Rock, pop, alternative ›

Hullu Puutarhuri lienee kuitenkin Handen paras levy.

Hullu Puutarhuri lienee kuitenkin Handen paras levy.
 
Oli kuitenkin "lienee" tuossa lauseessa. Minusta Punainen Planeetta.

Nämä levyt ovat keskenään siinä määrin erilaisia, että keskustelua niiden paremmuudesta voinee jatkaa loputtomiin. Jokaiselta levyltä tuntuu kuitenkin löytyvän joku biisi tai lyriikanpätkä, joka ei aukene minulle missään muodossa, ja kuulostaa jopa töksähtävältä ja tyhjänpäiväiseltä. Huda huda on kokonaisuudessaan tällainen biisi, ja esimerkiksi Rion satamassa sisältää mm. rivin "Posetiivia veivas taiteilija kun sitä huvitti tehdä niin". Mitä haetaan näillä autistisilla huomioilla, jotka kaikessa lapsenomaisessa ignoranssissaan eivät onnistu luomaan edes tunnelmaa biisin tapahtumaympäristöön? Aina ei meinaa erottaa, onko kyseessä puhdas huumori, piruilu jotakin tahoa kohtaan, vai jokin niin syvällinen vertaus, ettei oma sivistys riitä koodin purkamiseen. Huda huda on vieläpä jokseenkin tunnettu ja paljon coveroitu biisi. Enpä moista tyhjänpäiväistä renkutusta jaksaisi itse soitella.

Nämä levyt ovat keskenään siinä määrin erilaisia, että keskustelua niiden paremmuudesta voinee jatkaa loputtomiin. Jokaiselta levyltä tuntuu kuitenkin löytyvän joku biisi tai lyriikanpätkä, joka ei aukene minulle missään muodossa, ja kuulostaa jopa töksähtävältä ja tyhjänpäiväiseltä. Huda huda on kokonaisuudessaan tällainen biisi, ja esimerkiksi Rion satamassa sisältää mm. rivin "Posetiivia veivas taiteilija kun sitä huvitti tehdä niin". Mitä haetaan näillä autistisilla huomioilla, jotka kaikessa lapsenomaisessa ignoranssissaan eivät onnistu luomaan edes tunnelmaa biisin tapahtumaympäristöön? Aina ei meinaa erottaa, onko kyseessä puhdas huumori, piruilu jotakin tahoa kohtaan, vai jokin niin syvällinen vertaus, ettei oma sivistys riitä koodin purkamiseen. Huda huda on vieläpä jokseenkin tunnettu ja paljon coveroitu biisi. Enpä moista tyhjänpäiväistä renkutusta jaksaisi itse soitella.
 
Ei ne mitään salatieteitä oo monestikkaan nuo tekstit, ihmiset vaan ottavat turhan mietteliäästi tuollaiset tekstinpätkät. Esimerkiksi juuri tuo, että "Posetiivia veivas taiteilija kun sitä huvitti tehdä niin" kuulostaa varsin helpolta. Ei kai tuo juurikaan ole sen kummempaa kuin, että "Sorsat sukelsivat pinnan alla, vesi oli märkää." Tarviiko niitä alkaa tuon vaikeammin miettimään ja etsimään noista sanoituksista jotain sen mystisempää? Saattaa olla vaikeeta kuunnella kappaleiden sanoituksia, jos niitä joutuu noin kriittisesti kuuntelemaan. Suurin osa näistä ns. taidesanoituksista on kuitenkin ihan liibalaabaa ja huume/rapulapäissään veisteltyjä heittoja.

Suurin osa näistä ns. taidesanoituksista on kuitenkin ihan liibalaabaa ja huume/rapulapäissään veisteltyjä heittoja.
Yksi pieni opetus:
"Pimeinkin yö aavistamattaan kuljettaa aamua kainalossaan"

Umpihullu on täysin oikeassa. Ei joka lauseesta tarvi löytyä jotain elämää suurempaa analysoitavaa. Musiikissa kuitenkin musiikki ja sanat yhdessä ovat se jutun pointti. Mikä nyt vaan kuulostaa hyvältä niin on hyvää.

