Aihe: Kriisi
1 2
mickey76
11.04.2008 23:13:33
Sori, pakko purkaa! Tän voinee poistaa, kunhan oon saanut tarpeeksi sympatiaa.. =)
 
Meillä on kaverin kanssa (jonka löysin M.netin kautta) bändiviritelmä, taipuvainen räkäisempään rokkiin, päällä jo kohta vuoden, puheiden tasolla jo ylikin sen. Ts. molemmat tahoillamme ollaan yritetty löytää bändiin porukkaa, että saataisiin miehistö kasattua. Hän soittaa kitaraa, kuten itsekin teen, tosin hän soittaa myös bassoa, jonka voisi olettaa auttavan edes rumpalin löytämistä, etenkin kun tämä toinen kitaristi myös laulaa.
 
Pari kuukautta sitten alkoi tylsistyminen iskeä meille molemmille, kun samoja biisejä oli aikansa vedetty. Ja epätoivo. Minkä takia me näitä biisejä kahdella kitaralla soitetaan, kun kuitenkin pitää biisit opettaa basistille ja rumpalille, sikäli, jos he haluavat kyseisiä biisejä edes soittaa? Turhaa työtä?
 
Sovittiin, että laitetaan taas haku päälle, ja ollaan yhteyksissä. Pari viikkoa sitten muuan kitaristi otti yhteyttä ilmoomme ja sanoi olevansa kiinnostunut tulemaan peliin mukaan. Sovittiin biiseistä, mitä voitaisiin treenata tahoillamme jo ennen virallisia ekoja treenejä, ettei ekat treenit mene muniin puhalteluksi, että "No.. Mitäs me nyt sit vedettäis?.."
 
Treenattiin biisejä, tai ainaki mä treenasin. Sovittiin treenit seuraavan (eli tän) viikon tiistaiksi. Paitsi, että tän "uuden kitaristin" pitikin keskittyä kouluhommiin, ja treenit piti peruuttaa. Sovittiin uudet treenit tälle perjantaille. Olikohan tiistaina, kun tämä uus kitaristi kyseli pikaviestillä, että mitäs ne olikaan ne biisit, mitä oli tarkoitus treenata. Mä vastasin. Keskiviikkona oli sitten samaiselta taholta tullut viesti, että "Ei mua taidakaan no musahommat kiinnostaa."
 
Voi perse, sanon minä! Anteeksi ruma sana.. Perheellisenä ja töissä käyvänä miehenä ei ollut mullekaan mikään itsestään selvyys noita treeniaikoja järjestää, että ne kaikille meille kävis. Saati tätä vanhempaa M.netin kautta tuntemaani kaveria, joka on myös töissä käyvä kaveri. Hän joutui päivänä jos toisenakin käymään varaamassa treenikämpältä aikoja, ja yhtä myötä niitä sitten perumassa!
 
Ja nyt on taas koko homma jäissä. Ottaa päähän niin perkeleesti! Mistä se johtuu, että max. viiden hengen kokoonpanoon ei saa riittävästi soittajia? Ei hyviä, ei huonoja, ei mitään. Tän kaverin kanssa me ollaan tahoillamme soitettu kaiketi viitisentoista vuotta, ei me mitään virtuooseja olla kumpikaan, minä peräti vieläkin vähemmän kuin tämä kaveri. Osaamme kuitenkin soittaa hyvin sen tyyppistä rokettia, kuin mitä tarkoitus on soittaa, mitään virtuooseja emme ole. Johtuuko se siitä, että nuoremmat "noviisitiluttelijat" kuvittelevat meidän olevan niin "pro", koska olemme kolmikymppisiä ja ollaan soitettu jo 15 vuotta? Johtuuko se siitä, että meidän ikäiset "protiluttelijat" pitävät meitä liian noviiseina? Mistä se johtuu?
 
Iten oon muutellut eri puolilla Suomea. Eteläisessä Suomessa oli aktiiviset bändimeiningit, mutta muualla on ollut hiljaisempaa. Tai itseasiassa edes sihinää ei ole kuulunut. Se olikin syy, jonka takia aikoinaan möinkin kaikki kitararomut pois, kun samojen sointujen rämpyttäminen itsekseen alkoi kyllästyttämään, ja kitara jäi telineeseen. Mulle bändi on ollut oikeastaan ainut syy soittaa!
 
