Klassinen ›

Totta. Mieluiten itse siinä tilanteessa pyrin vain nauttimaan kuulemastani. Kuitenkin aivot raksuttaa koko ajan analysoiden kuultua mutta siinäkin tapauksessa joskus aivot pitää yrittää "kytkeä pois" ; )
 
Varmaankin näin. Sitten onkin eri tilanne, kun partituurista paljastuu rivin eri permutaatiot sekä horisontaalisessa että vertikaalissa linjassa. Näiden sävellysteknisten asioiden perusteelliseen havainnointiin eivät pelkät korvat riitä. Uskoakseni olet tästä asiasta kanssani samaa mieltä.
 
Joo, pidemmälle vietynä olen. On ne mahdollista kuulla, mutta sekin vaatii sitten jo muistiinpanoja, jotka muuttuvat taasen vaan sen partituurin uudelleenkirjoittamiseksi. Joten, olet aivan oikeassa.
 
Mutta eikö tämä olekin kaikista herkullisin tilanne. Miltä kaikki maailman musiikki kuulostaisi, jos jokainen ajattelisi sitä samalla tavalla?
 
Exactly! Ja siksi olenkin aiemmin esittämääni mieltä, eli että musiikki on musiikkia, jonka jokainen vastaanottaa omalla tavallaan, partituuri taasen on kirjallinen transkriptio soivasta musiikista, joka on tietyllä tasolla paljon yksiselitteisempi, säveltäjän näkemys siitä mikä soi - joka taas kuitenkin on omalla tavallaan puutteellinen ja siksi tulkinnanvarainen. Lopulta musiikkia on vain musiikki. (Olisinpas saanut I:n ylioppilaskirjoituksissa tuolla lauseella:) )
 
PS. Mukavaa, että keskustelussa päästään tasolle, jolla naljailu väistyy asiallisen keskustelun tieltä.
 
Ehdottomasti. Jätetään se Riku Niemi sikseen jos ei kerran päästä herrasta yhteisymmärrykseen.

Jos hän niin todellakin sanoi, hänen musiikin metafysiikan tuntemuksensa ei vielä noihin aikoihin voinut olla kovinkaan korkealla tasolla kuten ei itse musiikkikaan sisäisen olemuksensa puolesta korkeahenkistä, sillä kun koemme luputtoman määrän erilaisia psyko-fyysisiä triloja, musiikki heijastaa näitä tiloja omalla tavallaan esineellistyneenä tunteena, puhtaan mielteen alueelle heijastuneina tahdon liikkeinä, vaikka musiiikki pinnallisesti katsoen onkin abstraktia. eikä tamä narratiivisuus suinkaan ole mikään romantiikan ajan tuote musiikin kertoessa omalla kielellään salaista tarinaa tahdosta ja sen vireistä ja pyrkimyksistä moninaisine epäröimisineen, vastuksineen ja yrityksineen kun siitä puhuvat kaikki inhimilliset tunteet ja affektit, lukemattomissa vivahduksissa, kuitenkin tavallaan vain abstraktisesti, puhtaassa aineettomassa muodossaan, kuin henkimaailma ilman materiaa, kuten Schopenhauer sen ilmaisee. Kuitenkaan itse tahdon liikutusta, todellista tuskaa, tai mielihyvää, saa kiihdyttää, vaan sen vastineita, sitä mikä on älyn mukaista, tahdon tyydytyksen kuvana, tai enemmän taikka vähemmän tahtoa vastaanhangoittelevan suuremman tai pienemmnän tuskan kuvana.
 
Musiikin metafysiisisen merkityksen yhteys tähän sen aritmeettiseen ja fyysiseen perustukseen, on siinä, että käsityskukyämme vastaanhangoitteleva irrationaalinen eli epäsointu muodostuu tahtoamme vastaanhangoittelevan luonnolliseksi kuvaksi, ja käsityklseemme helposti mukautuvasta eli rationaalisesta tahtomme tyydytyksen kuva. Oooperamusiikillakin siten kuin partituuri sen esittää, on irrallinen, autonominen, tavallaan abstraktinen olemassaolonsa noudattaessaan omia lakejaan ollessaan kuitenkin samalla näytelmän sielu ilmaistessaan tapahtumien syvimmän merkityksen.
 
