Kitarat: soittaminen ›

Olen vain musikaalisesti rajoittunut, annathan anteeksi! Mutta jossain CoB:ssa niitä ei taida hirveästi löytyä, ainakaan niissä mitä olen kuunnellut :)
 
Toki mä aina anteeksi annan. Hmm, mitähän Cobia sä sitten kuuntelit? Mä kun luulin, että kaikki musiikki loppupelissä muodostuu sointukierroista. Ei se, että riffit muodostuu yhden kielen sahauksesta tarkoita missään nimessä sitä, ettei biisin pohjalta olisi löydettävissä sointukiertoa.

Toki mä aina anteeksi annan. Hmm, mitähän Cobia sä sitten kuuntelit? Mä kun luulin, että kaikki musiikki loppupelissä muodostuu sointukierroista. Ei se, että riffit muodostuu yhden kielen sahauksesta tarkoita missään nimessä sitä, ettei biisin pohjalta olisi löydettävissä sointukiertoa.
 
No eikö olisi hienoa luoda jotain uutta, sointukierrot sikseen yms. :P
Ja niin tosta mun postista piti tosiaan lukea se, että mulla ei oo minkäänlaista käryä moodeista tai skaaloista, mä vaan soitan :)

No eikö olisi hienoa luoda jotain uutta, sointukierrot sikseen yms. :P
 
Arvaapa, kuinka moni aloitteleva soittaja näin ajattelee, ja arvaapa kuinka moni sitten lopulta tulee luoneeksi mitään uutta:)
 
...
 
Se ei ole mikään aarrearkku, että pystyy vetäisemään hihasta sweepit ja tappingit. Muusikon ja kitaristin aarrearkku on se, että tuntee laajasti rytmimusiikkia, tuntee paljon tyypillisiä pop- ja rock-biisien rakenteita, korvakuuloa on kehitetty sen verran että voi jammailla mitä ja kenen kanssa vaan, pystyy soittamaan biisejä spontaanisti eri sävellajeissa, voi kuunnella mitä tahansa biisiä ja opetella soittamaan perässä kiinnostavia kohtia niistä. Edelleen aarrearkun sisältöä on se, että soundikorva on kehittynyt niin että saa aina itsensä kuuluville mutta ei peitä toisia soittajia alleen, osaa ottaa huomioon myös sen että millaisessa tilassa soitetaan, ja osaa muokata soundiaan. Hyvä soittaja osaa ajatella myös toisten soittajien kannalta, ja kuuntelee yhtä paljon bändin toisia soittajia kuin omaa soittoaan. Hyvä soittaja ylipäätään kuuntelee mitä soittaa, ja on kehittänyt sopivan määrän itsekritiikkiä omaa soittoaan kohtaan sikäli, että osaa sensuroida soitostaan sellaiset asiat mitkä eivät kuulosta hyviltä.
 
Hyvä soittaja on se, joka soittaa soitintaan hyvin jossain biisissä ja tilanteessa. Useimmat haluavat tulla hyviksi soittajiksi, mutta siihen ei välttämättä vaadita enempää kuin että soittaa kunnolla sen mitä soittaa, eikä esitä sellaista mihin taidot eivät riitä. Hyvä soittotaito ei siis välttämättä ole sellaista, mikä odottaa jossain vuosien ja tuhansien harjoitustuntien päässä, vaan sen voi saavuttaa jopa tässä hetkessä, jos vain tekee hyvin sen mitä tekee. Jos opettelet House Of the Rising Sunin siten kuin se menee, olet hyvä soittaja. Jos kaahaat jonkun COB:in tilusoolon läpi epäselvästi ryssimällä, olet huono soittaja. Jos kuitenkin välttämättä haluat soittaa COB:in tilusoolon, niin se tietää rutkasti enemmän työtunteja kuin House Of the Rising Sun, jonka voi saada haltuun verrattain nopeasti. Mutta jos et edes tiedä mikä on House Of the Rising Sun, niin aloita ensin siitä.
 