Nyt tuntuu taas siltä, että koko soittaminen on pelkkää autotallissa "rämpsimistä" vailla varsinaista päämäärää. Tai tiedän mä mikä se päämäärä on, tuntuu vain siltä, että sitä ei voi, tai onnistu saavuttamaan. Jotenkin alkaa taas tuntua siltä, että myynkö koko paskan pois vai mitä? Toisaalta en haluaisi, haluaisin katsoa kaikki kortit ensin, jos näin kulunut fraasi sallitaan?
 
Toivo alkaa mennä! En mä tiedä, mitä mä varsinaisesti tällä kirjoituksella ajan takaa, tai minkälaisia vastauksia mä odotan? Tuskin tässä nyt kellään mitään ratkaisumallia on tarjota, mutta pakko on vuodattaa jollekin joka ymmärtää. Vaimolla on mussa kestämistä muutenkin! =)
 
Tältä erää päätän päiväkirjani tähän, kiitos, helpotti!
 
-Miikka G.
THE END
Alphie
11.04.2008 23:20:26
Tämä on ihan hyvä thread nimittäin monilla on varmasti tuskastuminen saman aiheen kanssa. Meidän bändillä oli yhdessä välissä aika jolloin meillä ei ollut rumpali kahteen kuukauteen ja siinä ajassa jo kerkesi vaivaantuminen alkaa, että entä jos rumpalia ei löydy?
 
No kuitenkin saimme rumpalin erittäin aggressiivisellä mainostamisella joka paikassa. Mainoksia oli juuri M.netissä, musiikkikauppojen seinillä, paikoissa joissa soittajia nyt yleensä liikkuu (konservatorio yms) sekä tietysti kauppojen seinissä! Lisäksi kävimme laittamassa ilmoituksen esim. Rumpalit.nettiin. Näillä keinoin rumpali löytyi noin kolmessa viikossa.
 
Pitää vain sitkeästi odottaa ja etsiä. Kyllä ne soittokaverit löytyy! Tsemppiä vaan teille.
Rumpukapulat
11.04.2008 23:52:13 (muokattu 11.04.2008 23:55:30)
 
 
No mie hain rovaniemeltä vähän päälle kolme vuotta soittoporukkaa. Tulihan ja menihän niitä, monen kitaristin kanssa kävi kerran reeniksellä vetämässä jotain Trooperia ja Paranoidia, mut eipä ne napannut. Kaikilla tuntu olevan eri intressit, yhtäläisiä musamakuja ei pahemmin löytynyt. Ja sitten kun jokin bändintapanen alko toimimaan, joku muutti tai tuli esteitä. Ja sen jälkeen ei taas kiinnostanut. Yksi porukka hajosi minun intin aikana, toinen hajosi kesällä ko muut lähti muualle Suomeen töihin, syksyllä ei sitten aikaa taas löytynyt.
 
Sitten tuli tilanne, että päätin myydä koko settini rahapulassa ja soittohommien vähyydestä johtuen, ajattelin että ko yksin soittelen ni pärjään kyllä vähemmällä ja paskemmalla. Että turhaa pietin selvää rahaa reeniksellä pölyä keräämässä. No, rummut vaihto omistajaa ja laitoin ittelleni oikean moposetin, viikko sen jälkeen niin erään baarin avajaisissa tuli porukka kyselemään että "Hei! Sie soitat naapurireeniksellä rumpuja, olemme salaa kuunnelleet sun soittoas ja tahottas meiän porukkaan mukaan." Eikait siinä, lähimmä soittelemaan ja hyvin natsas. Kaiken lisäksi pari päivää tuon jälkeen yksi kitaristikaveri otti yhteyttä et hällä ois kaveri muuttanu just rovaniemelle ja bändihommat kiinnostas heilläkin. No, kävin taas koesoitossa ja sekin natsas.
 
