Kitarat: kitarakamat ›

Olen nyt ihan ymmälläni - kun olen joskus tuolla esim tm-palstalla (ja joskus tälläkin) erehtynyt haaveilemaan, että olis makeeta vetää jollain komialla kepillä
 
esim:
 
http://www.thomann.de/fi/gretsch_g6136tltv_white_falcon.htm
 
(joka sopisi vielä mun esiintymisasuihinkin)
 
ja että olis kiva osata soittaa kitaraa, niin alkaa tulla melkoista kurinpalautusta, ettei tommosia parane edes haaveilla, jossei osaa soittaa.
 
Pitääkö siis kitaransoitto opetella ehdottomasti jollain yläasteen puukäsityötunnilla väsätyllä tekeleellä?
 
Eikö jollain vaikka Gibsonin Les Paulilla opi soittamaan?
 
Eihän tässä vaan nyt ole takana jokin "peniskateuden" tyyppinen ilmiö?

Ei kai se sen vaikeampaa ole. Saattaa olla jopa helpompaa, kun kitara pysyy vireessä ja nauhanpäät ei törrötä ikävästi. Kait tuolla "kiellolla" vaan ajatellaan sitä, ettei kannata laittaa montaa tuhatta euroa kitaraan, jos sitte ei soitto enää kuukauden jälkeen kiinnostakaan.

Totta helvetissä kalliilla kitaralla oppii soittamaan siinä missä halvallakin. Varmaan järkevin syy miksi aloitteleville soittajille suositellaan halvempia kitaroita on yksinkertaisesti se, että alkuinnostuksen jälkeen voi kallis kitara jäädä nurkkaan pölyttymään. En keksi mitään muuta selitystä. Tietty huonomman soittimen kanssa painiessa oppii säätämään kitaraa. Sellaista, kun uskaltaa ronkkia vähän rohkeammin itsekkin ja niissä tuppaa sitä säätämistä olemaankin hieman enemmän.

No ei kait siinä... Jos on massia ostaa, niin mikä ettei! Itse ainakin ostaisin, jos olisi rahaa laitettavaksi. Miksi tyytyä vähempään, kerranhan täällä vaan eletään... Ja kyllähän nyt tuommosen puvun kanssa pitää vähintään White Falcon olla! :D

Juu, tää on selkeesti sitä samaa ilmiötä kun. "Ostaisin senjasen, mut ei mun taidoillani kannata/voi/ilkiä."
 
Mun mielestä kannattaa ehdottomasti ostaa niin hyvä kitara kun on varaa. Halpaa kun saippua on kitara, kalliskin, jos suhteutetaan se mahdolliseen käyttömäärään.
 
Nii, ja sit se mun iki slöygani: Mun taidoillani ei oo yhtään varaa antaa kamoissa tasoitusta;)

Mun mielestä kannattaa ehdottomasti ostaa niin hyvä kitara kun on varaa...
 
No näin mäkin sen oon funtsinu. Mä soitan aika montaa soitinta ja osaa oon joutunu aloitteleen aikas paskoilla leluilla.
 
Kyllähän se soittimen laatu ja kyrväkäs ulkonäkökin jo motivoi treenaamaan.

...sieltä samasta nurkkapöydästä kuuluu räkäistä naurua ja sitten osoitellaan sormella lavan suuntaan...
 
No niiltä voi aina käydä kysymässä, että "Koskas poijjaat on viimeks saanu p***ua?"

No niiltä voi aina käydä kysymässä, että "Koskas poijjaat on viimeks saanu p***ua?"
 
Juurikin näin.

Hyvillä työkaluilla on AINA kiva tehdä hommia. Aivan se ja sama mitä joku Sankari-Sakari oman nuhapumppunsa ja Epiluuttunsa kanssa onpi mieltä. Parempi aiheuttaa edes pahennusta, kuin ettei säväytä olleskaan!

Ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että paremman kitaran oston jälkeen on aina soittomotivaatio kasvanut.

Itse opettelin kitaransoiton alkeet jollain halvoilla akustisilla: Toinen oli tyttöystävän puolitutun rakentama tekele missä kielet olivat niin kireällä, että niitä sai sormet rakoilla painaa nauhoihin. Säätää ei voinut mitenkään. Kaula taas oli niin päin helvettiä, että ylimmiltä nauhoilta soittaessa kitara oli jatkuvasti epävireessä. Toinen kitara oli aavistuksen parempi: Siinä oli lyhyempi mensuuri joten sormia ei tarvinnut venytellä aivan yhtä paljon, lisäksi siinä oli nailonkielet mikä oli huomattavasti alottelijaystävällisempää. Pienempi koppakin sopi syliin paremmin, (tosin koppa oli halki). Harmi vain, yksi viritintapeista löystyi jatkuvasti ja kitara ei parin minuutin soiton jälkeen pysynyt vireessä enää millään. Koska tuohon aikaan korvakuulolta virittäminenkin tuntui lähes mahdottomalta niin kyseinen "ominaisuus" oli aika iso miinus.
 