Rytmimusiikin (pop, rock, jazz, latin, afro...) soittamisen legendaariset perusasiat ovat soundi, time, vire. Niistä voi aloittelija aloittaa, ja niihin voi konkari aina palata.
 
Soundi: "käden soundi", instrumentin äänensävy, äänen muokkaus, soundin tyylinmukaisuus; tyylien tiedostaminen ja tyylipiirteiden yksityiskohdat (esim. vibraatot), äänenvoimakkuus, suhteellinen äänenvoimakkuus eli balanssi ym.
 
Time: rytmiikka, soiton ajoitus, oma sisäinen rytmitaju, ajoitus suhteessa toisiin soittajiin, hienoajoitus eli time feel; rytminen fraasiajattelu, soittaako vai eikö soittaa ollenkaan, paljon ääniä vai vähän ääniä ym.
 
Vire: äänenkorkeus ja kaikki siihen liittyvä; soittimen viritys, soiton vireisyys ja virepuhtaus, harmoninen tiedostus (sointuotteet hallussa), sointumaailma suhteessa musiikkityyliin; korvakuulo; melodian taju, melodinen fraasiajattelu, soittaako ylös- vai alaspäin kulkevia melodioita vai pysyäkö paikallaan; sävelten väliset etäisyydet ja hypyt melodiassa ym.
 
Näitä kaikkia voi harjoitella sekä ruohonjuuri- että sfääritasolla, eikä minuuttikaan mene koskaan hukkaan. Jos harjoittelee näistä periaatteista käsin, ei voi mennä metsään, ja tulee aina vain paremmaksi soittajaksi, ja samalla löytää itsensä muusikkona.

kitaristin aarrearkku on se, että
 
...viitsii opetella soittamaan, muitakin instumentteja kuin vain yhtä. Niistä muista opittuja juttuja, voi käyttää kitarassa ja taas toisinpäin. Meikäläiselle ainakin koskettimet oli se, josta sai ihan uutta näkökulmaa kitaraan.

...
Soundi: "käden soundi", instrumentin äänensävy, äänen muokkaus, soundin tyylinmukaisuus; tyylien tiedostaminen ja tyylipiirteiden yksityiskohdat (esim. vibraatot), äänenvoimakkuus, suhteellinen äänenvoimakkuus eli balanssi ym.
 
Time: rytmiikka, soiton ajoitus, oma sisäinen rytmitaju, ajoitus suhteessa toisiin soittajiin, hienoajoitus eli time feel; rytminen fraasiajattelu, soittaako vai eikö soittaa ollenkaan, paljon ääniä vai vähän ääniä ym.
 
Vire: äänenkorkeus ja kaikki siihen liittyvä; soittimen viritys, soiton vireisyys ja virepuhtaus, harmoninen tiedostus (sointuotteet hallussa), sointumaailma suhteessa musiikkityyliin; korvakuulo; melodian taju, melodinen fraasiajattelu, soittaako ylös- vai alaspäin kulkevia melodioita vai pysyäkö paikallaan; sävelten väliset etäisyydet ja hypyt melodiassa ym.
...
 
Kyllähän minäkin noihin asioihin kiinnitän huomiota, mutta se tahtoo nuoremmilla soittajilla olla juurikin sitä, että se lähes tunnistettavasti menevä CoB:n tilusoolo antaa soittajalle paljon enemmän arvostusta kuin se House of The Rising sunin kevyt näppäily, joka oli muuten ensimmäisiä kappaleita jota koskaan aloin opettelemaan että ei siinä mitään! Jossain oppaassa tjsp. oli siihen soinnut ja taas kappale pyörimään ja soittamaan mukana, mikäs sen mukavampaa! :)
 
Enkä usko että minäkään koskaan tulen mitään uutta luomaan, kenties jotain omia riffejä jotka kuulostavat omaan korvaan hyvältä ja niitä on kiva sitten esitellä ja mahdollisesti sitten alkaa rakentamaan jotain instrumentaalikappaletta näiden päälle tjsp. Mun bänditoimintani rajoittuu basistikaverin kanssa soittamiseen ja tällöinkin vielä koneelta tulevan pätkän päälle eli en mitään hirveän ihmeellistä ole kokenut! Kunhan on pidetty hauskaa, eikö se ole harrastusten tarkoitus :)