Kaiken kaikkiiaan musiikki on keino saattaa irrationaalisia ja rationaalisia lukusuhteita, ei aritmetiikan tavoin käsitteen avulla käsitettäväksi, vaan aivan samanaikaiseksi ja välittömäksi aistitiedoksi.
 
mun on hyvin vaikea käsittää tästä yhtään mitään, vaikka yritin ihan tosissani.
 
en tarkoita tätä millään pahalla, mutta kuinka usein mielestäsi ihmiset ymmärtävät mitä sinä kirjoitat?

mä en tajua sitä miksi kaikki tekee siitä niin ison asian, että mikä on taidetta.
 
en henkilökohtaisesti tiedä mitä taide on, koska mulla ei ole aiheesta tutkintoa tms. eikä se toisaalta kiinnosta minua. minua kiinnostaa yleensä lähinnä kysymys: "koskettaako tämä musiikki minua tai kommunikoiko se yhtään mitään tavalla johon voin samaistua".

mun on hyvin vaikea käsittää tästä yhtään mitään, vaikka yritin ihan tosissani.
 
en tarkoita tätä millään pahalla, mutta kuinka usein mielestäsi ihmiset ymmärtävät mitä sinä kirjoitat?
 
Ensinäkin on todetava se, että vastaukeni pohjautuu Schpenhaurin kirjoiuksiin muusikin metafysiikasta ja hänhän oli tunnetusti myös sanallinen nero, joten siinä suhteessa minulla ei ole siitä mitään kommentoitava, paitsi lisätäkseni vain sen, että ensimmäinen virke on vapaa sitaatti erään pianisti kapellimestarin sanoista tämän kommentoiotua erästä Beethovenin myöhäiskvartettoja käsittelevä tunnettua teosta jos oikein muistan.
 
Mielikuvituksekas suhteutuu mielikuvituksettomaan kuin lentävä siivellinen eläin kallioonsa kahlehdittuun simpukkaan jonka täytyy vain odottaa mitä sattuma sille tuo kalvaen vain abstraktiota ja käsitteitä, jotka ovat vain kuoria ja koteloita, eivät tiedon ydin, jota musiikissa edustaa se, mitä tämä musiikki itsessään on ja mitä se syvimmiltään ilmaisee korkeimmassa metafyysisessä merkitysessä, kun kaikki ajateltu, kaikki abstraktiot ovat pelkällä ajatuserittelyllä syntyneitä osamielteitä havainnosta, eivät varsinaista syvää tietoa, jota jokainen taideteos on syvimmiltään välittävä ja joka on sen sisin olermus. Toisaalta jos musiikki aina pelkistettäisiin luurankoonsa niin hyvin vähän voitaisiin säveltää.
 
Eräs omasta mielestäni klassisen säveltaiteen selittämättömimmistä mysteereistä liittyy kysymykseen siitä, kuinka Deliusin sävelkieli toisinaan kuten kuuntelemani sangen varhainen alle 30 vuoen ikäisenä sävelletty melodraama Paa Vidderne 40 minuutisessa kestossaan lausujalle ja suurelle orkesterille, varhainen ooppera Irmelin tai laaja laulutuotanto voi saada kuulijansa valumaan hikeä ja kastelemaan paitansa lähes hiestä märäksi, jota yksinomaan fysiologisena ilmiönä ja mekanismina aivojen hypothalamuksen ja sympaattisen hermoston säädellessä kehon lämpöä, pystytä tyydyttävästi selittämään asian metafyysistä puolta tai joissakin näitäkin merkittävämmissä kypsän kauden luomuksissa edustavimpina tulkintoina ikään kuin sähkövarauksen tavoin rintakehän lävitse kulkevana useimpiin teoksinsa loihtineen puhtaan ja objektiivisen musiikillien älyn pakahduttavana objektivoituneena tunteena vastaanottajalta keskimääräistä vähäisempää hengenvoimien keskittämistä edellyttävää meditatiivisuutta vaatien kontemplaation objektina tiedoitsemien puhtaan subjektin objektiivisessa käsityksessä, kaikkien jalojen taiteiden tavoin puhtaan mielteen alueelle tahdon liikkeinä heijastuen primäärisesti ilmenevänä ilmentyen riippumatta objektivoituneiden sydämen liikeiden kirkkaaksi kyvastimeksi tulleen älyn läpikotaisesta erottautumisesta itse tahdosta, ulkokuoreen rajoittumattoman objektin omaksutuksi tulemisesta sinänsä objektiivisessa havainnossa, tahdon liikutusta kiihdyttämättä, johtuen luultavasti luovan älyn tuotteiden uniikista kyvystä koskettaa likeisesti ihmmissydäntä ja verenkiertojärjestelmää edelyttämättä kuitenkan yhtä täydellistä persoonan, oman minän, so. tahtomien tungetuksi tulemista ulos tajunnasta kuten tiedoitsemien puhtaana subjektina klassisessa bethoveniaanismozartianisella tahdon liikkeiden objektivoituneisuusasteikolla käsitettynä ja mitattuna reseptorisilta vaatimuksiltaan ankarinta mittapuuta käyttäen

