Laulaminen ›

Vireessä laulaminen on mielestäni helppoa jos kitara tai piano säestää samoista nuoteista mistä lauletaan, mutta entäs jos kappaleessa tulee kohta jossa on pelkästään laulu ilman säestystä tai esim kohta jossa piano soittaa a:ta ja laulajan pitäis laulaa e:tä?
Eli osaako monetkin laulajat laulaa sen e:n ilman säestystä kohdilleen ja jos osaa niin onko se niinku ihan normi muistissa vai lihasmuistissa?
Vai ajatteleeko se laulaja sen a:n kuultuaan että nyt lauletaan seitsemän puolisävelaskelta ylempää, tai jos on kyseessä a molli asteikko niin ajatteleeko se että nyt lauletaan asteikon viides sävel?
 
Kiitoksia etukäteen jos joku jaksaa vastata ja anteeksi jos on väärällä osastolla. Olis ehkä kuulunut tonne aloittelijoitten osastolle mutta meni jo

kyllä se sine harjoittelulla muistiin menee. jos sielä on pianosta yksikin ääni taustalla niin silloinhan sitä voi pitää säestyksenä ja lauluun käytetään sitä pohjana. jos lauletaan tyhjän päälle niin siinä onkin vaikemapaa pysyä mutta treenillä onnistuu.

Niin, siinä on vissi ero että "laulaa mukana" - oli se sitten toisen laulajan, pianon, kitaran, minkä tahansa mukana - jos mennään kuitenkin unisonissa, kuin että laulaa "itse. Eli jos molemmat vetää samaa, siinä voi aina seurata sitä toista. Tämä opettaa jotain, mutta se ei opeta korvaa.
 
Välillä itse asiassa, kun on tullut nähneeksi kaikenmaailman idoleissa niitä, jotka kuvittelee täysin virheellisesti osaavansa laulaa, mulle on tullut sellainen fiilis, että ne on tottuneet laulamaan lempilevynsä mukana, eikä näe sitä eroa siihen yksinlauluun, mutta tämä on vähän sivuraide.
 

 
Oli niin tai näin, kannattaisi mielestäni kehitellä korvaa. Se onnistuu harjoituksella. Intervallit olisi syytä hallita. Ja hallitsemisella en siis tarkoita sitä, että miettii jotain puolisävelaskeleita, vaan että sen oppii kuulemaan tai vaistoamaan, onko nuotti kohdallaan. Tähän olen itse lähtenyt liikkeelle siten, että soitan soinnun kitaralla, vaikka nyt sitten sen A:n, ja laitetaan vaikka että mollina. Siihen sitten on helppo laulaa päälle se pohjasävel (priimi), eli A löytyy helposti, kun on A sointu pohjalla. Seuraavana intervallina voi ottaa siitä samasta (nyt sitten vaikka A-)soinnusta sen pohjasävelen oktaavia ylempää / alempaa, miten ääniala tykkää.
 
Seuraavaksi etsitään niitä muita saman soinnun säveliä. Eli kun A mollisointu syntyy A-C-E nuoteista - sointujen muodostamisesta olisi muuten hyvä ymmärtää ainakin perusteet - siirrytään laulamaan E:tä ja C:tä saman soinnun päälle. Seuraava askel tästä on, että soitetaan ainoastaan se pohjasävel (A) soinnun sijasta. Ja siihen lähdetään tapailemaan sitä terssiä (C) ja kvinttiä (E). Ja seuraavana loogisena askeleena lauletaan mukavilla intervalleilla vaikka sävelasteikkoa (esim. terssiä / kvinttiä ylempää /alempaa kuin kitaralla / pianolla). Sitten kun tämä on jo lapsellisen helppoa, voi lähteä etsimään niiden helpimpien intervallien (priimi, oktaavi, terssi, kvintti) lisäksi vaikeampia, joilla voi tuoda lisää mausteita musiikkiin.
 
Sen perusteella, miten viestisi ymmärsin, näillä perustavanlaatuisilla harjoituksilla voisi lähteä liikkeelle. Siitä se korva kehittyy.

Jotain magiaa se on, mutta olen oppinut laulamaan lähes kaikki sävelet ilman säestystä.
 
Esim. että voin aloittaa biisin laulamalla ilman säestystä ja sitten saan säestyksen sulautumaan siihen mukaan. Usein on korkeus oikea vaikka en ole kuulut mitään soittimen tuottamia ääniä ennen laulua (päiväkausiinkin). Toisaalta tämä onnistuu vain tiettyjen biisien kanssa. Muutamat sävellajit lienevät vaikeita tässä suhteessa.
 
