Laulaminen ›

Mitäs se taide sitten on, jos laulajienkin raja on Turussa meren rannalla, kuten Tanjuli tuolla asian kiteytti. Eli jos vähälahjaisempi lähtee Lappeenrannasta ja lahjakkaampi Turusta, on vain kovempi työ tuolla ei niin musikaalisella tulla yhtä hyväksi.
 
Jos ihan noin ajattelee, eihän koko taide/taiteilija käsitystä enää taida tarvita, jos lähes kaikki siihen pystyy. Vai onko taiteilija sitten oppiarvo, jonka saa kun määrätyn paljon osaa?
 
Itsestäni olen vuosikymmenet puhunut, että olen herkkä taiteilijasielu. Vain lahjat puuttuvat.
 
Yksinäisenä ajattelijana tulin siihen päätökseen, että ehkä taidetta on osata nauttia toisten tekeleistä.
 
Jos ihminen saa elämyksiä vaikkapa katsoessaan aamuaurinkoa, jonka salaperäisessä hohteessa hangella telmivät jänöpuput ajavat toisiaan takaa.
Ehkä taidetta on kyky tuntea kaikkiallista ykseyttä ja veljeyttä luomakuntaa kohtaan. Kykyä toivoa sydän täynnä hellyyttä, että poikapupu saa tyttöpupun kiinni ja että herkkänä hetkenä jänökanta taas lisääntyy.
 
Kvarttaalitalous vaan tahtoo kitkeä tuollaiset mietteet ihmisestä.
 
Ja kylmä metsästäjä samaa näkyä katsellessaan painaa vain pahkaansa, että pitääkin ostaa lisää haulikonpateja.
 
No, tiedän kyllä hyviä näyttelijöitä, jotka harrastavat metsästystä, enkä enää juuri paheksu sitä.
 
Eli luojan luoma kauneus on katsojan silmissä.
 
Samoin itse ainakin nautin Tuomari Nurmion lyriikasta, (Juicekin hyvä, mutta enempi sanoilla kikkailija). Samoin runot ja vaikkapa Mika Waltarin kirjallinen tuotanto herättää vahvoja elämyksiä.
 
Marita taavitsaisen tulkinta kappaleesta "ikävää tuuli soittaa" tuntuu niin hienolta että kylmät väreet karsii selkäpiitä.
 
Eli jos on kykyä nauttia muistakin kuin ruokapöydässä ja vuoteessa tapahtuvista asioista, voi olla mahdollista myös itse tuottaa ns. taidetta jossain muodossa.
 
Eli kai laulamisessakin hyvä tekniikka on vain työkalu, tulkinta sitä taidetta.
 
Tulkinta vaatii tunteita ja niihin eläytymistä.
 
Ehkä hyvän tulkitsijan on pitänyt itsekin kokea vahvoja tunteita.
 
Kylmästä ihmisestä tuskin koskaan tulee suurta tulkitsijaa. Luulisin näin.
 
Oiskohan sitä taidetta sitten tyylitaju, vaikkapa esiintyjän kyky eläytyä yleisöönsä, tavoittaa sama taajuus yleisön kanssa.
 
Samoin kuin minulla, eläytyessäni aamuaurinkoon ja jänöpupuihin?