Eräs omasta mielestäni klassisen säveltaiteen selittämättömimmistä mysteereistä liittyy kysymykseen siitä, kuinka Deliusin sävelkieli toisinaan kuten kuuntelemani sangen varhainen alle 30 vuoen ikäisenä sävelletty melodraama Paa Vidderne 40 minuutisessa kestossaan lausujalle ja suurelle orkesterille, varhainen ooppera Irmelin tai laaja laulutuotanto voi saada kuulijansa valumaan hikeä ja kastelemaan paitansa lähes hiestä märäksi, jota yksinomaan fysiologisena ilmiönä ja mekanismina aivojen hypothalamuksen ja sympaattisen hermoston säädellessä kehon lämpöä, pystytä tyydyttävästi selittämään asian metafyysistä puolta tai joissakin näitäkin merkittävämmissä kypsän kauden luomuksissa edustavimpina tulkintoina ikään kuin sähkövarauksen tavoin rintakehän lävitse kulkevana useimpiin teoksinsa loihtineen puhtaan ja objektiivisen musiikillien älyn pakahduttavana objektivoituneena tunteena vastaanottajalta keskimääräistä vähäisempää hengenvoimien keskittämistä edellyttävää meditatiivisuutta vaatien kontemplaation objektina tiedoitsemien puhtaan subjektin objektiivisessa käsityksessä, kaikkien jalojen taiteiden tavoin puhtaan mielteen alueelle tahdon liikkeinä heijastuen primäärisesti ilmenevänä ilmentyen riippumatta objektivoituneiden sydämen liikeiden kirkkaaksi kyvastimeksi tulleen älyn läpikotaisesta erottautumisesta itse tahdosta, ulkokuoreen rajoittumattoman objektin omaksutuksi tulemisesta sinänsä objektiivisessa havainnossa, tahdon liikutusta kiihdyttämättä, johtuen luultavasti luovan älyn tuotteiden uniikista kyvystä koskettaa likeisesti ihmmissydäntä ja verenkiertojärjestelmää edelyttämättä kuitenkan yhtä täydellistä persoonan, oman minän, so. tahtomien tungetuksi tulemista ulos tajunnasta kuten tiedoitsemien puhtaana subjektina klassisessa bethoveniaanismozartianisella tahdon liikkeiden objektivoituneisuusasteikolla käsitettynä ja mitattuna reseptorisilta vaatimuksiltaan ankarinta mittapuuta käyttäen
 
M.Netin Adolf Halme...

Olen jäänyt nalkkiin Yle radio 1:n kanssa, koska sieltä tulee hyviä puheohjelmia. Sieltä tulee myös melko paljon musiikkia "laidasta laitaan". Tänään kun ajelin kotiin töistä tuli Mahlerin 5. sinfonia. Kuultelin korva tarkkana ja pidin jousiston saundista. Se oli jonkin venäläisen teatteriorkesterin jousisto.
 
Itse sinfonia oli myös aika mainio. Se oli pitkä ja siinä oli monenlaisia käänteitä. Jokaista käännettä yhdisti se, että ne oli sävelletty. Ne oli taitavasti kirjoitettu, ja jokainen orkesterista sai soitettavakseen jotakin. Jos omalle soittimelle ei ollut kirjoitettu mitään, sai muusikko kenties vapaaillan ja katsoa televisiosta ajankohtaisohjelmia tms. Sinfonia oli tasapuolinen sekä yleisölle, orkesterille että radioyleisölle, sillä jokainen kuulija ja soittajakin sai kuulla sitä. Mukavaa että orkesteri soittaa ja yleisö kuuntelee sitä. Vaikka lähetys oli live Tukholmasta, ei yleisön tuottama häly ollut tarttunut nauhoitukseen johtuen ehkä hyvästä mikrofonien asettelusta. Ruotsin radio on aina osannut äänittää! Tre kronor!
 