Viikonloppuja!

Jotain magiaa se on, mutta olen oppinut laulamaan lähes kaikki sävelet ilman säestystä.
 
Esim. että voin aloittaa biisin laulamalla ilman säestystä ja sitten saan säestyksen sulautumaan siihen mukaan. Usein on korkeus oikea vaikka en ole kuulut mitään soittimen tuottamia ääniä ennen laulua (päiväkausiinkin). Toisaalta tämä onnistuu vain tiettyjen biisien kanssa. Muutamat sävellajit lienevät vaikeita tässä suhteessa.
 
Viikonloppuja!
 
Eikös tommosessa pidä olla melkein absoluuttinen sävelkorva, mitä ei vissiin kaikilta löydykkään?
 
Kiitoksia DGV:lle suht tyhjentävästä vastauksesta
Jonkin verran oon lukenut laulamisesta ja siihen liittyvistä tekniikoista mutta aina kirjoitetaan hengityksestä, rentoudesta tms. mutta ei juurikaan siitä miten näitä säveliä ja sointuja kantsis hahmottaa laulamisessa.
Tai sit kaikki muut on vaan tajunnut sen muutenkin.

Eikös tommosessa pidä olla melkein absoluuttinen sävelkorva, mitä ei vissiin kaikilta löydykkään?
 
Ei läheskään. Hyvästä muistista siinä mun käsittääkseni on enemmän kyse. Ei mulla oo absoluuttisesta sävelkorvasta hajuakaan, mutta silti pystyn aika monen biisin lähtösävelen muistamaan. Oon kyllä kyseiset biisit kuullutkin varmaan aika monesti...

Jonkin verran oon lukenut laulamisesta ja siihen liittyvistä tekniikoista mutta aina kirjoitetaan hengityksestä, rentoudesta tms. mutta ei juurikaan siitä miten näitä säveliä ja sointuja kantsis hahmottaa laulamisessa.
Tai sit kaikki muut on vaan tajunnut sen muutenkin.
 
On myös ihan semmonen teoreettinen aine kuin 'säveltapailu' tai 'solfa' joka on ihan niinkun metodi tuota säveltasojen suhteiden hahmottamisen harjoittamista varten. Moni soittaja dissaa (turhaan), koska soittajalle ei niin suoranaista hyötyä kuin laulajalle.
 
Kyllä ne erikorkuisten äänten väliset suhteet on ihan opeteltavissa oleva juttu. Varsinkin sitten, kun pystyy toistamaan eri korkuisia ääniä edes jotenkin vireessä, esim. että ottaa pianosta keski-ceen ja sitten toistaa sen omalla äänellään ja osuu about kohdilleen. Ja kuten sanottu, niin muistitreeniähän se myös on. Että muistaa sen maallisävelen korkeuden sen aikaa, että saa sen omasta suustaan ulos.
 
Yks juttu on myös sitten eri sävelkorkeuksien ennakoiminen, ts. 'inner hearing' tai 'mental hearing'. Suomeksi siis että vaikka lähtösävel olisi missä niin Ukko Nooan kolmannen ja neljännen sävelen väli on yleensä ihan justiin, koska melodia on niin tuttu, että sitä ikäänkuin osaa odottaa minkäkorkuinen sävel suusta tulee, joten sellainen sangen usein sitten tuleekin. Se liittyy myös siihen, että alitajunta 'säätää' äänentuottomekanismin tuottamaan oikean korkuista ääntä jos tuotettava ääni 'kuullaan' tarpeeksi vahvasti etukäteen. Ja miten ihanaa - myös tätä taitoa voi ihan opetella ja harjoittaa.
 
Elkää ressatko absoluuttisista korvista. Suurimmalle osalle, joilla sellainen on, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä (esim. hertsinkin epävireinen soitto laittaa repimään silmät päästä, lennosta transponointi voi olla hyvinkin vaikeaa, standardi- ja luonnonvireen kanssa on vaikeampi pelata), vaikkakin sitten tietyissä meiningeissä siitä voi olla ihan iloakin. Eikä siitä ole edes varmuutta, onko kyseessä geneettinen vai opittu juttu.

Jaa. En ole koskaan noin teoreettisesti asiaa miettinyt. Jos biisin osaa, niin sitten sen osaa. Jos siihen pitää stemmaa laulaa, niin ei saa antaa muiden äänien häiritä.
Jos väliin vedetään jokunen tahti acapellaa, niin ei se nuotti siinä saa kadota.
 
Teoriassa äärimmäisen yksinkertaisen asian saa kuulostamaan vaikealta, siis teoriassa.

