Aihe: YleX - suomalaisten demo-/pikkubändien tukeminen!
1 2 3 4 5
masterhat
21.04.2008 23:34:46
kaiholla muistelen aikoja, jolloin ruoska oli vielä natsipaska
Snails against humanity
Pieni rumpalipoika
22.04.2008 02:12:49
 
 
Tähän demobändien laatu -keskusteluun pitää nyt sen verran osallistua, että nykyään tekniikan kehityttyä on monet bändien demot erittäin valmista kamaa, eikä niitä välttämättä erota mitenkään levyttävien bändien tuotannosta. Monesti myös tällaiset hyvältä kuulostavat demot niitä voittajia demoskaboissa onkin.
 
Tästä näkökulmasta on mun mielestä turha olla huolestunut laadun heikkenemisestä. Oishan se ihan piristävää jos muutamia hyvän kuuloisia omakustanteitakin joskus radiosta kuulisi.
 
(Tosin, tekniikan kehityttyä myös niitä paskoja demoja on kasapäin enemmän kuin aiemmin, mutta niin kuin todettua, venymistä on tapahtunut haitarin molemmissa päissä.)
 
Monesti ihmisiltä tuntuu myös unohtuvan se, että lähestulkoon kaikki bändit on jossain vaiheessa olleet "demobändejä". Jotenkin mielletään, että diilin saatuaan bändi on enemmän "oikea" bändi, kuin viime viikolla kun sillä ei vielä ollut diiliä. Tähän seikkaan ei siis vaikuta ollenkaan se, kuinka hyvä bändi on kyseessä, tai kuinka paljon töitä bändi on tehnyt siihen saakka.
 
Vaihtoehtoisesti viime viikolla bändi oli vielä cool ja omaperäinen, mutta tällä viikolla se onkin levy-yhtiön tuote ja kaupallista paskaa.
 
U2 on joskus ollut demobändi.

 
Allekirjoitan aika pitkälti. En tiedä viittasitko jo tähän, mutta nimenomaan tekniikan halventuminen ehkä sadasosaan 25 vuoden takaisesta tilanteesta on myös tuonut mukanaan sen, että teknisesti "demot" ovatkin varsin laadukkaita, mutta sisällöllisesti usein täyttä paskaa. Suurin osa demon suoltamiseen käytetystä ajasta menee kotistudiossa editointiin ja soundien leipomiseen - vähempi sit siihen taiteelliseen ja soittotekniseen puoleen.
 
Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, oon tietyllä tavalla sitä mieltä että Ylexin (tai muidenkin julkisrahoitteisten radioiden) pitäisi kantaa jotenkin kortensa kekoon tässä uuden musiikin esiintuonnissa. Toisaalta, sen tehtävä on myös hoitaa kansalle sitä musaa kuunteluun mitä kansa haluaa - ja jos se on jotain tusinaschaibaa Uzbekistanin disco-tehtaalta, niin ei muuta ku eetteriin...En oikein sit tiedä, että miten tää pitäisi hoitaa. Joku kiintiö, et pitää pyörittää sainaamattomien orkkien helmiä x-kertaa per päivä...
 
Onhan Ylex nostanutkin esille demobändejäkin, mutten mä muista oman vanhan Kronik-orkkani lisäksi kuitenkaan montaakaan. Meillähän siis meni joskus vuosia sitten silleen, et laitettiin vaan sinne demo-ohjelmaan lätty menemään, taisivat diggailla soittolistaraatia myöten. Sitten jotain kuukauden tai pari se yks biisi siellä aika tiiviisti pyöri. Se tosin tuli niin puun takaa ja liian nopeesti meille syliin, ettei oikein osattu hyödyntää koko hommaa.
Rummut nurin ja nussimaan!
Lennu
22.04.2008 08:47:58
 
 
U2 on joskus ollut demobändi.
 
En mä ole tätä unohtanut. U2 oli varmaan demobändinä kuitenkin huonompi kuin oikeana bändinä.
 
Joo. Mä oon kyllä niin keskiverto, että mä oon jopa jo ylpeä siitä. Mikä ei sovi tietysti kovin passelisti keskivertosuomalaisen äjjän pirtaan. Mutta se on työn alla, itsetuntoa murskataan kovaa vauhtia koko ajan.
"Paras olla oma juro itsensä, homma toimii jos on toimiakseen. Esimerkkinä käy Lennu, se ei ikinä sano mitään järkevää ja se elää silti vakiintuneessa parisuhteessa!" - Sam Other
Sertzo S
22.04.2008 09:27:59 (muokattu 22.04.2008 09:35:25)
Tähän demobändien laatu -keskusteluun pitää nyt sen verran osallistua, että nykyään tekniikan kehityttyä on monet bändien demot erittäin valmista kamaa, eikä niitä välttämättä erota mitenkään levyttävien bändien tuotannosta. Monesti myös tällaiset hyvältä kuulostavat demot niitä voittajia demoskaboissa onkin.
 