Nyt on sitten kaksi toimivaa bändiä, kolmen kuukauden olemassaolon aikana molempien kanssa yhteensä on reenailtu tusina coverbiisiä kuntoon ja molemmilla bändeillä on jo pari omaa aihiota. Ja eteenpäin mennään ko häkä. Reenejä molemmilla kerta viikossa, vähintään.
 
Että kärsivällisyyttä täytyy löytyä, soittokavereita löytyy kyllä. Yleensä sellaisesta paikasta mistä vähiten odottaa. Muusikoiden.netissä oli koko kolmen vuoden ajan hakuilmoitus, mutta sitä kautta ei kertaakaan napannut. Kavereita saanut joo hirveästi, mutta ei soittokavereita. Ne löyty sitten ihan muuvalta ja vahingossa.
 
EDiT: Ei sillä et m.netin wanted-palsta olisi huono, rovaniemi on vaan niin pieni paikka että ittellä ei natsannut. Ja kaikki tuntuu olevan täällä suht sisäsiittosia soittohommien suhteen. Ittekin muutin tänne muuvalta ja hankala on päässä sisään. Edelleen. Kannattaa pitää silmät ja korvat auki, ei kaikki muusikot netissä pyöri!
Kailis
12.04.2008 06:13:57 (muokattu 12.04.2008 06:17:44)
 
 
Whats new pussycat? I mean; been there, done it. Actually living it.
south_of_heaven
12.04.2008 11:38:30
Whats new pussycat? I mean; been there, done it. Actually living it.
 
Kielioppivirhe. Älä kirjoita englanniksi jos et osaa. :)
Guitars are like assholes; Everybody has one.
Teijo K.
12.04.2008 11:42:13
 
 
Kielioppivirhe. Älä kirjoita englanniksi jos et osaa. :)
 
Kielipoliisi! Mites toi pilkkuviilojen hinnankehitys on kulkenut viimevuosina?
 
;)
teukka
12.04.2008 21:44:28
Alkuperäiseen aiheeseen liittyen tuntuu aika tutulta.
Perustin bändin noin 1,5v sitten nettitutun kanssa ja alettiin haalia porukkaa.
No tämä kaveri lähti sitten pian ja uusia tilalle ja tämä vääntö jatkui koko vajaan vuoden, eli kokoajan puuttui porukkaa treeneistä tai sitten joku jäsen.
Mikään ei toiminut ja sitten lopulta rupesi jo vituttamaan sen verran että ilmoitin lähteväni "omasta" bändistäni. Heti sen jälkeen löytyi porukka joka treenaa ja sopivalla tasolla meikäläiselle.Demokin tehdään ensi viikolla!
Eli paskaako sitä väkisin, kattele uusia kuvioita niin voi jopa onnistua!
Lisää tatskoja s*^tana!
south_of_heaven
13.04.2008 11:57:33 (muokattu 13.04.2008 11:57:56)
Kielipoliisi! Mites toi pilkkuviilojen hinnankehitys on kulkenut viimevuosina?
 
;)

 
Kallista, kailista...
Guitars are like assholes; Everybody has one.
mickey76
14.04.2008 15:08:12
Kiitokset vain kaikille tukevista (ei siis lihavista, hoho) viesteistä. Yhtäläinen piirre kaikissa saman kokeneiden vastauksissa tuntuu olevan tuo "vaikeuksien kautta voittoon" -viesti. Vähän kuin Rocky Balboa. Itseasiassa tosi vähän. Jos tänään laitan kitararomut myyntiin, niin huomanna mulla on bändi! Mistähän tuo johtuu? Kohtalo?
 
Mutta oikeastikin, kiitoksia kaikille vastanneille. Alkoi vain epätoivo iskemään, ja tuntuu, että asian kanssa on niin yksin... Eiköhän tämä tästä, uusin voimin eteenpäin?!
 
-Miikka G.
THE END
MrsJones
14.04.2008 16:23:05
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että kannattaa pitää silmät ja korvat auki, ja ennenkaikkea suu auki, kun soittokavereita hakee. Ei sitä koskaan voi tietää, että missä ne potentiaaliset bändikaverit majailevat.
 