Musiikki oli melko kahlitsevaa autolla ajaessani, sillä se kahlitsi mielenkiintoni muihin asioihin, kuten spekulaatioon onkohan huomenna Helsinki City Runissa paljon hyvännäköisiä peppuja liikkeellä tai pitäisikö tankata tänään vai huomenna. Herätys Mika! Sinfonia soi, etkö kuule? Kuulenhan minä, hieno glissando pasuunalla ja tremolo kleine trommelissa. Ammattilaisten hommaa. Oho havaitsin toistoa ja kertautumista - en niinkään musiikissa, vaan tienviivoissa. Sentään Destia luottaa vielä kertauksen voimaan, mutta Mahler ei. Hyvä Mahler, tarjoat koko ajan raikkaita ideoita, jotka on taitavasti sävelletty. Taiten tehtyä, tämä on varmasti sitä taitomusiikkia, tämän täytyy olla taidemusiikkia. Tämä on arvokasta. Ja tämä on sävelletty niin ammattitaidolla ja pieteetillä, että jokainen musiikillinen idea on raikas ja tuore, kuin puhkeamaisillaan oleva finni sisäreidessä.

Mites sulle uppoaa esim joku dickinsoniaanisharrisinen musiikki, tai downingistiptoniaaninen?
 
Olivatko he wieniläisklassisen koulukunnan edustajia tai tyylillisesti muuten lähellä toisiaan?
 
On todella myönnettävä että Glenn Gouldin lausumat imponoivat minua indefiniittisyydellään tällainen sangviininen luonne kuin olenkin, sillä hänhän totesi jotakin tämän tapaista; musiikki on harvoin jos koskaan väittänyt olevansa muuta keino ilmaista kommunikaation mysteereitä yhtä mystisessä muodosssa, (väittänyt?) onko musiikki tiedoitseva olio? voiko musiikki ajatella?tai onko sillä oma persoona ja tahto kyetä tuottamaan ajatuksia?, Taikka: Musiikki on aina abstraktia eikä sillä ole allegosisia sivumerkityksiä paitsi kaikkein korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä, kummallinen väite, sillä jos näet musiikin ainoa näyttämö puhtaan mielteen alue, jolle tahdon liikkeet kuvastuvat muodostaen sen syvimmän metafyysisen olemuksen, olisi pelkkä sivumerkitys, mitä musiikki sitten itse olisikaan, paitsi muotonsa saanutta soivaa materiaa, funktioltaan pelkkää viihdettä ja ravintoloiden taustamusiikkia, soivaa kulissia ja äänitapettia

jos lähi-idän ja aasian muusikoilta kysyttäisiin niin vastaus olisi useissa tapauksissa, että kyllä musiikki on "elävää" ja myös jonkinlainen "olio".

jos lähi-idän ja aasian muusikoilta kysyttäisiin niin vastaus olisi useissa tapauksissa, että kyllä musiikki on "elävää" ja myös jonkinlainen "olio".
 
Ehkä jonkinlaista rinnakkaisuutta mielteen maailmaan ilmenee... Musikki tuntee sävelet mutta ei niitä aiheuttavia syitä perustuen pelkästään omaan materiaaliinsa, ei mihinkän aiheelle viraaseen käsitteistöön, vaan sointivärien vuoksi lähes rajattomiin rikkauksiin ulottuvaan määrään säveliä joiden muotoutuminen on äärimmäisen eriytynyttä ja tarkkaa, muistelen joskus lukeneeni. ja edelleen että se kykekenee ilmentämään yksinään ilman sanojakin jokaisen tahdon likkeen ja tunteen, mutta sanojen siihen liittyessä tarjoutuvat myös kohteet, niitä aiheuttavat motiivit. Musiikki kiihdyttää siis välittömintä tietotapaamme, jolle musiikki ilmaisee itse tahdon vireet,, kun välillisin on sanoilla merkittyjen käsitteiden tietotapa.

mielten maailma on yhteinen kaikille.

mielten maailma on yhteinen kaikille.
 