Apricot kirjoitti asiaa!
Lisään vielä että tyylitietoinen soittaminen ei ole kaikki kaikessa vaan tärkeintä musiikissa on voimakkaat fiilikset. Opiskeltuasi tyylit ja tekniikat kuntoon voit unohtaa ne ja keskittyä soittamaan miltä sisällä tuntuu. Sitten alkaa tulla ulos omaa persoonallista soundia ja oman tyylisiä melodian pätkiä ja silloin luodaan MUSIIKKIA.

Apricot kirjoitti asiaa!
Lisään vielä että tyylitietoinen soittaminen ei ole kaikki kaikessa vaan tärkeintä musiikissa on voimakkaat fiilikset. Opiskeltuasi tyylit ja tekniikat kuntoon voit unohtaa ne ja keskittyä soittamaan miltä sisällä tuntuu. Sitten alkaa tulla ulos omaa persoonallista soundia ja oman tyylisiä melodian pätkiä ja silloin luodaan MUSIIKKIA.
 
Joo tavoite on sitten joskus tulevaisuudessa saada jotain omaa aikaiseksi ja saada siihen puristettua fiilistäki.Enemmän arvostan sitä jos joku tekee omia juttuja missä on fiilistä ku se että osaa vaan vetää covereita biiseistä.

Tossa vaiheessa viimeistään kannattaa lopettaa se tekniikkarunkkaus ja jättää se sitten sinne myöhemmäs, koska silloin huomaa ettei sitä halua enää tehdä.
 
Tästä oon kyllä vähän eri mieltä. Ei niitä tekniikkareenejä kannata missään nimessä lopettaa, varsinkin jos tavoite on joskus tulevaisuudessa soittaa vähän jotain teknisempääkin musiikkia. Ja tekniikkatreenillä en nyt tarkota välttämättä mitään 1234-harjoituksia, vaan kyllä sitä tekniikkaa voi kehittää treenaamalla ihan vaan niitä vaikeita biisejä. Tietystikkään ei kannata pelkästään tekniikkaa treenata todellakaan, ellei sitten halua olla uus Fareri, vaan kannattaa miettiä niitä asioita mitä treenaa sen mukaan että minkälaista musiikkia mahdollisesti tulevaisuudessa haluaa soittaa.

House of The Rising sunin näppäily, ensimmäisiä kappaleita jota koskaan aloin opettelemaan
 
Sama täällä. Ainoa johon löytyi soinnut ja soitto-ohjeet. Ja siinähän on se F-barre, joka täytyy oppia jossain vaiheessa kuitenkin. Itte junnasin tota silloin - kauan sitten - kunnes se alkoi lopulta menemään. Huomasin sen kanssa, että 2:lla ja 3:lla sormella näppäily sujui (ja sujuu) luontevimmin.

Sama täällä. Ainoa johon löytyi soinnut ja soitto-ohjeet. Ja siinähän on se F-barre, joka täytyy oppia jossain vaiheessa kuitenkin. Itte junnasin tota silloin - kauan sitten - kunnes se alkoi lopulta menemään. Huomasin sen kanssa, että 2:lla ja 3:lla sormella näppäily sujui (ja sujuu) luontevimmin.
 
Joo arvaa tuliko tuskailtua sen barren kanssa :) Mä en tosin miettinytkään että sormilla voisi soittaa vaan plektralla sitä näppäilin, tosin nyt myöhemmin on tullut opeteltua sormillanäppäilyä tuon tyylisiin kappaleisiin.

...viitsii opetella soittamaan, muitakin instumentteja kuin vain yhtä. Niistä muista opittuja juttuja, voi käyttää kitarassa ja taas toisinpäin. Meikäläiselle ainakin koskettimet oli se, josta sai ihan uutta näkökulmaa kitaraan.
 