Enpä kyllä yhtään kaipaa kumpaakaan soitinta. Helpompaa ja miellyttävämpää se harjoittelu on, jos kitara on vaivaton soittaa ja pysyy kuosissa. Motivaatio kasvoi huomattavasti, kun parin vuoden soittamisen jälkeen sain päättäjäislahjaksi sähkökitaran ja jonkun halvan multiefekti purnukan.

Ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että paremman kitaran oston jälkeen on aina soittomotivaatio kasvanut.
 
Itse olen sortunut tähän määrä korvaa laadun linjaan.
Olen vuoden sisällä ostanut 6 kitaraa ja nyt on viisi tilauksessa...
Soittotaito ei ole kohentunut paskan vertaa, mutta kivaa on ollut.

Soittotaito ei ole kohentunut paskan vertaa, mutta kivaa on ollut.
 
Mielestäni tuo onkin tärkeintä koko touhussa... siitä on tykättävä! :)

Ei kai se sen vaikeampaa ole. Saattaa olla jopa helpompaa, kun kitara pysyy vireessä ja nauhanpäät ei törrötä ikävästi. Kait tuolla "kiellolla" vaan ajatellaan sitä, ettei kannata laittaa montaa tuhatta euroa kitaraan, jos sitte ei soitto enää kuukauden jälkeen kiinnostakaan.
 
Tämä varmaan on se paras järkisyy tuohon. Toinen seikka on se, että ennen kuin osaa soittaa kitaralla mitään, tuskin osaa sanoa myöskään, että mikä on omaan käteen, soittotyyliin ja soitettuun musiikkiin sopivin väline. Sähkökitarassa kun on melkoinen määrä parametrejä. Ensimmäinen kitara kun on harvalla jannulla se viimeinen...
 
Mutta muuten en voi kuin suositella laatusoittimia ihan jokaiselle. On mahtava soittaa.

Gou foor it! Samaa mieltä edellisten kanssa. Ainoo missä voi mennä vikaan on se, että haluaakin sitten pikkasen erilaisen yms. Laatukitaran saa yleensä aina kieroon suurinpiirtein samalla hinnalla, kunhan ostaa tarkasti ja on kärsivällisyyttä myydä pidempään kuin perusmeloja.

Monet ovat aloittaneet kitaroinnin teininä, jolloin ei ollut varaa kuin siihen Anttilan vanerikitaraan. Siinä iskee vain hillitön kateus niitä kohtaan, jotka aloittavat soiton myöhemmällä iällä, jolloin on varaa ostaa suoraan oikea kitara jonkun lelun sijasta. Peniskateutta hyvinkin. "Ihan turhaan ostit noin hienon ja ison kitaran kun pienellä rämäisellä lelullakin pärjää, kun osaa käyttää!"

ja että olis kiva osata soittaa kitaraa, niin alkaa tulla melkoista kurinpalautusta, ettei tommosia parane edes haaveilla, jossei osaa soittaa.
 
Pitääkö siis kitaransoitto opetella ehdottomasti jollain yläasteen puukäsityötunnilla väsätyllä tekeleellä?
 
Paskapuhettahan moinen on, kuten suurin osa muustakin tekstistä tällä keskustelufoorumilla. ;)

Siinä iskee vain hillitön kateus niitä kohtaan, jotka aloittavat soiton myöhemmällä iällä, jolloin on varaa ostaa suoraan oikea kitara jonkun lelun sijasta.
 
Varmaan aika harva nykyisin myytävistä kitaroista on lelu, siis jos puhutaan ihan oikeista kitaramerkeistä eikä HB:stä ja muista nimettömistä. Minusta tässä kamar**ssa tuijotetaan turhan usein hintaan ja laatuun, ikäänkuin niillä soitettaisiin. Nuorempana tuskailin ihan turhaan sitä, että minulla ei ollut varaa ostaa parempaa kitaraa. Nyt kun rahaa on niin olen tajunnut, että se on ihan turhaa. Varsinkin kun olen alkanut pitämään Fender-tyyppisistä stratoista, joissa soittotuntuman pitääkin olla karu ja huono.

Varmaan aika harva nykyisin myytävistä kitaroista on lelu, siis jos puhutaan ihan oikeista kitaramerkeistä eikä HB:stä ja muista nimettömistä. Minusta tässä kamar**ssa tuijotetaan turhan usein hintaan ja laatuun, ikäänkuin niillä soitettaisiin.
 
Kyllähän laatu helpottaa soittoa. Ja ihan samalla tavalla sä itsekin tuolla HB esimerkillä pidät omia rajojasi "leluista".
 
Nuorempana tuskailin ihan turhaan sitä, että minulla ei ollut varaa ostaa parempaa kitaraa. Nyt kun rahaa on niin olen tajunnut, että se on ihan turhaa.
 
Ja silti sä saat sitten ketjuissa porattua, kun ei halvalla löydy just sulle sopivaa keppiä.
 
Varsinkin kun olen alkanut pitämään Fender-tyyppisistä stratoista, joissa soittotuntuman pitääkin olla karu ja huono.
 
Öööö......just.