävarmuuttaan oma osaamisensa suhteen tai kompensoida turhautumistaan epäonnistuneeseen urakehitykseen.
 
Sitten on eri asia nää Tseims Praunit, joille pitää olla tietynmerkkinen hiustenkuivaajakin hotellihuoneessa - mutta niin kun Setä sano, heillä sitä on jo varaa vaatia.

Diivailu säälittävimmillään on keino peittää omaa epävarmuuttaan oma osaamisensa suhteen tai kompensoida turhautumistaan epäonnistuneeseen urakehitykseen.
 
Toi on aika hyvin sanottu. Sit tietty lisäksi se voi olla ihan apinointia. Ikäänkuin tietynlainen käytös jotenkin kuuluisi asiaan. Mä joskus katoin- mikä palsta ja ketju se ny olikaan, mut näytti siellä kovasti rokkarinalkuja olevan, jotka kovasti odottelevat sitä hetkeä, että pääsevät hajottamaan hotellihuoneen ja heittämään telkkarin ikkunasta.
 
Sitten on eri asia nää Tseims Praunit, joille pitää olla tietynmerkkinen hiustenkuivaajakin hotellihuoneessa - mutta niin kun Setä sano, heillä sitä on jo varaa vaatia.
 
Varmaan on varaa vaatia. Sit kun sitä on, niin jos sinne alunperin on laittanu, että keikan jälkeen olis kiva syödä hyvin ja vetää perskännit. Jos sitten joskus muinoin jonkun keikkajärkkärin käsitys asiasta on ollut se, että tarjolla on einespitsa ja kuus pulloa haaleaa keskikaljaa. Jossain vaiheessa sitä listaa on sit vähän tarkennettu. Sit kun sitä listaa on tarkennettu 40v, niin kyllä se varmaan alkaa hassulta vaikuttamaan. Ja niinko sanoit, Tseims Prauneilla on varaa vaatia.

...Ikäänkuin tietynlainen käytös jotenkin kuuluisi asiaan...
 
Just!
 
Staran ulkoiset merkit on täytettävä!

Jotenkin tähän aiheeseen liittyy myös käsite narsismi. Sekä terve sellainen että myös sitten vähän patologisempikin.

Näkisittepä mut keikalla kun diivailen :/

Näkisittepä mut keikalla kun diivailen :/
 
Lavalla artistin pitääkin olla artisti, eikä pyydellä anteeksi olemassaoloaan..

Lavalla artistin pitääkin olla artisti, eikä pyydellä anteeksi olemassaoloaan..
 
Just näin se menee!Mä saan paiseita.Jos joku,siis jompikumpi triomme jäsen vähättelee olemassa oloaan lauteilla.Tai jutellessaan yleisön kanssa.Tai missä vain!
Kun tullaan esiintymään.Me olemme tähtiä!Sillä sipuli.

Lavalla artistin pitääkin olla artisti, eikä pyydellä anteeksi olemassaoloaan..
 
Nimenomaan näin, mutta diivailustahan tässä keskustellaankin.
Täälläpäin diivailusta käytetään kansantermiä " kekkulointi"

Ny äkkiä miettien.Mitä liene diivailu?Onko saanut esiintyä starojen kanssa.Julkimoiden?Jossain yberhienossa mestassa?Tai jotain muuta.Mikä tuntuu nostavan itsensä muiden yläpuolelle.Lienee aloittelijoiden pulmia.Meinaan tuo diivailu.Siinähän se tulikin.Vastaus.Ko vähän mietti.

Jonniinmoista diivailua mielestäni on esim. raahata lavalle yletön määrä kamaa, helistimiä, huuliharppuja tms. joita ei kuitenkaan yhdessäkään esityksessä tarvita. Jonkinlaisia apujalkoja lienee.

Ny äkkiä miettien.Mitä liene diivailu?
 
Diiva tarkoittanee alunperin sellaista esiintyvää taiteilijaa, joka käyttäytyy kuin jumalatar ja aiheuttaa käytöksellään usein pahennusta sellaisissa ihmisissä, jotka eivät voi tuonlaista hengellistä tilaa ymmärtää, pitäen sitä teeskentelynä.
 
diiva
 
(ital. diva 'jumalatar' < lat. fem. diva, 'jumalallinen, jumalatar')
 
1) Juhlittu laulajatar tai näyttelijätär, tähti.
 
2) Teatraalisesti oikutteleva, teeskentelevä henkilö.
 
Webster's lisää vielä käsitteen diva = Prima Donna

Aikanaan Lahden varusmiessoittokunnassa sattui samaan erään edellisen vuoden tangoprinssi ja siinä vasta oli kunnon diivojen diiva. Ei roudannut yhdelläkään keikalla ja suhtautui ylimielisesti intin tanssibändiin. Haukkui heitä heti ensimmäisissä treeneissä että "te ette kuule tiedä tanssimusiikista yhtään mitään". Eipä tosin nykyään tämä pystö ole paljommin keikkoja heitellyt kun opiskeli itsensä sairaanhoitajaksi.