Tärkeä huomata kuitenkin että se ei ole mitään sinänsä olemassaolevaa, ilman muuta ilmenevää tai absoluuttisesti objektiivista todellisuutta. sillä kaikesta suunnattomuudestaan ja mittaamattomuudestaan huolimatta maailma on kuitenkin vain yhden ainoan langan varassa, joka on se tajunta, jossa se kulloinkin esittäytyy, mikä painaa siihen kaikesta empiirisestä todellisuudesta huolimatta pelkän ilmiön leiman, ollessaan aivoilmiötä ja sukua unennäölle, sillä samalla aivotoiminalla joka nukkuesa loihtii eteemme täysin objektiivisen ja havainnollisen maailman täytyy olla yhtä paljon tekemistä valleillaolon objektiivisen maailman esittämisessä, kun objektiivisella on olemassaolonsa vain subjektin tajunnassa subjektin mielteenä edellytyksenään paitsi tajunta myös sen mieltämismuodot, jotka ovat subjektista lähtöisin, eivät objektista. Tämä oli lähes suora ulkoamuistettu sitaatti Schopenhauerin tieto-opillisen idealismin peruskatsomuksen pohjalta vapaasti käsiteltynä.
 
Musiikin metafysiikasta voidaan todeta myös seuraavaa: Musiikin aikaansaannosten ja maailman mielteenä, so. luonnon välillä ei rinnakkaisuudestaan huolimatta, ilmene mitään samankaltaisuutta vaikka harmonian 4 ääntä vastaavat oliojärjestyksen neljää astetta, kivikuntaa, kasvikuntaa, eläinkuntaa ja ihmistä. Tärkeämpää on kuitenkin huomatta, että kun kaikki muut taiteet esittävät ideoita eli tahdon esineellistymisasteita, musiikki esittää itse tahtoa, minkä vuoksi se myös vaikuttaa välittömästi itse tahtoon, so. tunteisiin, intohmoihin ja affekteihin, kyeten nopeasti muuttamaan tai kohottamaan niitä toiseen vireeseen, paljon nopeammin kuin sanat, jotka pysyvät musiikille vieraana ja toisarvoisena lisänä, musiikin vaikutuksen ollessa moninverroin mahtavampi kuin sanojen.

Tärkeä huomata kuitenkin että se ei ole mitään sinänsä olemassaolevaa, ilman muuta ilmenevää tai absoluuttisesti objektiivista todellisuutta. sillä kaikesta suunnattomuudestaan ja mittaamattomuudestaan huolimatta maailma on kuitenkin vain yhden ainoan langan varassa, joka on se tajunta, jossa se kulloinkin esittäytyy, mikä painaa siihen kaikesta empiirisestä todellisuudesta huolimatta pelkän ilmiön leiman, ollessaan aivoilmiötä ja sukua unennäölle, sillä samalla aivotoiminalla joka nukkuesa loihtii eteemme täysin objektiivisen ja havainnollisen maailman täytyy olla yhtä paljon tekemistä valleillaolon objektiivisen maailman esittämisessä, kun objektiivisella on olemassaolonsa vain subjektin tajunnassa subjektin mielteenä edellytyksenään paitsi tajunta myös sen mieltämismuodot, jotka ovat subjektista lähtöisin, eivät objektista. Tämä oli lähes suora ulkoamuistettu sitaatti Schopenhauerin tieto-opillisen idealismin peruskatsomuksen pohjalta vapaasti käsiteltynä.
 
vau, vaikuttaa siltä, että meillä on itse asiassa paljon enemmän yhteistä kuin mitä olin aiemmin luullut...jos siis ymmärsin tuon kirjoituksen. aiemmin oletin, että puhut absoluuttisen objektiivisista kokemuksista.
 
en ole itse lukenut siis schopenhaueria tai hegeliä (joka tietääkseni on aika lähellä S.:ää?), vaan tutustunut näihin ajatuksiin perinteisen myytteihin perustuvan metafysiikan kautta. (esim. kalevala, hindujen metafysiikka, suufilaisuus jne.)
 