Jos itse ei ole pro-tasoa, kannattaa myös kuulostella muidenkin kuin soittoharrastajien haaveita ja mieltymyksiä. Voihan se vaikka olla, että naapurin aikuiseksi kasvanut teininä musiikkihommat lopettanut ex-viuluviikari helliikin ajatusta basson soitosta rock-bändissä. Jos on lapsena jotain instrumenttia harrastanut, voi soittimen vaihto ja aloitus käydä yllättävän tuskattomastikin.
mickey76
18.04.2008 20:15:12
Mitkä ovat ne päämäärät, jos toisaalta ainut soittamisen ilo tulee ainoastaan bänditouhuista? Toki ymmärrän, että monet haluavat soittaa vain harrastuspohjalta bänditouhuissa, mutta motivaation kohottaminen saattaisi auttaa tuossakin. En siis motivaatiotasi tiedä, mutta kirjoituksesi perusteella se ei hirveän korkealla ole.
 
Itseasiassa motivaatiota on välillä enemmän ja välillä vielä enemmän! Nyt vain tuntui tulevan sellainen "pysähtyneisyyden aika". Tarkoitan, että itselleni se suurin motivaatio on juurikin se bänditoiminta. Ja se on se motivaatio, joka mut pitää vieläkin kitaran varressa, että tavallaan treenailen sitä "bändiä" varten. Mulle se itse kitaran soitto itsessään ei ole mikään päämäärä. Toki haluan tulla paremmaksi kitaristiksi, en toki sitä kiistä, kaipaan vain sitä bändiä. Toiset soittaa bändissä, toiset hommaa tietokoneelle softan, että voi tehdä trackeja ja soittaa niihin kitarat päälle ja toiset soittelee autotallissa. Jotkut haluaa bändiin ja toiset ei, mä vaan itse en haluaisi "hautautua" sinne autotalliin.
 
Jos tämä nyt yhtään vastasi tuohon kysymykseen? =)
THE END
Teijo K.
18.04.2008 20:19:51
 
 
Vaikuttaa vähän siltä, että motivaatio soittamiseen voisi olla kovempikin, jos kitara laitetaan telineeseen silloin, kun ei bänditouhut ota tuulta alleen. Ei ole tarkoitus mitenkään paheksua, eikä yrittää edes neuvoa, sillä jokainenhan itse päättää, kuinka paljon haluaa harrastaa ja soittaa.
Kyllähän noita ongelmia tosiaan ovat kokeneet varmasti kaikki jossain vaiheessa, että sympatiat kolahtaa kyllä tuollaiseen.
 
Silti tuntuu oudolta kun sanoit, että "koko soittaminen on pelkkää autotallissa rämpsimistä vailla varsinaista päämäärää". Mitkä ovat ne päämäärät, jos toisaalta ainut soittamisen ilo tulee ainoastaan bänditouhuista? Toki ymmärrän, että monet haluavat soittaa vain harrastuspohjalta bänditouhuissa, mutta motivaation kohottaminen saattaisi auttaa tuossakin. En siis motivaatiotasi tiedä, mutta kirjoituksesi perusteella se ei hirveän korkealla ole.

 
Kyllähän ne soittamisen päämäärät ainakin mulla on keikkailu, ja äänittely jos vähänkään vakavammin projektiin suhtautuu. Tai soittamiseen ylipäätään. Sitten jos tarkoitus on vain tappaa aikaa ja viihdytellä itseään niin se autotalli on ihan ok. mutta silloin mitään oikeeta kehittymispäämäärää ei ole. Ja se motivaatio nousee oikeasta tekemisestä, ja autotallissa keskenään hinkkaaminen ei sellaista ole. Loputtomiin.
mickey76
18.04.2008 20:58:40
Kyllähän ne soittamisen päämäärät ainakin mulla on keikkailu, ja äänittely jos vähänkään vakavammin projektiin suhtautuu. Tai soittamiseen ylipäätään. Sitten jos tarkoitus on vain tappaa aikaa ja viihdytellä itseään niin se autotalli on ihan ok. mutta silloin mitään oikeeta kehittymispäämäärää ei ole. Ja se motivaatio nousee oikeasta tekemisestä, ja autotallissa keskenään hinkkaaminen ei sellaista ole. Loputtomiin.
 