Diivailu voidaan käsittää myös leuhkailuna. Kun jollain on asiat mukamas paremmin ja hän myös näyttää sen, kutsutaan häntä diivailevaksi leuhkaksi. Alempiarvoisuutta kokeva miettii sitten, että kyllä olisi tässäkin asiassa taas kirveelle töitä. Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset saattavat helposti kokea toisen kulttuurin oudon käyttäytymisen nimenomaan leuhkailemisena. Usein konstailemattomasti käyttäytyvien maalaisten mielestä oudosti käyttäytyvät kaupunkilaiset leuhkivat. Alunperin leuhka on kaiketi tarkoittanut uutta ja erilaista kirvestä, jolla työnteko onnistui sitten tietenkin paremmin kuin perinteisellä. Ruotsalaisia kirveitä sanottiin joskus leuhkoiksi, ehkä niissä oli parempi muotoilu, paremmat materiaalit ja paremmin terävyytensä säilyttävä terä?
 
Luin aamun Hesarista kantaaottavan mielipiteen:
 
Helsinkiläiset, te olette ainostaan leuhkoja
 
Olen äskettäin vieraillut Helsingissä pohjoisesta muutaman kerran. Oma asuinpaikkakuntani on yllättäen noussut arvoon arvaamattomaan. Helsinki on ulkopaikkakuntalaiselle(kin) ikävä, likainen, ruma kaupunki, jonka asukkaat ovat etupäässä välinpitämättömiä ja tylyjä.
 
Olen liikkunut paljon suurkaupungeissa, väkiluvultaan huomattavasti suuremmissa kuin Helsinki, ja tiedän, että väkiluvulla ilmiötä ei voi selittää, vaikka sitä usein selitykseksi tarjotaan.
 
Puhun ihmisten yleisestä inhimillisyydestä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa - Helsingissä sellaista en ole juurikaan tavannut.
 
En ole hidas, vaikka haaveilija olenkin. Koskaan en ehdi liikennevaloissa kuin puoliväliin, jonne jään yksin tököttämään muiden juostessa ohi. Onko hesalaisille ajan kuluminen jotenkin nopeampaa, vai mihin heillä on niin kiire?
 
Bussit kaahaavat niin jalkakäytäviä hipoen, että kiitos valppauteni, sain säilytettyä varpaani tai ylipäätään siinä tuulenpuuskassa pysyin jalkakäytävällä. Kun hyppäsin metrin taaksepäin, ensimmäiset ja ystävälliset sanat kuulin vieressäni seisovalta mieheltä: "Törkeitä nuo bussit." Välittömästi epäilin, että mieskin oli kotoisin kotikonnuiltani, koska sai suunsa auki.
 
Kun kävelin keskustassa, yllättäen edessäni kävellyt mies laski housunsa alas. En voinut uskoa silmiäni. Hän käveli pankin portaille, kyykkäsi ja ulosti siihen daamin tupakoidessa vieressä. Tätä nyt voi nähdä missä tahansa, mutta ohikävelijät! Kukaan ei reagoinut.
 
Joo, joo, sillä miehellähän olisi voinut olla puukko taskussa ja niin edelleen. Mutta takaan, että jos edellä mainittu olisi tapahtunut täällä pohjoisessa, niin siihen olisi reagoitu.
 
No, hesalaisuus tarttuu, minäkin kävelin ohi. Mutta ei ole ihme, että asunnoista löytyy mädänneitä ruumiita. Täällä pohjoisessa on ymmärretty, että kukaan ei pärjää täysin yksin. Pitkät etäisyydet tuovat sen, kun lähdetään kairasta kaupalle, että kysytään, voiko kaverille tuoda samalla jotakin. Se avuntarvitsija voin huomenna olla minä itse.
 
Kysynkin siis teiltä hesalaiset, mistä otatte tuon nosteen? Vanha sanonta on, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Ylpeys on omanarvontunnetta ja vahvaa itsetuntoa. Te olette ainoastaan leuhkoja.
 
Pirjo Maijala
Rovaniemi

Luin aamun Hesarista kantaaottavan mielipiteen:
 
Helsinkiläiset, te olette ainostaan leuhkoja
 
Mulla on taas sellainen käsitys että usein kun monet muuttavat landelta Helsinkiin esim. opiskelujensa vuoksi niin heistä tulee sen johdosta noita leuhkia ja se on sen jälkeen ylpeyden aihe että ollaan hesasta.

Mulla on taas sellainen käsitys että usein kun monet muuttavat landelta Helsinkiin esim. opiskelujensa vuoksi niin heistä tulee sen johdosta noita leuhkia ja se on sen jälkeen ylpeyden aihe että ollaan hesasta.
 
Eiköhän tuo jäänyt sinne 70- luvulle.

Mulla on taas sellainen käsitys että usein kun monet muuttavat landelta Helsinkiin esim. opiskelujensa vuoksi niin heistä tulee sen johdosta noita leuhkia ja se on sen jälkeen ylpeyden aihe että ollaan hesasta.
 
Vakavissani sanon, että missään ei ole ollut niin vittumaista olla keikoilla olosuhteineen kuin Helsingissä ja etenkin sen ravintoloissa. Paskimmat muistot juuri 70-luvulta.
Mun puolesta raitiovaunujen kaupunki saa olla nykyisinkin rauhassa ja sinne menen tai minut viedään vain pakolla.

Pitää olla nöyrä muttei nöyristellä.