Musiikin metafysiikasta voidaan todeta myös seuraavaa: Musiikin aikaansaannosten ja maailman mielteenä, so. luonnon välillä ei rinnakkaisuudestaan huolimatta, ilmene mitään samankaltaisuutta vaikka harmonian 4 ääntä vastaavat oliojärjestyksen neljää astetta, kivikuntaa, kasvikuntaa, eläinkuntaa ja ihmistä. Tärkeämpää on kuitenkin huomatta, että kun kaikki muut taiteet esittävät ideoita eli tahdon esineellistymisasteita, musiikki esittää itse tahtoa, minkä vuoksi se myös vaikuttaa välittömästi itse tahtoon, so. tunteisiin, intohmoihin ja affekteihin, kyeten nopeasti muuttamaan tai kohottamaan niitä toiseen vireeseen, paljon nopeammin kuin sanat, jotka pysyvät musiikille vieraana ja toisarvoisena lisänä, musiikin vaikutuksen ollessa moninverroin mahtavampi kuin sanojen.
 
en ole samaa mieltä tuosta, jos tajusin sen niin kuin tarkoitit. minusta musiikki on vastaavuussuhteessa luontoon nähden. minä näen ja koen musiikkia joka puolella; kasvien ja eläinten muodoissa, väreissä, kalliomuodostelmissa jne..

en ole samaa mieltä tuosta, jos tajusin sen niin kuin tarkoitit. minusta musiikki on vastaavuussuhteessa luontoon nähden. minä näen ja koen musiikkia joka puolella; kasvien ja eläinten muodoissa, väreissä, kalliomuodostelmissa jne..
 
Niin kuten Mauro Giulianin säveltämä kukka-aiheinen op. 46, M. Giuliani on siinä säveltänyt pieniä sävelmiä lukuisista kukista. Varsin miellyttävää musiikkia hän on niistä tehnytkin, jännittävää kuinka aivan toisenlaisen, musiikista eroavan, objektin voi valita musiikin aiheeksi, ja tehdä siitä hyvinkin saavuttamatonta ja samaan aikaan aiheelleen uskollista musiikkia.

Niin kuten Mauro Giulianin säveltämä kukka-aiheinen op. 46, M. Giuliani on siinä säveltänyt pieniä sävelmiä lukuisista kukista. Varsin miellyttävää musiikkia hän on niistä tehnytkin, jännittävää kuinka aivan toisenlaisen, musiikista eroavan, objektin voi valita musiikin aiheeksi, ja tehdä siitä hyvinkin saavuttamatonta ja samaan aikaan aiheelleen uskollista musiikkia.
 
mä olen melko varma, että me puhutaan ihan eri asioista.
 
mä puhun esim. siitä miten yläsävelsarja muodostaa tietynlaisen spiraalisen kuvion. sama kuvio esiintyy luonnossa joka paikassa. maailma on ääntä; "nada brahma".
 
sitä mä tarkoitin.

minusta musiikki on vastaavuussuhteessa luontoon nähden. minä näen ja koen musiikkia joka puolella; kasvien ja eläinten muodoissa, väreissä, kalliomuodostelmissa jne..
 
Tavallisesti meidän taipumuksemme täyttää musiikki lihalla ja verellä ei kuitenkaan edistä itse musiikin ymmärtämistä, vaan tuo siihen mielivaltaisen lisän. Siksi on parempi tajuta musiikki puhtaana.
 
Vaikka Schopenhauer näyttää olevan tällä kannalla on minunkin todettava, että ehkä kaikkein vaikuttavimmat musiikilliset elämykseni olen saavuttanut juuri päinvastaista menetelmää ja kuuntelutapaa käyttäen ja noudattaen, ja olen siinä suhteessa jossain määrin samoilla linjoilla kanssasi mikäli pidämme jotakin jo olemassaolevaa ja säveltäjän luomaa musiikkikappaletta lähtökohtana musiikin kuuntelussa ja musiikillisen informaation reseptiossa ja reprodusoimisessa, informoijan ja informoitavan välisenä yhteytenä.
 
Oikeastaan se mistä edellä mainitsit liittyy pikemminkin itsessäsi joidenkin luonnonilmiöiden havainnoijassaan herättämien tahdon affektien eksistoimisesta ja toimimisesta musiikillisen mielikuvituksesi vireinä herättäen sinussa itsessään ilmaistavia tunteita toimien jonkinlaisena vähemmän abstraktisena, enemmän havainnollisena lähtökohtana musiiikkiteoksen syntyprosessille tietynlaisissa sieluntiloissa, jotka puhkeavat säveliksi kuten runoilijalla sanoiksi.
 