Umpihullu on toki oikeassa, mutta koska hän lainasi kommenttini, oletan vastauksen olevan suunnattu minulle, eikä vastaus siinä tapauksessa ole kelvollinen. Luin tuon tekstini pariin kertaan läpi, enkä kyllä osaa millään kaivella siitä johtopäätöksiä, minkä perusteella olisin ollut etsimässä syvällisyyksiä ja salamerkityksiä tuosta esimerkiksi laittamastani tekstinpätkästä, vaan totesin sen enemmänkin tyhjänpäiväiseksi ja minun korvaan töksähtävältä, vähän kuin peruskoulun viidettä luokkaa käyvän aloittavan biisintekijän kirjoittamalta. Tarkennan pointtiani myöhemmin. Sen sijaan tuo Vielä yksi opetus -biisistä lainattu pätkähän on todella kuvaava ja hieno.
 
Hullua puutarhuria olen näköjään jo kehuskellutkin tässä ketjussa aiemmin. Kuuntelin tässä töissä ollessani levyn pitkästä aikaa ihan vittuillessani, ja kyllähän se on komea esitys. Tunnelmaltaan surrealistinen ja jokseenkin goottilainen, tulee mieleen joku Tim Burtonin elokuva, sammalen peittämiä linnoja, pystyynkuolleita puunkäkkäröitä, hautausmaita, kirkas kuutamo ja ainainen yö

Umpihullu on toki oikeassa, mutta koska hän lainasi kommenttini, oletan vastauksen olevan suunnattu minulle, eikä vastaus siinä tapauksessa ole kelvollinen. Luin tuon tekstini pariin kertaan läpi, enkä kyllä osaa millään kaivella siitä johtopäätöksiä, minkä perusteella olisin ollut etsimässä syvällisyyksiä ja salamerkityksiä tuosta esimerkiksi laittamastani tekstinpätkästä, vaan totesin sen enemmänkin tyhjänpäiväiseksi ja minun korvaan töksähtävältä, vähän kuin peruskoulun viidettä luokkaa käyvän aloittavan biisintekijän kirjoittamalta. Tarkennan pointtiani myöhemmin. Sen sijaan tuo Vielä yksi opetus -biisistä lainattu pätkähän on todella kuvaava ja hieno.
 
Hullua puutarhuria olen näköjään jo kehuskellutkin tässä ketjussa aiemmin. Kuuntelin tässä töissä ollessani levyn pitkästä aikaa ihan vittuillessani, ja kyllähän se on komea esitys. Tunnelmaltaan surrealistinen ja jokseenkin goottilainen, tulee mieleen joku Tim Burtonin elokuva, sammalen peittämiä linnoja, pystyynkuolleita puunkäkkäröitä, hautausmaita, kirkas kuutamo ja ainainen yö
 
Kyllä toi vastaus käy ihan jokaiselle, mutta vastasin tuohon kun sitä mietiskelit ja kun muut eivät ole hoksanneet kysyä. Itseasiassa tämä lause "Aina ei meinaa erottaa, onko kyseessä puhdas huumori, piruilu jotakin tahoa kohtaan, vai jokin niin syvällinen vertaus, ettei oma sivistys riitä koodin purkamiseen." sai vastaamaan.
 