Komppia tälle, ja lisäksi teoriakin avautuu helpommin kun pystyy katsomaan/soveltamaan samaa asiaa otelaudan ja koskettimiston kautta. Mulla menee usein pitkiäkin ajanjaksoja, etten koske kitaraan juurikaan, vaan enemmän tulee niplattua syntikoita. Plussana vielä se, että yksin soittaessa koskettimista saa musiikillisesti helpommin enemmän irti, kitaralla pitäisi treenata finger-/hybrid picking -tekniikka aika kovalle tasolle.

Kyllähän sitä tekniikkaa kannattaa treenata alusta asti monipuolisesti. Samalla tietysti tulisi pyrkiä hahmottamaan musiikkia eri kanteilta kokonaisuutena, kuten jo edelläkin mainittiin. Se ymmärrys ja monipuolisuus kun yleensä tuo kaikesta musiikin kanssa pelaamisesta antoisampaa.
 
Kukin voi sitten itse päättää, kuinka paljon teoriaa yms. haluaa opetella, mutta kannattaa pitää mielessä, että juuri niistä asioista sitä kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä on hyvä lähteä rakentamaan. On turha lähteä keksimään kaikkea alusta asti itse, kun siihen on mm. teorian (ja monen muun musiikin osa-alueen) muodossa jo apua.
Hyväksi havaittujen käytäntöjen opetteleminen, kuunteleminen ja tutkiminen ei tarkoita välitöntä persoonallisuuden menetystä, vaan auttaa nimenomaan rakentamaan omaa musiikillista identiteettiä soittajana. Ei kukaan tämän maailman persoonallisimmista muusikoista ole kasvanut jossain ilmakehässä ottamatta vaikutteita muilta.
 
Ja mitä itse treenaamiseen tulee, niin se oman soiton realistinen tarkkailu itsekritiikin kera on ehkä tehokkain yksittäinen kikka, mitä hyvin monet unohtavat hyödyntää. Oli sitten ahkera tai laiska treenaaja, tulisi silti pystyä näkemään oman soittonsa osa-alueita ja kehittämään niitä tarpeen mukaan. Tämä on oikeasti vaikeampaa, kuin äkkiseltään saattaa vaikuttaa.
Maailma on materiaalia pullollaan ja odottaa soittajiaan. Sen sijaan, että sahaisi silmittömästi kaikki mahdolliset sormiharjoitukset maailmasta, voisi mieluummin miettiä mihin itse soittajana haluaa, miten siihen pääsee ja ovatko soittoon liittyvät asiat kunnossa, kuten soittoasento, tarkkuus, tarkkuus ja tarkkuus yms. Sitten tietysti se itse ymmärrys siitä mitä soittimella tekee ja voi tehdä. Tuossa nyt oli enimmäkseen noita teknisiä ominaisuuksia. Soittaminen ja siinä kehittyminen ovat niin älyttömän laajoja alueita, että ei niitä tässä ketjussakaan tulla koskaan lopullisesti käsittelemään:)
Sitten niin.

Mutta jos et edes tiedä mikä on House Of the Rising Sun, niin aloita ensin siitä.
 
New Orleansiin siis!

Ynkän resepti: Nauhota omaa soittoos ja arvioit eri osa-alueita. Se mikä o paskaa omassa soitossa joutuu kovan treenin alle. Moni kitaristi heittää et kuunteleppa tätä mä opin vetää eruptionin, joka sitten kuulostaa hirveeltä paskalta kun tietty itsekriittisyys puuttuu. Kun sitten samainen henkilö nauhoittaisi ja kuuntelisi oman eruptioninsa voisi olla eri ääni kellossa.

Loistava ketju, täällähän pureudutaan perusteellisesti muusikon sisimpään ripseen.
 
Mitä tulee soittamiseen ja itse musisointiin, Apricot ja muut putsasivat jo aikalailla pöydän. Taas sitten tärkeää aidolle kehitykselle muusikkona on se mainittu itsekritiikki. Onneksi levy-yhtiö miehet yleensä osaavat hommansa, ettei tarvitse kuunnella heitä, jotka eivät koskaan ole nykyhetkeen asti kuullet 16 nuotissaan/sekuntti virheen virhettä. Ja jotka kaikki ymmärtää väärin.
 