Joidenkin spontaanien säveltäjien, kuten Deliusin ilmaisukieli tuntuu resonoivan minussa poikkeuksellisella tavalla ja sen kauneus varsinkin hiukan myöhemmissä ja kypsemmissä, mutta myös nyttemmin eritoten varhaisemmissakin teoksissa saa minut transsintapaiseen tilaan tai ainakin kiihdyttämän tahdon liikutuksen vastineita älyn mukaisesti puhtaan mielteen alueella pienemmän tai suuremman tuskan kuvana tuottaen nautinnollien kivun tuntemuksen sydänalassani johdattaen deliaanisen lumon ja tenhon taikapiiriin, jonka kauneus saattaa viiltää sydäntä kipeämmin kuin tuska panteistisia mietiskelyjä ilmaistessaan.

meidän taipumuksemme täyttää musiikki lihalla ja verellä
 
mä en tiedä mitä sä tarkoitat tällä.
 
Oikeastaan se mistä edellä mainitsit liittyy pikemminkin itsessäsi joidenkin luonnonilmiöiden havainnoijassaan herättämien tahdon affektien eksistoimisesta ja toimimisesta musiikillisen mielikuvituksesi vireinä herättäen sinussa itsessään ilmaistavia tunteita toimien jonkinlaisena vähemmän abstraktisena, enemmän havainnollisena lähtökohtana musiiikkiteoksen syntyprosessille tietynlaisissa sieluntiloissa, jotka puhkeavat säveliksi kuten runoilijalla sanoiksi.
 
mä en ole varma ymmärränkö mitä tarkoitatko. pystytkö ilmaisemaan tuon saman jotenkin vähemmän "runollisesti"?

mä en tiedä mitä sä tarkoitat tällä.
 
Sitä että musiikki panee emootiomme liikkeelle ei-kielellisellä tasolla ja herättää meissä mielikuvia ja assosiaatioita paitsi tuttuihin ja meille rakkaisiin luonnonilmiöihin deskriptiivisesti kuvailevan ohjelmamusiikin keinoin, myös joihinkin menneisiin koettuihin järkytyksiin nauttiessamme erään säveltäjän katastrofin sublimoinnista, kokiessamme katharsiksen.

Sitä että musiikki panee emootiomme liikkeelle ei-kielellisellä tasolla ja herättää meissä mielikuvia ja assosiaatioita paitsi tuttuihin ja meille rakkaisiin luonnonilmiöihin deskriptiivisesti kuvailevan ohjelmamusiikin keinoin, myös joihinkin menneisiin koettuihin järkytyksiin nauttiessamme erään säveltäjän katastrofin sublimoinnista, kokiessamme katharsiksen.
 
ai. musta sä käytät hirveän monimutkaista, henkilökohtaista ja vaikeaselkoista kieltä noin yksinkertaisen asian ilmaisemiseen.
 
mä en itse kyllä välitä juuri pätkääkään mistään säveltäjän subjektista. en ajattele koskaan mitään beethovenin elämän naisseikkailujen traagisuutta kun kuuntelen sen musaa. säveltäjä ja sen musa on kaks eri asiaa minulle.
 
itse asiassa säveltäjät vaikuttaa minusta aika usein vähän ärsyttäville narsisteille jotka tieten tahtoen hakkaa päätänsä seinään jotta niiden muusa ilmestyy niille tai jotain muuta potaskaa.
 
toisaalta itsessäni on samaa vikaa, mutta yritän sentään päästä eroon jostain "taiteilija-minästä". täyttä roskaa koko lässytys.

ai. musta sä käytät hirveän monimutkaista, henkilökohtaista ja vaikeaselkoista kieltä noin yksinkertaisen asian ilmaisemiseen.
 
mä en itse kyllä välitä juuri pätkääkään mistään säveltäjän subjektista. en ajattele koskaan mitään beethovenin elämän naisseikkailujen traagisuutta kun kuuntelen sen musaa. säveltäjä ja sen musa on kaks eri asiaa minulle.
 
itse asiassa säveltäjät vaikuttaa minusta aika usein vähän ärsyttäville narsisteille jotka tieten tahtoen hakkaa päätänsä seinään jotta niiden muusa ilmestyy niille tai jotain muuta potaskaa.
 
toisaalta itsessäni on samaa vikaa, mutta yritän sentään päästä eroon jostain "taiteilija-minästä". täyttä roskaa koko lässytys.
 
Saat plussan.