Olen aina ottanut esim. "Silakkakupissa kuhisi, aurinko paljasti kilon kultaa ja sisko kerjäsi käärmeiltä viljaa" -jutut enemmän huumorin kantilta. En pidä niitä yhtään hienompana tekstinä, kuin tuota mitä Nurmio lausahti tuossa posetiivijutussa. Se on jotenkin helpompi ymmärtää, kuin tuo sekunnissa keksimä pöljänmiehen luritus, jossa ei ollut mitään ajatusta kun se tehtiin. Mitä lyhyemmällä tekstillä saavuttaa sanoman ja ajatuksen, niin siitä minä tykkään. Tuomari Nurmio osaa tehdä sen kyllä hienosti, Juice Leskinen myös taisi joskus sanoa, että sanoituksissa vähemmän on enemmän. Makuasioitahan nämä on, tulee kyllä itsekin monesti kuunneltua noita "usvamuhkuran voimalla" pörrääviä orkestereita, vaikka en niiden sanoituksiin niin tarkasti perehdykkään.

Pitäis varmaan hankkia se Judge Bone-levy. Anttilassa soi ja kuulosti erittäin vänkyrältä.

Pitäis varmaan hankkia se Judge Bone-levy. Anttilassa soi ja kuulosti erittäin vänkyrältä.
 
Radio Helsingissä ovat soitelleet jotain piisejä. Mainiota räminää.

Radio Helsingissä ovat soitelleet jotain piisejä. Mainiota räminää.
 
Joo, ehkä sitä räminää on vähän liikaa koko levylliseksi... tai jotain. Mutta hyvä levy silti.

Loistava tämä Handen uusi levy. Nurmio taitaakin olla oikeasti kotoisin jostain Lousianan suistoalueelta...

Radio Helsingissä ovat soitelleet jotain piisejä. Mainiota räminää.
 
Tänään tuli iltapäivästä yks biisi, jonka riffi oli pöllitty Beatlesin Come Togetheristä.

Nämä levyt ovat keskenään siinä määrin erilaisia, että keskustelua niiden paremmuudesta voinee jatkaa loputtomiin. Jokaiselta levyltä tuntuu kuitenkin löytyvän joku biisi tai lyriikanpätkä, joka ei aukene minulle missään muodossa, ja kuulostaa jopa töksähtävältä ja tyhjänpäiväiseltä. Huda huda on kokonaisuudessaan tällainen biisi, ja esimerkiksi Rion satamassa sisältää mm. rivin "Posetiivia veivas taiteilija kun sitä huvitti tehdä niin". Mitä haetaan näillä autistisilla huomioilla, jotka kaikessa lapsenomaisessa ignoranssissaan eivät onnistu luomaan edes tunnelmaa biisin tapahtumaympäristöön?
 
Salatiedekommentointia jatkaen: Rion sataman lainattu rivi on ainakin allekirjoittaneesta kaikkea muuta kuin tyhjä eikä sen funktio aukea ainakaan minulle tunnelmanluontina. Jos valtaosa sananikkareista kirjoittaakin hävettävän huonoja tekstejä, joilla ei edes tavoitella sen kummempia, ei se nähdäkseni velvoita tulkitsemaan kaikkea yhdentekevyyksien ja "tunnelmanluontien" läpi. Vieläpä, kun Maailmanpyörä palaa lie kokonaisuutena Nurmion temaattisesti yhteneväisempiä levyjä, allegorinen ihan siinä perimmässä allegorian merkityksessä, että ei tuo kyseinen kappale nyt sinällään taida Riosta kertoa... Tuollaisia tekstejä kuunnellessa ja lukiessa on ainakin minusta ihan hyvä muistaa se toisinaan niin helposti unohtuva seikka, että joku sen tekstin on kirjoittanut, jossain ja jonakin ajankohtana. Tekstin päätyminen levylle (saati runon kirjaan ja kirjaksi) lie siinä määrin pitkällinen prosessi, ettei tunnontarkka tekijä kerta kaikkiaan ehdi päästää tekeleeseensä hätäpaskoja, merkityksettömiä virkkeitä.
 