Sitten on semmoiset niinkuin Joe Stump (kuka on sinänsä lahjakas Jussi69-klooni, mutta joku lisäsuodatin hänellekin).
 
Kriittinen kannattaa olla, mutta tolkkua siinäkin. Sibelius ja moni muukin mestari-säveltäjä eli monta kymmentä vuotta julkaisematta yhtään mitään, vain koska vaativat itseltään yli-infernaalisia suorituksia. Se on näkemys kymysys oliko tämä sitten hyvä vai huono asia.
 
Se on joidenkin muusikoiden kirous, jatkuva pyrkiminen kohti täydellisyyttä, mikään ei kelpaa ja kun viimeinkin hetken nauttii työnsä hedelmistä, on huomenna armottomin morkkis ikinä, kun huomaakin olevansa turhin jätkä ikinä.
 
Menipä vähän offariksi, mutta toivottavasti ketjun aloittaja on jo tähän mennessä valaistunut, että mitä alkaisi soittamaan kun Six Pounder ei enää jaksa kiinnostaa:)

Kaikkien mielestä tuntuu just se heidän lähestymistapa olevan ainoa autuaaksi tekevä. Peräänkuuluttaisin vähän joustavuutta. Jonkun mielestä on vaan nastaa, kun osaa säestää sen yhden biisin ns. nuotiokitaralla ja haluaa opetella sitä varten ne kolme sointua, joku haluaa vaan soittaa sen yhden (alexi Laihon, tietty...) tilusoolon ja sitä varten täytyy oppia soittamaan törkeesti nuotteja sekunnissa. Ei kaikkien tarvitse olle musiikillisia tietosanakirjoja ja yleisneroja ja harjoitella itselleen mittavia musiikillisia valmiuksia, joista ammattimuusikotkin olisivat kateellisia. Niin, ja tekniiikkaa pitäisi harjoitella vasta, kun musiikilliset ansiot on huippuluokkaa. Pah, antaa jengin soittaa mitä huvittaa soittaa. Jos joku haluaa vaan tiluttaa yhden soolon ihan helvetin nopeesti, antaa mennä vaan.
 
Täällä 15-vuotiaille "CoB menee kyl" tyypeille annetaan sinänsä ihan hyviä ohjeita, mutta kukaan ei hetkeäkään kuvittele, että joo, kyl Guitarist 93 nyt varmaan rupeaa seuraavaksi perehtymään afromusiikkiin tai lattareihin (niin, tai kaveri hei, sä opettelet nyt yhtä soitinta mutta sehän ei riitä alkuunkaan, ota toinen siihen rinnalle tai oot ihan luuseri!). Kunhan annetaan "hyviä" neuvoja, joita ei hetkeäkään edes odoteta kenenkään noudattavan. Ihan hyviä muusikoita ja kitaristeja (jopa tyylitajuisia!) on tullut jo vuosikymmenien ajan siitä, että joku 12-vuotiaana ottaa kitaran käteen ja haluaa soittaa just niinku se yks idolinsa. Ja sitten kun se on opetellut soittamaan just niin, se keksii jotain muuta tekemistä soittimellaan, josta ehkä syntyy jotain hienoa. Yhtä lailla moni on aloittanut kitaransoiton ja kyllästynyt, kun soittomaikka on laittanut soittamaan kaikkea "järkevää" ja musiikillisesti oikeeta. Aina tarvii kaikkea lähteä opettelemaan niin helvetin "oikein", tommoselle 15-kesäselle tästä nyt tarvii ruveta tekemään mitään hienoa ammattia tms. Tässä en siis kritisoi yleisesti musiikinopettajia siitä, että he yrittävät tehdä asiansa järkevästi. Jos Guitarist 93 on soittotuneilla, uskon että siellä hänelle opetetaankin juuri oikeita asioita. Täältä hän hakee ihan tiettyä polkua pitkin uusia haasteita, ei hänelle kannata tuputtaa afromusiikkia. Not gonna happen.
 