Tästä näkökulmasta on mun mielestä turha olla huolestunut laadun heikkenemisestä.

 
Juuri näin! Tekninen kehitys mm. kotistudiolaitteissa, sekä nykyinen musiikkikoulutus yhdessä ovat saaneet aikaan sen, että laadukasta demoa kyllä löytyy jo viljalti eri tekijöiltä monenlaisen populaarimusan genreistä.
 
Soitetaahan radioissa jo "valovuosia" sitten tehtyjä äänitteitä nostagissa tunnelmissa, jolloin studiotekniikka ja artistien esiintyminen oli laulutaitoineenkin vähän niin ja näin.
 
Siksi ainakin Ylen olisi tuettava tällaistakin pientuottajien ja harrastajienkin äänite/demotoimintaa soittamalla niitä, eikä vaan olla isojen kansainvälisten levy-yhtiöiden ilmainen mainoskanava, joiden artistien soitoista saavat myös tekijäinoikeusmaksuja itselleen.
Simo78
22.04.2008 09:32:18
Juuri näin! Tekninen kehitys mm. kotistudiolaitteissa, sekä nykyinen musiikkikoulutus yhdessä ovat saaneet aikaan sen, että laadukasta demoa kyllä löytyy jo viljalti eri tekijöiltä monenlaisen populaarimusan genreistä.
 
Soitetaahan radioissa jo "valovuosia" sitten tehtyjä äänitteitä nostagissa tunnelmissa, jolloin studiotekniikka ja artistien esiintyminen oli laulutaitoineenkin vähän niin ja näin.

 
Ehkä siinnä on se nykypäivän suurin ongelma, että keskitytään liikaa siihen, että saadaan matskuun hyvät soundit ja tuotanto ja itse biisit jää sivuseikaksi? Ainakin itselleni on yhä harvinaisempaa, että löytää mitään kiinnostavia uusia bändejä...
s8na
23.04.2008 16:07:25 (muokattu 23.04.2008 16:07:57)
 
 
Oletteko muuten huomanneet että YleX:iltä ovat hävinneet ne "tuoretta musiikkia" mainokset? Olen huomannut myös että musiikki on selvästi vanhempaa (ei kyllä yhtään sen parempaa). Tainnu digidigi sähellys aiheuttaa säästöjä budjettiin.
 
Ehdottomasti ko. kanavan tulisi soittaa enemmän kotimaista ja tuoretta musiikkia valtavirtatuuban sijaan.
O.J.
13.12.2011 15:53:47 (muokattu 13.12.2011 20:38:18)
Nostetaas taas tätä aihetta haudasta, kun tuli juuri luettua, että YleX siirtyy aikaista enemmän soittolistojen hyödyntämiseen ohjelmissaan. Monelta soittolistan ulkopuolelta tulevan musiikin soittamiseen omistautuneelta ohjelmalta katkaistiin kaula viimeisemmässä ohjelmauudistuksessa.
Heitä rahaa tuleen.
Stradlin
13.12.2011 15:57:32
Nyt aletaan olla jo aika kaukana siitä Radio Mafian meiningistä.
"Doom antoi minulle lisä voimaa." - Kompressori
HaloOfFlies
13.12.2011 17:15:34
 
 
Eihän YleX:sta ja Radiomafiasta ole koskaan voinut puhua samassa lauseessa tai edes samana päivänä. Kanavien laadussa on valovuosien ero jälkimmäisen hyväksi.
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
O.J.
13.12.2011 20:35:33 (muokattu 13.12.2011 20:37:57)
Herääkin kysymys, että minkä takia yleisradion kanava pelaa mainosradioiden strategialla... Tässä on taas yksi hyvä syy harkita mediamaksujen tms. maksamista tulevaisuudessa.
Heitä rahaa tuleen.
Lennu
13.12.2011 21:37:58
 
 
danny: Eihän YleX:sta ja Radiomafiasta ole koskaan voinut puhua samassa lauseessa tai edes samana päivänä. Kanavien laadussa on valovuosien ero jälkimmäisen hyväksi.
 
Pakko kysyä, että pääsitkö sä sinne McCartneyn keikalle?
"Esittävä taide on hyvin vaativaa ja on ikävä nähdä ettei suurimmalla osalla kansalaisista ole alkeellisintakaan esittävän taiteen vastaanottamisen kulttuuria." -velipesonen
HaloOfFlies
13.12.2011 22:22:48 (muokattu 13.12.2011 22:28:05)
 
 
Lennu: Pakko kysyä, että pääsitkö sä sinne McCartneyn keikalle?
 
Sanotaan näin:
 
Perjantainen Oulun-reissu ja Hectorin keikka hotellimajoituksineen vei mahikset päästä Helsinkiin maanantaina. Maccan keikka tuli liian pian tuon reissun jälkeen.
 