Kiteytettynä juuri näin! Read my mind, spooky...
THE END
Lennu
19.04.2008 00:18:35
 
 
Kielioppivirhe. Älä kirjoita englanniksi jos et osaa. :)
 
Bean there, actually living in there.
"Paras olla oma juro itsensä, homma toimii jos on toimiakseen. Esimerkkinä käy Lennu, se ei ikinä sano mitään järkevää ja se elää silti vakiintuneessa parisuhteessa!" - Sam Other
overdoze
20.04.2008 14:50:50
 
 
Itseasiassa motivaatiota on välillä enemmän ja välillä vielä enemmän! Nyt vain tuntui tulevan sellainen "pysähtyneisyyden aika". Tarkoitan, että itselleni se suurin motivaatio on juurikin se bänditoiminta. Ja se on se motivaatio, joka mut pitää vieläkin kitaran varressa, että tavallaan treenailen sitä "bändiä" varten. Mulle se itse kitaran soitto itsessään ei ole mikään päämäärä. Toki haluan tulla paremmaksi kitaristiksi, en toki sitä kiistä, kaipaan vain sitä bändiä. Toiset soittaa bändissä, toiset hommaa tietokoneelle softan, että voi tehdä trackeja ja soittaa niihin kitarat päälle ja toiset soittelee autotallissa. Jotkut haluaa bändiin ja toiset ei, mä vaan itse en haluaisi "hautautua" sinne autotalliin.
 
Jos tämä nyt yhtään vastasi tuohon kysymykseen? =)

 
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Tottakai itsellenikin ovat juuri bänditouhut se tärkein juttu soittamisessa. Kyllähän se syö miestä rotan lailla, jos ei pääse porukalla soittamaan, keikkailemaan ja äänittelemään. Itselle kyllä se kitarankin soitto on itsessään todella tärkeää, että eipä se bänditouhujen mahdollinen puuttuminen juuri motivaatiota ole laskenut. Tietysti tuohon liittyy vielä soiton lisäksi omien biisien tekeminen yms., joka pitää sitä motivaatiota yllä.
Kailis
21.04.2008 01:25:49
 
 
Bean there, actually living in there.
 
Living where? In Mr. Bean? Scary...
mindsnare
21.04.2008 13:13:13
If youre going to try, go all the way. Otherwise dont even start.
 
This could mean losing girlfriends, wives, relatives, jobs, and maybe your own mind.
It could mean not eating for three or four days.
It could mean freezing on a park bench.
It could mean jail.
It could mean derision.
It could mean mockery. Isolation.
 
Isolation is the gift. All the others are tests of your endurance. Of how much you really want to do it. And youll do it, despite rejection in the worst odds. And itll be better than anything else you can imagine.
 
If youre going to try, go all the way.
 
Theres no other feeling like that, you will be alone with the gods and the nights will flame with fire. Youll ride life straight to perfect laughter. Its the only good fight there is.
south_of_heaven
21.04.2008 14:20:28 (muokattu 21.04.2008 14:21:28)
If you're going to try, go all the way. Otherwise don't even start.
 
This could mean losing girlfriends, wives, relatives, jobs, and maybe your own mind.
It could mean not eating for three or four days.
It could mean freezing on a park bench.
It could mean jail.
It could mean derision.
It could mean mockery. Isolation.
 
Isolation is the gift. All the others are tests of your endurance. Of how much you really want to do it. And you
'll do it, despite rejection in the worst odds. And it'll be better than anything else you can imagine.
 
If you
're going to try, go all the way.
 
There
's no other feeling like that, you will be alone with the gods and the nights will flame with fire. You'll ride life straight to perfect laughter. It's the only good fight there is.
 
tonguepoliisi tuli antamaan varoituksen
Guitars are like assholes; Everybody has one.
Kailis
22.04.2008 01:05:41
 
 
''''''''
 
tonguepoliisi tuli antamaan varoituksen

 
Hus rumpuja hinkkaamaan siitä...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)