Huomauttaisin vielä, että kaikki neuvot ovat olleet huomatavan järkeviä kitaristin (ja ennen kaikkea MUUSIKON, täällähän tunnutaan puhtaita kitaristeja suorastaan halveksuvan) näkökulmasta, mutta psykologista silmää joidenkin niiden antajilta uupuu. Tai sitten sitä ei tarkoituksellisesti vaan käytetä. Osoitetaan mielummin oma musiikillisten polkujen tuntemus, samalla hieman ylenkatsoen uusinta COB4EVA-tapausta. Mielestäni 15-vuotiaan kitaristinalun innostus jostain uusimmasta, kuumimmasta tiluttajasta on sellainen voimavara, jota ei tosiaan kannata ylenkatsoa. Se on meinaan jotain todella, todella hienoa, vaikka ei musiikillisesti olisikaan yhtä ylevää kuin 15 eri musiikkilajin perinpohjainen opettelu rytmiikasta, teoriasta, ja pyhästä hengestä lähtien.
 
Ainoa neuvo, jonka voin sataprosenttisesti allekirjoittaa (huom. tämän ketjun aloittajalle!) on itsekriittisyys. Kannattaa aina miettiä, että meneekö tämä nyt niinkuin levyllä, vai saanko vaan kahlattua biisin läpi.

DGV puhuu nimenomaan asiaa. Ketjun aiheena on soittajana kehittyminen, joten on tietysti luonnollista, että suurin osa alkaa suositella monipuolista harjoittelua eri musiikin alueilta. Lopulta kuitenkin jokainen itse päättää mitä haluaa opetella, kuten aikaisemmin tuossa kirjoittelinkin.
Tottakai on ihan ok, jos haluaa opetella vain sen yhden tilusoolon yms., mutta jos tarkoituksena on laajentaa omaa osaamistaan yleisesti - niin kuin ainakin minä ketjun aloittajan kirjoituksista ymmärsin - kannattaa toki ottaa tosissaan aikaisemmin jaettuja neuvoja teoriasta ja eri tyyleistä yms.
Mutta kuten sanottu, jokainen päättäköön itse mihin tähtää ja miten siihen haluaa päästä. Hyviä neuvoja täällä on silti paljon tullut.

...mitä DGV sanoi...
 
No joo, plussaa laitoin. Hyvää asiaa, vaikka hieman provosoivaan sävyyn. Se on aika selviö, että jokainen antaa neuvoja siltä kantilta kuin itse näkee miten muusikkona voisi parhaiten kehittyä. Minä en ainakaan muista tästä ketjusta yhtään viestiä, jossa olisi sanottu, että "soita useampia instrumentteja tai olet luuseri".
 
Itsekriittisyyttä pitää siis olla myös, jos kysyy neuvoja. Kaikki neuvot eivät välttämättä ole itselle parhaita, joten niistä on suodatettava ne omasta mielestä huonolta kuulostavat asiat pois.

Hyviä kirjotuksia tullut! Nuoremmilla kaiffareilla tuntuu tosiaan olevan sellainen "soitellen sotaan"-henkinen mentaliteetti. Ostetaan se RR tai vastaava hevisuunnikas vaikka se tuntuisi kuinka epämukavalta, soitetaan jazzkolmosilla koska "Allukin" soittaa niillä, vaikka ne olisivatkin liian jäykkiä. Kaiken tuollaisen oheishomostelun lomassa unohtuu vallan perusasioiden hahmottaminen ja kun ensimmäinen vitossointu on opittu, otetaan pikku loikka ja ruvetaan soittamaan tässä tapauksessa juuri sitä Bodomia. Kun pääsee kompastellen jonkun biisin loppuun voi sanoa että "se biisi menee/taittuu", vaikka totuus on eri. Kärsivällisyys on melko vieras sana näille ihmisille.