Joten oli pakko luopua lipusta, vaikka se kieltämättä vitutti. Välillä on vaan pakko olla realisti ja todeta, että ei nyt ole mahiksia lähteä vaikka kuinka tekisi mieli.
Vaikka olinkin kiukkuinen porukoilleni sunnuntaina, niin oikeassa ne lopulta olivat.
We're like migrating birds, we smell the air and scratch our arses and say, "Hmm think it's time." - Brian Johnson S.M.A.K.-jäsen #5
Johnny Buzz
13.12.2011 22:28:55
 
 
O.J.: Herääkin kysymys, että minkä takia yleisradion kanava pelaa mainosradioiden strategialla... Tässä on taas yksi hyvä syy harkita mediamaksujen tms. maksamista tulevaisuudessa.
 
Mitäs mitäs? Uuden musiikin aamu & iltavuorothan soittaa jatkuvasti laadukasta demomusaa. Ei sen laaduttoman tartteis radioaikaa saadakaan.
O.J.
14.12.2011 10:29:33
Johnny Buzz: Mitäs mitäs? Uuden musiikin aamu & iltavuorothan soittaa jatkuvasti laadukasta demomusaa. Ei sen laaduttoman tartteis radioaikaa saadakaan.
 
No onneksi on se ainakin toiminnassa. Milläs perusteella sitten pääosin ulkomaisen soittolistamusiikin pitäisi saada soittoaikaa yleisradiossa? Perustellaanko se laadukkuus sillä, että se kuuluu soittolistalle jossain muualla..?
Heitä rahaa tuleen.
esprit de corps
14.12.2011 10:59:27
YleX on kyllä painunut hyvin syvälle suohon. Ensinnäkin musiikki on pääosin melkoista trendihuttua ja soittolistalla roikkuu samat biisit ties kuinka kauan. Toki siis sinne ne uudet Rihannan sinkut tulee lisäksi, mutta taas kun tänään aamulla kuuntelin kyseistä kanavaa, kuulin niitä samoja biisejä kuin keväälläkin.
 
Toisekseen, kello 11-koska se iltapäivä nyt loppuukaan on niin luokattoman surkeat juontajat, että pelkästään jo ne tekevät kanavasta täysin kuuntelukelvottoman. Vittu kiinnostaa ihan vitusti kuunnella vitsejä mäkkärin meisselistä tai Jennyn mahtavaa laulua päivästä toiseen. Sitten tää etusivu, no okei, se mies on jollain tasolla ihan ok, mutta se nainen pitää varmaan wikipediaa auki ruudulla koko ajan ja yrittää olla jotain mieltä jostain, mistä ei tajua mitään.
 
Aamu ja uuden musiikin aamuvuoro nyt on ihan jees, tosin tuo uuden musiikin aamuvuoro kestää vain sen tunnin.
Veepee
14.12.2011 11:06:26
Kun tulee vanhaksi on yhä vaikeampaa liikuttaa ruumiinjäseniä ja erottaa niitä toisistaan.
Bullitt
14.12.2011 18:52:31
Veepee: Ja muutoksia...
 
http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutis … staa-ilta-ja-viikonloppuohjelmistoa

 
Tuohan oli jo vanhaa tietoa siinä mielessä että hesarihan kertoi asiasta jo ennen tuota. Eli pirun hyvin tiedotus toiminut tuonkin suhteen, ja ihan helkkarin kätevää muutenkin tehdä tuollaisia uudistuksia kysymättä kuulijoilta mitään. Vaikka onhan tuon kanavan taso romahtanut mafian ajoista metritolkulla, lähinnä aamu ja musaohjelmat ainoina valopilkkuina.
My car is a hybrid. It burns both rubbery and gasoline.
ganesha
14.12.2011 20:16:11
onhan noita parempiakin kanavia. miks pitäis hampaat irvessä kuunnella YleX:ää?
http://ganesha-firstnewraysoftherisingsun.blogspot.com/
Bullitt
15.12.2011 00:12:54
ganesha: onhan noita parempiakin kanavia. miks pitäis hampaat irvessä kuunnella YleX:ää?
 
Saattaa olla joo, mutta täällä korvessa ei hirvittävän moni kanava kuulu. Pitäisi varmaan alkaa tutustumaan nettiradioihin. Mutta sehän tässä nimenomaan harmittaa, etä kanavalta lopetetaan iso osa niistä ohjelmista, joita ei tarvi kuunnella hampaat irvessä, ja tilalle tuodaan jotain hampaatirvessä-soittolista -huttua (ainakin näin on syytä olettaa) ja jotka ovat iltatuurissa ollessa olleet huomattava piristys. No, taitaapa tuonkin kanavan kuuntelu romahtaa meikäläisen osalta huomattavasti.
My car is a hybrid. It burns both rubbery and gasoline.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)