Tämä näin lyhyenä johdantona. Ja kysymykseen: mitä haetaan? Se olkoot jokaisen itsensä päätettävissä, mutta apuja voi nähdäkseni hakea esimerkiksi samaisen albumin "Viiniä! Malja marttyyreille" tai "Liputtomat laivat" -veisuista. Jonkinlaista maailmankuvaa nekin sarjakuvallisuudessaan tarjoavat, ja siihen maailmankuvaan Rion sataman "taiteilija", joka veivaa "huvikseen" "posetiivia" sopii ihan mainiosti. Ei liene mahdotonta lähteä esimerkiksi siitä kysymyksestä, että mitä "taidetta" on posetiivin mekaanisessa veivaamisessa? Kenestä se tekee "taiteilijan" ja mitä merkityksiä "taiteilijuus" tässä 80-luvun alun tekstissä näin saa? Yhteen riviin on kah niin mahdollista upottaa taitavissa käsissä kokonaisia maailmoja. Mitä esimerkkirivi kertoo syntykontekstinsa yhteiskunnasta, ideologiasta ja asenteista?
 
Naivismi voi silti olla pahuksen tehokas keino saada sanottavansa perille. Vaikka itse en Rion satamaa naivistisena luekaan.
 
E: välimerkkejä ja virke poikasineen.

Nurmion debyytti Kohdusta hautaan on myös mielettömän kova. Tajuttoman juurevaa ja ennen kaikkea äärimmäisen hyvää rokkia. Amerikkalaiset vaikutteet istuvat suomalaiseen sieluun yllättävänkin hyvin.

Nurmio on ennen kaikkea laulujen tekijä. Ympärillä on häärinyt kaikenlaista musikanttia, joiden kädenjälki kuuluu levyillä.
 
"Vilu työntää työntää viltin alle laihaa polveaan" on viehättänyt minua pitkään - ja koko biisi. Ei kai tarvitse ihmetellä, mistä se kertoo?

Rumpalina arvotan tuon Punaisen Planeetan ihan saatanan korkealle. Upi Sorvali vetää ihan uskomatonta settiä. "tahdon maistaa huultesi hunajaa, pehmeää punaista lihaa..."

Rumpalina arvotan tuon Punaisen Planeetan ihan saatanan korkealle. Upi Sorvali vetää ihan uskomatonta settiä. "tahdon maistaa huultesi hunajaa, pehmeää punaista lihaa..."
 
Hyvin kyllä vetää Sorvali, jep.
 
Luin jostain että Lasten Mehuhetken rumpali Juha Takainen ei koskaan oikein ollut täysin kotonaan niitten kääntyneiden komppien kanssa ja tästä tuli Nurmion mielestä yksi tärkeä elementti, joka vaikutti koko levyn oudon nyrjähtäneeseen tunnelmaan.
 
Mutta jos Nurmion rumpaleista puhutaan, niin kyllä täytyy antaa iso käsi Markku Hillillälle, sen verran omalaatuista ja hienoa miehen soitto on. Sääli että mies on lähinnä miksauksen johdosta uusimmalla levyllä pikkuisen statistin roolissa. Vaikka siis valittu suttuisenrouhea ja epäselvä äänimaailma sopiikin sinänsä mainiosti levyn tunnelmaan.

Nurmio on ennen kaikkea laulujen tekijä. Ympärillä on häärinyt kaikenlaista musikanttia, joiden kädenjälki kuuluu levyillä.
 
"Vilu työntää työntää viltin alle laihaa polveaan" on viehättänyt minua pitkään - ja koko biisi. Ei kai tarvitse ihmetellä, mistä se kertoo?
 
Kyllä kyllä. Debyytin paras yksittäinen lohkaisu. Myös "Veli joko uuvuit, joko heitit toivosi? / Väsynyttä kättä leikkaa julma sirkkeli" on myös aivan tajuttoman osuva palanen lyriikkaa.
 
Ja tosiaan tänään pitäisi tulla Nurmion kolme seuraavaa levyä postin kautta.