Jos biisin osaa, niin sitten sen osaa.
 
Ja jos sitä ei osaa, niin se tarttee sit opetella. Se että tajuaa ennestään miltä eri sävelten etäisyyksien pitäis olla, nopeuttaa sitä 'oikein menemistä' ja 'vireisyyttä' ja niiden oppimista ja muistamista. Ittelle on aina ollut selvää sävelessä pysymiset ja muut tässä keskustelussa pohditut jutut, mutta solfatreenistä on ollut huomattavan paljon hyötyä siitäkin huolimatta. Muutamalla tutulla taas on ollut tosi paljon hankaluuksia vireisyyden ja tämmöisten kanssa, ja niitäkin solfatreeni on auttanut, huomattavan paljon.
 
Koska musiikinopetus kouluissa on nykyisellään jokseenkin perseestä, suurimmalle osalle jengiä ei enää kehity sitä tajua eri sävelistä siinä iässä kun asia olis helposti omaksuttavissa, joten se tarttee sitten vanhempana treenata vähän vaikeemman kautta. Aikasemminhan se opetettiin alakoulun puolella se laulaminen ja mahdollisesti myös sävelten välisiä intervalleja ja vireisyys ja kaikkea, mutta eipähän ole sellaiseen enää aikaa kun terveystieto. Mutta sepä siitä. EN ole katkera mutta kuitenkin. On vaan semmosia asioita jotka KANNATTAIS opetella lapsena, koska jälkeenpäin se on sit vähän hankalampaa. Vaikka niinkun käytöstavat tai sävelkorva tai rytmiikka tai suvaitsevaisuus tai käveleminen tai kirjoittaminen tai vieraan kielen puhuminen.

Ei läheskään. Hyvästä muistista siinä mun käsittääkseni on enemmän kyse. Ei mulla oo absoluuttisesta sävelkorvasta hajuakaan, mutta silti pystyn aika monen biisin lähtösävelen muistamaan. Oon kyllä kyseiset biisit kuullutkin varmaan aika monesti...
 
Olen samaa mieltä.
 
Intervallit ovat sellaisia oman käsitykseni mukaan että pitää ajatella sitä lähtökohtaa (ekaa säveltä) ikään kuin moodina. Silloin löytyy loput sävelet tavallaan automaattisesti. Poikkeus on tietenkin kummallinen musiikki ja "molliseiska soinnut (sekä kummallisemmat" mitkä pistävät äänen menemmään ihan eri tavalla... mutta sen saan itse sujumaan kun kuulen soinnun ja vedän päälle. Harjoittelua vaan.

Mun mielestä ketjun aloittaja on lähtenyt kyllä miettimään laulamista vaikeimman kautta. Monikohan suomen idols-finalisti ylipäätään tietää mistään intervalleista:)
No tottakai sielä on myös heitä teoriasta ymmärtäviä. Maailman sivu on kuitenkin ollut helvetisti hyviä laulajia, jotka eivät ymmärrä teoriasta mitään.
 
Laulamaan oppii "helposti", jos omaa sävelkorvaa ja rytmitajua. Eli on musikaalinen jollain tavalla. Ei siinä mitään kvinttejä tarvitse miettiä... Minä en ainakaan tietoisesti mieti. Ja olen solfannut ihan riittävästi musiikkiopistossa, että siitäkin kokemusta on.

Mun mielestä ketjun aloittaja on lähtenyt kyllä miettimään laulamista vaikeimman kautta. Monikohan suomen idols-finalisti ylipäätään tietää mistään intervalleista:)
No tottakai sielä on myös heitä teoriasta ymmärtäviä. Maailman sivu on kuitenkin ollut helvetisti hyviä laulajia, jotka eivät ymmärrä teoriasta mitään.
 
Laulamaan oppii "helposti", jos omaa sävelkorvaa ja rytmitajua. Eli on musikaalinen jollain tavalla. Ei siinä mitään kvinttejä tarvitse miettiä... Minä en ainakaan tietoisesti mieti. Ja olen solfannut ihan riittävästi musiikkiopistossa, että siitäkin kokemusta on.
 
Tavallaan olen samaa mieltä, tavallaan eri mieltä. Ehdottoman samaa mieltä olen, että mitään asteikon viides nuotti -juttuja ei pidä ajatella.
 
Esimerkiksi monien aloittelevien laulajien ja lasten on havaintojeni mukaan* helppo laulaa melodian mukana ja pienellä vaivalla myöskin helppo oppia tietty laulusävel, eli laulaa soolona jotain. Säestyksen kanssa onkin sitten joidenkin alussa vaikeampi laulaa soolona, kun se säestys ja erityisesti sointujen pohjasävelet saattavat häiritä omaa korvaa.
 
