Jazz ›

Viime päivinä olemme saaneet seurata Helsingin Sanomista kriitikko Jukka Haurun arvioita April Jazz 2008 esiintyjistä. Niin kuin asiat tosimaailmassa ovat, ei yksikään esitys koskaan ole samanlainen toisen kanssa, eikä esitysten onnistuminen aina täydellistä, ja kaikki esitykset eivät koskaan voi miellyyttää jokaista.
 
Nyt kuitenkin Haurun kirjoituksista voi lukea suoraan, ei siis rivienvälistä, että "amerikkalainen legendaosasto", Pharaoah Sandersin johdolla, on "siirtynyt väsähtäneiden legendojen joukkoon" (HS 28.4.2008: C2). Ja legendojen loputtua on liian myöhäistä totutella yleisöä pitämään "taiteellisesta eurooppalaisesta osastosta".
 
Eli vastakkain on kaksi asiaa: amerikkalaiset klassikkotähdet ja eurooppalainen laatujazz, mutta minne jäi yhdysvaltalainen ja globaali moderni mainstream? Se käsitykseni mukaan voi hyvin ja paksusti, ja on yhä hyvinkin vitaalia ilmaisua.
 
Kaikkihan sen tietävät, että jazz on alkujaan yhdysvaltalainen ilmaisumuoto, ja ei se sieltä minnekään ole kadonnut. Täten on turhaa yrittää tehdä eurooppalaisesta jazzista jazzimpaa kuin amerikkalainen ilmaisu saati yritää tuoda esiin, että jazzin kehityksen, avant garden, painopiste olisi siirtynyt Yhdysvalloista Eurooppaan. Jo vuosikymmeniä jazzintoilusta on tullut globaalia, ja kaikilla mantereilla kehitys kehittyy, ja yksinkertaisesti se on yksilökysymys, minkälaisesta estetiikasta ja "juurimomentista" kuluttaja sattuu pitämään. Eli Hauru puhuu kritiikeissään pelkästään omasta puolestaan, minkä arvioija aina tekee. Eli jazzaillaan!