Oma lähestymistapani on ollut se, että olen oppinut (pikkuhiljaa, vahingossa, vähän harjoitellenkin) kuulostelemaan intervalleja. Ja kuten yritin selittää, se onnistuu mielestäni parhaiten silloin, kun asiaa ei jouduta ajattelemaan minkään kvinttien tai terssien tai asteikkojen kautta, vaan kuullaan ("aistitaan") vaan onko harmonia kunnossa, pysyykö laulu sävelessä. Tätä voi harjoitella mielestäni ihan pätevästi esittämälläni tavalla, jossa ideana on, että oman äänen suhdetta muihin ääniin opitaan kuulemaan. Tällainen harjoitus tulee pitää tietenkin vain harjoituksena. Tavoitteenahan on vain, että kuullaan, pysyykö oma ääni sävelessä, tässä tapauksessa ennen kaikkea vaikka se säestyksen pohjanuotti olisikin jotain muuta. Laulaessa tällainen näppituntuma tuntuisi antavan tukea siihen, että voi keskittyä siihen laulettavaan melodiaan säestetyssä soololaulussa.
 
Eli: olen samaa mieltä, että laulettaessa mitään intervalleja ei pidä ajatella. Silloin ajatellaan vain oman laulun säveltä. Mutta harjoittelussa tällaisessa tapauksessa niistä intervalleista voi oman korvan kehittämisen kannalta olla hyötyä - nimenomaan työvälineenä.
 
Toivottavasti tästä ajatusten virrasta saa jotain selvää.
 

 
*) En ole musiikin opettaja tai ammattimuusikko tai laulaja tai mitenkään opiskellut laulamista, musiikkia, tai niiden opettamista. Kokemukseni perustuvat lähinnä mutu-tuntumaan ja ala-asteen luokanopettajan sijaisuuksissa musiikintunneilla tehtyihin havaintoihin.

Tuosta solfasta, siitä ei näkynyt aihetta. Eli se on jonkinlainen harjoituskuvio/metodi?
 
Tekeekö joku FAQn?

Jotain magiaa se on, mutta olen oppinut laulamaan lähes kaikki sävelet ilman säestystä.
 
Esim. että voin aloittaa biisin laulamalla ilman säestystä ja sitten saan säestyksen sulautumaan siihen mukaan. Usein on korkeus oikea vaikka en ole kuulut mitään soittimen tuottamia ääniä ennen laulua (päiväkausiinkin). Toisaalta tämä onnistuu vain tiettyjen biisien kanssa. Muutamat sävellajit lienevät vaikeita tässä suhteessa.
 
Viikonloppuja!
 
Monet pystyvät aloittamaan biisit joista pitävät tai tuntevat yms. hyvin aloittamaan oikeasta sävellajista. Tämä ei ole absoluuttista nuottikorvaa mutta toimii hyvin sävelten tunnistamiseen kuitenkin.
 
Itsellä myös ;D

Tuosta solfasta, siitä ei näkynyt aihetta. Eli se on jonkinlainen harjoituskuvio/metodi?
 
Tekeekö joku FAQn?
 
Solfa (harmoniantaju?) nimen alkuperästä en ole varma, mutta noin yleisesti sillä tarkoitetaan säveltapailua. Eli lauletaan nuoteista ilman säestystä. Referenssiäänen ottamiseksi käytetään esim. äänirautaa.

Solfa (harmoniantaju?) nimen alkuperästä en ole varma, mutta noin yleisesti sillä tarkoitetaan säveltapailua. Eli lauletaan nuoteista ilman säestystä. Referenssiäänen ottamiseksi käytetään esim. äänirautaa.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Solfeggio
 
Teoriapalstalla kannattaa kysellä olisko jotain kirjoja tms. mitä kannattais tsekata.

http://en.wikipedia.org/wiki/Solfeggio
 
Teoriapalstalla kannattaa kysellä olisko jotain kirjoja tms. mitä kannattais tsekata.
 
Ja sitten klikataan suomeksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Solmisaatio
 
Solmisaatio... Säveltavujen käyttöä sävelten niminä

Ja sitten klikataan suomeksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Solmisaatio
 
Solmisaatio... Säveltavujen käyttöä sävelten niminä
 
Muitakin säveltapailumenetelmiä on kuin solmisaatio, tuo lienee ns. normaalimusisoinnin parissa (peruskoulut, musaopistot jne) käytetyin.

pitkä tie tulee olemaan jos pitää ajatella teoriaa laulaessa. korva kertoo, jos kertoo....